Perjantai 8. huhtikuuta 2011
Tapani Ripatti soitteli eilen torstaina 7.4. ja kyseli olisinko halukas tulemaan ensi maanantaina klo 8.30 Lahden paikallisradioon rupattelemaan lahtelaista.net -webbisivustostani ja lahtelaisuudesta. Johanna Talasterä ja hän hoitaisivat homman käytännössä, vanhassa Starkin talossa alatorin reunalla...
Hommassa on vain yksi mutta, ja siitä muistui mieleen arvoitus:
Kysymys: Mitä eroa on sorsalla ?
Vastaus: Se ui paremmin kuin kävelee.
- Väännös samasta:
Kysymys: Mitä eroa on Kaarnalla ?
Vastaus: Se kirjoittaa paremmin kuin puhuu.
- Siis aivan hirveä ramppikuume yleisissä esiintymisissä, ääni värisee,
kainalot kostuvat, paita liimautuu märkään selkään ! Vältän näitä tilanteita aina, jos mahdollista...
MUISTOJA LAPSUUDESTA
- olen asunut Lahdessa koko ikäni, 68 vuotta ja jotain on sentään jäänyt mieleenikin
STARKIN JOULUIKKUNOIDEN AVAUS
Se oli suuri paikallinen joulutapahtuma 50-luvun alussa, satamäärin vanhempia lapsineen seisoi tässä Starkin edustalla Aleksilla Rauhankadun ja Marolankadun välisellä pätkällä, jotkut jopa kadullakin ja odottivat, että kello tulisi viisi lauantaina tai sunnuntaina noin viikko ennen joulua. Silloin se tapahtuisi, tavaratalon henkilökunta kävisi poistamassa ikkunan eteen viritetyn pressun, jonka takana somistajat olivat viikon päivät työskennelleet ja valmistelleet kaupungin suurinta joulutapahtumaa.
- No mitä sieltä paljastui ? Yhtenä vuotena valtavan suuri pienoisrautatie junineen. Valot vilkkuivat ja junat kiitivät läpi tunneleiden ja vihreiden metsien, puomit nousivat ylös ja laskivat alas, vaunuja ja vetureita, pumpulinen lumimaisema. Veturien puuskutusta ja pillien vihellystä !
Äidin ja 4-vuotiaan pikkuveljen lisäksi meitä suurten ikäluokkien lapsia oli katukäytävä pullollaan, onnellisimmat lapset painoivat nenänsä kiinni näyteikkunaan, yleisön puristuksessa.
- Toisena jouluna näyteikkunan oli vallannut 'elävä' orkesteri, ehkä metrin korkuisia mekaanisia nukkeja, rumpali, basisti, torvensoittaja, haitaristi ?
Tätä joulunavausta käveltiin aina Kariniemenkadulta torin reunalle ihmettelemään.
En tiedä, kuka sen pienoisrautatien omisti, mutta ESS:n ulkomaantoimituksen Matti Paasilehto asui lapsena Lahdenkadulla Starkin talossa, ja hänen vanhempansa olivat Starkin pomoja. Mapalla oli kotonaan kuulemma kokonainen huone omistettu pienoisrautatielle, ehkä se oli sama kuin tavaratalon ikkunassa ollut ?
KARINIEMEN AJAT 1947-59
50-luvulla Kariniemen mäen päällä oli soittolavan ja kesäravintolan lisäksi myös kiinteä pieni huvipuisto avoimen taivaan alla.
Esiintymislavalla oli kymmenkunta numeroitua kaappia vähän Tarvajärven laatikkoleikkien tyyliin. Taikuripariskunnalla oli pari pientä koulutettua villakoiraa, jotka kävivät kuonollaan osoittamassa yleisön pyytämän kaapinoven, ja saivat sitten herkkupalan palkkiokseen. Lisäksi kentällä oli maantasalla oleva vinhasti pyörivä, aaltoileva ja keinuva “karuselli” ja sen kyydistä vihdoin pää pyörällä päästyäni yrjösin välittömästi, kamalaa ! Yök !
Toki voin pahoin aina bussilla tai isän kuorma-autojen lavalla matkustettuani vähänkin pidemmän matkan.
- Vappumarssijat lippuineen - siis työväen puolueet - pitivät vappujuhliaan torin lisäksi myös kesäravintolan pihalla, kenttä oli täynnä pitkiä puupenkkejä ja väkeä satamäärin, torvisoittokunta soitti työväenmusiikkia ja kansainvälistä, puhujat politikoivat, yhteislaulua, huumoria. Muitakin kesätapahtumia kentällä järjestettiin, Suomenliput soittolavan reunoilla.
- Elävää musiikkia sain usein kuulla kotiparvekkeeltakin, Kariniemenkatu 35:n kolmannessa kerroksessa. Vääksyntien ja Kolkankadun
kulmatalon pihalla klarinettia tai saksofonia ja Benny Goodmanin kappaleita luritteli Erkki Salminen, josta tuli myöhemmin launeelaisen koulun voimistelunopettaja, rehtori tai johtajakin... Hänen veljensä oli työnjohtajana Esan latomossa ja pikkusiskonsa luokkakaverini Kivimaan kansakoulussa.
- B-portaassa kotitalossani asui mukava railakas vanhapiika, taisi olla Railaoro nimeltään, ja hän pyysi usein meiltä pikkupojilta
pikkupalveluksia, kaupassakäyntiä, roskienvientiä, mattojentamppausta jne. Ja tottahan hän runsaasti vaivamme palkitsi,
kerrankin sain sotien jälkeen harvinaista herkkua - banaaneja - ja söin niitä vatsan täydeltä. Ahneudella oli kuitenkin seurauksensa, olin vuoteenomana ja pahoinvoipa parisen päivää enkä ole sen jälkeen banaaneita ostellut!
- Vierailulla ollut äitini sisko Henni-täti eksyi kauppakäynnillään väärään asuntoon meidän omilla avaimillamme! Hän avasi oven
kerrosta liian aikaisin, alapuolellamme asuvan Eero Luhtasen kotiin... Uskomaton juttu, pyysimme Henniä näyttämään käytännössä
mitä tapahtui. Menimme kerroksen alaspäin, soitimme Luhtasten ovikelloa, kukaan ei avannut ja kokeilimme avainta.
Ovi porraskäytävään avautui, kurkkasimme sisään ja näimme pitkän eteisen seinän, joka oli täynnä aseita, kivääreitä, pistooleita,
miekkoja, veitsiä. Painoimme oven äkkiä kiinni ja kipitimme kotiimme yläkertaan. Myöhemmin ilmoitimme Eero Luhtaselle -
hän oli Luhtasen tehtaan omistajia - avaimista ja hän vaihtoi oviinsa uudet lukot ja avaimet.
ILONPILAAJANA KISAPUISTOSSA JA VESIJÄRVELLÄ
Kisapuisto ja Vesijärven ratapenkka olivat meille pikkupojille toinen koti, elämän keskipiste. Rusettiluistelut ja pikkukentän valottomuus, kylmää mutta niin lämmintä, ah sitä autuutta...
Kerran 50-luvulla kesällä pikkukentän ympäri ajoi kilpapyörällään raivoisasti polkien pieni vanttera käkkäräpäinen tumma
nuorukainen, hänen valmentajansa hihkui innoissaan kentän laidalta sekunttikellon aikoja, oli revetä riemusta, pyöräilijä
kiihdytti vauhtiaan, uusi ennätys, loistavaa, molemmat olivat tikahtua riemuunsa. Pyöräilijä pysähtyi, valmentaja raportoi
huipputuloksia, me pikkupojat kuuntelimme ja ihmettelimme tulevaa pyöräilyn Suomen mestaria, sitten kysäisimme että kait tiedätte, että radan pituus on vain 330 metriä eikä 400 metriä ? Miesten ilmeet synkkenivät, he raivostuivat, me juoksimme minkä kintuista pääsimme kohti pikkuveskua...
Ison Veskun puolella oli laiturissa muutama proomu, pari hinaajaa. Toisen kannella parikolme kalamiestä, isoja poikia, ehkä 15-17 vuotiaita, ja riemu ylimmillään ! Kerrankin varsinainen Pietarin kalansaalis, hopeakylkinen metrinmittainen
lahna juuri koukusta irroitettuna, kaverit olivat yhteisvoimin onnistuneet saamaan saaliin yli hinaajanlaitojen ylös.
Sitähän piti päästä läheltä ihmettelemään, kiipesin laiturilta hinaajan kannelle ja kysyin, saisinko ottaa jättiläiskalan syliini.
Nuorukaiset vilkaisivat toisiaan, empivät hetken, ja sitten antoivat kalan minulle noin 10-vuotiaalle poikaselle käsiin.
Lahna oli pullea ja painava, limaisen tuntuinen ja liukas... Se lipesi käsistäni, putosi hinaajan kaiteelle ja siitä suoraan takaisin järveen, leijui hopeinen kylki kimmeltäen takaisin Vesijärven aaltoihin. Poikien mustanpuhuvat vihaiset pettyneet ilmeet eivät ole koskaan kadonneet mielestäni, ärräpäitä kuului ja runsaasti, mutta he hillitsivät itsensä, olinhan jo niin nolona kuin kukaan voi koskaan olla. Metrinmittainen lahna, luultavasti heidänkin elämänsä suurin ja tuo pikkuinen rääpäle pudotti se takaisin järveen !!! Pentele !!!!
LYSEOLAISENA TORILLA
Rukkas-Antti eli Antti Kuronen Salon markkinoilla v.1983. Kuva: Motopark/Wikipedia/Creative Commons
Aina markkinapäivinä 50-60-luvuilla käytiin ruokatunnilla torilla Rukkas-Anttia kuuntelemassa. Ilmaista huvia, puolivillaisia mutta silti harmittomia juttuja elävästi kerrottuna, katkeamatonta sanasolinaa, ja ympärillä sankka kuulijajoukko - siinä olisi Timo Soinikin jäänyt kakkoseksi ! Rukkas-Antti oli markkinamies jostain Pertunmaan suunnalta (?), hänellä oli rukkastehdas joka taisi mennä konkkaan myöhemmin. Kupletin juoni oli jotenkin siihen malliin, että Antti myi ensin yhden parin, lisäsi toisen, sitten kolmannen ja hela hoito ronttohintaan, alle torihintojen, tappiolla ja kyseli ostajilta oliko emännän lupa markkinoille tulla perheen vähiä rahoja hävittämään, vai oliko emäntä juoksujalkaa kipittänyt naapurin itaraa isäntää viihdyttämään pässinpökkimissä villahousuissaan ?
Kaupat syntyivät, uusi nippu rukkasia maailmalle, valtakunnan asiat kuntoon siinä sivussa kaikki kansanedustajat irvaillen, ajankohtaiset huulet lensivät ja punainen junanlähettäjän lippalakki pyöri suulaan Antin päässä aamusta myöhäiseen iltapäivään. Antti oli Suomen parhaita helppoheikkejä, täydellinen ja taitava sanansäilän käyttäjä, synnynnäinen humoristi, joka markkinoilla !
‘Torimummoilta’ ostettiin aina myös lihariisi- ja omenapiirakoita jo lyseoaikoina ruokatunnilla, ja kaupasta puolikas maitoa välipalaa täydentämään. Menin Etelä-Suomen Sanomiin töihin 1966 ilmoitustoimittajaksi, omaa ruokalaa ei ollut, joten ruokatunnilla taas pari piirakkaa ja Hämeenkatu 7:n kaupasta maitoa eikä nälkä kurninut Hämeenkatu vitosessakaan. Pika-ateria omassa työhuoneessa oli maukas ja täyttävä, alkupalat ja jälkiruoka! Nykyäänkin käyn samoilta piirakantekijöiltä lähellä Oululaisenkulmaa herkkuja hankkimassa ja annoskin entinen tai isompi, eväitä pariksikin päiväksi. Joskus piirakat jo lopussa, kun torille ehdin ja kauppias kysäiseekin missä olen viipynyt, olisit tullut aiemmin. Kauppaa olemme tehneet 30-40 vuoden ajan...
ETELÄ-SUOMEN SANOMIEN AIKA
Reilut 22 vuotta tienasin leivän itselleni ja perheelleni sekä eläkkeeni Esasta, olin palkkalistoilla 1966-1989. Ossi Kivekkään työhuone Hämeenkatu 5:ssä oli oman työhuoneeni vieressä, Ukkosen Jaskan huone hänen työhuonettaan vastapäätä. Ossi Kivekäs, eli tuomari, teki sinunkaupat kanssani heti ensimmäisen työpäiväni esittelykierroksella, konttoripäälliköltä vei yli kymmenen vuotta ennen kuin hän sinunkauppoihin alentui.
Hämeenkatu 3:ssa oli nykyisen tietokonekaupan paikalla aikoinaan viinakauppa ja siellä ympäristön sotaveteraanitkin kävivät varastojaan täydentämässä. Jotkut heistä poikkesivat ‘kauppareissullaan’ myös Esan tiloissa, porraskäytävässä oli markkinapäivien tietämissä tyhjiä Vinettopulloja seinän vierustoilla. Rohkeimmat saattoivat myös käväistä entistä komppanianpäällikköään tapaamassa, ‘pikalainaa’ Ossilta anomassa ja pakkasilla saattoi jonkun päähän eteisen naulakosta tarttua väärä karvalakkikin. Minulta katosi lyhyen ajan kuluessa kolme aitoa turkislakkia, ja tein asiasta kirjallisen valituksen pomoilleni. Asia käsiteltiin Esan hallituksessa, sain uuden karvalakin, oman naulakon omaan työhuoneeseeni ja kuulin mutkan kautta tuomarin kommentinkin asiaan: “Minähän en ystävistäni luovu!”
Heinosen Joni hoiteli Katakombin ilmoitusasioita usein kanssani, konttorin tytöt eivät aina uskaltaneet ottaa Jonin ilmoituksia
laskuun, jos edellisiä ei oltu vielä maksettu, he toimivat Olavin eli ilmoituspäällikön ohjeiden mukaan. Joni on omaa ikäluokkaani,
tuttu mies, ja hoitaa hommansa joten luottoa on, oli minun mielipiteeni. Toinen veitikka oli lapsuudenkaverini Walleniuksen Pelle,
joilla oli rakennusliike ja vain käteislaskutus, varovaisuussyistä. Otin Pellen ilmoitukset laskuun, mutta Pelle heitti
kuitenkin herjan “Rami perrrrhana, kun menen tästä kotiin ja toimistolle, siellä on jo varrrmaan tästä huomisestakin ilmoituksesta trrrattta odottamassa !!!”.
Kalevi Laalo käväisi joskus 80-luvulla työhuoneessani Esassa tuomassa ilmoituksen, jossa oli erittäin hyvä piirros. Aiemmin olin nähnyt hänen sarjakuvan muotoon tehdyn ilmoituksensa joko Yrittävässä Hämeessä tai ehkä Elevaaran ilmaisjakelulehdessä, päätyö taisi olla Upon mainososastolla. No, kerroin kuitenkin ostaneeni Rauli Nordbergiltä Punaniska-sarjakuvan omaan Signal-lehteeni kertakäyttöä varten ja ihmettelin samalla, miksi hän tai Rauli eivät saa myytyä piirroksiaan lahtelaiseen lehteen. Molemmat ovat aivan huippuluokan piirtäjiä eikä kummankaan töitä näy Etelä-Suomen Sanomissa ? Raulin isä oli ESS:n toimittajia, nepotismin pelkoa ? Kari Suomalainen oli tunnetuin pilapiirtäjä, kait nyt lahtelaiset piirtäjät voisivat seurata hänen jalanjälkiään ja myydä piirrokset Etlariin, Lahden ainoaan kunnon lehteen, vaikka joka päivä, offset ei aiheuta kuvalaatta- ja värinerottelukustannuksiakaan. Nyt Kerberos piirtää pilapiirroksen pääkirjoitussivulle joka päivä, Nordberg kuvitti USA-matkakertomuksensa kaikki osat väripiirroksillaan.
MARKETTEJA JA HOTELLEJA SUUNNITTELEMASSA 80-LUVULLA
Etelä-Suomen Sanomien ilmoitusasiakastilaisuuksiin kutsuttiin yleensä parisenkymmentä vierasta. Tutustuimme Esaan, kiersimme tilat,
siirryimme aluksi jatkoille yrittäjien tiloihin, myöhemmin suurhalliin, isäntinä ilmoituspäällikkö Kukkeenmäki, minä ja pari-kolme
ilmoituskonttorin tyttöä. Söimme, joimme, paransimme maailmaa ja saunoimme...
Kerran istuimme todellisten suurilmoittajien kanssa saunanlauteilla. Paikallisten markettien ja tavaratalojen väkeä, johtajia ja
mainosmaakareita oli paikalla, Kääpältä, Anttilasta, Citymarketista, Ekamarketista, Lahden Osuuskaupasta, Kauppakunnasta, Valtakulmasta jne.
CM oli avattu, Anttila toimi Luhdan kiinteistössä Vesijärvenkadulla, useammassa kerroksessa. Virvokkeet ja kuuma löyly
synnyttivät kuumia ajatuksia. Tokaisin Lehtolaisen Karille eli Anttilan pomolle, että mitä te siellä Vesijärvenkadun kerroksissa kauppaa käytte, kun tossa Citymarkettia vastapäätä on Luhdan yksikerroksinen peltihalliompelimo, perustakaa siihen kilpailijaa vastapäätä tavaratalonne. Tuolloin liikkeet olivat eri puljua, Anttila T-kauppa.
Toinen löylyhuuruissa heitetty herja maksoi minulle 10.000 markkaa !!!! Kauppakunnan mainospäällikkönä oli Tapani Alenius ja
olin huomannut Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa heidän somistamonsa myi Gestetner 211 -merkkistä offsetpainokonetta
tarvikkeineen. Soitin ilmoituksen numeroon, koneen hinta oli lähes 20.000 markkaa, sijainti Lahdessa Hennalassa autokauppa
Grönroosin yläkerrassa. Ajattelin juomien ja löylyjen pehmittäneen Tapanin aivoja jo niin paljon, että tein hänelle vastatarjouksen,
10.000 markkaa ja sitten alkaisin painaa itse oman Signal-lehteni. Tapani nauroi, ei tule kauppoja, ei...
Kone ei kuitenkaan ketään muuta kiinnostanut ja parin viikon kuluttua Tapsa soitti, että tarjoukseni oli hyväksytty,
ota kymppitonni mukaan ja nouda pois ! Pakkohan se oli ostaa, vaikka todellista tarvetta ei ollut, olen painanut laitteella viimeksi 30 vuotta sitten.
Eino Parkkonen Valtakulmasta oli somistamon päällikkö, hiljainen ja vaatimaton mutta terävä ajattelija. Hän manaili saunanlauteilla iänikuisia turhia palavereja ja kokouksia, joita tavaratalossa oli miltei päivittäin töitä häiritsemässä. Hänen ratkaisunsa ongelmaan oli kekseliäs, palkataan mainososastolle yksi päätoiminen palavereissajuoksija niin saavat muut tehdä töitäkin.
Viimeaikoina on Etelä-Suomen Sanomissa ollut juttuja Jalkarantaan tulevasta hotellista ! Oma ratkaisuni tähän ongelmaa ilmestyi Esan henkilökuntalehden sivuilla jo huhtikuussa 1988: “Pilvenpiirtäjä Business Cityyn! Käännetään Suomen Chicagon maine negatiivisesta positiiviseksi! Rakennetaan 100-kerroksinen pilvenpiirtäjä Teivaanmäen kylkeen entisen peenpuhdistamon paikalle. Torni olisi ensimmäinen ja ainoa koko Suomessa. Huipulle voisi sijoittaa vaikka Päijät-Vision lähetysstudiot, kerroksiin kaikki kisavieraat ja kilpailijat, lehdistön edustajat, turistit, Vesijärven purjehtijat jne. Eivät pääsisi vieraspaikkakuntalaisetkaan eksymään, kohti tornia vaan... “
Kariniemenkatu 35, yläkerrassa talon päädyssä asuimme me Kaarnat. Katutasossa Lahden Osuuskaupan myymälä, maitokauppa ja siitä lasiseinällä erotettu sekatavarakauppa,
talon pihanpuolella lihakauppa ja varastotilat. Kuva on otettu nykyisen Johanna-kodin paikalta.
Näkymä pihanpuolelta, isä parvekkeella. Pitkä ja korkea lauta-aita eristi pihan peltojen hyötyviljelmistä, pelto jatkui
avarana Lahdenkatuun asti, siellä ei vielä ollut mitään kerrostaloja.
Tulevia suurmiehiä vuonna 1952, vasemmassa reunassa moninkertaisesti palkittu suomalaisrunoilija ja Runomaratonin taiteellinen johtaja professori Risto Ahti, sitten Kukkosen Esko ja tuleva voimistelun
piirinmestari Jorma Brunila - v. 2000 apulaisrehtori Savonlinnan Aikuiskoulutuskeskus, tieto kuolemasta Etelä-Suomen Sanomien kirkollisissa sunnuntaina 30.10.2011; seuraavana minä Raimo Kaarna eli tämän sivuston tekijä, vieressäni on kaupunginteatterin näyttelijöiden Ensio Joukon ja Dagi Angervon
poika Pekka Jouko, Hennalan varuskunnasta korkea-arvoisena kapiaisena, 
Yllä paikalliset kovikset tummanvihreissä nahkapusakoissaan, vasemmalla veljeni Pertti, sitten Pekkalan Make, josta tuli myöhemmin kodinkonekauppias Heinolaan, ja oikealla Helmisen Ola.
PERJANTAINA 15.7.2011 hävitin 3 offsetpainokonetta, 3 digitaalista painokonetta, 1 valolatomakoneen,
Bensaa on tankissa, käyttömaksut ja vakuutukset maksettu, talossani on lämmin autotalli ja pihalla lisäksi kylmä peltitalli...
Mutta mihin tätä Opel Vectraa eläkeläinen oikeasti tarvitsee ? Kauppaan, pubiin ja apteekkiin viiden minuutin kävelymatka,
marketteihin ja terveyskeskukseen 20 minuuttia, kirppiksille tai torille 30 minuuttia. Kumpi on tärkeämpi, elintaso vai elämäntaso ?
