---

KAKSI VANHAA VANHAA VARISTA, ISTUU AATOKSISSAAN... TAPIO JA RAIMO

---

Uskomattoman pieni on
Lahden kaupunki kaikkinensa

Kyllä puuhatan ja kiirehditään... Mistään ei valmistu merkittävää. Sodan jälkeen raajarikko Suomi sai aikaan Lahteen Asko Oy:n ja UPO Oy:n. Tuhansille ihmiselle toivoa ja työtä. Valmistui myös Sopenkorpeen huonekaluteollisuutta, ja taas annos asuntoja ja työpaikkoja. Se että tätä voi tapahtua, oli kaikkiaan Rautateiden ansiota, jonka Tsaari rakennutti sivutiluksilleen etelä-Suomessa. Oli pelko, Saksan hyökkäyksestä Suomen kautta Pietariin.

Silloinkin tuhannet nälkiintyneet saivat töitä. Lahden seuduillakin heitä menehtyi enemmän kuin 600 henkeä. Olen samoillut mm. Radanrakentajien haudoille Pekanmäessä. Todella, siellä hiekkaharjun alla jokainen henkäilee omasta puolestaan tiedoksi. Kaikki niin turhaa. Tultiin jopa Pohjanmaalta tänne kuolemaan, kun ruokaa ei ollut kenellekään. Ja kaikki vain Tsaarin turvatarpeisiin.

Kuinka kävikään. Saksa uhrasi kansaansa miljoonia, tavoite ei toteutunut. Että turhuus oikein selkeytyisi, piti saataman aikaan toinen maailmansota. No rata kulkee etelä-Suomessa ja mahdollistaa uusia toimia. Joka paikkaan siirtyy sotararviketeollisuutta, ja kuinkas sitten käykään. Aseitahan tulee uudistaa ja entiset tulee hävittää, sotimalla. Taasko matkaamme rintamaolosuhteisiin.

Voipi saapua sekin, että rintama onkin aivan vieressä. Et ehdi lähteä minnekkään. Saanetko edes käskyä keneltäkään. Kaikki, vaan alkaa tässä ja nyt.

Rautatie on ja sotatarvike kulkee. Joukkoja kulkee jos minnekkään ehtivät. Suomi on niin pieni. Kun rauhan aikana kiidämme Suomen poikki 200 km/h, olemme jo Turussa. Entäs sitten? Juna ei mene meren ylitse, eikä Ruotsi meitä kaipaile. Enintään itseään puolustamaan.

Suomi voidaan taas katkaista ja pohjoinen jään Naton temmellyskentäksi. Sodalla on niin kiire, ettei se jouda omistelmaan mitään. Se vain tuhoaa, ja savuava menneisyys jää hiipumaan sadoiksi vuosiksi.

Rauta sulaa uudelleen ja johonkin tarkoituksee se taas valssataaan.

Olipahan hääkuvaus

Sain tilauksen kaksoishäistä. Siskokset päättivät lyödä suhteensa lukkoon kunnon häillä. Missä vihkimys olikaan? On unohtunut. Mentiin juhlapaikalle. Jokin seurojentalo Heinolan tien suunnassa.

Kaikki pyöri tavanomaiseen tapaan. Kaasot eniten kännissä. Jokin morsianten ryöstö meneillään. Oli ruokaa ja juomaa.

Illan kuluessa minuun liimautui toinen morsiaimista. Tottahan suostun valokuvaamaan yksityisesti hänet, lapsensa ja voimailijamiehensä. Suostuin epäröiden. Tämä uusi pariskunta kun ei tuntunut olevan kovinkaan kelvollinen.

Sovittiin tapaaminen minulle kotiin ja puutarhaan. Tämä uusi aviomies todellinen järkäle, Liikeissään kuin muutkin painon nostajat. Olin kotiini valmistellut kaksi huonetta taustoineen kuvaukseen. Saapuivat, ja myöhässä. Kertoilin tavoitteistani. Koetin asetella perhekuvaa molemmissa huoneissa. Tyttölapsi erittäin levoton. Ei sitten sekuntiakaan paikoillaan. Aviopari kuin kaksi erilaista jäykkää veistosta. Lapsi vilisti ja vilisti.

Siirryimme puutarhaan. Sepä parhaimmillaan. Kävelimme eri asetelmiin. Mies todella jäykkä. Kuin muissa maailmoissa. Loppui sekin loru. Sovittiin kuvauksen hinta.

Sattuipa niinkin. Olen Kuvarex-kopiolaitoksessa. Kuinka sattuikaan. Edessäni tilaa tämä kuvaamani morsian A4-kuvia, ja todella paljon. Valitti 200 mk palkkiota. Eivät kuvat olleet lainkaan hyviä. Seuraan hänen tietämättään minkämoisia kuvia isoon pinoon alkaa kertyä. Lähdin pois. Nainen tinkii kuvauspalkkiosta 100mk pois, ei ollut laatua.

Vaikenin. Poistuin.
Arvelin muuttavani palkkiotapaa ja maksamista. Uusi oli: Teetän kuvia tai CD levyjä. Vaihdaan tuotteeni suoraan seteleiksi.

Voi auerta kaunista

Katson ikivanhaa valokuvaa, kun Lahden Kansanopisto oli juuri valmistunut. Omalla kunnaallaan ja ei muita rakennuksia lähimaillakaan. Kaikkialla perunamaata vain. Jopa ihme on rakennus siihen aikaan. Lahti vielä kovin pieni. Pientä kauppalaelämää.

Nyt saimme sivistyksen kehdon, jossa taitoja kertyi jopa puutarhan hoitoon. Mik oli katselessa ympärille. Pikku Lahdenkylä uinuili tuolla alhaalla. Ei ollut vielä kaupungintaloa ei radiomastoja. Minne metsäkin lie kadonnut. Vielä oli viatonta aikaa elää.

Rautatie taisi jo olla. Sekin tuolla kaukana alhaalla. Vesijärvi toimi tavaroiden kuljetusväylänä. Vei ihmisiä myös kesällä maaseudun rauhaan. Ajatella. Ei kiirettä lainkaan. Laivaan ja saariin olemaan jouten.

Olipa kesä ja huvila

Tapio ja Lapin tyttö kesässä. Olimme yöpyneet Enonkärjessä. Kävisimme myös Selkäsaaressa. Ei ollut lemmelle tilaa. Ihmisiä kuhisi ympäriinsä. Kauniissa iltapäivässä päätin: Menemme Paavo Illen kesämökille, Isoonsaareen. Jotenkin tiesin missä heinäkone majaili. Lapin tyttö uima-asussa laiturille, jonne aurinko loi säteitään. Juoksin leikkurin kanssa ison puiston nurmia. Ehkä jopa hurjastelin. Sain miltei kaiken leikattua, kun hämmennyin. Paavo onkin huvilallaan ja daaminsa kanssa. Hiukan meni selityksen puolelle.

Saimme kutsun kaville saliin. Oli riittävän hämmentävää saada tämä hyväksyntä. Vain kerran olin huvilalla käynyt vieraana koko perheellä. Nyt outo uusinta. Karjalaiseen tapaan kaikki sujui. Melko kypsinä lähdimme Lahtea kohti. Lapin tyttö omalla autollaan kotiin.

Lumoava paikka. Ollapa omana. Ei ole valokuvaakaan. Ei Paavoakaan. Ei rahaakaan sellaista omistaa. Pitsihuvila. Kyllä ihmisen kelpaisi

Soutelua

Kaunissa kesässä ja puisella veneellä, kuin lähellä Kerkko-ranta, sitä Kyllin entistä mökkiseutua. Melko tyyntä. Vetäydyn uimasille rannan lähellä. Uin seljälläni ja katselen rantakoivujen lehviä miltei yläpuolellanani. Tuntuu selässä jotain terävää. Varoen otan selvää, mikä se voisi olla.

Kummakseni se on mitä kummallisin ankkkuri. Kuin käpy, nelihaarainen ja jokaisessa haarassa lehtimäisiä ulokkeita. Kumma vehe. Rantaan ilmaantuu n. 4-vuotias mustatukkainen poika. Käymme keskustelua.

Koetan selvittää olemmeko tavanneet aijemmin. Lopuksi kerron nimeni ja pyydän saapumaan Lahteen kotiin äidin kanssa.

Anturi Siilo

Sijainti: Mestarinkatu 2 Sopenkorpi. Lahden Vaaka päätti menestyä vaakojen anturimarkkinoilla. Niinpä tontille alettiin kaivaa kovin syvälle pesäke. Se piti saada pohjavesien alapuolelle. Jokseenkin yllättäen, vettä pumpattavaksi tuntui riittävän. Eipä aikaakaan kun naapurusto alkoi valittaa: kaivot kuivuivat. Siinäpä pulma. Miten lie korjattu. Vettä kuitenkin pumpattiin alituiseen. Olihan alue suorastaan järvenpohjaa ja pelkkää savea.

Olin komennettu kuvavaamaan kaikkia vaiheita. Asialla jopa kiire. Tulihan saavuttaa maailman markkinat, ja omat vaa'at siirtyivät aivan anturikauteen. Kohteeseen rakennettiin melkoinen uusi halli. Antureiden rakenteluun aivan uudet tilat. Tarvittiin toki myös piirikorttien valmistukseen oma paja.

Kaikki valmistui. Pidettiin melkoiset anturitehtaan avajaiset. Tapio kuvaamassa Rauten puolelta kuten aina.

Osallistumisesta jaettiin meille kaikille kultainen merkittävän kokoinen anturi. Ehkä vallan kullattu. Sijainti Tapion ullakolla. Aika kiisi ohitse. Maailman viisaat saivat anturinsa suurempaan tuotantoon ja Lahden Vaaka alkoi tuottajana hiipua.

Ennen vanhaan suunnittelijana toimi tekn. Heiskanen. Pikkumies. Poltti tupakkaa ja piirsi kaiken mitä Lahden Vaaka tuotti. Niinpä 100 tonnin rautatie tai autovaaka vaati järeät vivut. Suorastaan kummajaiset Könninkellon perilliset. Nyt, anturikaudella niitä ei tarvittu. Riitti jäykkä lavetti vaaka illaksi.

Viattomat nuoret

Viikonvaide. Kukin tahoiltaan oli saapnut yhtiön komialle huvilalle. Suorastaan kartanolle. Sen nimi on Enonkärki, sijaintinsa mukaan. Huvila katselee itään. Tosin sieltä on näkymät hyvinkin laajalle vesialueelle. Vuosien kuluessa on nähty myös tukkilauttoja ja hinaajia matkalla Lahteen. Niinpä ajelehtivia tukkejaa tarjolla aivan odottamattomissa kohteissa.

Mutta, me nuoret. Sovimme retkestä. Lähdemme joukolla seikkailemaan saaren poikki. Kenkään meistä ei tuntenut maastoa. Matkaan siis. Alamme nousta rinteitä. Vasemmalle jää Valojärven tornihuvila. He eivät ole halukkaita seurustelemaan Rauten virkailijoiden kanssa. Sekin on tiedossa: Joskus kauan sitten sen jyrkillä rinteillä sijaitsi vesiliukurata järveen.

Matka jatkuu. Kiivetään. Laskeudutaan mitä melkoisimpaan tropiikkiin. Polku käy kosteaksi. Ylitse kaareutuu tosi pitkiä lehtipuita. Olemme oikein rengasmajaretkellä.

Maasto alkaa nousta. Saavumme kaupungin omistamaan kesäpaikkaan kaupunkilaisille. Sen nimi on Palma-ranta. Vai oliko?

Sen eteläiseen kalliorinteeseen on juuri valmistunut punaisia hirsimökkejä vuokrattavaksi. Mahdollinen kiostitoiminta on hirsisessä vanhassa päärakennuksessa. Melko vaatimaton asumus. On rantasaunakin. Paikan omisti sotiin saakka upseerisuku. Kaikkien kaaduttua sodassa paikka tuli myyntiin. Silloin siellä oli palvelijoitakin. Joskus oma lehmä maitoa antamassa. Posti noudettiin saarta kiertäen, sittemmin Rauten Enonkärjestä, jonne sen kerran viikossa laiva toi.

Oli aikoja, jolloin maito soudetiin Messilän kartanosta, tuosta vajaan 1 km päästä. No, niin. Löysimme upean niemenkin suunnattuen Messilään. Telttailu vielä silloin muodissa. Nautimme hiukan virvokkeita ja seikkailu huvilalle takaisin alkoi. Mitä merkittävintä metsäluontoa. Suorastaan erämaata. Perille saavuttiin ja kaikki ehtivät yhteysalukseen Lahteen palaamaan.

Sääskenkatua alas

Kun Vikiltä lähdettiin ja kampaajaltakin, olemme 8:n kohdalla. Siinä asui junanlähettäjä Järvinen Olga-vaimonsa kanssa. Saivat kaksi tytärtä, Ulla ja Ritva. Ulla valmistui Valtiotieteiden maisteriksi ja avioitui kemian ins. Heikki Roineen kanssa. Ritva matkusti Englantiin ja avioitui sikäläisen insinöörin kanssa.

Olga jäi leskenä yksin asumaan. Tuli päivä, kun Olga loiskautti vadillisen vettä likjehtivää öljykamiinaan. Toteutui jokin räjähdys. Talo syttyi tuleen. Naapurin juopottelelevat Virtaset havaitsivat liekit. Raahasivat Olgan kotiinsa. Oli runsasluminen ja pakkastalvi. Palokunta ei saanut vettä letkuihinsa.

Olin Takalankadulle saapumassa, kun näin liekkiä. Onko Järvinen tulessa? Kiirehdin paikalle. Kansaa ja letkuja tiet täynnä. Sain tietää Olgan olevan Virtasilla. Ryntään sisään. Sielää Olga melko resuna. Kukaan ei osaa mitään. Tilaan ambulanssin ja vien Olgan Orvokille sukulaisiin. Koetan elvytellä. Meni 2 tuntia, ja vihdoin saapuu Hki kohteesta Ullan perhe. Katsovat meitä ja kaikki ryntäävät palopaikalle. Pyysin Orvokilta konjakkia. Ei ole. Viiniä? Oli hiukan. Nyt katsoin jo osuuteni päättyneen ja menin kotiin.

Tilanne jatkui toisella tavalla, kai 15 vuotta... Ja osittain se jatkuu vieläkin. Numero 8 vastapäätä oli aikoinaan Kortelaisen kauppa. Jaa. Tosiaan Järvisen talossa oli aikoinaan kivijalassa Heinosen lihakauppa ja Kärpäsen ainut poliisiputka. Ainut asiakas siellä oli räätälimestari sieltä hautausmaan alapuolelta.

Kortelaisen kiinteistön osti tohtori. Kohenti asumusta ja rakensi korkean hirsisaunan alatontille. Ulla rakennutti sinisen paritalon syntykotinsa tontille. Aikoi saada toisen poikansa siihen asumaan. Asuikin hetken, kunnes Thai-vaimo riiteli itsensä pois kodista.

Jokisen Vikki

Tuolla hän asusti, aivan Kärpäsen osuuskaupan alla. Mikä ammatti: kirvesmies. Kiersi Suomea naapurien timperien kanssa. Lie ollut erittäin haluttu töihin.

Vaimonsa hyvin näyttävä kotirouva. Koti aina suorastaan kiilloitettu. Vikillä työkalut kalustohuoneessa tontin perällä. Sain lapsena kerran ovelta tarkastella työkaluja. En parempia ollut koskaan nähnyt. Omassa lapsuudessa sain muutamia kertoja olla Vikin hiustenleikkuun kohde. Ensin leikattiin Ryti-isän hiukset, sitten minun. Se piti tehtämän ullakolla tuolilla, joka oli asetettu lakanalle... Siis, kaikki hiukset talteen. Vikki oli aateen mies. Tosin miltei koko kylämme varsin vasemmalle kallellaan.

Aikuisena kohtasin Vikin Osuuskaupalla. Hän oli leskeytynyt ja nyt oikein puku yllänsä menossa Naistentalolle tansseihin. Lierihattu ja solmio ja kaikki.

Talo vaihtoi omistajaa. Sinne pesiytyi koiraperhe. Sen näki varusteista, kun kuljin ohitse. Vikin etelän puolella asusti Alenius. VPK:n varapäällikkö, ja sittemmin poikansa Rauno. Piti pientä konepajaakin, kun oli lopettanut konehommat. Manko Oy:llä Rauno päätti 'Kun täytän 30, lopetan töynteon toisen palveluksessa'. Niin Rauno teki ja päätti. Aloitti suorastaaan mestarillisen kaupustelun. Elämä alkoi toki aviossa, mutta vaimo otti lapset mukaansa ja meni pois. Raunolta ei tahtonut löytyä perheelle ruokarahaa. Meni uusiin naimisiin poliisin kanssa.

No, mutta, Vikin talo seisoo ennallaan. Naapurusto on toki muuttunut. Niin katosi Osuuskauppa. Tilalla pien yrittäjä maalialalla. On kyllä Kärpäsen poikii.

Ei ole Naistentalokaan. Uutta asuntoa kaikkialla. Vikin naapurit olivat Leinosen veljekset ja juuri ne kirvesmiehet. Jokin taho suvaitsi keksiä aloittaa setelipainolla yhden Leinosen alakerrassa. Ehti tehdä rahaa merkittävästi. Ympäristö merkitsi pikaisen rikastumisen ja eihän se käy. Poliisi lopetti ammatin.

Liekkö jokin haarakonttori, niin Sääskenkadun loppuun, Hannes Behmin peltihalliin perustui seuraava setelipaino. Samassa halliyksikössä toimi 3 muutakin yrittäjää. Kenkään ei havahtunut rahatehtaaseen ja jälleen poliisi saapui.

Monenlaista yrittäjää on kylässämme ollut. Lähellä Vikkiä oli vaja, jossa valmistui harmonikkoja. Tulivat kuuluisiksi. Niitä valmistui melkoinen määrä, kun vieläkin netti ne tuntee.

Kaunehin niitty

Se oli unelma... ja tottakin.
Sen sijainti aivan Hennalan varuskunnan länsipuolella. Suuri joukko hehtaareja. Oli aikoinaan jaettu monelle tilalliselle, ikäänkuin kaukotilaksi. Niinpä se oli aktiivisessa käytössä.

Oli sekin aika, kun Jalkarannan tilalliset paimennuttivat lehmiään saapumaan Salpausselän harjun ylitse ja meidän Kärpäsenkylämme ainutta hiekkatietä, saapuen rautatien ylitsekin. Suuri joukko lehmiä paimennettiin illalla takaisin navettoihin Jalkarantaan.

Mutta, mistäpä ihanainen kukkaniitty sai alkunsa. Sen rikassisältöinen kasvisto poikkesi isosti ympäristöstä. Joudumme olettamaan sen saapuneen Hennalan varuskunnan toimien mukana 1911-14. Tavaraliikenne tiuhaa varuskunnaan tarpeisiin. Niinpä uskomme eteläisen Venäjän kasvilajitelman matkanneen rautateitse meille.

Myös radanvarsien kasvusto todella runsaslukuinen. Niittyämme ei uhannun mikään. Se sai kehittyä rauhassa. Liekkö osuutta myös menneellä karjan käynnillä vaikutusta.

Ei moisia kasvustoja ole nähty sen jälkeen, kun armeija suvaitsi vallata puolet alueesta Kansainvälisen sotilasurheilun kentäksi. Kaikki aidattiin. Myös meidän aluetta kiertävä kuntopolkumme rajattiin puoleen. Nyt oli vain mahdollisuus katsella passariaidan lävitse kukoistavaa niittymme elämää.

Että kaikella on loppunsa, on laaja asutussuunnitelma. Alueelle rakennetaan 20 000 ihmiselle koteja ja liiketiloja. Kotini aivan radan toisella puolen. Kaava esittää, etttä tulen näkemään kerrostaloja radan takaa aivan vierestä.

Tumman sininen ja kaksi kajuutta

Sellainen vakikulkija Vesijärvellä 1970-luku. Sillä lie ollut isohko kone. Mikään tyrsky ei sen matkaa muuttanut. Mastokin. Lie vain 6 m, siis, vain hätäpurjehdukseen... kai. Menemisen jykevyys viehätti. Ainut näillä vesillä. Minne meni. Ei tietoa. Varsin haluttava. Kenellä varaa on.

Saman moinen kulkija oli Meripelastusseuran alus. Pituus silläkin kai 11 m. Oli muovirunkoinen. Hidas. Sillä ehti vain keräilemään myrskyn tähteitä.

Olin monella matkalla. Useimmin kohdattiin Enonkärjen laiturissa tarinoilla. Pojat ei mihinkään menossa. Vailla päämäärää. Aikaa oli. Kahvitin heitä usein. Joskus saunotinkin.

Maailman kalleinta puuta

Moista filmiä katsottuani, muistin. Uudessakylässä olikin avattu uusi jalopuukauppa. Sinne jouvuttiin. Pölliä pihat täynnä. Myyjä lopuksi esitteli: Tässä on 2000 vuotta vanhaa tammea. Lie makoillut suonsilmässä. Musta möykky. Kehui saaneensa siitä sievoiset rahat. Oli sahauksen jäljiltä pikkukalikoita. Painavia.

Kotona arvelin niistä ristejä tekeväni. Olin sahauttanut puuseppä Mikolla listaa pikkupalasistakin. Sahaa 50mm ripariristiä. Katson lehtisahan pöytää: Mustaa on. Tarkentaen: Se ei ole tavanomaista purua. Se nokea.

Risteistä tuli hulppeita ja kiiltäviä. Sääli oli puun loppuminen. Ehkä jossain myydään kovaan hintaan.

Heinäkauppaa junasta

Ammoisina aikoina, kuintenkin minun elinaikanani. Veljekse olivat liikemiehiä. Myyntiin soveltui aivan kaikki tavara. Havaittiin: Heiniä kulkee tavaravaunuissa isoja määriä. Päätettiin ahkeroida. Aletiin heitellä heinäpaaleja radan varteen n. 1 km matkalla. Moni vaunu vajeni merkittävästi. Viranomaiset alkoivat kiinnostua. Ja niin käry kävi. Heiniä oli koetettu radan varsilta keräillä. Ottaa se aikansa ja aina joku näkemässä. Niin sitä mentiin linnaan.

Ei päättynyt kaupanteko. Havaitsivat veljekset: 200 litran tynnöreitä halutaan ostaa. Hoksasivat. Kahdella teollisuuslaitoksella niitä tyhjeni kiitettävää vauhtia. Pojlla oli valtaisasti kysyntää tynnöreille. Olivat aivan puhtaita. Saivat haltuunsa romuhinnalla. Tynnöri on kevyt, joten yhden hinta oli aivan alhainen.

Kauppa kävi. Kuorma-autoittain tynnöreitä lähti osoitteisiin. Kauppa oli niin tuottoisaa, että veljekset ottivat välillä vapaata ja menivät viikoksi Imatran Valtionhotelliin hoitoon. Näin tehtiin eikä vain yhden kerran. Liikemiehillä kulkee kovaa.

Korkeushyppyjä

Sopenkorvenkadun ja Harjunnalustankadun risteykseen alkoi kehittyä toimintakenttä. Oli siihen pystytetty kioskikin. Olin oppinut polkupyörällä ajamaan. Tunsin kyläläisiä. Nyt kioskin hienohiekkaisella kentällä olikin menossa korkeushyppy vauhdilla. Virtasten koko suku edustettuna. Isä ja kolme poikaa.

Siinä aivan vieressä toimi myös Paavo Illen romuvarasto. Siinä ostettiin ja myytiin mielenkiintoista tavaraa. Oli sota voitettu. Tuloksena toisaalta pulaa kaikesta ja sitä armeijan hylkäämää varustetta vaikka kuinka. Ajatella. Kioski ja muu tarpellinen paikalla. Linja-autokin piti aukiota päätepysäkkinä. Teollisuudessa paljon väkeä töissä, ja jokaisessa kodissa mukuloita muutama.

Lapsia Metsä-Pietilässä

Todella sinne muutti sodan jälkeen tosi monta perhettä. Kartanossa kyllä huoneita riitti. Lapset kävivät koulua Länsiharjussa ja Kärpäsen mäellä. Perheet olivat saapuneet moniaalta suunnalta Suomesta.

Lapsia aivan vilisti. Oli hyvin mielenkiintoista oleilla lähellä VR-kiskoja. Juna meni todella kurvissa vain runsaan metrin päästä kallioista. Pariraide junia kiidätti.

Toki piti kilpailla, kuka uskaltaa olla viimeisenä saapuvan junan edessä. Niin siinä kävi. Kolme lasta jäi junan ruhjomaksi. Rata kaartui ja kuljettaja ei voinut nähdä kuin aivan lähelle, ja eihän juna pysähdy kuin kilometrin päähän.

Maatilan poika ja serkkunsa saapuivat samalla pyörällä Liehtarin ylikäytävälle, tai ainakin melkein. Saapui juna. Pojat kiihdyttivät ratapenkkaa pitkin. Niin siinä kävi. Matkustajapoika jäi junan alle ja serkuksista kylällämme asuva pelastui.

VR-rata ottaa aina veronsa. Tuossa kotini aivan lähellä oli Hennalan pysäkki ja ylikäytävä. Vuosien kuluessa voisi tehdä pitkän luettelon liikennetuhoista. Oli alle jääneita polkupyöräiljöitä, moottoripyöriä, hevosia ja kuorma-autoja. Ei ohjelmaa radan varrelta puuttunut.

Jos etenemme melko lähelle VR-varikkoa, tuossa pitkällä suoralla oli ylikulku Tornatorin puolelle ja kouluun ja töihin. Mtä mieluisin oikaisu. Muu vaihtoehto oli kiertää varuskunnan kautta ja matkaa tuli paljon lisää. Kun tuo ylikäytävä sijaitsi isojen halkopinojen välissä. Kun polkua lähestyi, ei ollut mitään näkyvyyttä radalle kumpaankaan suuntaan. Kiireisiä kulkijoita jäi aivan tasaiseen tahtiin junan alle. Niinpä ihana reitti suljettiin panssariaidalla.

Yksittäinen tapahtuma: Nainen oli kyllästynyt elämään. Meni radalle istumaan. Aie oli julma. Mutta, juna menikin toista raidetta. Nainen meni kotiin ja selvitti junien aikataulut. Sitten aie toteutui. Wanha tarina. 1930-luvulta. Tuohon mummolaani ilmaantui surupukuinen nainen. Tiedustaa pikajunien aikataulua. Tätini oli kyselyn kohteena. Surupukuinen nainen sai selkoa junista. Lähti kaupunkiin päin. Ja surua tuli. Onnettomuus toteutui. Naisen taskussa oli kirje. Hän oli tullut raskaaksi aviossa olevalle miehelle, ja ratkaisi asian näin.

Ilmatorjuntatykkejä

Hennala aivan lähellä kotiani. Olin yksinäisyyttäni hoitamaan radan ylitse ja laajaa peltoa askellen aivan ison lepikon viertä. Aivan hätkähdin. Juuri tuossa leppien kätkössä sojottaa 40 mm IT-tykin putki. Aivan lehvien peitossa miehet ovat. Hämääntyneenä jatkan askelia Hennalaa kohti. Lienen edennyt 15 m ja yllätys. Toinen tykki. Ja aivan sama. Ei mitään kuulu. Astelen jälleen 15 m ja kumma jo. Pusikosta pistää äänettömästi kaksoisilmatorjuntakonetykki. Oertigon malli.

Nyt alkoi tuntua. Kyllä riittää yllätykset. Palasin kotiin radan ylitse. Ei jälkeenkään päin mikään räiskynyt. Sittemmin tykistö siirtyyi Hämeenlinnaan ja punaiset tykkihallit siirtyivät muuhun varastointikäyttöön.

Salainen kellari

Tuossa viereisellä tontilla asusti aluksi Benströn. Kauan. Yksi tyttäristä avioitui Väinä Luotosen kanssa. Perheeseen syntyi poikia, Tuomo ja Jukka. Pojat asuivat saunarakenuksessa kahdestaan. Aikanaan perhe muutti kaupunkiin kerrostaloon ja Jukka opiskeli itsensä arkkitehdiksi.

Taloa asusti 2 vuotta Markku-poika. Melkolailla alkoholisoitunut. Mutkien kautta ystävystyimme. Kerran Markku halusi esitellä piharakennusta. Havaitsin huoneen lattiassa ikäänkuin luukun 80x80cm. Tiedustan Markulta: Oletko kasonut luukun alle. Ei Markku ollut. Niinpä käänsimme luukun auki ja kas.

Siellä kauniit betoniportaat kellariin. Silmäilimme antia. Täydellisen puhdas ja käyttämättömän näköistä. Miltei liian ihana salaisuus. Kellari koki kohtalonsa, kun kaupunki suvaitsi tehdä Hennalan kadun sen ylitse.

Olin sattumoisin matkalla sinä päivänä, kun kaivinkone tuhosi koko rakennuksen. Iso sääli. Rakennuksen alla oli myös kaivo, josta pumpatiin saunan vedet Niagara- pumpulla.

Tallimiehen vaimo

Päätynyt asumaan tiilitaloa tuohon pohjoisen puolelle suorastaan silmän alle. Talon rakensi veturinkuljettaja. Oli hevosen kokoinen vaimonsa. Tosin miehensäkin. Ostivat Tuula-siskolta 15 pensasaitaa, joka kitui myyrien takia. Se oli todella työnäytös. Molemmilla suokuokka heilui mallikkaasti.

Tuli ero. Paasikivenkadulla sittemmin näin rouvan lastenvaunuja työntelevän. Veturinkuljettaja jo toisessa polvessa. Vanhempien koti tuolla ylempänä. Isänsä myös jättikokoa.

No niin. Taloa omísti tallimies. Mikä ihmeen ammatti se on. Lahdessa oli vielä rautatiet voimissaaan ja junien piti kulkeman. Tallimies toimi lähettinä, jos vuorosta puuttui miehiä. Heitä kohtasin lapsuudessa. Isäni veturin kuljettaja oli välillä varalla ja noutaja saapui.

No, niin, tallimies kuoli. Ei ottanut määrättyjä lääkkeitä ja pois nukkui. Vaimonsa Terttu kuljeskeli koiransa kanssa ja ystävystyi myös sisko-Tuulaan. Terttu teetti tontille huvimajan. Melkoisen näyttävän laitoksen. Kerran meidät sinne kutsuttiin ja kaksi kertaa taloon sisällekin. Silloin siellä aina istui tätiseurue. Koti vallan kaunis ja asuttava.

Terttu muutti kerrostaloon Vesijärvenkadun loppupäähän. Talon osti joku poikamies. Ei itsestään numeroa tee. Menee ja on usein poissa. Ennen Tertulla salainen puutarha takapihalla. Kaukilan omistaja myi vierestä 3 tonttia, ja nyt on taloista tuijottelijoita. Niiden vuokralaiset vaihtuvat tiuhaan. Ei omaa rauhaa enää. Terttu oli kurvikas nainen ja seuranhaluinen.

Peugeot 205 matkalla

Olemme Ullan kanssa liikkeellä. Kesäiltana jo pimennyt. Jostakin juhlista palailemme. Miten vei matkamme Lahden Niemeen ja ja sen uloimmalle aallonmurtajalle. Tuulee niin vimmatusti. Kun autolla pääsee, niin me menemme. Aallonmurtaja kapenee uhkaavasti. Mitä tehdä? Peruutammeko pimeässä 300 m vai kuinka???

Ehdotan seuraavaa: Tapio menee autosta pengermälle ja tuulen puvun takkia ravistellessa huutelen Ullalle auton käsittelyohjeita. 20 cm sinne ja uudelleen ja uudelleen. Lopulta auto tulee käännetyksi. Peugeot 205 on sopivan pieni visaiseen tehtävään. Tuuli suorastaan tönii autoa, ja roiskeet kastelivat minuakin. Varoen selviämme isommalle baanalle. Yksi seikkailu alkaa olla lopuillaan.

Minulta ei jalat lopu

Näin lausui Eero Laakso, ison maatilan isäntä Miekkiöstä. Jalkojen vahvistuminen alkoi jo kouluaikoina. Tila hieman sivussa muusta asutuksesta. Muut nuoret saivat polkupyörän. Eero joutui juoksemaan perässä minne sitten mentiinkin.

Oli sellainen päivä. Nuoret saapuivat Laakson tilalle. Eero näkyi juoksevan perässä. Silloin Eeron isoisä meni huoneensa piirongille ja ojensi Eerolle 10000 mk. Mene ostamaan pyörä. Sellainen matkaa tehtiin. Ei aivan riittänyt 10000 mk, mutta vaari antoi lisää. Jo alkoi Eerokin joutua, siinä missä muutkin. Varsin nuorena Eero osallistui tilan töihin. Lehmiä kai silloinkin 28. Nuorta karjaa. Kanat, kukot kanoineen. Toki koira ja kissoja. Olipa kerran kilipukkejakin. Nekin alttiita puskemaan.

Niinpä Eero ajoi traktoria miltei ennen kuin jalat ulotti polkimille. Eero kohensi navettaa. Kerran se syttyi palamaankin. Eero myöhästyi Hollolan Näyttämön näytöksestä. Oli siinä näytelmässä myös osassa. Valmistui savusauna kotomäelle. Mahtui lauteille 10 henkeä. Valmistui päärakenukseen sisäsauna, olihan vesijohdot saatu jo aikaa omasta lähteestä.

Eerolle perhe. Leila-vaimo etsittiin sisarusparvesta Nastolasta. Maatilan tyttöjä hänkin. Siunaantui lapsia. Tyttö ja poika. Niinpä jälkipolvea on Paula. Aviossa jo. Lähistölle varattiin tontti Paulan perhelle ja mökki valmistui. Pojalle ostetiin viereinen maatila. Tutustuin perheeseen kun Eero otti minut kuvaamaan, kun Paula täytti 6 vuotta. Siitä lähtien oli heinätyö- ja lehmänhoitosessioita. Melkoisen monta savusaunailtaa ja yötä. Parasta filosofointia kahden Eeron savusaunassa jälkilöylyissä lauteilla päittäin maaten. Lie 4 h ollut melko normaali saunominen.

Eero on Hollolan näyttämön perustajajäseniä. Nyt on näyttämö kuollut tai ainakin unessa. Kuvasin heitä 15 vuotta. Eerolla aikoinaan JEEP maasturi. Olipa kerran sellainen retki. Leila halusi minut mukaan, kun mentiin mattopyykille Nastolan pikkujärvelle. Lapset mukaan. Olin opettanut molemmat uimaan Kärkölän uimahallissa. Sinne kuljimme Jeepillä. Lauteilla olimme aivan ääneti. Paikkallisia isäntiä kylvyssä ja kuuntelimme viisauksia aina. Nyt on tullut aika, kun Eero jo hellittää navettatöistä. Leila jo hiukan aijemmin. Eerolla jopa mahdollisuus 2-3 kertaa vuodessa lähteä eräretkelle jonnekin kaikesta poissa.?

Tilan naapuristossa asustaa kuvataiteilija. Lie kerran heinätöiden jälkeen hänenkin kanssaan Eeron savusaunassa. Ja juttu kulki. Naapuri maalaa ja veistää. On ostanut taideyhteisön jostakin lapista. Siellä kaksi merkittävää rakennusta maalausnäyttelyä varten. Pikanäkymä tilan pihalla. Pikkupeuroja. Niitä pilkullisia vaeltaa Eeron pihalatoon säältä suojaan ja pikkuaterialle. Jonossa menevät. Eivät juuri säiky Eeroakaan.

Jeepistä hiukan. Kun teimme sitä Nastolan mattoreissua, auto nyki melko lailla. Eero lausui. Otin kuudesta sylinteristä kahdesta tulpat pois. Kyllä sillä voi silti ajaa. Olimme mattopyykin jälkeen valmiit lähtemään, mutta. Päätimme Leilan kanssa uida. Lapset autoon turvaan ja veteen. Saapui rankka ukonilma. Leilan kanssa päätimme. Vaikka henki menisi, niin nyt uidaan. Vettä alkoi sataa aivan kaatamalla. Me vain hiljalleen uitiin... rinnan. Leila on uhkea nainen. Somaa olla yhdessä?

Adolf kuoli

Kärpäsen kylä eli elämäänsä. Nuoret kävelivät Okeroisten nuorisotalon tansseihin. Valitettavasti setäni oli juovuksissa kivas mies. Tappelusvalmis, kun huiput oli saavutettu. Sinä iltana oli joukko nuoria palaammassa tansseista. Juna saapuu Lahtea kohti. Niin siinä kävi, Adolf suistui junan alle. Pimeässä kuultiin voihketta. Kävi selville. Adolfilta jalka poikki ja käsi.

Paikka melko lähellä radanvartijan asuntoa. Alkoi melkoinen härdeli. Ainut apu oli noutaa Kiekon maatilalta isäntä Väinö Mantere. Matkaa suorinta tietäkin 2 km. Yö pimeä. Kansa kunnekin poistui. Eehkä joku jäi Väinöä auttamaan Adolfin raadon kärryille saamisen. Nyt oli asiaa kauppunginsairaalan ruumishuoneelle. Sanaa kulki joka taloon.

Äitinsä Hilda Maria Takalandulla sai tiedon. Nyt toteutui Hilda Marian rukous: 'Herra, korjaa tuo Adolf pois'. Aadolf riiteli aina. Ryyppäsi aina. Hengnvaarallinen koti piirissä. Hautansa löytyy Länsiharjun hautausmaalta. Hautaan alkoi kertyä muutakin sukua. Lie ollut vuosi 1933.

Rautatien umpivaunu

Voisiko lausua. Niitä vaunuja olen kaiken ikäni kohdannut. Täytyy myöntää kaluston toki nuorentuneen. Mutta, tavattomia tavaran siirtoja oli tehty Suomessa ja Venäjällä.

Jopa 1950-luvun alussa saatoin nähdä venäläisiä pikku katettuja vaunuja. Niiden rakenne oli hyvin yksinkertainen. Jopa niin, ettei niissä ollut lainkaan veturin höyrypaineella toimivia jarruja. Joka vaunussa oli lava, jolla seisoskeli jarrumies. Veturin vihellykset kertoivat koska jarrumies alkaisi jarruttaa vaunun omilla jarruilla.

Lie ollut työväki täysin suojatonta ja avutonta. Sää kuin sää, jarrumies seisoi pikkukatoksen alla. Oli pitkillä talvimatkoilla tapahtunut sellaistakin. Jarrumies paleltui ja putoili pois vaunustaan. No, sellaisia vaunuja vielä 1950-luvulla meni pois Suomesta. Liekkö Hangon tukikohdan tyhjennyksen loppunäytöksiä. Näitä junia veti yleensä Punatähti-veturi.

Isäni rautatieläisenä tiesi asian laidan. Olimme kotikoivikossa isän kutsusta katsomassa länteen päin. Sieltä tulee Punatähti-veturi vetäen viimeistä vaunujonoa. Nyt olimme pääsemässä ryssän vallasta. Aijemmin kerran osallistuin taisteluun. Alle 10 vanhana olin jo koulutettu ryssää vihaamaan. Niinpä kotikoivikossa oli yksin peräti omatekoisen keihään kanssa. Junaa kuuluu tulevan. Olihan se aivan tonttimme vierellä. Menin aivan radan penkereen viereen. Ajattelin. Nyt tapan ainakin yhden ryssän vaunun. Teräskärkisen keihään sinkosin koti sellaista pientä katettua vaunua. Arvioin vaunun nopeuden väärin. Tappoaikeeni epäonnistui.

Keihääni jäikin teräskärkineen matkustamaan jarrumiehen sillalle. Mitä pieni poika enää voi. Juna vei ja samalla ainoan aseeni.

Valokuvia 6x9 vuodelta 1962

Eilen katselin kaappiin kertyneitä negoja kuvia. Osuipa 6x9 negatiiveja runsas kansiollinen.

Niinpä saan esiin Riihimäki Viesti R4 tuolta vuodelta. Olin suorastaan anonut viestiin. Harrasteeni oli sähkötekniikka... Myös. Josko oppisin uutta. Vastaanottokokeissa lienen ollut uninen, ja päädyin puhelinlankapuolelle.

Täytyy sanoa. En oppinut sähköstä mitään lisää. Armeijan simputusta kyllin alokasaikana. Negatiiveissa melkoinen määrä Komppania n:o 4 poikia ja esimiehiä.

Kipuillen vältin AU-koulun ja nimettiin miltei rangaistukseksi kirjuriksi. Hommia tuli. Entinen kirjuri opetti. Oli todella fixu mies ja komiakin. Alokkaanna oli kannettu puinen oma kaappi, 80 cm, hankeen keskellä yötä. Samoin aivan kaikki varusteetkin. Sellaiset 30 m. Pienemmät kuin minä 198 cm olivat erityisen hanakalassa asemassa. Puinen kaappi painoi paljon ja hanki syvää. Komppanian ovelta kuului komento: Komppania järjesty. Tupa- ja kaappitarkastus 15 min kuluttua.

Eipä aika riittänyt. Lumiset ukot eivät selviytyneet haastesta. No tarkastus pidettiin. Kaimainakin kerran heiteltiin vuodevaatteet lattialle ja uusi tarkastus 5 min kuluttua.

Tuli kesä. Ihme vallan tapahtui. Komppania lähti pitkälle leirille. Komppanian kaikki ikkunat vietiin jonnekin maalaukseen. Arkisin 30 maalaria kiipeili maalaamassa ikkuna karmit. Miehiä ja naisia. Olin ihmeellisen vapaa. Toimistossa vakihommat. Päällikkö saattoi jonakin päivänä poiketa. Kävin säännönmukaisesti 500 m päässä päävartiossa postin noudossa. Keittelin kahvit. Kävin ruokalassa aivan vapaasti kun huvitti. Vapaa-aikana pyöräilin Riihimäen kaupunkia siellä täällä. Kukkea kesä kului ja loppui. Maalarititkin tuli kuvattua. Komppania miehiä pihalla ja kämpissäkin.

Isä Ryti oli ostanut todella laadukkaan kameran. Ajan tavan mukaan, valotusmittareita ei ollut. Filmipaketissa ohjeita valotukseen. Todella laadukkaita otoksia. Kuvat teetin Riihimäen kuvaamossa.

Ehkä mieleen jäävin kuva oli varusmies Sorrin uimareissu sikäläisessä maauimalassa. Sen altaan veteen näki alakerran pyöreästä ikkunasta. Siinä Sorri on todella hyvänä vesieläimenä aivan lasin takana.

Käytin kameraa sittemmin myös ammattihommissa. Toki oli mukanani laatukameroita, mutta yhdellä kuvauskeikalla ahtaissa tiloissa korkeita kemikalisäiliöitä. Ei arkkitehtilasillakaan niistä saanut hyvää kuvaa. Niinpä mukana olleella Ryti-kameralla diaa ja laadulla. Pöntöt kuvassa aivan suorassa. Kamerassa oli automaattisesti ikäänkuin palkkikameran ominaisuudet. Miltei televaakasuorassa, ja pystyssä erikoislaajakulmaisuus astui voimaan. Olin isän eläessä valottanut isän lasinenagiivikameralla 6x9 moniaita ruutuja. Olin oppinut sen erinomaisuuden.

Isä ahkeroi lasinegattiivikamerallaan jo 1930-luvulla. Aina jalusta mukana. Niinpä ahkeruutensa ansiosta Karjalastakin, Tyyne-äidin kotiseuduilta Muolaasta hyviä suku kuvia. Molemmat kamerat tallessa. No vielä jalustasta. Se oli messinkiä. Jalustaputket venyivät 150 cm saakka. Toimii edelleen.

Isä opetuksista johtunee, tulin valituksi Rauten OTO-teollisuusvalokuvaajaksi. Sitä suoritin 1977. 1920 saakka, kunnes Neuvostoliitto kaatui ja työni loppui.

Boprigoff ja Strump

Olipa suomalaisia, tsaarin alla ja ikuisesti. Suomalaisten oloja alettiin kiristää monin tavoin. Ryssän kyttiä jopa joka kerrostalossa. Kaikki kirjattiin, minne menit ketä tapasit. Monia muita rajoituksia kaikkialla. Suomen oppineet alkoivata ajatella. Ennen vanhaan Venäjä oli melko suosiollinen. Nyt Boprigoff oli lähetetty sellaiseksi kuvernööriksi joka laittaa kansan uudelleen kuuliaisuuteen.

Kauan mietti alle 3-miljoonainen Suomen kansan sivistyneistö. Miten voidaan muuttaa tilannetta.

Ja aivan tavan omaan. Kokoonnuttiin ja turistiin. Sitten yksi heistä päätti. Ammun kuvernöörin. Oli juuri sinä päivänä mahdollisuuksien koottu ihmeellinen summa. Kuvernööri jätti henkivartijat palatsistaan ulos. Oli jättänyt suojaliivin pois yltään. Asteli yksin kohti kokoussalia toisen kerroksen tasalle. Siellä odotti Suomen mies. Oma ehtoisesti FN oo- pistoolinsa kanssa. Ampui 3 laukausta kuvernööriin. Kuinka sattuikaan. Yhden luodin 7.65 suisti ison mitallin tieltään. Kaksi muuta meni ihmiseen. Itsenäisyystaistelijamme ampui itseään, kuollen niille sijoilleen. Kuvernööri miltei raahautui kokoussaliin. Nyt alkoi pelastustoimet. Hänet kuljetettiin sairaanhoitoon. Sinne leikkaussaliin kuvernööri sitten kuoli.

Suomipoika teki tehtävänsä. Hänen ruumiinsa piilotettiin. Mutta se siitä. Nyt oli juuri vireillä presidentin uhka USA:ssa. Varusteet yhden miehen orkesterissa. Rynnäkkökivääri kiikarilla, panssariaidan takana. Videokamera ja muutakin. FBI havaitsi kiväärin piipun kiillon aidassa ja alkoi tulituksen. Miten oli mahdollista. Mies ei ampunut laukaustakaan ja katosi mustalla autolla vähäksi aikaa.

Siis, maa jolla on maailman mahtavimmat asevoimat pakottaa yksityisen ihmisen edes yrittämään surmatyötä. Näyttäisi aivan poliittiselta otteelta. Jopa Suomi-poika WAR 2 aikaan omisti Norsupyssyn, jolla ammuttiin sodan pesäkkeissä bunkkerien ampumareijistä graneetteja korsuihin ja kaikki hiljeni. Ammutiin 1000 m etäisyyksiin tarkasti. Cal oli 20 mm. Ottaako taas yksi ihminen yksin pelastaakseen USA maan?

Vihreä säilyketölkki

Sekin oli 1940-lukua. Kotini lähellä oli VR-seisake Hennalan varuskuntaa varten. Laadittu jo 1912. Nyt se palveli kaikkea kuljetustarvetta. Myös varuskuntaa. Koulutieni kulki seisakkeen ylitse. Sen viereen oli rinteeseen kertynyt pikku kaatopaikka. Tottakai pieni poika tutkii kaikki mahdolliset löydöt. Kerran niinkin. Siellä muun rojun keskellä on vihreä säilykepurkki. Se oli elämäni ensimmäinen. En siis tiennyt sen olevan säilykepurkki. Hyvin siisti. Sisällä jokin hölskyi. Mitä ihmettä. Vein sen kotiin ihmeteltäväksi. En kysellyt vanhemmilta. Arvuuttelin vain. Josko se vaikka on jokin räjähde. Onhan Hennala aivan vieressä.

Lopulta sen auki meisselöin. Ryti-isältä kun työkaluja oli tarjolla. Nyt löysin hernesoppaa. Mitä ihmettä. Lie ihmiselle aijottua. Miten se jouti kaatikselle. Olihan silloin vielä ruokapula. Pessin purkin huolellisesti ja miltei aarteena liiterissä säilytin. Nyt ajat muuttuneet. Nyt on kaapissani 4 purkkia hernesoppaa. Pinnalla värikkäät etiketit. Sisältö varsin laatuisaa soppaa.

Toisella kerralla havaitsen kahden tiilen välissä kimallusta. Melko harvinainen näky. Varoen saan esiin 10 cm kristallilasin upeasti kaiverrettuna. Se vasta ihme oli. Iloiten sen kotiin toimitin. Se kimmeltää vieläkin nykyisessä lasivithriinissä merkittävänä esineenä. Mitä kaikkea ohitsemme kulkee meidän sellaista lainkaan havaitsematta?

Teivaala

Oli lähestymässä lavan viimeiset tanssiaiset. Lava puretaan. Serkkuni Rauni kulki ahkeraan yhden nimetyn yhtyeen makana, meni se minne vain. Nyt Rauni infernoi. Nyt lähdette tekin mukaan tanssiaisiin. Emme Kyllin kanssa juuri esiinny tanssiaisissa. Suostuimme, kun kuulu lava on uhan alla. Omistaja luopuu lavasta.

Siellä on tanssittu kymmeniä vuosia. Lahdessa ei kovin monia lavoja olekkaan. Kun Kärpäsen Palokunnan lavakin lopetti. Niin autoilimme tuonne kaarihallin taakse. Kansaa todella saapuu runsaasti. Tanssit alkaa. Meno on vauhdikasta. Leevi-lapsemme lähtee seikkailuun tanssivien sekaan. Saapuu luoksemme. Lausuu: Minä törmäsin. Ei ensi tanssiaisissaan tuntenut tanssin pyörteitä. Lie ollut silloin 7-vuotias. Niinpä toteutui sekin. Serkku Rauni sieppaa Leevin syliin ja menee esiintymään aivan orkesterin eteen.

Kyllin kanssa nautimme musiikista kierrellen lavan reunoilla. Kahvillakin käytiin. Ilta pimeni. Kotiin alkoi olla meillä aika tästä kaikkien aikojen viimeisimmästä Teivaalaa-illasta. Astumme pihalle. Ja kas. Aivan säkkipimeää. Ei pilkahdustakaan valoista. Hapuilemme parkkipaikalle. Emme todella näe mitään. Kauan etsittyämme Kyllin Ranault löytyy. Olemme suorittaneet velvoitteemme. Viimeinen näytös koettu. Samalla Leevin ensitanssiaiset.

Heinäjuhla

On talvi. Pyöräilin Miekkiön maatilalle. Isäntä lähdössä heinänhakuun. Tarjoudun toki mukaan. Traktorilla ja isolla peräkärryllä lähdettiin. Varsin kaunis talvipäivä. Kuulemma olemme menossa isolle ladolle. Maatila on iso, joten lääniä riittää. Tämä lato sijaitsi laajalla pellolla melkoisen metsälön takana. Avattiin melkoiset ovet ja kärry sisään. Niinpä kohtaan mitä melkoisimman ympäristön. Heinäpaaleja kaikkialla 5 metrin korkeuteen saakka.

Kun kuorma on valmis, ehdottaa isäntä. Jopa vähän levätään. Hän asettuu purkautuneiden paalien päälle peitellen itsensä heiniin. Toistin saman asian. Olimme hiljaa. Tuuli suhisteli ison ladon seinän raoissa. Muuta ääntä ei kuulunutkaan. Heinät tuoksuivat. Raikkaus ihanaa. Pakkasilma sitä vielä tehosti. Opin heinien lämmittävän ominaisuuden. Olimme kai hiukan unessakin. Hiukan juttelua ladoista ja karjasta. Olihan lehmien saatava appeensa. Lähdimme köröttelemään metsän kiertäen tilalle takaisin. Heinät ylisille. Osallistuin lehmien aamutoimiin. Lannan luontia ja siistimistä.

Lisäpalkkiona kahvitus tilan salissa emännän kauniista posliinikupeista. Omaleipoista pullaa oli tarjolla.

Jos ladossa oli rauhaisaa, se jatkui tilan salissakin. Aika aivan pysähtyy. Isäntäväki ei hötkyle. He aavistavat vasikointiajatkin. Kelloa ei siihen tarvittu. Tunnilleen isäntä tietää koska navetalle tulee mennä muiden navettahommien lisäksi.

Tuhat männäntappia

Vuosiluku 1975

Lahden Vaaka näki hyväksi aloittaa Termiitti-moottorisahan valmistyksen. Palkattiin teknikko Erkki Myllymäki Tampereen tykkitehtaalta vaimoineen. Kumma kyllä. Ei mitään alkutoimia. Erkki vaan aloitti. Olin siihen aikaan piirustusharjoittelijana siinä aivan vieressä. Piirtämössä vain muutama henkilö. Sain keskustela Erkin kanssa. Hän hyvin opettavainen. Kun tuli sahan valmistuksen aika, sain koko ajan neuvotella, miten menettelen, kun olin tullut valituksi yhtiön laadunvalvojaksi. Toleranssit jo opittu ammattikoulussa. Jopa siitä kompastuskivi. Olin aivan ehdoton Erkin johdolla. Emme hyväksyneet virheellisä osia. Ne olivat Saksasta ostettuja hienoja painevaluja. Muut osat laatua BOSCH ja muita.

Neulalaakerit Italiasta, joka oli tämän jutun kohde. Siis, sain huoneen, jossa saimme lämpötilan pidettyä 22 + asteessa. Kaikki osat, siis, kiertokanget ja tapit pesin trikloorietyleenillä. Jo nyt tiedetään se hengenvaaralliseksi. Työskentely 20 m2 huoneessa, jossa oli avoin astia liotinta, alkoi pyörryttää. Siis välillä muihin töihin. Sovituksen tuli olla 2 tuhannesosan tarkkuudella. Erkki koulutti käteni sellaiseksi. Niinpä sovitin 1000 männäntappia. Viereisessä huoneessa kolme nuorukaista kasasi sahoja. Tapio alaisineen vahti laatua ja tuhoon tuomituille hienoille valuille vasaraa. Sepä johti tyytymättömyyteen minuun. Tuli toukokuun viimeinen. Totalisoitui yhtiön johdon puhutteluun, jota julkisti kaikki muut työnjohtajat. Saavuin kutsuttuna johtaja Pentti Kiilholman huoneeseen. Melko yllätys. Muut työjohtajat tuoleilla ja minulle ei tuolia. Julmistuin. Mistä on kysymys!!!

Hieman änkäten Kiilholma aloittaa. On ollut hieman tyytymättömyyttä teihin. Ja siitä repesi baletti. Karjaisin kunkin työnjohtajaa osoittaen mitä sinulla on minua vastaan. Jokainen nousi vuorollaan ja poistui. Olin kahdestaan Kiilholman kanssa. Tiedustan mitä nyt aiotaan. Vastaus: Aiomme siirtää teidät Rauten puolelle perustettavaan ulkomaan lähettäjän virkaan.

Tiuskaisen: Lähdenkö heti. No ei. Jos sitten maanantaiaamuna klo 8. Siihen romahti koko rakentamani tarkistusosasto ja kolme alaista. Laitteita kertyi hyvin isolla summalla. Ja se kaikki vain Rauten työkaluosaston tj ansiota. Oma yhtiö ei tukenut mitenkään. Kiitin ja poistuin. Vein avaimen alakerran pikku toimistoon. Kaikki jo lähteneet.

Niin poistuin toiselle puolelle pihaa ja aivan uuteen maailmaan joka suhteessa. Eipä kukaan kysellyt perään? Koko revohka vain johtajan johtamistaidon puutetta. Ei haluttu oivaltaa, ettei Lahden Vaakan konekanta lainkaan soveltenut Termiitti-tuotantoon. Sahoja tehtiin kai 1500 yhteensä. Oli luotu upea myyntiverkosto. Saha todella onnistunut.

Se oli jäänyt järkyn suurista saha markkinoistajälkeen. Se oli hyvä, mutta liian painava. Se oli vahva kuin härkä. Täysin luotettava. Siitä kiitos Erkki Myllymäelle. Meistä tuli perhetutut. Se kesti erilaisiin sairastumisiin asti. Lahden Vaaka sittemmin muutti Sopenkorpeen kolmeen kiinteistöön. Kaikki ihana punatiiliromantiikka kuoli?

Aloitin päivän panssareilla

Ette kuitenkaan usko. Loin mielessäni uuden panssarityypin. Se ei maksa 10 miljonaa. Sitä ajaa usein yksi mies. Hän suorittaa kaiken ja automaisuudesti. Siinä on vain 4 pyörää ja kaksi akselia. Neliveto tietysti. Aseena 120 mm rakettiase. Lie vain se. Se on stabiloitu ampumaan suuressakin nopeudessa.

Paino todella vähäinen. Panssarointi hyvin harkinnnan mukaan... Siis miltei olematon. Sen rakenne piiloutuu kaikilta tähysteiltä. Korkeus ehkä 1 metri.

Kuljettaja näkee laajalti kaiken. Ajonopeus 140 tarpeen vaatiessa. Kaikki ajo turva-asennettu. Tarkoitus on vähentää se määrätön määrä huollettavaa, mitä on Suomen valiopanssarissa. Tämän tulee olla AINA liikkeellä. Tottakai renkaat ovat luodin kestävät. Sen rakenne väistää tutkan silmän.

Onko mitään

Elämäni kulki Raute, Nastola, kaupunginkirjasto, aikuiskoulutuskeskus, Elokatu. Toinen asunto siellä. Niinpä illan lataus alkoi kirjastosta töiden jälkeen. Ehkä kahvilassa juttua tuttujen kanssa.

Kerran äänitin kaiken. Aloittaen kirjaston ja sitten teatterin ohitse ja Elokatu. Kohtasin ryyppyjengejä kirjaston takaisessa koivukujassa. Eivät puuttuneet kulkuuni. Tallentui vain yleinen hälinä ja askeleeni alkaen kirjaston lattialta. Ukkoloiden jorinaa. Aikuiskolutuksen puistossa ei ketään. Vesi solisi omia aikojaan. Aikuiskoulutsta ympäröi tiheä ruusupensasto. Olin ohittanut teatterin edun veistokset, ja kaiken kaupunki olemuksen.

Pääsin köpöttelemään Elokatua ja sisään no 4:ään. Siellä asuimme Anitan kanssa ne harvat vapaahetket, kun omaisemme meille soivat. Askeleeni veivät asuntoon sisälle. Ylipäätään ketään en kohtaa, vaikka kerrostalokompleksi on pitkä ja korkea. Astun parvekkeelle. Anita osti laajan aurinkovarjon. Rojahdan Helsingistä ostamaani Picocio-aurinkotuoliin. Miten on niinkin käynyt. Viime vuosina tuohon eteen nousi uusia kerrostaloja. Ennen parvekkeelta näkyi suoraan työpaikkaani Lahden Rauten seinään. Jopa Pirkko Tirronen sihteeri katseli toimistomme ikkunasta kotiin, joka oli viereinen Elokadun taloista. Niinpä on kaikki poissa. Minä olen poissa Elokadulta, Raute täydelleen tuhottuna, muuttuen S-ryhmän valtakunnaksi. Nyt siellä, entisellä pihamme rautatiellä astelee S-ryhmän asiakkaita lainkaan tietämättä että kävelevät rautatiellä.

Elokadun seutu suorastaan ihanan rehevää. Siinä on muutama 100 metriä suojaisaa kevyenliikenteen väylää. Tosi harva tietää, että aivan itäpäässä oli Hauli-piippu, eli haulitehdas. Korkea torni. Nyt piipun juurella on edelleen piipun tyvi. Se sijaitsee taidegallerian salin alla. Näyttelyä kuvanveistosta joskus. Aivan kaiken vehmauden kätköissä. Kaksi kertaa siellä vierailin. Ihmeellistä historian havinaa.

Poissa kaikesta, kun asustat Elokadulla. Kuuntelin nauhan lähiaikoina. Somaa olla menneisyydessä. Kaikki oli muka paremmin??? Kaikki oli muuttunut.

Onko maailman loppu tulossa

On kauppa LIDL. Meidän kaikkien yhteinen yleiskauppa. Uusin hinnasto on käsittämättömän laaja. Kaikkea saa ja halvalla. Katsokaa vaikka työkaluosastoa. Todella aivan kaikkea on tarjolla. Emme voi muuta pyytää. Mistä nyt tuulee?

Omistan hyvin lukuisia LIDL-työkaluja ja täydellä mieltymyksellä. Käytän toki kaikkia ja tarpeeseen hankittuja. Kun hinnasta valtamarkkeihin puuttuu 30 % ja laatu kyllä riittää. Ehkä tehosta hieman puuttuu, mutta kaikkea on aivan kyllin. Suomen kansa nyt akkuaikaan. Se kyllä huolestuttaa. Missä on laturit. Miksi niitä on aivan liian monen laisia. Mikä on käyttöikä? Hyvin surisee.

Olen ssuorastaan harvinaisuus. Minulle käy LIDL-tuote. Omistan toki lukuisia verkkovirtalaitteita, ja myönnän niiden ylivoimaisuuden. Katson hirveän innostuksen hankkia vain akkulaitteita. Usein se on laiskuutta. Johdot toki hankalia.

Mutta, jos on tarjolla 32 KA tehoja, niin ei siihen yllä mikään akkulaite. Ympärilläni on kavereilla akkuvehkeitä 20 vuoden takaa. Huh hah hei. Mies ei jaksa enään mitään töitä ja akuissa löytyy. Maksoi aikoinaan juhlavan kasan rahaa.

Mitähän on ruokalistalla? Huikea sivumäärä valmista einestä. Emmekö enään itse valmista mitään. Paistoin tänään 1 kg kasleria. Leikkasin sen pihveiksi. Mausteita x6 laatua suoloineen. Sanoisin tuloksen olevan laadukas. Ei ollut ensi kerta.

Olen häirikkö

Olipa kerran hetki, kun Hennalan varuskunnan lippu laskettiin ensikerran. Seisoin kentänlaidassa Ruotsin armeijan lentohenkilökunnan karvalakki päässä. Lähimpään kenraaliin matkaa 4 m. Tuli se julma hetki: Suomen lippu laskeutui hankeen. Kuin näytelmässä, jota ei saa tapahtua. Ikäänkuin kirottuna, lippu hiven ylös ja uudelleen hankeen. Melko suttuinen lipun käärintä. Kuvasin molemmat tapahtumat. Odotin kenraalikunnan lähtevän joukkona rankaisemaan lippumiehiä. Yksikään ei hievahtanut. Tuijotin upseeririvistöä kammoten. Oli everstejä, kapteeneja jne. 100 m. Loppusoiton aika. Riensin kotiin emailin luo. Lähtetin kolmelle ystävällä kuvia tästä häväistyksestä. Menikö päivä vai 2 kun koneeltani katosi jokainen kuva. Sain takaisin ystävien posteista. Niin, minua valvotaan. En noudata yleistä alistumiskaavaa.

Tuli outoja kuvia upseerikerhon juhlista. Edessä aivan kaksi everstiä vaimoineen. En juuri kiinnittänyt huomiotani henkilöihin, mutta toisen everstin vaimolla oli housut kurtussa kenkien päällä kai 10 cm. Kommentoin asiaa heti. Meni päivä tai 2, kun sain palautteen: Strandberg vaan pitäköön omista housuistaan huolta.

Ehkä jotain omasta pukeutumisesta. Kuljin arkisin lierihatussa työmatkoillakin. Niinpä rientäessäni torin ylitse, ei siellä koskaan ollut muita kuin pankinjohtaja KOP ja Luhdan lie henkilöstöpäällikkö ja minä. Nostimme aina hattua. Tapiolla aina pitkä musta sateenvarjo. Joskus steppasin sillä rennoin ottein. Eihän Lahdessa saa niin tehdä. Harrastin klassisia konsertteja 17-vuotiaasta alkaen. On se vaan kumma. Ei koskaan ainuttakaan Rautelaista siellä näkynyt. Tiesin lippuja joillekin suodun, minulle ei koskaan.

Tulipa päivä, kun radan alitse alkoi tunnelin teko Hennalan kadulle. Oli ilmeistä, että joitakin mahtikoneita tulee, kun näin tuodun 81 cm teräsputkia isoja määriä vieripelloille. Siis, noitako juntataan 50 m syvyyteen. Ei hitto. Arvelin maailmanlopun alkavan. Soitin insinöörille. Vaadin kotini kuvattavaksi joka paikasta tuhojen todentamiseksi. Päivää ennen ei kukaan kuvaa. Koneita alkaa kertyä kohdalleni ratapenkalle ja tuloväylälle. Soitan uudelleen insinöörille. Jos kuvausta suoritetaan. Tulen toimimaan niin ettei koneenne voi toimia. No joo. Viimeisenä iltana saapuu 2 miestä ja todellakin. Kuvattiin aivan joka nurkka ullakkoa myöten. Alkoi viikkoja kestänyt kavalkaadi. Kotini hypähteli juntan tahdissa. Aivan kauhiaa. Nukuin todella vähän niinä viikkoina.

Että vielä paremmaksi. Olivat häätäneet viereisen talon asukkaan, selityksin 'Kun saunarakennus jää tien alle, on asumus asuinkelvoton' ? Saapukin 3 paloautoa. Aikoen polttaa talon. Olivat Kärpäsen VPK:n väkeä. Tiesin seuraukset jo Takalanklatu 10 poltosta. Jopa 25 m päässä alkoi ihoa polttaa. Menin tapaamaa palomiehiä. Vetivät toki letkujakin. Kysyin aikeista. Poltamme tämän talon. Vyölläni oli puutarha hommissa aina Martin-puukko. Suojakäsineet ja lierihattu. Astuin 2 m päähän päälle päsmäristä. Lausuin. Voitte olla varma ettei taloa polteta. Tiedän mitä tuhoa se tekee 10 m päässä omista räystäistäni.

Siinä aikamme jumputeliin ja vaadin toimenpiteen ehdotonta lopettamista. Jupisivat aikana ja ilmoittivat. Suoritamme vain savusukellusta. Niinpä taloa pantiin palamaan. Viivyin vahtimassa alusta loppuun. Sama toistui 3 kertaa. Yhtä vakuuttavana puukkoineni vahdissa. Talo purettiin kaivurilla kohta aivan.

Samaan aikaan katsoivat aiheelliseksi myös Takalankadulle, siis aivan aitani taa kaivaa uusia viemäreitä. Niinpä jopa kolmella puolen kotiani kaivettiin tai mouklaretiin 81 cm teräsputkia sillan alusrakenteiksi. Ettei huvi loppuisi, alkoi tuossa vajaa 1 km päässä suuri räjäytystyömaa. Ensin kaadetiin sankka kuusikko ja sitten alkoi räjäytystyöt. Ja taas silloin tällöin paukku oli liian kova. Kotini heilahti. Puutuin jälleen asiaan. Myönsivät erheensä.

Pikkujuttu siltatöistä. Laittoivat tonttini alapäässä kulkevaan 800 mm vesiviemäriin kavennuksen 400 mm saakka. Tulikin kaikkien aikojen sateet. Istuin patiollamme. Kysyin täti varaäidiltä: Minusta tonttini alapäässä ei pitäisi olla koskea, mutta nyt on. Otin saappaat ja sateenvarjon. Vettä satoi aivan julmasti. Alatontilla oli todella 10 m leveä koski. Lähdin kosken sivua katsomaan, miten se käyttäytyy lähempänä tietyötä. Niinpä totean.

Koski on vienyt tienpohjan pois jonnekin ja edessäni virtasi tosi vauras koski. Soitin työnjohtajaalle, jonka tiesin olevan radan toisella puolen kopissaan. Lausuin puhelimeen Sinun aika tulla. Ratapenkkaa alkaa sortua alas. Mies saapuu. Seisomme uuden kosken eri puolilla. Kohina niin valtaisa, että puheen kuulee vain puhelimitse. Ins. toteaa tilanteen. Sadekin alkaa lopetella. Kun 800mm viemäri ei mahdu 400 mm putkeen, näimme tuloksen. Tonttillani oli 3 m korkea vesipatsas, kun sinne ensi kertaa menin. Saatuani kameran mukaan oli patsas vain 1 m viuhka, kuin etelän palmu.

Rauno Alenius

Syntykoti aivan Kärpäsen Osuuskaupan alapuolella. Isänsä armeijalla rakennustöissä. Lie ollut jokin AU sodassa. Hänellä maakunnan kaikkein kantavin ääni. Maatila Kiekolta on monta sataa metriä Aleniuksen kotiin. Kun Alenius puhuu omalla käyttöäänellään, niin sitä saattoi kuunnella Kiekolla pihalla. Kuoli Raunon käsivarsille VPK:n portailla.

No mutta se meidän Rauno. Saapuessan ei juuri halunnut muita olevan läsnä. Joskus vilahti portilla ja pois meni. Meillä on melko usein joku piipahtamassa. Meidän, sisko Tuulan ja minä, suhde Raunoon aina lämmin. Hyvin harva lainkaan oivalsi Raunon erinomaisuuden. Liikemies kohta Mankolla työskentelyn jälkeen. Päätti 30 täytettyään. Nyt riittää työ toisen palveluksessa. Perusti yrityksen. Aluksi koneistamo omalle pihalle. Sinne kertyi iso sorvi ja jyrsinkone, muutakin. Piti oikein jatkaa pajaa.

Tilauksia tarjolla vaikka kuinka. Oli kiintoisampaa sittenkin kiertää ja tehdä kauppaa. Jopa Ruotsista osti kuorma-auton. Osti sen lavan täyden työstökoneita Armeijan poistomyynnistä. Erityisesti keplotellen sai tullin ohitettua. Koneet myytiin oitis. Uutta ostettiin Herralan tiiliuunien täysi. Sitten Herralan aseman vieressä oli iso puinen varasto. Kerran olin Armaksen kanssa sen ovella. Kattoa myöten täysi koneita. Monien mutkien kautta, tuli ostettua kaarihalli Nastolan Villähteeltä, siellä se on edelleen.

Rauno aina menossa. Useimmiten polkupyörällä läpi vuoden. Keräsi pulloja aina. Eli sillä tuotolla. Vaimo muutti pois 1940-luvulla. Raunolta ei oikein riittänyt perheelle ruokarahaa.

Huutokaupat. Ne kaikki Rauno kiersi. Jatkuvasti osti ja myi. Monasti jo huutokaupan pihalla. Ei siis lainkaan liikuttanut ostostaan. Raunolla lie ollut runsas 40 autoa. Piti kesämökkiä Veskun pohjoispäässä yhdessä laivoisssa työskennelleen tuttunsa kanssa.

Olipa kerran joulu. Luultavasti 1957 Olimme lähdössä Takalankatu 6:ta isän haudalle. Pihalla alkoi kuulua voimakkaasti joululauluja. Se tuli jostain ylhäältä kylältä. Kuljimme Sääskenkatua ylös. Selvisi. Musiikki kuuluu ja voimalla Aleniuksen pihalta. Kauniisti ja todella voimalla. Ylettyä, lähemmäs hautaa, musiikki loppui?

Myöhemmin saimme tietää. Poliisi saapui ja otti johdot irti. Amerikasta oli saapunut serkkunsa, tuoden mm. Amerikan-raudan ja siellä oli äänikalusto lastina. Raunon pihalla tapahtui paljon. Rauno osti meren syleilystä armeijan tykkiveneen. Monia seikkoja piti hoitaa, ennen kuin tykkivene oli nostettu ison rekan lavalle. Vain yhdellä 12 m vaijerilla se oli kiinnitetty. Se tuotiin öiseen aikaan Raunon alapellolle. Siitä oli suuri suunnitelmia. Siinä se lie ollut 15 vuotta, kunnes se ilmestyi Sopenkorven romukaupan suuren romukasan päälle

Rauno kerran oivalsi. Kasvatti perunaa armeijalle. Kylän naiset perunamaata hoiti. Rauno ei kerinnyt. Todettiin perunaladun olevan aivan rehua. Rauno vie kuitenkin näytteet Hennalan huoltopäällikölle. Saa lausunnon: Kerrankin on perunalaatu, joka kestää ehjänä heidän kattiloissaan. Rahaa tuli.

Ostipa Rauno armeijan poistomyynnistä saksalaisen maastoauton. Iltana muutamana, kuulen pihalleni voimakasta auton moottorin ärjyntää. Menen pikkuportille. Turhalankadulta ilmaantuu hurjaa vauhtia samainen avomaasturi. Kyydissä villisti huutavia nuoria. Vauhti on niin hirmuinen, että siirryn taaemmas pihalla. Päällehän se tulee portin läpi. Kahdella pyörällä se sujahtaa kuitenkin länteen. Kertovat Raunon lähteneen seurueella Hennalaan Kärpäsenportista läpi. Sama huuto ja mekastus. Vartiomies ei ehtinyt juuri mitään estää. Raunolla Venäjän armeijaan upseerilakki päässä. Tekivät laajan kierroksen varuskunnassa ja takaisin samasta portista. Tuonnempana Raunon mönkiessa Kärpäsen rinteen mäkeä ylös, jokin kanto rikkoi nelivedon?

Kullankukkula

Se on pieni puinen metsänyppylä. Länsiharjunkoulun itäpuolella. Sen rinteiltä tehtiin suksilla huimia lentoja alla odottavalle lammen jäälle. Siinä vieressä sijaitsi mitä melkoisin Starckjohanin Rautakauppa ja konttori. Etelään jatkui asutusalue. Mm. alempana Miljoonatalot suurperheisille sodan jälkeen. Kansakoulu toimi sodan aikana sairaalana. Olihan se silloin vielä melko uusi.

Siellä Tapiokin aloitti kansakoulun 2 ensimmäistä vuotta. Kunnes valmistui Kärpäsen huippuhieno koulu. Jopa Suomen ensimmäinen uima- allas kouluun.

Mutta miksi nyt ja juuri: Kullankukkula. Mieleen saapuu väistämättä vuosi 1918. Sen kukkulan valloitti heimosodan punaiset. Vallan konekivääri ja kiväärit varusteina. Se oli eteläisin puolustuskukkula Lahdessa. Olihan Hennalan varuskuntakin ajoittain punaisilla. Ankaraa taistelua käytiin.

Ehkä kuuluisin on Tallinpassin nurkilla tehdyt murhat. Niitä teki saksalaiset ammattisotilaat. Pienikin kansalaisen yhteys punaisiin johti välittömään teloitukseen. Tästä alueesta on oma pappimme kirjoittanut seikkaperäisen kirjan.

Mitä konekivääri puuhaili. Niiden tulella piti valloittaman maantie, joka polveili orimattilasta Lahteen. Saksalaisilla ehdoton kuri. Sotilaan henki ei ollut minkään arvoinen. Tuli esiin Lahden kaupungin valloituksessa. Mitä teki Kullankukkula. Ei ole tietoon tullut. Taistelujen aalto vyöryi ylitse taakseen katsomatta.

Kansakoulua käydessäni alle 10-vuotiaana, ei menneen sodan asiat saapuneet luokseni.

Kinnarin tila Hollolassa

Niin asiat kiertyy. Sain haltuuni Seura-lehden. Ja, kas, artikkeli Kinnarin tilasta. Mitäpä siitä tiedän. Silloinen Heikki-isäntä toimi Hollolan palokunnassa ja Hollolan näytämöllä ja politiikassa. Niinpä ensi tuntuma Kinnarin tilaan tuli, kun Hollolan näyttämö puki parasta ylleen ja sai mahdollisuuden keikailla Kinnarin komiassa salissa. Tapio kuvasi koko päivän.

Ystävällinen perhe. Poika oli juuri ajanut metsään moottoripyörällä ja hiukan piipahti näkösällä kokojalan kipseineen. Hiukan vierähti aikaa. Autoilin Anita-ystäväni kanssa Kärkölässäkin. Poikkesimme tutustumaan maatilan ullakolle kahvittelemaan. Myytävänä kasveista kastelukannuihin. Kahdesti siellä vierailimme. Aikanaan kävi julki. Tormakka kahvilanpitäjä ilmaantui Kinnarilaan emännäksi.

Kinnarit ostivat Okeroisten myllyn. Heikki korjaili yhden ulkorakenuksen palvelemaan kesäkahvilana. Kohtasin Heikin kerran siellä. Moitin Heikkiä. Miksi tyydyit pulpettikattoon... Tyyliä tulee olla. Heikki puolustaa: kun se oli jo sellainen.

Miten Heikin elämä jatkui. Kuoli pikaisesti pois viime vuosina. Poika jatkaa tilanhoitoa vaimon kanssa. Vierailimme kahdesti tilan kahviossa. Laadukkaat tuotteet ja tehokas tyttökaarti pakotti ostamaan.

No niin. Okeroinen myytiin. Laaditiin itselle uusi kauramylly omalle pihalle. Nyt tila on keskeinen kaurojenkäsittelijä kunnassa. Tämän kertoi Seura-lehti.

Nyt isäntä on valittu eduskuntaan. Siis poliittinen toiminta isältä pojalle. Tilalla hoitohevosia. Aivan elämän suola kaikille. Uusinta myllylle tekeillä. Maatiloja kaatuu. Kinnarilla on pärjäilty muutama sata vuotta.

Aleks Myöhänen

Sellainen sorvariherra työskenteli Raute Oy:ssä. Oli luottamushenkilöiden ylin. Sellainen lakkojen pystyttäjä. Emme juuri rakastaneet häntä. Alkoi 1970-luvulla olla aivan liikaa lakkoja. Me, joiden tehtävänä oli selviytyä toimituksista Neuvostoliittoon, hän oli häirikkö.

Niinpä oli istumalakkoja. M.m. 1 h tai iltapäivä kokonaan. Pidempiäkin. Niinpä aivan kerran näin Aleksin saapuvan verstaalle päin ja vieressä askelsi Vuorineuvos itse.

Kummaksuin. Miltei samoissa lihoissa molemmat. Astuivat rauhaisasti poikki pihan. Mitä ihmettä. Tosin pahin lakkoaalto oli ohitse, mutta kuitenkin. Miksi siinä taaperretaan. Entiset vihamiehet. Aloin epäillä vuorineuoksen kuntoa. Että suostuu kulkemaan rinnan Aleksin kanssa ja verstaalle. Mitä ne siellä.

Chrysher ja iso Mersu