Vaahteran alla
5.8.2013 Lumi Kaarna

Hän vain katsoi ja katsoi ja kuunteli
kun toiset leikkiä löi.
Hän vaahteran alla vain istuskeli,
kun lapset eväitä söi.
Toisinaan otti muistikirjasen,
ja runon raapusti,
ja toisinaan painavan opuksen
hän ulkoilmassa luki.

Vaahteran alla
oli onnenhetket
vaik ei sitä
uskoa voi.
Vaahteran alla
sen tyttösen
heleä nauru soi.

Häntä omituisena niin pidettiin,
kun hän istui ja kirjoitti vain,
ja toisinaan hymyili itsekseen,
mutta muille ei koskaan, lain.
Jos joku häntä puhutteli,
hän vastasi kylläkin,
ystävällisesti jutteli,
ja sitten taas runoili.

Vaahteran alla
oli onnenhetket
vaik ei sitä
uskoa voi.
Vaahteran alla
sen tyttösen
heleä nauru soi.
Heleä nauru soi.