Vaahteran alla

5.8.2013 Lumi Kaarna Hän vain katsoi ja katsoi ja kuunteli kun toiset leikkiä löi. Hän vaahteran alla vain istuskeli, kun lapset eväitä söi. Toisinaan otti muistikirjasen, ja runon raapusti, ja toisinaan painavan opuksen hän ulkoilmassa luki. Vaahteran alla oli onnenhetket vaik ei sitä uskoa voi. Vaahteran alla sen tyttösen heleä nauru soi. Häntä omituisena niin pidettiin, kun hän istui ja kirjoitti vain, ja toisinaan hymyili itsekseen, mutta muille ei koskaan, lain. Jos joku häntä puhutteli, hän vastasi kylläkin, ystävällisesti jutteli, ja sitten taas runoili. Vaahteran alla oli onnenhetket vaik ei sitä uskoa voi. Vaahteran alla sen tyttösen heleä nauru soi. Heleä nauru soi.