Tällä sivulla pidän päiväkirjaa, esitän omia mielipiteitäni rakkaasta kotikaupungistani Lahdesta, ajankohtaisista asioista ja tapahtumista, muistelen menneitä vuosikymmeniä...
Välillä napsin digillä valokuvia, haastattelen tuttujani, rupatellaan, otetaan kantaa ja parannetaan maailmaa !!!

* Sivuston tekijä * Kotikaupunkini
* Kalamarkkinat * Laituritanssit
* Taidetta, autoja * Hollolan kirkolla
Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen. Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut:
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002

Lahti 11.12.2007 ME VAADIMME ! ! ! ! ! ! Vuorikadun koulu pitää säilyttää kaikkien lahtelaisten yhteiskäytössä, sitä EI SAA MYYDÄ YKSITYISELLE !
700.000 euroa on nappisumma historian tuhoamisesta, kaikkia arvoja ei saa tosiaankaan hävittää ! Lahdessa on jäljellä enää vain muutamia kauniita ja historiallisesti arvokkaita rakennuksia - yhteiskoulu, kartano, Esan toimitalo (ensimmäinen ja viimeinen työpaikkani), kansanopisto, Vuorikadun koulu, kaupungintalo... Rahanahneet pitäkööt näppinsä irti näistä lahtelaisuuden symbooleista !
Lue Antti Holopaisen kirjoitus ESS 11.12.2007 Mielipide-sivulla (s.12).
KUVASSA ukki 64-v., Lahdessa syntynyt ja koko ikäni asunut; ja lahtelaiset tyttärentyttäreni Lumi 6-v.; kuvan otti tyttäreni Kirsi, 40-v.

Lahti 16.7.2007

60-luvun työnsankareita, osa 4

Heinosen makkaratehtaan komea uusi tehdas- ja konttorirakennus valmistui Sopenkorpeen 60-luvun alussa. Talora senkin rakensi, työmaita oli pitkin Lahden kaupunkia. Kesätöissä sain Hämeenkadun työmaalta komennuksen Sopenkorpeen pihahommeleihin, Peltosen Palihan se taas määräyksen antoi...

Meitä työntekijoitä oli vain kaksi, minä koulupoika ja vanhempi noin viisikymppinen tumma pitkä mieshenkilö. Työkaluina vain rautalapio ja harava, tehtävä oli erittäin vaativa, "tasatkaa piha, ahkeroikaa, poikkean lähipäivinä katsomaan", sanoi mestari.

Oli intiaanikesä, kerrankin mukava työmaa, ei pomoja, oma työtahti, selkeästi määritelty homma, ei raskasta, eikä liian vaativaa. Paita pois, lapio käteen, harava mukaan, ja töihin. Aurinko porotti kuumasti, hikeä pukkasi, mutta kasoja piti tasata. Multa oli vielä kokkareista, mutta lapioimme ja rikoimme isoimmat paakut lapioilla pienemmiksi, sitten haravalla hienommiksi ja tasaus päälle. Seassa oli isoja jäätyneitäkin paakkuja, selviä paskakikkareita, mistähän nekin olivat peräisin ? Ehkä joiltain hevostalleilta...

Poltin nahkani näissä hellesäissä, ikinä aiemmin ei selkäni kärventynyt vaikka kuljin ilman paitaa ja olin musta kuin papu. Mutta eihän sitä hommaa vaatteet päällä voinut ajatellakaan, paitsi tuo vanhempi työkaverini, hän oli paita päällä ja pitkissä housuissa helteelläkin. Aamupäivä oli hikisen kuuma, ruokatunti pukkasi päälle, omia eväitä syötiin pihanperällä lautakasan päällä istuskellen. Ruoan päälle päätimme vähän levähtää, oikaista makuuasentoon. Kumppanini vetäisi housujenlahkeen ylös, availi nahkaremmit ja 'katkaisi jalkansa' polven alapuolelta, hän heitti jalkaproteesinsa vierelleen lautapinon päälle. En ollut huomannut proteesia vaikka teimme yhdessä lapiohommia muutaman viikon. Jännä ratkaisu Peltosen Palilta, panna jalkapuoli lapiohommiin moneksi viikoksi. No, itsenäinen työ, ei valvontaa...

Makasimme lautapinon päällä, silmät lumpsahtivat kiinni, väsymys ja helle tekivät tehtävänsä, nukahdimme molemmat. Sopenkorven monet tehtaanpillit soivat korvissa tasan kello 12, hälyttivät väen takaisin työhön. Minä käänsin kylkeä, korjasin asentoa, vanhemmankin rakennusmiehen proteesi näytti vielä lepäilevän lautakasan päällä...

Äkkiä makkaratehtaan pihanpuoleinen ikkuna kolahti selälleen, kauppaneuvos Paavo Heinonen työnsi päänsä ikkunasta pihalle ja karjui kurkku suorana ja ärrät sorahtaen "Äkkiä töihin sieltä laiskurrrrit, mitä siellä työmaalla makaillaan, minä otan yhteyttä Talorrrraan ja Peltoseen!!!!". Me hyppäsimme pystyyn, proteesi jalkaan, haravat ja lapiot käteen ja ahertamaan !

Lahti 16.7.2007

60-luvun työnsankareita, osa 3

Lahden työnvälitystoimisto sijaitsi aikoinaan Hämeenkadulla pysäköintitalon ja Pelastusarmeijan välillä sijaitsevassa kerrostalossa. Talon rakensi 60-luvun alussa Talora, eli Kiinteistönotariaatti, kuulun Aimo Viitalan imperiumia molemmat, pääsin lyseolaisena kesätienisteihin tällekin rakennustyömaalle. Taloa rakennettiin samaan aikaan kuin Aleksi 25:ä, työmaaruokalakin oli yhteinen, ja väkeä hommissa runsaasti.

Hommat vaihtelivat meillä apupojilla, tänään soranlapiointia, eilen lautojenkantamista, huomenna tavaraa kerroksiin rakennushissillä, laastia betonikärryillä, milloin mitäkin ammattimiesten apurina...

Nyt kannettiin kiintokalusteita kerroksiin, keittiökaapit ja muut komerot tulivat kokoonpantuina aaltopahvisissa pakkauksissaan työmaalle. Minä ja toinen kaveri kannoimme kaappeja selkä vääränä portaita pitkin kadunpuolelta kerroksiin, jaoimme ne huoneisiin ohjeiden mukaan. Hikistä hommaa kesäkuumalla, oli pakko lepäillä välillä ja pyyhkiä suolaista vettä silmistään, pirullista puuhaa ! "Jaaha, pojilla taitaa olla lämmin?" sanoi rakennusmestari Pauli Peltonen, Lahden Pallomiesten etevä jalkapallomaalivahti... LPM oli Kuuysin edeltäjä, FC Lahden esi-isä. "Haluatteko pojat lähteä raikkaaseen ulkoilmaan ? Tulkaa alas, betonimyllyn vierelle." jatkoi Pali.

"Heitelkää pojat tyhjät betonisäkit traktorin peräkärryn kyytiin, ja kiivetkää lavalle, saatte lisäohjeet myöhemmin". Seisoimme lavalla, pidimme reunoista kiinni ja traktori ajoi Vesijärvenkatua pohjoiseen, mäkeä ylös Kivistönmäelle, koulun ohi, kohti Holman risteystä, vanhaa Heinolantietä muutama kilometri ja sitten koukkaus oikealle, rakenteilla olevan uuden Kauppakunnan myymälän pihaan. Traktori peruutti erillään olevan ulkorakennuksen viereen, kuski hyppäsi pihalle ja antoi ohjeet: "Nyt pojat alas, huusin alta täydet paska- ja kusitynnyrinpuolikkaat sementtisäkkien päälle lavalle ja sitten nokka kohti Kolavaa. Varokaa ettette läikytä päällenne tynnyreita nostaessanne, en halua että lavanpohja paskaantuu..."

Kiitti 'raikkaasta ulkoilmasta' Peltosen Pali, hyvä maalivahti mutta veemäisen pirullinen rakennusmestari !

16.7.2007

60-luvun työnsankareita, osa 2

Vesijärvenkadulla puutalossa sijaitsevan Sihvolan baarin takana oli rakennustyömaa, Kivisen veljekset urakoi Päijänteenkadun ja Kulmakadun risteykseen korkeata kerrostaloa. Elettiin vuotta 1959 tai 1960, olin rahapulaa poteva lyseolainen ja painuinkin suoraan työmaalle vastaavaa mestaria etsimään ja töitä kyselemään. "Ainahan hommia ahkeralle nuorelle löytyy, tulee huomisaamuna klo 7 niin katsotaan..."

Aluksi tein kaikkea mahdollista, kantelin lautoja ja lankkuja, poistin nauloja käytetyistä, lapioin hiekkaa lähemmäksi pölyävää betonimyllyä, sementtisäkkejä pinoon... Jonkun ajan päästä pääsin kuitenkin vakinaiseen hommaan, muurarinapulaiseksi talon pohjakerrokseen, minne oli määrä pystyttää seinät käytävän varrelle tuleviin 1,5x1,5 m koppeihin. Tehtävänäni oli kantaa tiiliä herra muurarin ulottuville, hakea pihamaalta kahdella ämpärillä laastia muuraukseen. Käteni venyivät puoli metriä, kun tasapainoilin raskaat ämpärit kourissa betonimyllyltä seinänvierusroilon ylitse notkuvaa lankkua pitkin talon kellarikerrokseen. Sekoittelin betonilapiolla laastit, kasasin tiilet pinoihin työmaan viereen. Valkohaalarinen herra sai kopin molemmat seinät pystyyn, päivä oli päättymässä, minä pesin ämpärit ja laastilapion vedellä ja isolla pyöreällä pensselillä, valmistauduimme kotiin lähtöön ja huomenna jatkettaisiin...

Aamulla klo 7 palasin pirteänä työmaalle, muurari odotteli jo kellarikerroksen hämärässä, roikka valaisi himmeästi, herra poltteli rauhallisesti tupakkiaan. Seisoimme käytävällä ja odottelimme. Oli kahvitauon aika, tuli ruokatunti, oli iltapäiväkahvitauon aika, istuskelin ämpärinreunalla ja odottelin... Kello tuli neljä ja päivä oli kulunut peukaloita pyöritellessä ja rakennusmiesten juttuja kuunnellessa, mitään emme tehneet koko päivänä. "Jatketaan huomenna" sanoi muurari valkeissa haalareissaan, sen hetkinen 'pomoni'.

Uusi aamu, entinen työmaa. Seisoimme taas valmiiksi muuratun 'seinän' vierellä työkaluinemme, ja odotimme. Tuli kahvitauon aika, tupakkitaukoja oli jo runsaasti takana, kahvin jälkeen palasimme 'työmaalle' jatkamaan odottelua. Kului taas muutama tunti lepäillessä, joskus iltapäivällä mestari saapui paikalle kellarikerrokseenkin. "Jaha, valmista on. Tehdään tähän viereen seuraava seinä."

Muurari komensi minua, "Tiilet ja laastiämpärit tähän viereen ja jatketaan...". Kun hämmästelin parin viimepäivän 'kiivasta' työtahtia muurarille, vastasi herrani "Olen jo kerran töitä tältä työmaalta kysellyt, en kysele toista kertaa. Teen vain sen mitä käsketään !"

26.6.2007

60-luvun työnsankareita, osa 1

Kait sitä tullaan vanhaksi ja entistä hajamielisemmäksi näin iän karttuessa. En ole muistanut tännekään mitään kirjoitella, ja nytkin pitää turvautua iänikuisen vanhoihin juttuihin.
Mutta LAHTELAISTA sekin, totta kai ! Moi !

Puolisen vuosisataa sitten mäkimontussa järjestettiin kesäisin maatalousnäyttelyitä - porsaita, sikoja, lehmiä, lampaita, hevosia, traktoreita, työnäytöksiä, kilpailuja jne.

Ensimmäinen työpaikkani oli maatalousnäyttelyn rakennustyömaa mäkimontussa, olin noin 15-vuotias, vuosi lienee 1958. SMK:n (Suomen Maanviljelijöiden Keskusjärjestö?, Maakuntatalossa Mariankadulla) paikallinen pomomies Pesonen palkkasi minut lautapojaksi kirvesmiehelle, jonka tehtävänä oli rakentaa karsinat kotieläimille. Minä kannoin kakkosneloset ja raakalaudat kirvesmiehen käden ulottuville työstettäväksi...

Kerran puutavara pääsi loppumaan eikä uutta lastia ollut näkyvillä. Silloin kirvesmies keksi itselleen ja lautapojalle muuta puuhaa, kiivetään odotellessa hyppyrimäen huipulle maisemaa ihailemaan ! Nousu oli melkoinen, ensin alustan viertä hyppyrin alle, sieltä kettingein suljetun verkkoportin yli vauhtimäen alla kulkeville portaille, ja sitten peräkanaa kapeata portaikkoa ylös porras kerrallaan kuin mäenlaskijat konsanaan... Portaikko narisi ja huojui, koko mäki tuntui liikkuvan. Meikäläistä tuppaa korkeilla paikoilla huippaamaan, mutta urheasti piti vaan painella kirvesmiehen perässä kohti huippua. Portaita oli satamäärin, taskuun varattu kivi putosi kauan ennen kuin se äänekkäästi napsahti maahan.

Kun viimein pääsimme ylös, oli vastassa korkea seinä ja lukittu ovi, emme siis päässeet lainkaan mäkimiesten lähtöpaikoille, vaan ainostaaan portaikon yläpäähän. Sieltä korkeuksista ihailimme Vesijärven maisemia, Lahden kaupunkia, Launetta, huikeaa näkymää. Ja pitihän sitä tehdä elämässään yksi suurtekokin, uusi ennätys, pituuspissaamisessa... Ikinä tämän uroteon jälkeen en ole niin pitkälle ruiskaissutkaan, 50-100 metrin päähän !

Portaiden nouseminen ja laskeutuminen veivät runsaasti aikaa, kaiteita piti puristaa molempiin suuntiin rystyset valkeina, joka askelmaa tarkkailtava. Kun vihdoin palasimme mäkimonttuun karsinatyömaalle, siellä meitä odotti naama punoittaen mestari Pesonen ja räyhäsi maatalousnäyttelyn kiireisestä aikataulusta ! Kirvesmies, jonka nimeä en enää muista, selitteli outoon aikaan vietetyn ruokatunnin vähän venähtäneen, mutta sillä ei olisi vaikutusta karsinoiden valmistumisajankohtaan, koska puutavara oli päässyt loppumaan. Pesonen lupasi heti hoitaa homman, häipyi vihaisena, ja pian totta tosiaan kuorma-auto toi lastin raakalautoja ja kakkoskakkosta ja kakkosnelosta pylväiksi. Pääsimme taas normaaliin aikatauluun, työn touhuun.

Raimo Kaarna, paljasjalkainen lahtelainen ja vuonna 1958 lyseolainen


Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen. Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut:
2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002