Eirin Matti

26042023 Tapio Strandberg
Hän soitti nyt aamulla. Voinko poiketa. Olen portillasi. Tapiolle sopi. Ovella kuulin uusimmat Matin uutiset elämästä.
Olimme työtovereita Lahden Vaaka OY:ssä 1960 alussa. Matti lähti maailmalle. Koettuaan monia päätyi Eiri Oy:lle. Siitä alkoi todellinen valokuva-ala. Tai, oikeastaa valokuvalaboratorioiden rakennus ja hoitoa. Eiri osti lopulta koko Suomen kaikki värikuvafirmat. Niinpä Matti kiersi niissä kaikissa. Varikuva teki pakkolaskun - Dogi vei markkinat. Matti kävi purkamassa niistä jokaisen. Viimeksi Eirin oman tehtaan Joutjärvellä.
Pääsi rahan makuun. Asusti omakotitalossa vaimoineen. Nyt vointinsa ja vaimon vointi huononi. Talo myytiin 2022. Nyt asuvat erillään. Etsivät uutta kerrotalokotia. Matti tapaa viikoittain kahta porukkaa entisiä työkaverituttuja. Aikoo edelleen kalastaa poikansa kanssa omalla isolla veneellä. Kävely hiukan huonoa. Puhe luistaa...
Niitä erittäin harvoja joita vielä saatan tavata 1960-luvulta. Iloinen ja reipas.

Putte-Possun nimipäivät


15042023 Tapio Strandberg
Se oli nimmikkolaulu. Kun Maija-Liisa Vainio aloitti Raute Oy: veteraanien syysjuhlan Enonkärjessä. Jokainen läsnäolija tiesi Maija-Liisan mahdin yhtiössä. Niinpä hieman koetettiin mennä mukaan säveleeseen. Juhlaan toki kuului saunomista, seurustelua. Vuorineuvoksen puhe ja professori Mustakallion puhe. Toki kahvittelun lisäksi kaljaa loputtomasti, ja viinaakin melkoisen vapaasti.
Yhdellä kerralla Tapiokin sai rintaan 30-v.palvelumerkin. Liehuin kaikkien keskellä viinaakin jakaen. Kuvasin melkein kaiken aikaa.Vallan parasta kuitenkin, Maija- Liisa oli löytänyt hanuristin. Onnin. Aivan vallattoman hyvän tanssittajan. Niinpä tanssit alkoivat aivan heti, kun virallinen osio päättyi. Onnilla todella pitkä ura tanssilavoilla. Pieni mies, kyttyränsä aivan vallattoman suuri. Ihastuin aivan täysin. Niinpä Onni oli kotonani kahdesti juhlistamassa kotijuhliani.
Yksi mystinen tapaaminen oli Enonsaaren osassa, hieman Enonkärjestä pohjoisempaan. Tiesin siellä olevan kaupungin eläkeläisten kesäpaikan. Oli juomavesi loppunut loppukesästä Enonkärjen kaivosta. Siskoni ja hra Raninen, lähdimme kahdella ämpärillä veden etsintään. Ilta jo varsin hämyisä. Hissutelimme pihapiiriin. Hiukan valoa yhdestä, lie salin ikkunasta. Varoen menin ovelle. Koputin. Oli hyvin hiljaista. Lopulta jokin vastaus kuului. Avasin varoen oven. Hiuka säikäytti. Ison pöydän ympärillä korttirinki. Niin vanhaa väkeä että näyttivät muumioilta. Esitin asiani. Joku lausui luvan ottaa vettä. Yksi pöydän ympärillä olijoista oli Onni kyttyröineen. Hiljainen hyvästi ja kaivolle.
Onnin taksa oli kotiin tullessa. Noudettava taxilla. Jo silloin pullo viinaa. Lähteissä palkkio ja pullo viinaa. Ja taxilla kotiin.
Lääkäri oli täysin kieltänyt alkoholin. Ei maksa kestä. Kesti se vielä jonkin vuoden.

Nukkekoti


09042023 Tapio Strandberg
Sen isä Ryti valmisti aivan salaa jouluksi, joskus 1940:n loppupuolella.
Ja, ajatelkaa. Harjakatto oli siinäkin kodissa. Alakerrassa täydellinen asunto. Salissa oranssinvärisiä kaarevia nojatuoleja, komia pöytä. Pöydällä aitoa posliinia kahviastiastona. Kahden maattava parisänky ja ties mitä. Yläkerrassa myös parisänky. Toki ikkunoissa kangasverhot. Lattialla matot. Mitä se kaikki olikaan. Sallittaneen minun jotain unohtaa. Suuri aarre siihen aikaan.
Niin vuodet vieri. Siskokin 49-vuotiaana pois nukkui. Nukkekoti on edelleen harjakattoisen kotini ylimmässä ullakossa. Kun sen viimeksi kohtasin, todella kauan sitten, alkoi maalaus jo rapistua. Nukkekodin kalusteet sijaitsevat ullakon kadunpuolen tiloissa. Aiheeseen liittyy tragediaa.
Serkku, Raili Porvoossa, on vuosia vaatinut nukkekotia itselleen. Kertoo sen valmistuneen hänelle. Sattui syntymään Tuula-sisko. Ei nukkekoti joutanut Railille. Äärettömän ahnas serkku ei lopettanut vaatimassa nukkekotia itselleen.
Nyt ainakin lopetti. Kuolemasta on nyt 1 vuosi.

Taikinalla kalaan


09042023 Tapio Strandberg
Lapsuuteenkin kuului. Setä John, seinän takaa kesäisin pistäytyi sunnuntaisin Porvoonjoelle kalaan. Saapui ja 5 litran pärekori täynnä särkiä. Tuli sekin aika, kun sain lähteä mukaan. Ja, tietysti. Sedällä taitavuutta valmistaa vehnäjauhoista sitkeä taikina korvaamaan madot. Kertoi sen olevan todella hyvää otille.
Niinpä, sinä kauniina kesäaamuna poljimme Porvoonjoelle. Sen mutkat sedälle varsin tuttuja. Koko ikänsä niitä kiertänyt. Minulla isän jatko-onki käytössä. Olin todella alkava tässä lajissa. Niinpä opastetusti taikinamöykky koukkuun ja kohoa seuraamaan.
Olimme hyvin jyrkkäreunaisessa joen kohdassa. Siis, reunalta veteen matkaa metri. Eipä aikaa, kun onkeeni kävi jotain isoa. Kapeassa joessa kävi melkoinen molske. Hauki teki kaikki temppunsa saadakseen itsensä irti. John saapui apuun. Niin siinä kävi. Hauki aivan rannassa kietoi itsensä kaislojen ympäri ja sinne meni. Jonh katseli vierestä.
Hänen onkeensa ei ollut hauki koskaan tarttunut. Tapion kalastus loppui, ei ollut koukkua enää. Kotiin palattiin. Sedän korissa jälleen täysi lasti särkiä.
Jos katsotte kartasta Porvoonjoen kulkua, jopa Hennalan kohdalla se on miltei kaksin kerroin. Aivan mahdottomia mutkia. Männtsälän jälkeen levenee ja rauhoittuu.

Unelmaa


08042023 Tapio Strandberg
Istun entisessä mummolan kamarissa. Se ikivanha kirjoituspöytä on edessäni. Katselen pöydän takana olevasta ikkunasta kotikoivikkoon. Pöydällä on kirjoitusvälinehevonen. Lyijyäkö lienee. Toinen jalka nilkasta on kiiltävä. Lie korjattu enemmän tinapitoisella seoksella. Silloinkin on kesä. Sain lunastaa koko mummolan omakseni. Otin mukaan kaikki tosi runsaat muistot, mitä talo on kokenut 1910 alkaen tai aiemmin. Niistä en tiedä.
Isoisäni muutti tähän taloon silloin Tornatorin rullatehtaan portin pielestä. Olivat perheenä saapuneet Helsingistä, lie 1904. Veturinkuljettaja hän oli. Kuoli 1914 vatsasyöpään. Jälkeen jäi Hilda Maria vaimo ja 7 lasta. Isäni Ryti vanhin. Hänestäkin tuli veturinkuljettaja, setäni Anders ehti vain lämmittäjäksi, kun jäi junan alle humalassa - lie 1933. John-setä ryhtyi kaupungin maalariksi. Tytöt avioon. Yhdestä tuli maatilan emäntä Kiekon tilalle.
Suku eli elämänsä, ja alkaa päättyä. Kolme isänpuolen serkuistani on elossa. Vanhin 91-vuotias Anja. Tässä, mummolan salissa, en useinkaan päässyt käymään. Joskus mummon Mikko-kissaa sain tervehtiä. Melko usein kuitenkin kutsu kuului: Tapio tule laittamaan kidekoneen kide kohdalleen. Alkaa sunnuntaiaamun palvelus. Niinpä kiipesin pallille ja yletin piippuhyllyn reunaan. Tarkka näköni selvitti kiteen toimimaan. Piti poistuman.
Mitä moninaisimmin mutkin tämä Mummola siirtyi Tapion omistukseen. Paritalo. Pitkittäin halki. Kaikki on vanhaa. Saunarakennus kuin ennenkin liitereineen. Kaivo lähellä rataa, jonne nytkin tiiraan. Koivikko aina vaan isompi. Siinä opin kiipeilemään paksuilla oksilla aina latvaan asti. Tuolla radan takana oli Hennalan Varuskunta. Kun kaikki muuttuu, kuten Hennalan pysäkki ja Hennala. Molemmat poissa 2014 ja ennen.
Hiekkakatumme johti Metsä-Pietilään tuolla lännessä. Ei ole Pietilääkään. Sinne tosin johtaa leveä asfaltti nyt. Maalaistalon maat yhtä teollisuushallia.
Aivan vastapäätä on ikivanha taitekattoinen keltainen iso talo. Sekin koki vaikka mitä. Siinä se on edelleen. Ehkä joku asuukin. Sen nimi on Ellilä, omisti aikansa VR-mies ja maanviljelijä Okeroisista. Oli kai ostanut sijoitusmielessä. Nyt on vain Takalankatu 6 ja istun kirjoituspöydän ääressä unelmoiden. Tosiasiassa tätä taloa ei enää ole. Sen perikunta myi. Olin aivan nuori silloin. Sain periä kirjoituspöydän. Se sijaitsee uudemman kotini ullakolla ja voin istua sen pöydän ääreen katsellen ikkunasta tännepäin. Päivän tilanne on kuitenkin rajallinen. Tuohon väliin on kasvanut iso koivikko ja aivan ikkunan takana, eli edessä sisko-Tuulan tosi iso kuusikko. Niinpä näen ikkunasta vain 2 m eli ensimmäiseen kuuseen. Hengen voimat ovat mahtavat. Näen kuusien ja koivujen lävitse Takalankatu 6:n vaikka sitä ei ole. Ei koivikkoakaan, tilalla 2 peltihallia. Mutta silti olemme kirjoituspöydän kanssa unelmamatkalla. Kirjoituspöytä koki senkin.
Oli 1918. Perhe paossa Okeroisten takana. Jokapuolella paukkui. Isä sai kahdesti tulla katsomaan, onko koti ehkä palanut. Ei ollut. Kamarissa kirjoituspöydän isoin laatikko oli avattu, ampumalla kiväärillä lukko rikki. Liekö mitään otettavaa ollut. Lukko kuitenkin tohjona. Lukko aikanaan vaihdettiin. Mutta takaseinässä edelleen luodin meno aukko. Siitä luoti jatkoi hirsien lävitse aivan edestäni jonnekin Hennalaa kohti. Pöytäni pinta on keinonahkaa. Puinen reunus sen rajaa. Laatikot maalattu, tai petsattu viinin punaisiksi. Koen se erityisen mieluisaksi. Jalat melko pullukat sorvatut. Miltei juhlalliset. Näin me katsomme menneeseen.. Kirjoituspöytä sijaitsi aluksi nykyisessä Leevilässä... Kunnes ja kunnes ja vaikka mitä. Saapui Kylli-perhe ja kaikki muuttui. Kylli, Leevi, lähtivät ja kissatkin. Elelen nyt kirjoituspöytäni kanssa.

Ämpäri Matti


08042023 Tapio Strandberg
Sellaisen Matin kohtasin kotonani 1970-luvun alussa. Kuinka tutustuimme, ei ole jäänyt mieleen. Tapaamista jatkui 1980 luvulle saakka.
Matilla vanha Saabin rötiskö. Vaimo jäi kotiin ämpäriä takomaan. Puhe kiertyy aseisiin. Olin aloittanut aktiivisesti. Kiinnostukseni lie alkanut jo vauvaiässä. Matti on eloisa juttumies. Kävi selville mm. hän on voittanut pistoolikilpailussa kultaa, tai ainakin ensisijan Suomessa,
Matilla jo asekauppa virinnyt. Matti kiertää ampumakilpailuja ja on ryhtynyt myymään patruunoita. Ja aseitakin. Niitä vapautuu käytöstä, ja tarjotaan muutenkin kaupan. Kuinka sillä kertaa aseasia eteni, on unhossa. Vuosien saatossa saatoin nimetä jonkin aselemmikkini ja pyysin Matti sen löytämään. Ja aivan varmasti Matti löysi kohtuuajassa. Matti johdatti minua pistooleissa ja kivääreissä. Niinpä tulin käyneeksi vuoteen 1977 mennessä revolverit ja pistoolit, sun kiväärit. Kaliiberit 357, 9 mm ja kiväärin 243.
Luin todella paljon aseasiaa. Hälvälässä käyntejä tiheään. Taltioin aseet ampumatta yhtään laukausta 1977 jälkeen. 1980-luvulla kannoin koko arsenaalin Matin jo hyvin kuuluisaan Asekauppaan tuonne melkein Riihimäelle. Jo oli Matin myyntitiskillä mittaa. 8 m. Seinät täynnä pitkiä aseita. Pihalla on betoninen sääntöjen mukainen ammuskellari. Matti muisti ihmeen hyvin, millä hintaa oli aseet minulle myynyt. Maksoi kaiken käteen. Muutin elämää. Aloitin naiset ja muusiikin.
Aivan kohta Matti myi koko firmansa. Siirtyi kevyemmälle linjalle. Osteskeli posliinia. Muutti Uuteenkylään. Erosi. Käy tanssimassa viikottain.

Korkkarit


08042023 Tapio Strandberg
Olimme siskon kanssa käyneet ammattikoulun. Kuten tiedätte, pojat vaikka metallipuolelle ja likat käsityöosastoille. Nyt olimme päässeet töihin.
Sisko oli aloittanut jossakin kudonta-alan liikkeessä ja ei kauakaan, kun hänet löysi Pankinportin kemikalista tiskin takaa. Opetteli hienohelman naisen elämää. Niinpä kotiin tuli hiustenkuivaaja. Ja kauneuteen liittyvää. Asusteisiin tuli melkoinen muutos. Sisko alkoi olla hyvin runsaasti n.s. ulkona iltaisin. Toki jalassa korkkarit, ei kauhian korkeat, tuollainen 60 mm. Mutta seuraus. Yksi ilta ties missä, koron kanta myös ties missä. Nahkakin kuoriutunut. Tapiolle oli suotu uudessa kodissamme ihan oma verstashuone. Kovin vaatimattomin työkaluin silloin. Ostin erilaisia keinoainelevyjä. Aloin suutaroida siskon korkkarien korot.
Tyttöparalla vain yhdet korkkarit. Vähintään viikonvaihteessa oli pakko lähteä ulos. Työn orja Tapio pakoitettiin nöyräksi. Kengät tulee korjata. Tätä jatkui ja jatkui. Viikko ja taas suutariksi. Lopulta suivaannuin koko hommaan. Onko Tapion pakko ja aina olla tanssipaikkojen jälkien korjaaja.
Valmistin koron alaosan alumiinista. Liimasin sen koron teräsputkeen Araldiitillä. No, niin. Korko ei kadonnut koskaan. Nyt riitti nahkasuikaleiden liimaus ja värjäys. Kengät veivät siskon varsin usein Mariankadun Sinuheen. Se oli sen ajan ykköspaikka. Lienee myös korttelia kierretty. Auttamaton seuraus. Aina ilmaatui pilluralli-poikia kytikselle. Seurauksiakin oli. Hyvin monet hulikaanit tulivat tutuiksi.
Ja ihme sekin. Sinuheen pistäytyi myös Dani. Se suuri hurmuri. Sitä perää on Danin omistuskirjoituksella oleva kuva hänestä. Siskon jäämistöstä löysin. Seuraus sekin. Löytyi kemian yrittäjä. Liimaantui siskoon. Tehtaassaan valmisti maaleja ja muuta. Varsin epävakaasti ilmaantui Range Roverillaan. Kerran sain minäkin pienen maistiaisen mitä W 8 murina. Huikeat istuimet. Niin lumottu oli sisko, että iltoja kului, kun piti vahtia ikkunoista saapuvia autonvaloja. Kaikki kuulemma päättyy joskus. Eräänä iltana sain olla läsnä siskon huoneessa tuolla yläkerrassa. DI tunnustaa. Hänellä on todettu syöpä. Luvassa 3 kk elämän aikaa. Lie ollut viimeinen vierailu meillä. Kaipuu suuri jäi. Viikonloppuiltojen riennot väheni.
Sellainen soma lisäys Tapion sorvauspajaan. Olin kehittänyt jalopuisen rannerenkaan. 3 kokoa. Niinpä toteutui. Kemikali otti ne myyntiin. Joitakin eriä niitä toimitin. Olin miltei ylpeä siloisista renkaista. Oma suunnittelu ja valmistus. Mm. teak tuoksui.

Kymmenen tuuman kela


08042023 Tapio Strandberg
Sain kuulla.
Yhdellä yhtiön sorvarilla on merkittävää äänikalustoa. Neuvottelin kotikäynnistä hänelle. Yksi tavoitteistani oli saada kasettikopioita haltuuni päätyneistä Raute Oy:n 50-v.juhlien puheista uudella Sibeliustalolla... Siis... konserttitalolla.
Niinpä menin vierailisille. Mukana 7 in kela tätä harvinaista historiaa. Niinpä kohtaan melko pienen vuokrayksiön, mutta kaksi kappaletta ihannettani. Kymmenen tuuman kelanauhureita kaksin kappalein Musiikki pois ja tilalle tilaukseni. _Sain C-kasetin mukaani ja pitkät kertomukset YK-joukoista ja vaikka mistä. Omalla kalustolla saatoin kopioida C-kasetteja. Tein yhtiön Pauli Ilmivallalle ilmoituksen. Josko saan teettää löytämästäni kelanauhasta kasetin itselleni.
No, se oli jo siinä vaiheessa tehty. Toimitin äänikasetin ja nauhan hänelle. Yhtiön toiminta mallin mukaan, en asiasta koskaan kuullut lisää.
Niinpä etsin loputtomasti kymmenen tuuman kelanauhuria käytettynä. Kerran näin sellaisen Tuomitalon kongin Hämeenkadun päässä olleessa Konetalossa. Varasin sen aamiastunnilla. Lupasin noutaa töiden jälkeen. Menin. Voi ja voi. Joku lääkäri oli sen ostanut.
Toinen firma petti myös olleessaan Mariankadun mäessä. Varasin samoin tavoin tosi isot kaiuttimet. Ja, kas. Ne oli myyty, kun töistä päästyäni menin ne lunastamaan. Aloin karsastaa koko yritystä. Siirtyi Viihdetaso-nimisenä Vaparille.
Siitä tuli Lahden menestynein alan liike. Nyt sekin on loppu. Kävivät näyttämässä kansalle, miten kauppaa käydään.

Keihäs


08042023 Tapio Strandberg
Astelen kesäkoivikossamme. Kanniskelen juuri valmistamaani keihästä. Ei soveltune isojenn leijonien ja karhujen metästykseen. On siinä oikea teräskärki. Melko pyörehtävä vain. Vartensa on harjan varsi. Maalasin sen ruskeaksi. Päähän nahkainen rengas remmistä. Etsin metsästettävää. Isohko on koivikkomme. Ei kavereita. Heittelen keihästäni ja suunnittelen sille parempaa mallia. Oh hoh. Tavarajuna Riihimäen suunnasta. Ja, kas, siinä venäläinen veturi ja Venäjän vaununja. Saapunee Porkkalasta. Riennän aivan kiskojen lähelle. Vaunuja vilistää kohtuuvauhdilla.
Nyt osuu kohdalle pikkutavaravaunuja, joissa on toisessa päässä jarrumiehelle oma taso ja katos. Haaaa. Metsästän yhden rautatievaunun. Paiskaan keihään vaunua kohti. Jokin väärä arvio johti seuraavaan. Keihäs osuin jarrumiehen välikköön. Ei ollut jarrumiestä, mutta keihääni lähti kohti Venäjää
Saaliini on siten vain muisto. Seuraavaa keihästä en laatinutkaan. Sittemmin valmistin kaaripyssyjä. Jopa yhden oikein historaillisen, sen jossa on kaaren lisäksi aseen tukki. Eipä aikaakaan, kun isä Ryti valmisti minulle ilmakiväärin. Ai ihme. Setä John oottarisi tukin kuin aitoa jalopuuta.
Rakenne se perinteinen. Polkupyörän pumpun sylinteri. Jäykkä kuminauha ja kunnnon liipasin paukaisuun. Sillä sain ensiopetuksen, ettei pidä uhmailla. Kaveri oli saapunut. Laitoin aseen vireeseen ja lonkalta ammuin liiterin räystään alle ja sieltä helisi sähköjakorasia kappaleina alas. En aikoihin aikonut asiaa tunnustaa. Liekö lainkaan tullut koskaan ilmi. Nyt tunnustan pienoiskivääriasian.
Olin matkannut uuden tyttöystävän luo Hollolaan. Lähdimme lähimetsään pienoiskiväärin kanssa. Ase ladattuna. Niinpä hiljaa etenimme. Pikkulintu 5 m päässä oksalla. Suoritin lonkkalaukauksen, ja lintu tuli alas. Laatuaan sitten viimeinen. Ei pitäisi ja kuitenkin. Ase oli Valmetin lippaaton tosi mallikas kivääri, tammitukilla. Ostin sen Lahden Pyörä ja Koneesta.
Tyttösuhde oli lyhytaikainen. Minä poikaparka koin tyttösen liian maalaiseksi, ja karkasin pois.

Laitethan laituri


08042023 Tapio Strandberg
Tämä keväinen päivä toi mieleen.
Oli Hollolassa tyttöystävän mökillä. Edellisen kesän myrsky rikkoi aiemman melko perusteellisesti. Silloin oli sekin ihme. Siihen lahden pohjukaan syntyi valtaisa jäälautta. Miltei koko lahden kokoinen ja se alkoi pyöriä. Ensi kertaa 30 vuoteen se saapui hajottamaan naiseni laiturin. Ei paina mitään laituri, joka on 2 m leveä ja 8 m pitkä. Painui myös vinoon. Osittain työntyi maalle.
Kerroin monitaituri Markulle tilanteen. Ja, eikös mitä. Mennään korjaamaan, lausui Markku Hänellä mökki samoilla rannoilla n. 1 km etäisyydellä. Todettiin tilanne. Päätimme uusia koko laiturikannen. Myös osa pitkistä parruista tuli uusituksi. Mitä siihen tarvittiin. Todella paljon Markun työkaluja. Jää oli vähintään 40 cm paksua. Niinpä, Markku hurautti Maasturi Mitsubitshillään jäitä pitkin omalle rannalleen ja nouti vallan jääsahan. Niinpä kairasimme reikiä. Niistä saha sisään ja eikun jyystämään. Taitavan Markun uurastaessa ja Tapion ollessa apurina laituri oli kuin uusi 5 pv hommien jälkeen. Tulipa kesän myrsky. Jälleen laituri hieman vinoon.
Kevät oli ihana ja on nytkin. Olimme yhdessä kaataneet metsää lähikeväinä, joten yhteistyö sujui. Soitti juuri äsken. Lähti viemään mökilleen ja taas ämpärillisen aurigonkukkaa.
Ne riittävät 2 viikoa.

Arppa


040422023 Tapio Strandberg
Ent. veturinlämmittäjä, eläkkeellä. Alituisen riitelyn takia joutui pois palveluksesta. Sanoo saaneensa hullun paperit. Hermot tosiaan pinnalla aina. Tapion rauhallinen seura ei koskaan puhkaissut ohutta kuorta. Oli palvellut perhetuttu Martti Uutun lämmittäjänä. Yhtä riitelyä. Molemmat karjalaispoikia. Tulta ja sappea aina. Martti tosin samanlainen. Tutustuin jollakin rojulavalla tähän Arppaan. Sydämellinen mies. Vaimo kaupassa, Salpakankaan Siwassa. Sinne Arppa vaimon vei askareeseen. Poikia 2. Asuivat Miljoonakylässä, isänsä perua. Kerran sain vierailla siellä. Tyypillisiä 50-luvun alun taloja, tosin juuri remontoitu.
Vaimoa noutaessa, sain illan suussa joskus hylkyyn mennyttä vanhentunutta ruokatavaraa. Sanoisinko, jatkuvasti, siihen aikanaan. Alkoi kertyä koneitakin. Laatis-laatikoissa jopa kelpoakin konetta. Arppa keräili sähkömoottoreita. Purki kuparit ja myi. Sai ehjiä kodinkoneita tukkurin takapihalta. Niitäkin kertyi Tapiolle.
Niin monet kahvit Arppa hörppi keittiössäni tai kesäisin puurhapöydässä. Kerran sattui Martti Uuttu saapumaan samaan aikaan. Rähinä valmis. Martti lähti. Astui syöpä vaikuttamaan. Jossakin Arpan vatsan seudussa. Muutama kuukausi ja Arppa sai kutsun veturimiesten onnelaan. Kävin saatilla siellä Kolavan kappelilla. Kuvasin. Ansiokas vaimo asui sittemmin poikansa ylkerrassa, Ali-Juhakkalassa. Poika yhtä kireä kuin Arppa. Kävi pihallani 2 kertaa.

Todella voimaa


4042023 Tapio Strandberg
Nyt tarjolla kaksi henkilöä takavuosilta.
Ensin nainen. Ammattina eläinten siirto navetoista toiseen miehensä kanssa. Viimeksi nähty ajoneuvo talviaikaan. Mersu ja nelivetokuormuri. Uusi. Jotenkin perheeseen tutustuimme. Nainen otti tavakseen saapua sunnuntaiaamuisin klo 07.30. Menen avaamaan ulko-oven. Nainen ryntää eteiseen. Ja joka kerta käy kimppuuni. Rytyyttää oikein kunnolla. Tapiolla ei vähimpiäkään mahdollisuuksia olla eri mieltä. Kun minut on kunnolla rutistettu, saan mennä kahvinkeittoon.
Nainen menee äidin luo ja auttaa pukemisessakin. Vauhtia ylitse tarpeen. Oli sellainekin aamu: Nainen päätti viedä äidin elämysmatkalle Mersullaan. Talvi ja ulkovaatetus äidille. Äiti rollaattorivaiheessa. Saavuttaessa auton luo nainen kaappaa äidin syliin ja yksi huiskaus, äiti on matkustajan paikalla. No, naisen jokapäiväinen karjankanniskelu navetoista ja autoon raahaamiseen tarvitsee todella voimaa. Sitä todella oli. Miehensä yhtä vahva. Harvoin tapasin. Lapsia 2 tyttöä. Muuttivat kylästämme Ahtialaan. Vierailimme kerran heidän uusimmassa kodissaan.
Naisella merkillinen kohtalo. Rankasta työstään huolimatta muutti talvellakin pihalle asumaan teltassa. Niin siinä kävi. Nainen kuoli sinne.

Nyt mies.


Työhuoneeseeni astui 1970-luvulla atleettivartaloinen insinööri. Sähköalalta. Oli saanut paikan. Röyhkeästi valtasi uuden hienon kopiokoneemme ja tarvitsi paljon kopioita... siis... johonkin vapaa-ajan juttuihin. Kielsin. Sama toistui. Mies ei usko. Kerran kimpaannuin: sieppasin miehen syliin ja koetin kantaa ulos takaovesta. Todellinen atleetti. Takertui normaalioven pieliin ja voimani ei riittänyt. On asioita jotka täytyy sietää. Sillä oli pitkäkestoinen seuraus.
Hän etsiytyi seuraani vapaa-ajalla. Tarvitsi neuvoja vaikka mihin, vaikka insinööri olikin. Niin jatkui vuosia. Muutti Hki-kohteeseen. Sai käsiinsä äänentoistolaitteita ja viimosen päälle laadukkaat. Jopa lainasi ne minulle. Voimaa, niin että yläkerran kattokin vapisi, vaikka volume 1/10 vasta.
Kohtasimme vuosittain. Oli aika, jolloin äiti oli sairaalassa miltei 5 vuotta ja minä sairaalan mäellä joka päivä.
Ins osti Onnelantie 10. Aikoi perustaa ONNELA-nimisen matkustajakodin. Ensin poltti taloa. Tuomittiin. Puratti talon ja Onnela rakennettiin. Monta neuvoa hän tarvitsi. Saapui autolla luokseni. Jotakin puusta piti valmistaa miltei odottaessa. Juttumme vähintään vauhdikkaita. Alkoi selvitä. Hänellä jotakin kieroa nuorten kanssa. Siis, kieroutunutta. Alkoi selvitä jatkuvia varkauksia. Ins. teetti ne nuorilla ja myi eteenpäin. Toiminta oli suurisuuntaista. Poliisi alkoi vierailla Onnelassa usein. Lukuisia pidätyksiä. Lopulta vankeutta vaikka mistä syystä. Oli silloin asunut Hki-kohteessa jo kauan.
Kerran vuokrasin hänen kaksionsa vanhasta talosta. Sain nähdä senkin. Oli laittanut hyrskyn myrskyn koko talo yhtiössä. Oli laajalla ullakolla pelargonen hyvin lukuisilla ikkunoilla. Pihalle piti teettää 1-3 m kukkalaatikot.
Ja, mitä löytyikään huoneustosta. Jo oli tekniikkaa. Lähinnä ääntä. Matkansa Amerikkaan oli rikastuttanut ääninauhakokoelmaa. Sain soittaa 10 in kelanauhurilla uuden maailman ihmeitä. Jopa lainasin pienempiä keloja omalle kelanauhurille. Sain aina ystävällistä kohteluaa. Oli aiemmin Lahden aika. Peri isältään kaksion Vesijärvenkatu 33. Sinne rakentui myös aivan ihmeellinen maailma. Kattokin oikea satojen valojen tuike. Oli mustaa valoa, ja ne todella tehokkaat äänentoistolaitteet. Ins. aikoi valistaa kansaa. Aloitti elokuvien esityksen ikkunastaan. Lie 3:s kerros, koko piha - alueen ylitse naapuritalon seinään. Sopii uskoa. Sen leikin poliisi melko pian lopetti.
Senkin asunnon vuokrasin, kun hän oli Amerikassa. Siellä sain kohdata Marja-rakkaan. Ja se yö oli täydellinen. Veljensä oli myös sähköinsinööri. Valmisti firmassaan ultraäänilaitteistoja teollisuudelle. Kertomuksen Kari-ins. lainasi suuren summman rahaa. Lienee jäänyt maksamatta takaisin. Veli sairastui ja kuoli pois. Hänellä hulppea asunto Kansanopiston sillankorvassa, se aivan uusi talo. Vuosien kuluessa Kari-ins. pääsi rötöstelyistä lehteen useammankin kerran. Tapasin Karin vankilareissujen välillä. Oli hankkiutunut osaston luottamusmieheksi. Kari osasi vaikka mitä.

Piikkihuoneet Lahdessa


31032023 Tapio Strandberg
Ilmiö sinänsä.
Päivän tapahtuma: Lahden suurimmasta kirpparista häädettiin piikkihenkilöitä x6. Osan vei poliisi kuulusteluun. Varastivat tavaraa. Kähinä melkoinen. Piikittäjien käytös aina uhkaavampaa kaikkialla kaupungissa. He uhkaavat mm. piikillä.
Jotkut vanhemmat muistavat Saksan ratkaisun koko Saksanmaalla. Leimataan otsaan jokainen... Silloin vihattiin juutalaisia. Mikä syy asiaan oli. Juutalaiset ovat taitavia liike-elämässä. Myös vaikuttamisessa yhteiskunnassa. Piikittäjät ovat sairasyhteisömme osa. Yksi poliittinen puolue kannattaa sen elämää. Ovat yhteiskuntakelvottomia.
Ensiratkaisu saksalaisilla oli: hihaan merkkiliina. Sitten, leima otsaan. Poistetaan kaikki mahdollisuudet yhteiskunnan vaikuttamiseen. Narkkareille leima otsaan. Pois katukuvasta ja talteen kasarmeihin.
Yhteiskuntamme elämä horjuu, kun sallitaan aivan tahallinen häiriköinti ja omaisuuksien tuhoaminen. Ajatelkaa missä vaarassa lapsemme ovat. Asia täyteen valvontaan.

Härkämäinen mies


30032023 Tapio Strandberg
Sellaisen tosi otuksen kohtasin Sopenkorven kirpparilla vuosia sitten. Ensikosketus häneen oli: Saapui pihalleni Volvollaan ja siellä verhoomonsa tuotteita. Kiireellä ne annettiin puutarhaan. Pikkupömpeleitä saleihin. Valmistaa ne täydelleen itse pikkupajassaan Sopenkorvenkatu 1 kellarissa. Tunnetaan paremmin Mäkelän Sähkönä, edelleen.
Sain palkkioksi CD-levyn. Hänellä on 4 hengen ogkesteri samassa pajassa. Sain jopa vierailla siellä. Täydelliset laitteet äänitykseen ja kopiointiin. Esiintyivät tanssipaikoissa. Juuri nytkin tuolla taustalla soi yksi hänen levyistään.
Kaikesta jyhkeydestään huolimatta, on käyty iso sydänleikkaus läpi. Voimat väheni. Tuli keventää harmonikkaa.
Soitot jatkui. Tuli muutto Hollolan Keinokartanoon. Jonnekin sinne. Orkesterista poistui nainen tuonen tuville. Poistui mies samoin. Oltiin tilanteessa, jossa härkämäinen soitteli yksin vanhainkodeissa. Missä on nyt Wanha Kulkuri. Puhelin ei vastaa 4 vuoteen. Levyt soi. Niitä kertyi x3. On todella tanssittavaa vanhalla mallilla. Kokemusta 40 vuoden ajalta lavoilla.

Lapsen karkaisu


30032023 Tapio Strandberg
Asuimme mummolassa. Oli talvi. Isä veturinkuljettajana. Kaksi meitä lapsia oli. Tapio ja Tuula. Kotimme kammari jäähtyi raskaina pakkasaamuina todella kylmäksi. Keittiössä vesi saattoi jäätyä pinnaltaan. Olin levoton nukkuja.
Isä olisi tarvinnut unta. Joinakin öinä isä tempaisi minut mukaan keittiöön. Yöpaita pois. Vatiin kylmää vettä. Riepu siihen ja täyssively vartalolle. Lienenkö vastustellut? Äiti kummissaan vuoteellaan.
Tätä hoitoa sain joitakin kertoja. Autoiko omaan nukahtamiseen vain ei. Ei ainakaan ollut uskallusta sinä aamuna kitistä. Niinkuin nyt ymmärrätte. Oli pihanperällä puusee. Matkaa 30 m. Elämän opiskelu melko karua. Aikanaan oli käveltävä Länsiharjun kouluunkin joka arki, tuosta Hennalan varuskunnan sivuitse.

Ison kuusen oksat


29032023 Tapio Strandberg
Joka päivä saan nähdä oman pihani kuusen oksia ja varsin läheltä. Tuossa niitä alle 3 m päässä ikkunasta. Näen niiden viuhtovan. Kiertyvän. Olevan lumen rasittamia. Eikö ole kummallista.
Kansa ei keksi niille todellista käyttöä. Suurella vaívalla ne katkotaan ja karsitaan. Voiko laadukkaampaa materiaalia ollakaan, kuin täydelleen trimmattu kuusen oksa. Sehän on nykykäsityksen mukaan jäte.
Josko olet tarkastellut sen vuosikasvun tiuhuutta. Eipä moista ole missään. Tarjolla on loputtomiin. Aines vahvuus 10-100 mm ja lujuus tavaton. Kansalainen paraimmillaan otaksuu kuusenoksan olevan vain hyvä polttoaine. Sitä se todella on.
Vuosisataiset käytöt olisivat ohjanneet parempaan hyötykäyttöön. Puusorvausartesaanina, olen oksiakin kohdannut. Myönnän, etten minäkään ole kummoisia esineitä saanut aikaan. Luulenkin oksan hyödynnyksen lähtevän muusta jalostusasteesta. Vaatii eri prosessin kuin vanerin sorvaus.
On tehtävää yliopistolle. Nyt kehittämään aivan uusi puumaailma. Aikanaan, kun isot kuuset ovat vain selluloosaa, olisi aika muuttaa metsäsadon korjuuta.