Alma ystävämme

kirjoittanut Lumi Kaarna, 8-v.
viidessä päivässä kesä-heinäkuun vaihteessa 2010

    LUKU 1.

    Pieni tyttö istui puumajassa. Mitä viitsisi tehdä? tyttö mietti. Tytön nimi oli Alma, ja Alma oli hyvin rohkea tyttö. Alma oli myös villi ja sisukas. Läheskään kaikki tytöt eivät olisi kiivenneet korkeaan puuhun. Mutta vaikka Alma oli ensimmäisellä kerralla pudonnut pyllylleen maahan, hän oli yrittänyt kiipeämistä sisukkaasti uudelleen.

    Alma tuli alas puusta, kun äiti tuli maakellarista hillopurkki kainalossa. Alma, voi sinua! äiti huudahti nähdessään Alman revenneen hameen. Muistatko mitä sanoin sinulle? Kun menet puumajaan, et saa kiivetä sinne runkoa pitkin. Sinun on kiivettävä tikapuita! Voi, Alma, pienten tyttöjen ei ole sopivaa kulkea revenneissä hameissa!

    Almaa harmitti. Aina äiti jaksoi valittaa joka asiasta. Isoveli Vili oli kotona syömässä. No, kukas pyöreä tyttö sieltä tulee, häh? Vili härnäsi. Isä oli istumassa pöydän ääressä ja äiti kävi seuraksi. Voi tuota tyttöä, sehän repii hameensakin, voi tuota tyttöä! Alma, me olemme leiponeet mansikkakakun, isä sanoi ja leikkasi ison palasen mansikkakakkua Alman lautaselle.

    Minua ei lahjota kakuilla, ne lihottavat minut tynnyriksi, isä! Alma paukautti isää leikillisesti peppuun. No, ethän sinä voi vastustaa mansikkakakkua! isä sanoi. Silloin soi ovikello ja Alma oli nuolena ovella. Kuka nyt sai sinut noin kiireelliseksi? äiti kysyi. No Anna ja Milla, Alma sanoi. Minä menen ulos.

    Alma meni pihalle. Milla jauhoi purukumia. Anna istui puussa. Hei, Anna! Alma sanoi. Silloin Tatu tuli ulos kädessään suklaarasia. Hei Alma, lähdetäänkö ajamaan polkupyörää? Tatu kysyi muina miehinä. Okei, Alma sanoi. Milla ja Anna katsoivat toisiaan. Niin, aina se Alma oli Tatun kanssa. Tatu laittoi suklaarasian reppuunsa ja sanoi: Mene kysymään, jos pääset yöretkelle. Minulla on teltta.

    Alma kysyi vanhemmiltaan yöretkiasiaa ja sai myöntävän vastauksen. Hän sulloi reppuunsa kaikki tarvittavat tavarat ja lähti matkaan Tatun kanssa. Alma ja Tatu pysähtyivät järven rannalle ja päättivät jäädä yöksi sinne. Tatu onki pari kalaa ja Alma paistoi ne nuotiolla. He kävivät sen lisäksi uimassa. Retkeläiset söivät vielä pari leipää ja kävivät telttaan nukkumaan mahat pullollaan.

    LUKU 2.

    Alma heräsi aikaisin. Hänellä oli nälkä. Tatu nukkui hänen vieressään. Alma otti yhden leivän, jossa oli tomaattia ja juustoa. Hän joi myös mehua. Tatu nukkuu aika pitkään, taidan käydä itsekin makuulle. Alma nukahti ja heräsi ravistukseen. Ylös siitä, unikeko! Montako kertaa sinua saa kiskoa ylös? Tatu oli noussut. Ai, anteeksi, että vetelin sikeitä niin kauan, Alma totesi. Nyt laiskottelut sikseen! Tatu sanoi.

    Lähdemme ajamaan pyöriä ja jatkamme matkaa. Tatu antoi Almalle suklaarasian. Ei kiitos, Alma sanoi. Ensinnäkin, ne tekevät pahaa hampaille, äiti sanoi, että hampaista on pidettävä huoli, ja toisekseen, ne lihottavat minua enkä saisi lihoa yhtään, ja minä olen jo valmiiksi lihava. Vai niin, onpas järkevää olla laihdutuskuurilla, Tatu sanoi. Minulle semmoinen tyttöjen touhu ei tulisi mieleenikään. Ei se ole tyttöjen touhua! Enkä minä ole millään laihdutuskuurilla.

    Lapset hyppäsivät pyöriensä selkään. Pian he väsyivät, joten kömpivät telttaansa nukkumaan. Alma nukkui tietysti sikeämmin. Heidän telttaansa eksynyt hepokatti hyppäsi suoraan Tatun suuhun. Tatu heräsi ja ravisti Almaa. Alma, Alma, suussani on hepokatti! Ota se pois! Alma havahtui Tatun huutoon ja sanoi: Ei sinun tarvitse toisia herätellä vaikka hepokatit hyppivätkin suussasi. Alma nosti hepokatin Tatun suusta ja sanoi: Näitkö? Otin sen pois. Ei se ollut lainkaan pelottavaa.

    LUKU 3.

    Tatu, huvittaisiko sinua mennä soutelemaan? Alma kysyi. Oli varhainen aamu, ja Almalla ja Tatulla oli nälkä. Tietysti, mutta en lähde minnekään ilman pientä purtavaa, Tatu sanoi Almalle. En kyllä minäkään! Alma sanoi. Alma työnsi leipää suuhunsa. Silloin eräs tyttö saapui paikalle. Hei, tyttö sanoi. Minä olen Nea. Haluaisitteko tulla kanssani leikkimään tuonne pellolle? Mietimme vähän aikaa, Tatu sanoi.

    Kun Tatu ja Alma jäivät kahden, Tatu sanoi: Minua ei huvittaisi olla likkojen pelejä ollenkaan. Olenhan minäkin likka, Alma totesi. Mutta olet poikatyttö, Tatu lisäsi. Suostutaan vaan, Alma sanoi. Ollaan kohteliaita vieraille. Nea tuli jälleen. Tulemme kanssasi, jos vain olemme soutamista, Tatu sanoi. Ja samalla intiaaneja, Alma jatkoi.

    Nea, intiaanileikissä sinun nimesi saa olla Vesien Lilja ja Alman nimi saa olla Tähtien Stella. Mikä on Vesien Lilja? Nea kysyi ihmeissään. Lilja on kasvi, Tatu sanoi. Ja minun nimeni saa olla Hiipivä Matthew. Päällikkö-Matthew. No niin. Minä, teidän päällikkönne Matthew Intiaani, määrään nyt sinut, neiti Lilja, etsimään melaksi sopivan kepin. Ja sinut, Stella, määrään etsimään lautaksi sopivan kapistuksen. Alma ja Nea lähtivät etsimään määrättyjä tavaroita. Mikä sinun nimesi on, en muistanut kysyä? kysyi Nea. Minä olen Alma, ja tuo poika on Tatu, sanoi Alma. Minun oikea nimeni on Nelli, mutta kaikki kutsuvat minua Neaksi, Nea sanoi.

    Tatu istui puussa. Alma ja Nea toivat löytämänsä tarvikkeet näytille. Olen hyvin mieltynyt teihin, Tatu sanoi. Julistan Tähtien Stellan seuraavaksi päälliköksi ja Vesien Liljan hänen apurikseen. Minä siirryn alamaiseksenne. Eläköön, kuningatar Stella! Eläköön Hiipivä Matthew ja Vesien Lilja! Alma huusi arvokkaasti. Uusi kuningatar tunsi arvokkuutensa.

    LUKU 4.

    Almalle oli tehty oma istumapaikka kannon päälle. Nea otti itselleen omenan puusta ja sanoi: Hyväksyttekö omenan syömisen, kuningatar Tähtien Stella? Totta kai, Lilja, sanoi Alma. Ota toki sinäkin, Matthew. No, voinhan toki ottaa, jos käskette, majesteetti Tähtien Stella, Tatu sanoi. Kannattaa ottaa, Alma kehotti. Muuten nälkä voi yllättää kesken kuninkaallisen lauttamatkan.

    No niin, kruununperijä Lilja ja kuningas Matthew. Lähdetään. Tatu otti itselleen omenan ja sanoi: No niin, prinsessa Lilja! Prinsessat astuvat aina ensimmäisenä lautalle. Sitten kuningattaret. Mutta olette minun kansani, Alma sanoi. Velvollisuuteni on huolehtia teistä. Minä sanon, että Matthew astuu lautalle toisena. No, jos käskette, majesteetti, Tatu sanoi ja istahti lautalle.

    LUKU 5.

    Silloin Nea muisti, miksi oli tullut pellolle. Piti vahtia, etteivät pikkupossut juuttuneet kiinni liejuun, ja nyt kolme pikkupossua olivat juuttuneet! Nea muisti, että jos possut jäivät kiinni liejuun, hän ei koskaan saisi omaa possua. Nea, mikä sinulla on? Alma kysyi. En saa ikinä omaa possua, jos ne jäävät kiinni, Nea huokaisi. Ja haluaisin niin mielelläni oman söpön possun.

    Mutta voimme auttaa sinua irrottamaan ne, Alma sanoi. Eikö niin, Tatu? Voimmehan me, Tatu sanoi. Kiitos! Nea huusi. Ota sinä, Alma, tuo pieni possu tuolla oikeassa reunassa ja sinä, Tatu, tuo vasemmassa reunassa. Minä otan keskimmäisen.

    Kun possut oli irrotettu, Nea sanoi: Kiitos, Alma ja Tatu! Koska autoitte minua, saatte kummatkin oman possun! Alma soitti äidilleen. Kun äiti sanoi, että possun sai tuoda, jos se pysyisi Alman huoneessa, Alma kysyi: Äiti, miten tuon possun kotiin? Missä olette? äiti kysyi. Merrasjärvellä, Alma sanoi. Tulemme hakemaan teidät, Alman äiti sanoi. Otamme myös pyöränne. Tatu saa tulla kyydissämme.

    Alma otti pikkupossun, jonka oli irrottanut ja sanoi: Sinun nimesi saa olla Stella. Tälle tulee nimeksi Matthew, Tatu sanoi. Matthew on todella ylväs nimi. Niin Stellakin, Alma sanoi. Tämän nimeksi tulee Lilja, Nea sanoi. Vesien Lilja. Tästä tulee Stella, Tähtien Stella. Tämä saa olla Hiipivä Matthew, Tatu sanoi. Lapset katsoivat toisiaan ja purskahtivat iloiseen nauruun.

    LUKU 6.

    Anna, Hanna ja Milla olivat ulkona Alman saapuessa pikkupossun kanssa. Milla oli pukeutunut yhtä erikoisesti kuten ennenkin, ja Anna istui puussa. Millalla oli taas purukumi suussaan. Milla kuvitteli olevansa parempi kuin muut, ja sanoi possun nähdessään: Porsas! Miksi tuot porsaita tänne? Se on minun lemmikkini, Alma sanoi. Possu! Possu lemmikkinä! Kauhistuttava ajatus! Milla huudahti. Millalla oli kaksi rotukissaa, ja hän halveksi possujen lemmikkinä pitämistä. Tatulla on samanlainen, Alma puolusti possuaan.

    Mutta ei possua voi täällä pitää, ne kuuluvat sikolättiin! Milla huudahti kauhistuneena. Hanna, ajattele miten rahvaanomaista! Kerrassaan pöyristyttävää! Hanna huudahti. En voi ymmärtää! Milla sanoi uudelleen. Minä ja Nilla emme ole tottuneet noin traagisiin ajatuksiin! Että sika talossa, voi että! Totta, Hanna sanoi. Todella kauheaa. Älkää viitsikö, pian Stella puree teitä! Alma huusi.

    Onko possulla ihmisten nimi? Miten rahvaanomaista! Että kamalaa! Alma, sinähän pilkkaat Stelloja! Milla huusi. Anna katsoi näytöstä puusta. Kun Milla ja Hanna lähtivät pois, Anna laskeutui puusta. Alma vei possun sisään. Alma, Anna sanoi. Mitä? Alma kysyi. Toivottavasti Annakin ei pilkkaa porsasta, hän ajatteli. Mennäänkö hyppimään narua läheiselle kentälle? Anna kysyi.

    Mennään läheiselle kalliolle keskustelemaan, Alma sanoi. Minulla on kerrottavaa. Kun he istahtivat kivenlohkareelle, Anna kysyi: No mitä asiaa? Saitko sinä siellä retkellä uuden parhaan ystävän, että unohdit meidät vanhat? En tietenkään, Alma nauroi. Sinä olet aina paras ystäväni. Kiitos, Anna sanoi. No, mitä kerrottavaa sinulla oli? Tatu pelkää hepokatteja, Alma sanoi. Ihanko totta? Anna kysyi ihmeissään.

    Kyllä, Alma sanoi. Hepokatti hyppäsi sen suuhun, ja se alkoi kiljua. Nostin hepokatin takajalasta ja roikotin sitä. Tatu oli kauhuissaan, kun se meni sen suuhun. Heh heh heh, Anna nauroi. Tytöt nauroivat makeasti ja irrottivat kätensä. Molemmat tytöt liukuivat tulipalovauhdilla alas ja nauroivat mennessään. Heh heh heh, että tämä on hauskaa, heh heh heh!

    LUKU 7.

    Alma otti leivän ja sanoi: Hei, hei, äiti. Hän oli lähdössä Nean luokse kylään. No hei, hei, äiti sanoi. Pian Alma oli jo Akmikadun päässä. Hei, Alma! Nea sanoi. Hei, Nea, Alma sanoi. Nean kotona oli monta lasta. Heidän nimensä olivat Matti, Ville, Ella, Aamu, Milla ja Pasi. Nea hääri laittelemassa astioita pöytään. Hei, mitä teet? Alma kysyi. No katan pöytää, Nea totesi, etkö sinä muka tee kotona samaa? En tee, Alma sanoi. Kotona leikin kavereiden kanssa.

    Nelli! Nean äiti huusi. Mitä, äiti? Nea kysyi. Oletko jo tiskannut? Lapset haluaisivat jo syömään, ja ruokakin maistuu pian pahalle, Anna-äiti sanoi. Pian pieni viisivuotias tuli keittiöön ja sanoi: Aamu rikkoi Kirahvisen! No mutta Milla, pikkuisilla on semmoinen tapa. Ei Kirahviselle mitään käynyt! äiti lohdutti. Aamu vain leikki sillä. Kirahvinen oli Millan lelukirahvi, ja todella tärkeä (Millan mielestä).

    Aamu tuli keittiöön ja sanoi: Tättä Kilahvinen. Anna Kirahvisen olla rauhassa, senkin tyhmä pikkusisko! Milla huusi. Silloin Nea sanoi rauhoittavalla äänellä: Mitäs jos nyt mentäisiin syömään? ja kinastelu loppui saman tien. Aamu ja Milla ryntäsivät pöytään ja söivät mahansa täyteen. Anna lisää! Ville huusi. Minulle ensin! huusi Matti. Minullepa! Pasi huusi. Eipäs kun minulle! huusi Ella. Minulle! Aamu kirkui. Ei teille, kun minulle! Milla huusi. Lapsilla alkoi aikamoinen puuroriita. Kaikki tahtoivat lisää puuroa, ja Nean oli pakko nousta selvittelemään.

    Nyt te kaikki saatte lisää, Nea selitti. Ensin minä! Milla huusi. Ei puurosta sovi riidellä, Nea jatkoi. Riitely ei ole sopivaa pikkulapsille. Mutta mitä jos toisin teille kaikille lusikat, ja ottaisitte kaikki yhtä aikaa itsellenne puuroa, ja sitten tekisimme jotain hauskaa yhdessä? Joo! lapset huusivat riemuissaan. Meillä on maailman paras isosisko! Lapset söivät innoissaan lopun puuron, Alma ja Nea myös, ja ryntäsivät ulos leikkimään.

    LUKU 8.

    Alma otti käteensä leivänpuolikkaan ja totesi: Kyllä teidän kotonanne on mukavaa, Nea. Mitä sinulla on, iso tyttö? pikku Aamu kysyi. Minulla on leipää, Alma sanoi. Milla tuli keittiöön Kirahvisen kanssa. Yhtäkkiä Nea hyppäsi pöydästä huutaen: Älä kiusaa Mirriä, Ville! Ville roikotti Nean kissaa Mirriä takajaloista ja sanoi: Pysy aloillasi, Mirri, tyhmä kissa!

    Ei Mirri ole mikään tyhmä, itse olet! Nea huusi. Nelli, katso mitä Pasi tekee. Se vintiö keksii aina jotain ovelaa, Anna-äiti sanoi. Ja ruoki Mirri. Nea hyppäsi pöydästä jälleen. Oli mukavaa, että Alma oli tullut muutamaksi yöksi heidän luokseen. Mirri naukui ja heidän toinen kissansa Kolli istui syömässä Mirrin ruokaa.

    Pasi työnsi parhaillaan karvamatoa suuhunsa. Hyi, sinua! Nea huudahti. Pasi, olet jo iso poika, eikä matoja saa syödä! Pasi sylkäisi madon ja sanoi: En minä matoa ollut syömässäkään, isosisko! Ella oli piirtämässä. Tässä on aito taideteos, oletko ylpeä, isosisko? Ella esitteli ylpeänä kuvaa, jossa oli vihreää, sinistä ja punaista. Kyllä, todella hieno, Nea sanoi ja ripusti Ellan piirroksen seinälle.

    LUKU 9.

    Alma, pitäisitkö tätä hetken? Nea ojensi Taavi-vauvan Almalle. No, kyllä, Alma sanoi ja kysyi sitten: Antaakohan äitisi lupaa siihen? Ei ollut aikaa mennä kyselemään, oli kiire. Pidä nyt vain, Nea hoputti Almaa. Kyllä äiti antaa kolmivuotiaan Aamunkin pitää sitä. Nea huiskautti huolettomasti kättään. No, kyllä voin sitten pitää, Alma totesi. Alma huomasi Kirahvisen lattialla. Milla, Kirahvinen on täällä! hän huusi. Milla tuli tulipalovauhdilla hakemaan Kirahvisen ja sanoi: Kiitos!

    Ville roikotti parhaillaan Kollia hännästä. Miau, miau! Kolli naukui hädissään. Nea, miksi Ville kiusaa Kollia? Alma kysyi. En tiedä, ei se saisi, Nea sanoi ja huusi: Ville, laske Kolli heti alas! Ville pudotti Kollin päälleen lattialle. Röf, röf, nöf! pieni porsas haistoi ruoan ja kipristeli pientä kärsäänsä.

    Mitä teillä on sanottu siitä, että sinulla on possu? Alma kysyi. Ei mitään erikoista. No, Ville kiusaa sitä ja Aamu ratsastaa sillä, mutta maataloissa kaikilla on possut. Nea huiskautti kättään. Ja Lilja on kiltti possu. Meillä taas ollaan niin kaupunkilaista hienostoväkeä, että hienoimmat neidit ja herrat eivät voi sietää Stella-possuani.

    Possuthan ovat viisaita eläimiä, Nea sanoi. Niin, mutta meillä pidetään possuista vain joulupöydässä, Alma sanoi. Ja sitten koitti päivä, jolloin Alman oli lähdettävä kotiin ja Nea tulisi heille kylään. Pian nuo kaksi tyttöä istuivat polkupyöriensä selässä määränpäänään kaupunki.

    LUKU 10.

    Alma ja Nea hyppäsivät pyöriensä selästä kaupungissa. Oli normaali päivä, ja aivan sininen taivas. Kun Alma avasi oven avaimellaan, kuului normaaleja ääniä: Isän "Tuleeko sieltä rakas tyttäreni", äidin "Et kai kastellut jalkojasi, Alma" ja Vilin "Tuleekos Alma sieltä heilojensa seurassa". Isä ryntäsi ovelle halaamaan tytärtään. Ja kukas sinä olet? isä kohdisti katseensa Neaan. Minä olen Nelli, Nea sanoi. Vai että Nelli, isä sanoi. No, käy peremmälle, Nelli.

    Nea astui peremmälle. Röf! Stella röhkäisi ruoanhaluisena. Nea rapsutti Stellaa korvanjuuresta. Olet söpö pikku possu! hän sanoi. Stella yritti ottaa leivänpalaa. Olemme olleet pulassa tämän porsaan kanssa, äiti sanoi. Niin, isä sanoi. Emme osanneet lainkaan syöttää sitä, eikä Vilikään. Älkää te nyt siitä possusta huolehtiko, Alma sanoi. Alma ja Nea leikkivät kaikenlaista, kunnes oli aika käydä nukkumaan. Illalla, kun Nea oli jo unessa, äiti tuli huoneeseen.

    Alma, olen päättänyt, että saat koiranpennun, äiti kuiskasi. Alma oli riemuissaan. Hän ajatteli, minkä nimen antaisi sille. Sitten mieleen tuli eräs nimi: Molly! Molly olisi juuri sopiva nimi koiranpennulle. Tai olisiko Didi? Tai Dankku? Alma mietti kaikenlaisia nimiä, mutta tyytyi ensimmäiseen: Molly oli hyvä nimi! Alma ajatteli vielä hetken koiraa. Kun äiti tuli hetken päästä huoneeseen, hän näki tyttärensä nukkumassa hymy huulillaan unessaan tuleva koiransa.

    LOPPU - THE END