LAHTELAISTA.NET - KAIKKI JUTUT 2022-2002 -
2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002


Lauantaina 1. tammikuuta 2022

Elämää kotipihallani tänään 1.1.2022.
Tunnistatko kaikki ? Klikkaa suureksi.




Lauantaina 1. tammikuuta 2022

2022 ILOTULITUSVIDEO, KUVAAJA LUMI KAARNA
2022 FIREWORKS VIDEO BY LUMI KAARNA
KLIKKAA KINKKIÄ - CLIK THIS LINK: YOUTU.BE/DHPGKTCUADS

JANUARY 1 2022 - PUROKATU LAHTI FINLAND




MIKÄ MIEHELLÄ MIELESSÄ?
SAMA KUIN SINULLAKIN...

PIIRROS VUODELTA 1914, TAITEILIJA '-MARI'. KIRPPISLÖYTÖ. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2022 !



Torstaina 30. joulukuuta 2021

KUVAAJA, TOIMITTAJA, TAITTAJA, JULKAISIJA - VARHAISAAMUSTA MYÖHÄISEEN YÖHÖN...
* LAHTELAISTA.NET * SIGNALPENPALS.NET * GLOBALCOLLECTORS.NET * PENPALCLUBS.NET
* WORLDSIGNALS.NET * PENPALMAGAZINE.NET * FACEBOOK/RAIMO.KAARNA * ETC ETC ETC



Keskiviikkona 29. joulukuuta 2021

Lahtiko vaarallinen?

Näin ajattelee - Zachary Burda, 29 tilaajaa:
Explore Lahti with us and find out why it is called Chicago of Finland.
Finland's most dangerous district is the first episode.
TUTUSTU SINÄKIN KAUPUNKIMME NÄKYMIIN, UUDESTA KUVAKULMASTA... KLIKKAA KUVAA



Keskiviikkona 29. joulukuuta 2021

Kyllä Aleksilla oli tilaa 2012

Katso lyhyt video tästä linkistä




Keskiviikkona 29. joulukuuta 2021

1960 ajelin Vespalla ja pari
viikkoa sitten hankin uuden...

Äsken löysin kiinnostavan vanhan valokuvan Purokadun ok-talomme rakennustyömaasta ja kuvassa näkyy ensimmäinen ikioma moottoroitu kulkuneuvoni, Vespa !!!

Olen kirjoittanut Vespastani jo vuonna 2012 jutun tällä sivustollani, vilkaise se... Tässä kuva parisen viikkoa sitten ostamastani uudesta Vespastani. Hieno !!!


Maanantaina 27. joulukuuta 2021

Katselen maisemaa...

Näkymä työhuoneeni eli Signalin toimituksen ikkunasta muutama minuutti sitten, Suomen talvi on uskomattoman kaunista aikaa !


Sunnuntaina 26. joulukuuta 2021

Runoilija Risto Ahti on lapsuudenkavereitani 1950-luvulta Kariniemenkatu 35:stä, perhe rakensi Kiveriöön Purokadulle ok-talon, omat porukat tekivät samoin 1959. Risto taisi 1980-luvulla opettaa vanhempaa tytärtänikin Oriveden opistossa, postimerkkikauppoja teimme kotonani joskus 2000-luvun alussa...

Re: Moi! Lahtelaista!
Lähettäjä Timo S.
Vastaanottaja signal@sci.fi
Päiväys La 25.12.2021 15:21
Hei.

Purokatu oli 1970-luvulla koulukatuni, toki usein mentiin myös suoraan metsän läpi Palolammelle Metsäpellontiellä kun asuttiin. Peurankadulla asui luokkakaveri Petri Torikka ja veljensä, toinen veljistä oli ainakin aikoinaan ESS henkilöstöravintolassa töissä. Petrin mummolla oli parturi Purokadulla, kyltit oli talon seinässä. Peurankadulla Torikoiden naapurissa asui taiteilija Kaija Ikävalko, joka oli opettajani kolmannen ja neljännen luokan. Purokadulla asui myös Timo Piltti siskonsa kanssa, olivat mummon luona, en muista ihan tarkkaan miksi. Kun nyt kesällä 2021 käveltiin siitä ohi tyttären kanssa, huomasi hän että postilaatikossa lukee yhä Piltti, lienee Timo nyt sitten siinä perheensä kanssa. Edellisen kerran olin Purokadulla joskus 1990-luvulla, sitten vuosikaudet muualla. Risto Ahti asui myös Purokadulla, Kiveriönkadun risteyksessä, tai ainakin hänen vanhempansa ja tässäkin tapauksessa isovanhemmat huolehtivat tyttärestä, Riston tytär Kukka Ahti asui siinä ja kävi koulua Kiveriön ala-asteella kuten minäkin. Risto muutti Tampereelle runoilemaan...

Lähde, leikkipaikka, napakelkka, paljon hyviä muistoja ja alkaa ymmärtämään miten nopeasti aika menee. Kasvihuone, rekkojen parkkipaikka... Tässähän tulee ihan tippa silmäkulmaan ??.

-timo-

MUUTAMA OMA MUISTIKUVANI, TIMO:
- Palolammeltakin arkistoissani on kuva, lisään sen tänne myöhemmin
- Nimet kateissa, en muista Torikkaa, sen sijaan muistan kutsumanimen 'kaunis-Erkki', hänen äidillään oli parturinkyltti ok-talon seinällä
- Omista muksuistakin lienee jossain kuva leikkipuiston napakelkassa, kukkatarhan kasvihuone ja rekat toki muistissa myös

Kaija Ikävalkon kaikki tiesivät, vaatimattoman oloinen Marimekko-tyyliin, yllä hänen piirroksensa

1952 - Risto Ahti vasemmassa reunassa, itse olen toinen oikealta


2003 - Kuvia Purokadun alkupäästä ja oma kuvakin, tietysti...

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

la 25. jouluk. 2021 klo 14.42 kirjoitti:

'Lehdenteko' on homma, josta ei eroon pääse...

Eli päivittelen sivustojani, kun jotain taas mieleen juolahtaa. Jos sinulla on jotain lahtelaisia kiinnostavaa mielessäsi, pistä emaili tulemaan ja julkaistaan sekin!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta...

- Raimo Kaarna - signal@sci.fi

++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Timo S. kirjoitti 25.12.2021 14:35:
> Hei.
> Vieläkö päivittelet Lahti aiheisia juttuja tuonne lahtelaista
> sivustolle?
> Erittäin mielenkiintoisia tarinoita ja jotain tuttuja juttujakin.
>
> -timo-


Joulukuun 26. päivänä 2021

Lähettäjä Esa Pehkonen
Vastaanottaja signal@sci.fi
Päiväys 4.10.2021 14:46

Miten Purokadulla?

Tervehdys naapurin poika

Tulee seurattua Lahden tapahtumia myös ESS:n sivujen lisäksi ilmaisjakelulehden Uusi Lahti -sivuilta. Pitemmän ajan muutoksia näkee tietenkin Goolemap -sivustolta; ilmakuvaa ja katukuvaa.

Aika älytöntä purkamista mielestäni rautatieaseman seudulta (nykykielellä juna-asema, ja asiaa käsittelevä hyvä sivusto on omituinen osoitteeltaan: Vaunut.org )
Omituinen on myös oikeustalon purkamisen perustelut! Voiko suht. uuuden rakennuksen suunnitelmat aikoinaan tehty niin pieleen, että purkamiselle on tosiaan noin painavat näkökohdat.
Luokkakaverini Heli(nä) Rehn työskenteli talossa eläkkeelle jäämiseen saakka. Ottaa usein luonnonsuojelijana kantaa myös rakentamisen asioihin.

Hakeuduin googlmap Lahti Purokatu-sivustolle ja kuvakaappasin ent. kotitalosta, Purokatu 4 kuvan.
Nyt ihmettelen, mitä vastapäiselle rappari/muurari Jokelaisen talolle on tapahtunut, kun sen on verhottu sumuun? Näkymät sieltä teiltä päin katsellen....
Saattaa tosin olla jokin kameran toimintahäiriö, kenties?

Terv. Esa


Merry Xmas & Happy New Year


Joulupäivänäna 25. joulukuuta 2021

Kiltit saavat lahjoja jouluna...

Omat paketit vielä avaamatta, ensimmäisestä löytyi hieno 'norjalaisvillapaita'.


Keskiviikkona 22. joulukuuta 2021

Käy tällä ISOMMALLA sivustolla...

- www.signalpenpals.net/iframe1700signal.htm


Perjantaina 17. joulukuuta 2021

Lumi ja ukki Purokadulla

LAPSENLAPSI KÄVI KYLÄSSÄ JA KAUPPA-ASIOILLA, KÄÄNNETTIIN RUNOJA ENGLANNISTA SUOMEKSI...


Tiistaina 14. joulukuuta 2021

MUUTAMA PÄIVÄ MUUALLA, TERVEYTTÄ HOITAMASSA... NYT JATKETAAN HOMMIA !


Keskiviikkonana 8. joulukuuta 2021

Kotikirkon joulutunnelmaa...

TÄÄLLÄ AIKOINAAN RIPILLE, SOTILASVALA, VIHILLE, LAPSEN RISTIÄISET


Sunnuntaina 5. joulukuuta 2021


Esan Kirjapainon paperivarastolla ja jazztorilla nähtiin...

R.I.P. Pena, entinen työkaveri. Myönteinen elämänasenteesi ja positiivisuutesi jäivät mieleen.

PENA OIKEALLA KAIKISSA KUVISSA


Torstaina 2. joulukuuta 2021

Kävin täällä Purokadulla
Kosti Ahosen ateljeessa

Öljyvärimaalauksia, itse tehtyjä koukeroisia värikkäitä huonekaluja, taiteilijan oma maailma, 10-20 vuotta sitten...

LAHTI-NÄKYMÄ KOSTI AHOSEN TAIDETTA, KIRJAIMET NETISTÄ - SAMANHENKISYYTTÄ HAVAITTAVISSA...


Torstaina 2. joulukuuta 2021

Oltiinpahan olusilla,
joskus vuosikymmeniä sitten

Joskus oli hauskaakin, tutuissa paikoissa ja hyvässä seurassa...






Keskiviikkona 1. joulukuuta 2021

Istunto salissa

0112021 Tapio Strandberg

Niin. Tämä istunto on salainen. Kuin Agatha Chistiellä. Sali sijaitsee Enonkärki-huvilassa, Lahden Enonsaaressa. Se sijaitsee Lahdesta 5 km, laivalaiturista mitaten. Mitä keskeisimmällä paikalla, vaikka Lahdesta katsellen. Se valvoo kaiken reittiliikenteen Lahti-Vääksy. Niinpä, olemme kerääntyneet tänne vahvistamaan runsaan 100 vuoden tapahtumat tässä huvilassa. Etsivämme ovat kostaneet aivan kaiken.

Meitä on koolla kymmenen henkeä. Emme julkaise nimiluetteloa. Tämä on salainen istunto. Tästä huvilasta tiedämme melko vähän. Tätä ovat omistaneet Lahden varakkaat aina. Mm. apteekkari. Hänellä taito ja tapa viettää railakkaita juhlia. Hänen ansiostaan ei juhlia himmentänyt alkoholin puute. Vaikka kieltolaki vallitsi, ei sekään mitään hiljentänyt. Huvilan nimi enteellisesti oli HONOLULU.

Lie silloinkin se ollut julistettuna uimahuoneen katon rajassa suuressa taulussa. Miten vesimatka kuljettiin. Minne tieto kulkenut. Ei ole luettavissa mistään. No, aina on veneitä moottorilla ja ilman ollut. Ei juhlista pois voi olla. Toki, on myös Pursiseuralla veneitä riittämiin.
Kuulen suorastaan soittajien jo virittelevän soittimiaan. Lie tällekin illalle tarjolla mahtavaa esitystä. No, jaa, se taitaa olla niitä kesäisempiä muistoja ja nyt olemme salissa hiljaisen kakluunitakan räiskeessä ja vain kynttilän valossa. On aie selvittää koko huvilan menneisyys.

Paljon on tuuli puhaltanut, paljon Vesijärven aalto loiskinut. Laadukkaasti rakennetut asumukset aivan virhettömiä edelleen. Toki nähty remonttimiehiä pensseleineen ja laituri rakennettu joitakin kertoja. Se ydin on koottu kivijärkäleistä. Ympärillä tukkipuista luja parrutus kestämään kaikki jään runtelut. Siinä hän vakaana seisoo. Oma perustansa parhaan taidon mukaan veisteltyillä isoilla kivipaasilla. Virheen alkuakaan missään kohtaa, perustassa. Mikä siis on seistessä kaunottarena.

1. Omistuksen siirrytyä Mustakallio-suvun omistukseen 1943 kaikki huolto oli turvattu. Sota-aika valitsi. Suomea saattoi odottaa vaikka mikä kohtalo. Lahden Konepaja ja Valimo toimi ja tuotti tuohon aikaan myös tykistön kranaatteja, jopa kahdessa osoitteessa. Mustakallion pojista vanhin palveli Puolustusvoimissa luutnanttina. Saattoi joskus saada lomaa kotona poikkeamiseen. Yhden kerran aivan Enonkärkeen suvun kanssa. Näiltä ajoilta tiedämme. Kolmella pojalla oli oma puinen moottorivene, oikein kajuutalla...

Se oli aikaa jolloin Lahden sataman tienoilla oli runsaasti puuteollisuutta. Oli sahalaitos. Oli lankarullatehdas ja tulitikkutehdas. Lasiakin valmistettiin. Siitäpä seuraus: Tukkeja saapui lukemattomina lauttoina Vääksyn kautta Päijänteeltä. Tarvittiin havupuita sahalle. Koivua lankarullatehtaalle, haapaa tulitikkutehtaalle. Niinpä saavutettiin sekin tilanne: Vesijärven rautatieasema oli Suomen vilkkain asema kesäisin. Junia lähti x5 joka päivä. Eipä kulkenut vain teollisuustuoteet vaan maakunta tuotti kauppatavaransa vaikka Jyväskylästä lähtien. Eli, tuotteita kauppoihin kulki molempiin suuntiin.

Kesä kutsui myös kesämatkaajat. Niinpä satamasta liikennöi veturi Lahden asemalle, ja aikataulut sovitettu Helsingin pikajunille. Tästä seuraa: Koko satama täynnään laivoja. Hinaajia puunkuljetukseen ja matkustavaisille isot matkustusalukset. Niillä monta haasteellista suuntaa. Piti pienempien poiketa miltei joka laiturille. Piti olla yhteydet Heinolaan. Niinpä, laivayhteys Jyväskylään oli kilpa-ajoa kahden ison laivan välillä. Ensin kilpa Lahdesta lähdettäessä, kumpi on ensin Vääksyn kanavalla. Samaa kilpaa harrastivat hinaajatkin, palatessaan ilman tukkilauttoja.

Näistä pikkukatsauksista näyte. Kyllä Enonkärjen laiturilla ja rakennuksen ikkunoista aina nähtävää... Aivan yhtenä ketjuna laivoja kulki. Oli viikonvaihde. Työläiskansa kulki aivan joka perjantai-ilta saariin teltailemaan. Sinne soudettiin. Oltiin moottoreiden hinauksessa ja jopa palaavien hinaajien perässä köysistä kiinnipitäen. Kaikki tämä elämä kulki vuodesta vuoteen. Aina saapui talvi, ja miltei aina, ankara. Jäät lopetti laivakulun. Kerrotaan yhden hinaajan kyenneen murtamaa 12 cm jään. Sitäkin tapahtui. Talvi yllätti. Aina koetettiin ajaa hinaajilla loppuun asti. Niinpä Vesijäven jäihin jäi kiinni juuttuneena hinaajia joinain vuosina. Olivat saapuneet Päijänteeltä aivan sulassa vedessa, mutta, kun saavuttiin Vesijärven puolelle, kohta aivan jää jo pysäytti aluksen. Syynä runsaaseen jäähän oli Vesijärven mataluus. Niinpä, miehistö sai kävellä jäitä myöten mantereelle. Uusi kevät avasi ulapat uudelle ahertamiselle.

Mutta. Hups. Tämä neuvottelu keskeytyy. Kynttilät ovatkin lopussa ja takan tuli hiipuu. Jatkamme huomenna. Hyvää yötä klo 19:33.


Tiistaina 30. marraskuuta 2021

Joulukuu alkaa tunnin kuluttua ja pukin pikkuapulainen ilmoittautui jo hommiin...

KUVA VUODELTA 2010, LUMI JA UKKI


Sunnuntaina 28. marraskuuta 2021

Parisenkymmentä vuotta sitten torilla saattoi tavata 'tuttujakin'...

Kansanedustajia ja poppareita...


Lauantaina 27. marraskuuta 2021

Radiomastojen verkkokamerakuvaa v. 2005, ei enää käytössä...

Katso nyt heti Lahtea vesitornin verkkokameran kautta


Keskiviikkona 24. marraskuuta 2021

Mitä meillä tänään syödään?

Hinnasto Lahden kantakaupungin alueelle
VAIN 11,50 €/koko ateria kotiin kuljetettuna
Sis. ruoan, salaatin jälkiruoan ja juoman.
Hinta sisältää kuljetuksen.
harjulan.fi/ravintolapalvelut/ateriapalvelu


Tiistaina marraskuun 23. päivänä 2021

Emil Nolde 1912 Kuolema erämaassa / HS 23.11.2021 Tietokoneeni aloitusnäyttö viimeiset 5-10 vuotta...

UUSIA IDEOITA ON VAIKEA LÖYTÄÄ. SILMÄT AUKI JA JOTAIN SAATTAA TUPSAHTAA MIELEESI, TAITEILIJA...


Lauantaina marraskuun 20. päivänä 2021

Osborne I maksoi 9.000 markkaa 29.9.1983 !!!! Nettopalkkani oli ESS:ssa tuolloin 4.800 mk/kk

Tässä hienossa Osbornessani oli kaksi lerppuasemaa, käyttöjärjestelmä CP/M, tekstinkäsittely Wordstarilla.

Isompinäyttöinen Osborne VIXEN tuli markkinoille 1984, hinta US$1298, 10 MB kovalevy US$1498 lisää...

Rakastin molempia Osborne-tietokoneitani, käytettynä hankittuja kumpikin, silti tähtitieteelliset ostohinnat !

CP/M-käyttöjärjestelmä toimi siis jo 1981, kehittelijä Digital Research USA:sta. Katso tarkemmin alapuolelta.

Aloittelijan opas, ohjelmointia, valmiita ohjelmia: Wordstar, SuperCalc, Mailmerge, printteriliitännät jne.

Osbornen manuaalissa eli käyttöoppaassa lähes 1.000 sivua pientä konekirjoitettua pränttiä, englanniksi.

Osborne Ykkösiä kaksi kappaletta, testatessa ekasta nousi savua, kun panin disketin sisään ja käynnistin.

Rojuvuori 'tietokonekaappien' edessä oli valtava, muutama tunti vierähti, että pääsin 'leikkimään' historiallisilla vehkeillä. Vuosikymmenet kaikki lehdentekohommelit - ladonta, sivujen taittaminen, tulostus paperille, postituslistojen ylläpito jne tehtiin näillä. Hitaita, hankalia käyttää nykyisiin verrattuina, mutta KERÄILYARVO SÄILYY... Ja onhan se aika hauskaa testailla omia kykyjäänkin, vieläkö osaan näillä mitään tehdä, onnistuuko, vieläkö muistan 30-40 vuoden takaisten ohjelmien komentoja???? Wordstar oli / on hyvä tekstinkäsittelyohjelma !


Torstaina marraskuun 18. päivänä 2021

20 vuotta tänään... Onnittelut !!!

KUVA VUODELTA 2008, PÄIVÄNSANKARI LUMI JA UKKI


Aliupseeri- pyykkitupa

21042016 Tapio Strandberg

Niinpä matka kävi Hennalaan. Olimme äidin kanssa saaneet mahdollisuuden olla talvipyykillä AU-pesulassa. Syynä ja ansiona ystäväperheen mahdollisuus käyttää pesulaa, olihan heidän isänsä sairaalan konemestari. Niinpä vesikelkalla pyykkikori ja matkaan. Sinne oli kotoa, tuosta Hennalan ylikäytän ylittäen vajaa kilometri. Olimme kahden perheen äidit ja lapset puuhassa.

Jopa oli suurenlainen pesutupa. Keitinpata kuin muutaman ihmisen keittämiseen sopiva ihmissyöjien pata. Metrisiä halkoja padan pesään. Kylmää vettä saatiin johdosta. Pyykkiä oli varattu kaikki mahdollinen valkopyykkimateriaali, sillä mahdollisuus oli ainutkertainen. Äideillä puuhaa tulen hoidossa ja muussa valmistelussa. Meitä lapsia vähän pitkästytti. Ei oikein tekemistä. Samassa rakennuksessa myös sauna kantaväelle. Varoen kurkkasimme ovelta. Ei ollut tänään saunapäivä.

Pata alkoi lopulta kiehua. Sitä äidit pitkillä metloilla hämmensivät, höyryä koko ilma täynnään. Oli se melkoista vääntöä, ja veivaamista, kun alkoi se huuhdontavaihe. Paljua monen moista. Vettä kun kerrankin riitti, tekivät kaksi Karjalais-lähtöistä äitiä todella puhdasta. Saimme hiukan autella, vaikka sammioiden täytössä letkulla vettä ohjaillen.

Valutusta ja valutusta. Kuinka se kuivaus olikaan? Lie kierretyt pyykit lastattu koriin ja vesikelkalla kotiin ja ulkonaruille tuulta odottamaan. Ystävä perheessä Seppo-poika ja kaksoset Olli ja Kalle, vielä pienoisia. Meidät, minä Tapio ja sisko-Tuula saatettiin jo laittaa toimeen jos toiseenkin. Olimme siinä 10 vuoden paikkeilla. Aurinko paistoi. Merkittävää kokemusta rikkaampina ohitamme vesikelkalla vahtisotilaan Kärpäsen portilla, ja junaa varoen alamme ollakin jo kotona. Äiti hoitelee valkopyykin valmiille naruille.

Ja, alkaa uusi kokemus! Pyykin kuivuttua lähdemme samalla kokoonpanolla meidän kylän mankeliin, kun tuossa Rajalalla on oikein merkittävän hyvä mankeli. Kaksi riuskaa äitiä vetää lakanoita, rullailee niitä tukeille. Melkoisia hirsiä ne koivupuiset pyöreät purilaat. Oikein komeat pallopäiset työkalut. Isoilla pöydillä tätä suoritettiin.

Pieneen kamiinaan olimme laittaneet tulet. Hieman lämpöä alkoi säteillä. Ja, taas pitkästytti. Emme oikein kelvanneet, kuin tyynyliinojen oikojiksi. Jopa ensimmäiset 2 purilasta asetetaan hyvin raskaan kivilaatikon alle, vivulla sitä kohottaen. Sama molemmissa päissä. Mitä nyt? Koneen puolivälissä on iso rautainen veivi puisella helalla varustettuna. Sitä pitäisi kiertää. Ilmoittaudun tehtävään. Eipä suju. Lakanoita niin paksu kerros, ettei purilas tahdokaan alkaa pyöriä. Äidit apuun. Jo alkoi tapahtua, hieman kankeasti laatikko alkoi vaeltaa edes takaisin, ja jopa tehtävä sen verran keveni, että sain tarttua veiviin. Raskasta se oli. Veivikin niin korkealla.

Kuulin ystäväperheen äidin lausuvan. Pannaan ryssäksi vaan, ei nämä kauaa käytössä sileänä kutenkaan säily. Äiti-Tyyne oli toista maata. Oltuaan opissa herrasväissä, tuli Tyynenkin kaikki pinkat aivan viivasuoraan. Iloinen meininki vallitsi. Loppuihan sekin kokemus vihdoin. Väsyttikin jo melkoisesti.


Arthur Nikku, valkoinen vaikuttaja

01112017 Tapio Strandberg

Mistä saapuikaan hän, vaikuttamaan Lahden Vaaka Oy:n tuotantoon? Saapui perheineen, ja sai asunnokseen Lahden Rautateollisuus Oy:n komeasta ja isosta puutalosta huoneuston, tuossa Kirkkokadun ja Rautatienkadun kulmassa.

Uljaasti käyttäytyi hän, kuin todellinen entisaikain päällikkö. Pitkä, tumma, suoraryhtinen, ja aina varma ja hyväntahtoinen. Näkyi, eroten muusta tehtaalle saapuneista kansalaisista. Kulki aina vaaleassa takissa. Askel terävä ja nopea, vaan kun siirtyi verstaaseensa, jota oli kahdessa kerroksessa, oli yllä valkoinen pitkä työtakki. Silmälasit. Istuskeli keskeisessä työhuoneessaan piippua poltellen. Hänen luokseen saattoi aina mennä asialle, joskin ylhäinen olemus jo karsi kaiken vähäisen asian hoidettavaksi joskus toiste.

Niinpä, tämä Arthur hiljalleen kulki osastoillaan, tarkkaillen työn kulkua. Tehtiinhän halleissa Vaaka-koneistoja, ja vanhankin ajan mukaan lukien kauan sitten jopa rautasänkyjä ja kirjevaakoja, muista nyt mitään kertomatta, seuraamme rauhaisan Arthurin hallintaa. Saattoi odottaa hänen päässään kytevän kaiken aikaa uusia asioita, sillä toimintaan kuului ruiskumaalaamo ja paljon muita pensselimiehiä. Arthur vastasi aputyönjohtajan voimin koko laitoksen maalauksesta. Tyyne vallan hoiteli polttomaalaustakin, siellä maalaamon sydämessä. Usein oli henkilövaa´an osat kyseessä.

Myös silmänsä alla oli työkaluosasto, jossa valmistui alakerran Benjamin puristinosastolle työkalut. Siíspä, karkaisukin oli osaston työmuoto. Kun vielä huiskahdamme rakennukseen kerrokseen 4, tapaamme siellä Edit-rouvan viimeistelevän metallipunnuksia. Koko 1 gr - 50 kg. Hän oli omassa pyhäkössään, jonne ei juuri ollut verstaan miehillä asiaa. Täydellinen tunnollisuus suisti saapujat takaisin halleihin.

Niin, Arthur hallitsi tehtaansa. Aina hillitty. Vakaa. Paljo kokenut muissa konepajoissa, ennen Lahden Vaaka Oy:öön saapumista. Oli mielenkiintoista seurata sitäkin seikkaa, kun tehtaan johtaja DI Pentti Kiilholma saapui seurueineen kiertämään maanantaisin kaikki osastot. Pentti täydelleen sliipattu gentleman. Peräisin varakkaista piireistä, ja vuorineuvos Heikki Mustakallion opiskelutoveri. Arthurin ja Pentin käytös todella poikkeavaa nähtävää meistä kaikista verstasmiehistä poiketen. Mikä maltti ja rauhallisuus, perusteellisuuskin aina läsnä. Siinä kulki hallia, merkittävät ja laadukkaat miehet. Saimme vakuuttavuutta omalle työsarallemme


Arkinen tunnelma

10022019 Tapio Strandberg

On vielä kesä. Aurinko paistelee sisään avoimesta puuseen ovesta. Lie siis aamupäivä. Istun tosiasiassa lankkupöydän sileällä pinnalla aivan reijällä. Olen tosissani luovuttamassa suolen tuotosta. Edessäni on raakalautaseinä. Osan seinää peittää setäni taiteilut. Mukaelmia jostakin kuulusta maalauksesta.

Ja, sitten myös edessä on käyrä naula. Siinä on ollut vaihtelevasti valmiiksi revittyjä sanomalehtiarkkeja pyyhkeeksi, ja välillä saamme iloita oikein silkkipaperin ihmeestä. Se saadaan paksuna nippuna omalla lankakoukullaan. Sen ilmekin on miltei hyväilevä.

Tälle istuimelle ei juuri ole ruuhkaa, joten siinä tulee viivyttyä tänä kauniina kesän aamuna. Sanomalehtileikkeistä saan luettua pikkuosasia kirjoituksista. Täällä, tämän ulkorakennuksen ja naapurin saman tapaisen välissä vallitsee sy vä rauha. Ovesta näen rajaojan voimakkaine nokkospuskineen, ja naapurin perunamaan vahvan vihannan.

Niin, on meillä kanejakin. Niiden lukuisat pikkuverkkohuoneet ovat hieman kau empana pihalla. On mentäväkin keräämään mehevää ruohoa puputtajille, sitä ei ole koskaan liikaa heidän mielestään tarjolla.

Päivä kiertyy ja pihan tunnelmat vaihtuvat, on haikeata. Pitääkö kauniin auringon jättää aina se paras leikkipaikka niin pian. Kotimme suuri koivikko se myös varjoilee etelän puolella. Päivä vaan pakenee meiltä. Saapuuko seuraava.

Tuo näkymä ja tunnelma on 1940-luvun lopulta, Takalankatu 6. Ikä silloin, alle 10 vuotta.


Atlas-asu

26022019 Tapio Strandberg

Palkkataso teollisuudessa alkoi hiljalleen kohota 1970-luvulla. Niinpä, Lahteen rantautui myös Atlas-asu. Siinä, nykyisellä Rautsikan kävelyosuudella hallitsi. Valoa runsaasti näyteikkunoissa aina. Asetelmat asuissa todella ennen näkemättömiä.

Tuntui, silloin nuorempana, ettäkö, meikäläisetkin joskus saattoivat ostaa juhlavan asun, tai edes juhlapaidan tai pari. Niin siinä kävi. Sijoitin kahteen paitaan ja solmioon. En sen moista puuvillaa ollut ennen kohdannut. Todella sopiva jykevyys, tärkkäämättä, teki pukeutumisesta juhlaa. Edellinen investointi oli teetetty juhlapuku. Oli aika sellainen, ettei mitoillani ollut tarjolla lainkaan pukuja. Tämä 2 metriä vielä silloin jotain, teollisuutta kiinnostamatonta.

Mutta, Atlas-valot loisti.

Kuinka ollakaan. Työmatkani kulki aina ohitse Atlas-liikkee. Eipä sinne sisälle tainnut toista matkaa tullakkaan. Varakaan näköistä väkeä liikehti ovien kohdalla, kun aamiaistunnillakin siitä ohitse kiirehdin.

Että, minnekkä kiire. Kaksi vaihtoehtoa pääosin: Musiikki-Westerlund, tai sitten kirjasto, joka oli vielä Konserttitalon kellareissa. Mitä menestystä näissä kahdessa kohteessa oli? Joskus sain lunastettua lipun konserttiin…ja se riippui konsertin maineesta. Jos aivan suurenmoista olisi tarjolla, ei aamiaiskiire tuottanut tulosta. Kaikki paikat varattu tai myyty. Joillain aina perempaa aikaa, kun me muut ahkeroimme työpaikalla.

Entäpä, kirjasto. Uutuushyllyt tietysti, jotain kirjoista mukaan. Sitten, alakertaan suorittamaan, miltei pyhää velvoitetta. Musiikkihyllyn LP:t selasin oitis. Luja tarkoitukseni oli sivistää musiikillista itseäni. Vihdoin olin saanut ostetuksi kunnon stereot Hifi-tasolla.

Voi sitä levyjen määrää, mitä rahtasin kotiin. Kotiin tuli myös afrikkalaisia heimotansseja, siitä sitten Intiaan ja muualle. Eipä ne tulleet monistukseen. Olinhan Lahden konserteissa opettanut korvani vaativiksi rytmille ja konserttimusiikin nykytrendille. Sitä maailmaa hallitsi Herbert Karajan täydelleen. Muutkin saivat johtaa, vain, Herbert teki mitä tahtoi.

Levyjen lainaus lie ollut aivan mahdotonta. Siitäpä syystä tulin kutsutuksi kirjaston pikku illanviettoon yhtenä lahtelaisena. Olin jonain vuonna ollut Lahden eniten levyjä lainannut.

Niin, meidän Atlas-asu. Lie nähnyt tuottoisempaa kaupantekoa muualla, ja hylkäsi Lahden. Saimme pikkuajaksi toisenlaisen pääkaupunkiseudun herkkuasian päivittäiseen makuumme. Se oli Sheeck. Lihakauppa aivan kuin muista maailmoista. Ei meidän kauppahallin kapeissa pöydissä moista lihan loistoa oltu nähty. Palvelutaito lie löydetty Euroopan kohteista. Niin täydelleen hoidettua asiakaspalvelua ei oltu edes uneksittu.

Palattiin Kestilä-tasolle, ja se meille riitti oikein hyvin.

Herra Mustalainen

10122018 Tapio Strandberg

Kuuntelin Remu Aaltosen 2016 haastattelua kotonaan, lie vielä Porvoossa?

Kerrotaan hänen sukunsa olevan puoliksi mustalaisia. Käyvät hieman keskustelua, kuinka tulisi säilyttää mustalaisheimous. No, laitoin poikki, ja palaan oman elämän kulkuun tänään.

Istuskelen kirpputorin ainoassa kahvipöydässä, hiljalleen nautiskellen laatuisaa juomaa. Näen sivusta mustalaisperheen remuamisen ostoaikeissa. Paikan isäntä, Esakin seuraa edessäni tilanteen kehitystä. Ollaan aluksi ostamassa 10-vuotiaalle pojalle kumisaappaita. Mennään ja tullaan varsin meluisasti.

Yhden kerran, mustalainen saapuu hyllyn takaa, havaiten minut istumassa. Valppaana ihmisenä suorittaa pikaisen arvion kohdallani: Mustat vaatteet, pitkä harmaa parta. Jähmeä olemus. Pysähtyy sekunniksi. Saa päätöksen tehtyä, miten menetellä. Melu jatkuu ja saappaat jäävät ostamatta. Näinköhän ulkoinen habitukseni muistuttanut jotakin mustalaispäättäjää, ja poikanen säikähti, joko jäi kiinni jostakin.

Kukaties mustalainen jotain oikeinkin oivalsi. Omasta suvustani sanotaan: Iso-äitini äiti, oli naimisissa mustalaisen kanssa. Olisiko tarkkavainuinen mustalainen oitis oivaltanut jotain yhteyksiä. Lammin nurkilta sitä ollaan lähtöä.


Lokakuun myrsky

11072018 Tapio Strandberg

Kaunista ja hyvin tuulista säätä. Nuoret miehet eivät tuulta pelkää. Niinpä Kuutti-alus lähti laituristaan, kohti Enonsaarta. Olimme kaiketi menneen kesän moninaisen toiminnan viime tapaamisajelulla. Aurinko paistaa kirkkain säkenin. Vesi vaahtoaa mitä melkoisemmilla laineilla. on tuullut pohjoisesta muutamia päiviä. Elettiin 1970-luvun alkupuolta. Muutama nuorukainen nyt liikkeellä. Ei nuorta sido mikään. Eteenpäin kaikilla välineillä.

Nyt keikumme aalto aallolta kohti Enonselän keskustaa. Alus heittelehtii rajusti. Vesi lentää koko ohjaamon ylitse, ja näemme vain ajoittain minne sitä ollaan joutumassa. Jos kurkkaa sivunpressun oven rakosesta, on naamanpesu taas oitis tehty. Mutta. Tulilasin pyyhkijöistä huolimatta, alamme olla huolissamme, miten matkamme edistyy.

Alkoi näkyä yhä useammin tukkeja heittelehtimässä aaltojen harjoilla. Jos näkymä kerralla tarjoaa jopa kuuden tukin olevan keulan edessä, alkaa hiljalleen epäillyttää, miten käy Lahden ainuan meripelastusaluksen ja meidänkin.

Keskellä selkää tehdään päätös: Alus ympäri ja Lahteen takaisin. Oli tarjolla ainakin potkurivaurio, joka lopettaisi omaehtoisen matkanteon siihen paikkaan. Ikävimmiltä näytti tukit, jotka uivat pystyssä, kurkkien aaltojen silmästä keikkuen, ja odottaen kohtalokasta tapaamista venemiehen kanssa. Jo käännös aalonharjalla oli merkittävä kokemus. Kallistuskulmat tälläisellä palkopohjaisella uppouma-aluksella aivan hurjia.

Niinpä MS Kuutti selvitti senkin tilanteen, ja poikalauma ehjänä laituriin. Niin meni sekin aie, mennä kesän saunomismuistoihin Enonkärki-huvilaan seuraavalle vuodelle.


Järkytys ja totuus

13112021 Tapio Strandberg

Kyseessä Enonsaari kaikkineen. Tosin, nyt vain Enonkärki-huvila kaikessa kukkeudessaan. Siis, Daami paraimmillaan. On aina saanut olla herrasväissä ja varakkuus vierellä. Niinpä, hänen manikyyrinsä korjattiin jatkuvasti parhaaseen rakentamisen tapaan. Punainen mansardikatto ei juuri mitään pyytänyt. Sen melko jyrkät pinnat eivät sallineet sammaleen majoittua. Nähtyään juhlaa jos toistakin, päätyi Mustakallio-suvun omistukseen v. 1943. Näki jopa suvun kevätiloittelua. Jopa upseeri poika johti pienoiskivääriammuntoja. Olihan sota-aika, ja asia jotenkin pinnassa.

Asiat johtivat sellaiseen ratkaisuun. Kaunis huvila kaksine kerroksineen ja ulkosaunoineen laitureineen, uimakoppeineen, annettiin firman toimihenkilöiden kesäpaikaksi. Siitä tulikin vuosikymmenien merkittävä yhdistävä tekijä tehtaan kaikille virkailijoille. Yhtiö maksoi koko kesäksi emännän palvelemaan aterioissa ja kahvitteluissa ja saunanlämmityksissä. Majoitusta 4 huonetta. Pinta-alaa 3 ha. Mitä kaunein itäniemi Vesijärvi- ja Lahti-näkymin. Yhteysalus kuljetti kaikki kulkijat.

No, mutta. Aivan jokainen Enonsaareen pyrkijä ei ollut mahdollisuudessa olla näin hellittynä. Kun kierrämme samaa rantaa Vääksyä kohti, jatkamme länteen hieman. Ensin ohitamme Tuulensuu-huvilan. Silläkin oma tarina vaikka kirjaksi saakka.

Kohtaamme oikean työläisrannan. Nyt veteen kurkottaa kapoinen laituri. Ja mitä näettekään 1973 rannalla. Koko ranta täynnään pikkumökkejä. Sellaisia yhden tupasen kokoisia. Niitä on näkyy menevän rinnettä ylös 4 m välein. Onko naapurisopua, vai mitä lienee. Jos keskeistä polkua kipuaa aivan ylös harjulle, onkin jo Työväen tanssilavan luona. Sepä ei järvelle näy.

Tuon näkymän todella kuvasin veneestä 1973. Mitä onkaan harjun toisella puolen, eli sitten jo aivan rannalla. Siellä sijaitsee Työväen kesäpaikka. Isohko rakennus oikein betonilaiturein. Samainen kaupungin yhteysalus tarjoaa matkan sinnekin. Voitte olla varma. Väki vähintään viikonvaihteessa runsain mitoin sinne saapui. Jotkin teltoille ja jotkin noihin mökkeihin. Kerrotaan viihteen olleen voimallista. Alkoholi aina läsnä. Rähinääkin. Niin toisenlaista elämä siellä kuin Enonkärjessä

Toki juhlia Enonkärjessäkin, keväisin avajaiset. Syksyllä eläkeläisille oma juhla.


MS Kuutti matkustaa

1172018 Tapio Strandberg

Kesä kaunoinen. Joka kesäinen Päijänne-purjehdus oli silloin juuri. Lähtö Jyväskylästä. Kuinka ollakaan. Enonkärjen laituriin saapuu illan suussa 1975 Ms Kuutti-alus. Tapio oli vuosia toiminut Meripelastupoikien omalaiturina, kun vain heille sopi. Jopa saunottiin ja kahviteltiin tietysti. Mutta, nyt pojilla ehdotus. Lähtekää mukaan Päijänteelle. Menemme vastaan purjehtijoita. On vallinut aivan pläkä, ja kotiin eivät pääse, kuin pikkuperämoottoreilla jos sellainen on.

Siskoni oli sinä kesänä palkattu Enonkärjen emäntä. Ilta niin pitkällä, ettei emännyys enää sitonut. Mukaan ei ollut paljon evästä otettaksi, kun ehdotus tuli niin yllättäen. Kaikki vähäinenkin mukaan. Ovet lukkoon ja astuminen Ms Kuutin tiloihin. Se oli kaksi hyttinen, n. 11 metrinen meriläismallinen rungoltaan. Vahva diesel kuljetti. Matkanopeus lie ollut 7 solmua. Matka lyhenee, vaikka hiljaakin edeten. Tultiin Vääksyn kanavalle. Mitä kaunein ilta. Väkeä kanavan laitamilla veneliikennettä sulussa seuraten. Siitä sitten keulaa Asikkalan selälle. Nopeutemme niin kovin maltillinen, että aikaa kuluu. Lähdimme klo 20 setuvilla, ja Sysmään näyttää kertyvän tunteja... Niinpä yön jyskyteltyämme, melko epämukasti tosin, kun alus ei ole huvikäyttöön pehmustettu, vaan lasikuitua joka istuimenakin. Perillä lipumassa lahdelmaan.

Olis jo jano ja nälkäkin. Aamun sumussa saatamme havaita purjealuksia joka puolella. Niissä kai nukkuttaneen. Poikkeamme laituriin. Jotakin huoltoasiaa siinä toimitellaan.

Alkaa merellinen manööveri. Pitää saada hinaukseen x7 alusta. Vie melkoisen ajan, saada varsin krapulaiset ihmiset haluamaan kotiin. Monien sotkujen jälkeen aloitamme hinauksen. Ja, etten sanoisi. Sen seitesemän kertaa joku letkassa unohti ohjata venettään, ja tiedättehän sen: Kun isokölinen purjevene ottaa uuden suunnan, niin sinne se sitten menee. Vaan, eipä mene kauaksi. Muiden matkaajien kiinnitysköydet sen pysäyttävät, ja sitten koko armaada on aivan sekaisin. Huutoa ja mekastusta. Pitkään menee ennenkuin jälleen ollaan lähdössä. Ja ei kauaksi, kun aloitamme kaiken alusta. Sen seitsemän kertaa.

Lopuksi, alkaa Ms Kuutin kipparit jo väsyä. Saadaan jopa veneletka kulkemaan kohti Vääksyä. Tapio saa ruotelin. Olin hieman pollea. En olekaan ennen ollut näin vaati vassa tehtävässä. Lähestymme Karisalmen siltaa. Nyt Tapiolta aletaan vaatia ruotelia kokeneempiin käsiin.

Hiukan kinastelen, ja vaadin saada ajaa sillan alitse koko karvaanin. Olen tarkassa syynissä kaiken aikaa, kuinka aion kaarteen suorittaa ja kuinka se sujuu. Niinpä saan elämäni merkittävimmän aluskokemuksen itselleni. Saan ohja ta Ms. Kuutin Karisalmen sillan kaarien keskeltä Asikkalan selälle. Saan vielä kaartaa alusletkan suoraan kulkemaan, ja luovutan ruorin muille. Aikaa on ta0as mennyt mahdottomasti. Aletaan olla seuraavan matkapäivän illan puolella. Vääksyyn jää kaikkein korkeimmat mastot, joilla ei voi tulla Vääksyn silloista Vesijärvelle. Niinpä kanavasta selvittyämme, joka sekin oli melkoinen urakka, alamme kyntää tuttuja aaltoja. Jaa, tyyntähän se oli edelleen kohti Enonsaarta ja Lahtea. Kyllä kestää ja kestää. Enonkärjen kohtaamme jossain klo 19 paikkeilla, ja asemamme on Pursiseura. Sinne, kun vihdoin päästään, alkaa merihenkilöstö olla melko kypsää.

Saamme hätäisen makkara-paistettuja perunoita-annoksen eteemme. Ainut ateria todella pitkään aikaan. Melko hiljaisia ollaan. Saamme Tuula-siskon kanssa paluukyydin Enokärkeen nukkumaan.

Eipä paljon tuutulaulua tarvinnut Aamulla töihin klo 8:ksi


Lahtelaisen mainosmiehen
Matti Huotarin piirustustyyliä


Lahti Thelma Salon silmin...

YLIMMÄSTÄ MAALAUKSESTA EN SIGNEERAUSTA LÖYTÄNYT, TYYLI KUITENKIN SAMA?


Radioita


14112021 Tapio Strandberg

Mistä lie tarttunut kiinnostus omistaa käytettyjä, edes radioita. Niitä on kertynyt seuraavasti: Kokonaisstereooita x3, jotka melko harvoin saavat olla äänessä. On parempaakin tekemistä, ei edes omat äänitteet ehdi julki.

Kannettavia radioita:
Työhuoneessa x2, salissa x2, keittiössä, Leevin huoneessa ja WC-tiloissa x1. Verstaalla x1 Lisää taskumalleja soittimella ja ilman, lie 15 kpl

Miten eri huoneissa käytän. Ateriaa valmistaessani kettiössä kyllä. Leevilässä, kun menen tähystämään kadulle ja naapuriin. Tässä vieressä toista joskus uutisten aikaan. En niinkään tarpeeseen, tavan vuoksi siis.

Niin, niitä melusuojakuulokkeita on vallan x3. Aiemmin, niitä käytin monotomisessa lehtisahaus- ja poraustehtävissä. Nooo. Liiterissä oli rintatasku radio, on vieläkin, noudatatin sen kaiuttimet tähän eteeni. Niissä loistava hurinaton sointi.

Jaaaa. Ullakolla muistan ainakin yhden kannettavan radion odottavan jotain. No, onhan Ruusuhuoneessa tuolla ylhäällä ne kolmannet stereot ja ikkunalla verkkokäyttöinen hyvä-ääninen ula radio. Jokohan ne ovat siinä??


Istun aallonmurtajalle

13 11 2021 Tapio Strandberg

Ja, aivan tahallani. Runsaissa vaatteissa. Istun yhdellä tuomallani pallilla. Ja, uskokaa nyt: istun jalat, jalkaterät käännettynä sisäänpäin, polvet harallaan. Murjotan. Selkäni pohjoiseen, tuulee, sataakin, sumukin nousee. Katselen kohti Sibelius-taloa. Sitä lasimauseleumia tuon lahdelman ylitse. Näkemän peittyy sumuun hiljalleen. Vain tuuli ja laiturin jotkin valotolpat kertovat ilmeisestä olinpaikastani.

Murjotan. Miksi. Murjotan Lahden kaupungille ja kaikelle sille, mitä se teki ja jätti tekemättä.

Olenko aivan yksin tässä ajatuksessa? Nyt ei kuulu ihmisääniä lainkaan. Ilta lie jossakin yön taitteessa, siis, ihminen osallistuu tai vallan on kotonaan uskollisesti tv-vastaanottimen ääressä. Olen siis todella yksin.

Missä laivat, veneet. No tietysti laitureissa ja rannoilla. Missä kalat? Ovat hiljaa, ei pulahduksiakaan. Sumu etenee kaupunkiin. Ette ihmisparat kohta osaa kaduillanne mihinkään. Näette saman, kuin minäkin nyt ikkunastani. Se tuli, se sumu. Mitä tietänee. Ehkä se on vielä vain veden tiivistymää, ettehän te ole kiinnostunut mistään. Näette vain sisäänpäin.

Mitä siellä näkyy? Ei ainakaan huomista.

Ette tohdi asiaa tarkastella. Oma rohkeutenne on lamassa. Ette todella pyri mihinkään. Syötte ja sitten kuorsaatte kaiken historiaan. Istun sumussa. Taidan tähän jäädäkin.

Olenhan kerran koleena päivänä istunut samalla kohdin. Oli lokakuu ja Kalamarkkinat. Tulin huijatuksi. Ostamani paikka oli tuolla aivan toiminnan keskiössä vaan, saapui 'Komea Leijona' pakottamaan minut tähän samaan kohtaan. Olin syrjäytetty, ja kolme päivää. Lämpö silloin +2 ja kova pohjatuuli. Ilman ystävän minulle toimittamaa isoa pressua, jolla sain selkäpuolen tuulensuojan. Eipä se suojannut ostajia... Hyvin harva suvaitsi, tänne kauimmaiseen katokseen saapua. Poliisi melko usein käveli ohitseni. Liekkö epäillyt vallan terroristiksi. Oli vähällä puuttua toimiini, kun kuleksin etualalla kädessä korkealla palava valmistamani retkituli, nimeltä: Rantaloiste. Kuljin ja koetin sen lahjoittaa kanssa ihmisille. Ei kenkään tahtonut.

Kestin kolme päivää. Miltei raatona hakeuduin kotiin katumaan kaikkea. Kaikki muuttuu. Istun tässä sumussa. Ei ollut Kalamarkkinoita tänä vuonna. Aivan sammunut on Lahden elon kynttilä. Miltei kirkkojakin myydään.


Kelkkailu

11 11 2021 Tapio Strandberg

Sekin on Kärpäsenkylän ikioma juttu.
Toki sen harrastus vanhalla pohjalla. Jo venäjän vallan aikaan, siis 1912 ja jälkeen, venäläiset rakensivat Hennalan varuskuntaa. Aikaa riitti ainakin upseereilla käväistä pikku kylässämme.

Takaisin paluu Hennalaan tuli tehdä lumisia teitämme pitkin. Ja, tietysti kylän pojat valppaana. Jos oma kelkkailu oli meneillään, saattoi kohdalle osua Venäjän armeijan upseeria palaamassa. Jotkin halusivat kelkkakyytiä. Siihen erinomaiset mahdollisuudet. Jo hautausmaalta alkaen mäkeä riitti aivan varuskunnan perukoille asti kaiketi 500 metriä. Rahaa oli tarjolla.

Rohkeimmat pojat olivat oitis valmiina. Mies kyytiin ja matka alkoi. Luulen olleen myös saattokelkkailijoita, olihan hauskaa hurjastella ja huutaa kaiken aikaa. Tätä leikkiä riitti koko talveksi.

Liekkö tuosta ajelusta laajennut sekin innostus, kun tehtiin jopa 12 kelkan letko ja lähtemään yhtenä ryhmänä samalle matkalle. Ja, tietysti julmaa huutoa kaiken aikaa. Teille ei vielä ole kerrottu VR-juna asiaa. Tuo, hurja kelkkailu kulki aina Hennalan ylikäytävän ylitse, aivan kuin junia ei lainkaan kulkisi. Aivan kummaa. Ei yhtään junaonnettomuutta tapahtunut.

Niin tarttuvaa kelkkaleikki oli, että se jatkui vielä 1950-luvullakin. Sukupolvet vaihtuivat, ja sama harrastus voimissaan. Oli myös sarvikelkkailua. Joillaan ei ollut kuin sarvikelkka juomaveden kuljetukseen koteihin kylän kaivoilta. Iltaisin sarvikelkka jouti lapsille mäenlaskuun. Sekin bisnes tuli tutuksi, kun korttipelurit eivät lopettaneet pelejään edes talven jo kiristäessä. Sitä pelattiin kesäiseen tapaan raviradalle menevän kärrytien vierillä. Pojat seuraamassa korttikamppailua. Monen isäkin remmissä mukana. Alkoholia tietysti. Kävipä niinkin, ettei jalat enää toimineetkaan. Reippaat pojat innoissaan suorittivat taxipalvelua. Äijä sarvikelkkaan ja loivaa alamäkeä kotiinsa. Jokainen poika tiesi kaikille ukoille oikean portin. Oli toinenkin ansaintamuoto. Pelissä tarvitaan valoa. Tarjolla reippaita poikia polkupyörineen. Valoa oli tarjolla. Pyörä selälleen ja poika veivaa polkimista, dynamo asennettu renkaalle ja sähkövaloa pelaajille. Siitä sai kunnon palkkioita.


Rahaa tulee

11 11 2021 Tapio Strandberg

Tätä hauskuutta katselin Lahden torilla.
Olin saanut elämäni ensimmäisen puuseppätehtävän. Torikauppias, rva Heinonen hallitsi torikaupan niksit. Lie tehnyt jotakin kauppaa äiti-Tyynen kanssa ja siten poikkesi usein meillä. Kerran hän tokaisi: Voisko tuo Tapio tehdä hänelle uuden rahakirstun torikäyttöön. Siihen Tyyne antoi suostumuksensa. Olin silloin 12-vuotias. Tosin kaiken ikäni isän liiterissä puuhannut puun ja metallin parissa. Isä Ryti opetti kaikessa.

No, mutta, toimeen siis. Löytyi 8 mm koivuvaneria. Suunnittelin kuulemani mukaan mallin. Pitää olla takaa 200mm korkea. Kannen tulee laskea eteenpäin 50mm, muuten loota 600x600mm. Selkäsahalla aloin lohkoa lootan osasia. Eipä ollut sirkkeleitä silloin. Pikkulistoja nurkkiin ja liimaa. Nauloilla vaan. Kanteen löysin kaksi saranaa. Ne kiinnitin ruuveilla, isällä oli niitä varastoja.

Että, maalata pitäis. Ei ollut kuin mönjää kahdenlaista... Ja sitten, jokin valkoinen purkki, jossa ikään kuin maalia tai liimaa. Ei, auta. Sitä sivelin lootaan, ja valmista tuli.

Sain jonkin palkkion. Torilla pääsin näkemään rahaa. Rva Heinonen todella heilui kaupanteossa. Tavaraa todella ostettiin, olihan kevään paras aika. Kuulin rva Heinosen sanovan jollekin aikuiselle: Piti jo tyhjentää tuo uusi kassalipas, kun tuli aivan täysi. Ei ollut myyntipäivä kuin puolessa, siis kauppa todella kävi.

Liekkö seuraava puuesinetilaukseni vasta 1963. Olin tehnyt ja teettänyt puusorvin. Lähistöllä asui vaakamestari Heinonen. Kohtasimme linja-autossa. Sain tilauksen kymmenestä puntarin koivuisesta nupista. Toimitin ne hänelle kotiin, tuohon pellon taakse.

Yashica 6 x 6

11112021 Tapio Strandberg

Sen kaveruuden kohtasin Raute Oy:ssä. Tehtäväni päivittäin oli suunnitella ja teettää vientipakkaukset. Alkoi olla tarvetta talletukselle. No, mikäs siinä. Jostakin yhtiön ullakoilta kohtasin sympaattisen Yashica 6x6 kameran. Siis, 120 filmiä. Sen myötä paljon iloa työn arkeen. Toki joitakin ruutuja myös työhuoneesta. Ehkä merkittävin seuraus melko pian: Tulin esittäneeksi joitakin kuviani yhtiön mainososastolle. Hän, Pirjo-Liisa sai aatteen. Josko ottaisin tehtäväkseni OTO yhtiön valokuvaukset. Asia todella johti siihen: Minut nimettiin tehtävään, jota yhtiössä ei ennen ollut. Kaikki kuvaukset teetettiin taitavalla Erkki Halmeella. Kuuluisa valokuvaliikkeen harjoittajalla. Sattumoisin aiemmin teknikkona Raute Oy:ssä. Miten voitaneen päätyä Tapion valintaan. Olinhan vallan vihreä, vaikka teollisuusvalokuvauksessa, myös lehtikuvaus melko tuntematon asia. Asiaan kiinnostui myös nuori insinööri pääkonttorista.

Sain ryhtyä valitsemaan kalustoa itselleni. Onnekseni olin vuosia ollut Olavi Pohjolaisen opastuksessa kaikkeen valokuvauksen maailmaan. Miltei viikottain sain kaiken tiedon uutuuksista ja testeistä. Toki olin ottanut kotona valokuvia jo 7 vuoden ikäisenä, mutta, isän kuoltua kuvaus lisääntyi jonkin verran isän 6x9 haitarikameralla. Todella laadukkaalla saksalaisella. Kuvaaminen kallista, siis - pitää säästää kaikessa.

No, alkoi kiivas ajattelu, miten teollisuuskuvausta tehtäneen. On koneita hallissa, on asiakkaalla Suomen kaikissa vaneritehtaissa, on henkilöitä yhtiön tilaisuuksissa ja vierailuissa. On myös yhtiön työntekijäiden harrastusjuttujen kuvausta yhtiön henkilökuntalehteen. Niin Tapio päätyi, ehken, Olavin opetuksen johdatuksena: Merkki on Nikon ammattikalusto ja vallan kaksin kappalein.

Aluksi Metz-salama. Ohjeluku 25. Sen varautumisaika oli vähintään 20 sek. Tilanteissa se ei riittänyt. Aikaa kului. Tuli markkinoille Metz 60, isolla akulla, joka remelistä roikkui olkapäällä. Nyt oli valaisukulmaa ja tehoa. Varautuminen useimmin 2 sek, jaa jopa 2000 laukausta yhdellä latauksella. Poiketen julmasti siitä n. 30:ts, joka tuo varhempi kykeni tarjoamaan.

Tarpeet lisääntyivät. Piti tehtävän studiokuvauksia. Ei ollut studiota. Kohtalaisen toimeliaisuuden seurauksena se rakennettiin varastohallin kerros 3:een. iso valkoinen tila. Sähköäkin kuumille valoille vallan 64A. Studiosalamat olikin jo iso juttu. Eiri Oy:n edustaja kävi esittelemässä laitteitaan. Nauroin hänet pihalle. Jossakin lastenkodissa nuo voisivat toimia, mutta pimeissä laajoissa tehdashalleissa ei lainkaan.

Omatoimisesti päädyin sveitsiläisiin, todellisiin ammattilaitteisiin. Todella hintavia. Tarvittiin toki jalustakalustoa kameroille, valoille ja vaikka mihin. Ja, oleellista. Sain ostettua parasta mahdollista valonmittauskalustoa. Siihen aikaan Minolta tarjosi parasta. Niinpä, ehkä ensimmäisenä Lahdessa sain käyttöön: Yhden asteen valon mittarin. Ja sen toisessa polvessa se osasi mitata jo salamaakin. Toki värilämpömittari, ja sen kaikki suodattimet, olinhan saanut ahmittua 6x6 kamerakalustonkin. Luin ahkerasti saksalaisia valokuvauslehtiä, markkinoille oli juuri saapunut uusi malli, tosin jo valmiiksi kuulusta tuotteesta. Mikä se nyt olikaan?

Muut ammattimiehiksi luetteloidut eivät lainkaan sitä suositelleet. Tapio luki mittaustulokset Saksan lehdistä ja siihen päädyin. Sen hyvänä puolena oli merkittävän pieni koko ulkomitoiltaan, kovin merkittävä ero vaikka 6x7 runkoihin, myös objektiiveissa. Yhdellä kädellä saatoin toimia. Etu isoimmillaan tehdaskuvauksissa ympäri Suomea. Kiipeillen hoitotasoilla ja kaikki laukut ja mittarit kolmin kameroin aina muassa. Salamatkin jalustoissa, tuolla alhaalla lähempänä konelinjaa. Seuraus sekin. Tarvitsin ison kaapiston valopöytineen, jossa suoritin diojen kehystystä ja negatiivien arkistointia.

Mitä arvelette mahdollisesta kateudesta ympärilläni! Muut pakersivat arkeaan ja Tapio karkaili valokuvaustehtäviin vaikka minne, mm. yhtiön kaikkiin toimipisteisiin, kuten Sope Oy Ja Lahden Vaaka Oy. Inforgin. Ja se joka syksyn ja kevään laukka ympäri Suomen vaneritehtaita. Sinänsä rikasta aikaa. Työtä suunnilleen suunnattomasti. Oppimista joka minuutti. Valokuvaajalle ei sallita virheitä. Linja suunnilleen. Erehdy kerran ja et ole valokuvaaja enää.

Näin eteni Yachica-tarina vuoteen 1991. Kun NL suvaitsi muuttaa valtiomuotoa. Vuosi jotenkuten, ja Tapio sanottiin virastaan ulkomaan lähetysten valvojana irti. Ei ollut vientiä. Maailma seis. Myös, Tapion talouselämä samalla iskulla. Tosin saman kohtalon sai muutama sata ohellani. Yachica ja kaikki jäi. Kun viimeisen kerran suljin studioni oven, joskus 1994, olin saanut sen pitää vielä epävirallisesti. Jätin jokaisen laitteen pitkille hyllyille täydelliseen ojennukseen. Kaikki puhdasta ja ojennuksessa.

Yksi 2 kk komennus tuli tätä ennen. Suoritin koko Lahden tehtaalla olevan valokuva-arkiston varastointivalmiuteen. Raute Oy luopui koko korttelista, ja saapui Dellete-kalustoa. Juuri studion sisältämä rakennuskin osittain meni sen kitaan. Paikalla nyt Prisma. Muu tontti kerrostaloja... Jaaaa. On toki Wanha Valimo. On merkittävä ravintola nyt.


Lauantaina 13. marraskuuta 2021

Avaraa Ankkurissa parisenkymmentä vuotta sitten...

Isä ja tytär satamassa, käytiin kävelyllä, kamerat mukana.
Kirsi asuskelikin täällä jonkun aikaa.




Venäläinen vaunu

13112021 Tapio Strandberg

Miehet lastaavat venäläistä vaunua Raute Oy:n vientipakkauksilla. Olemme saamassa kuuman päivän. Kello vasta 10 tienoilla. Aurinko kuitenkin räkättää koko taivaalta rautaiseen vaunuun. Alkaa olla kuuma. Vasarat ovat olleet jo jonkin aikaa levossa, ja neljä miestä makoilee siellä täällä laatikoiden pinnoilla. On mukavaa. Tuossa aidan takana on EKA Market. Kurkistaen vaunun korkean laidan ylitse voi seurata ihmisiä ja autojen liikettä. Hoh hoijaa.

Yksi heistä havaitsee jostakin rakosesta. Pomo tulee. Koputtakaa äkkiä vaikka vaunun seinään, on ikään kuin homma meneillään. Sain tietää myöhemmin. Koputukseen kehoittanut oli Armas Saviomaa. Voimallisesti kenttäurheilun ystävä ja kannustaja. Saviomaan arki monesti tehtaallakin kului jossakin puhelimessa, kuten Vilenin varastossa. Piti hoidella illan pelejä ja kaikkea siihen liittyvää. Vilenin puhelimelle oli toinenkin salainen käytttäjä. Hän oli Esko Matiskainen. R:n Demag-nosturin kuljettaja.

Raute Oy eli siihen aikaan Lahden Rautateollisuus Oy oli vuokrannut nosturin ja miehen kokoaikaiseksi nosturimieheksi. Eskolla sama urheiluharrastus. Esko hoiti VR:n urheilua. Jos Esko kateissa, löysi aivan varmasti Vilenin varastosta odottamassa puhelimen vapautumista. Niinä vuosina työnteko otettiin vielä kevyesti. Henki yhtiössä oli varsin salliva Nykytilanne vaunujen kohdalla: Sen tilan hallitsee Prisma koko korttelin matkalta.




KUUSIKYMMENTÄ VUOTTA YHDEN MIEHEN LEHDENTEKOA - NYT VAIN NETISSÄ !!!




KOTITALON RAKENTAMISTA PUROKADULLA, 1960. VÄLIVUOSI LYSEOSTA, RAIMO KAARNA.

Kaksi naulalaatikkoa

11112021 Tapio Strandberg

Oli vuosi 1955.
Kotiamme rakennettiin Takalankatu 8:aan. Mestari Arvo Saarinen sen otti urakakseen. Monet runkovaiheet hän suoritti poikansa Tuomon kanssa, hän se oli se laulajapoika, joka ilahdutti ohikulkijoita, laulaessaan katon korkeudella ja naulasi harjalankkuja isoilla 5 in nauloilla toisiinsa. Poika otti rennosti rakennustehtävänsä. Piti isää totella, kun oli myös työnantaja. Isä täydellinen rakentamisen mestari. Miten äiti-Tyyne tulikin valinneeksi niin etevän miehen. Monenlaista kulkijaa tuli kyllä tyrkylle. Useat haisivat viinalle jo ensi tapaamisella, joten toista ei tullutkaan.

Kotimme on järeää betonirakennetta alakerraltaan. Asuinkerros kaksikerrostiiltä, ja 80 mm villaa välissä. Toki, oli vaiheita, joissa tarvittiin muutakin työvoimaa. Koko betonityö vaati lukuisia miehiä. Tapiokin kanniskeli kiilakiviä pudotellen ne käskyn mukaan valmiiseen sementtiseokseen laudoituksen välikköön. Kuorma-auto toi lisää hiekkaa ja sementtiä, kiviäkin. Kaikkien ihmeeksi, siis, naapuruston tietysti. Leskinainen rakentaa isoa kotia. Tavatonta.

No, edellytyksenä olikin jo aiemmin ostetut kaikki tiilit seiniin ja katolle. No, pitkä on vielä taival kokonaiseksi taloksi.

Se todella valmistui 1956, ja saimme muuttaa isän mummolasta, tuosta suuren perunapellon taakse omaan kotiin. Monia episodeja koettiin. Rakennettiin aivan joka paikassa. Niinpä, monet raaka-aineet myytiin täydelleen loppuun. Aivan kaikkea puuttui. Tarvittiin rakentaja-Saarisen tietämystä, miten kaikkea voi etsiä ja sitten ostaa.

Pieni episodi asiasta nyt.

Äiti-Tyyne pani merkille, nauloja kuluu ihmeen paljon. Tapio laitettiin ikään kuin sattumalta tontillemme katsomaan, kun rakentajat lopettivat päivän työt. Ja kuhnailin lähistöllä. Sain nähdä. Molemmilla rakentajilla naulalaatikko polkupyörän tavaratelineellä. Äitini vaisto oikeassa. Asiasta lie käyty hiljainen keskustelu. Siihen ei minua kutsuttu. Nauloja lie kulkenut jo lukuisina iltoina, ja nyt kävi käry.




His Master's Voice

07112021 Tapio Strandberg

Kyse on gramofonista. Ryti-isän viihdekeskuksesta. Jo 1930-luvulla hän sen osti. Valokuvista oivallan sen merkityksen. Monissa tyttökylissä se on soinut. Siispä vaatii viitseliäisyyttä raahata laitetta mukanaan, vaikka heinäpelloille. Tunnelma nousee, kun sävel soi.

Liekkö juuri tämän gramafonin sävelin äiti-Tyynen hurmannut Riihimäellä asuessaan. Miksi, siellä oli silloin veturin lämmittäjä. Käynyt kyllä kuljettajakurssin, vaan vakansseja harvassa. Vain yhden poistuttua riveistä saattoi mennä hänen varikolleen sen täyttämään, ja sai kuljettajan valtakirjan.

Niinpä, rientoihinkin jäi aikaa. Jopa Rautatieläisten talolla pidettyihin tansseihin. Siellä Ryti-isän tanssitaito kehittyi. Lie Tyyne virvokekioskilta pitänyt Rytin askelista kirjaa. Sittemmin tämä Karjalan sorja tyttö tuli tanssiin kutsutuksi.

Tuttavuus kehittyi hiljalleen. Tehtiin Rytin kauppaedustajaystävän autolla maaseuturetkiäkin. Siitäkin lasilevylle kuvia - tallessa ovat.

Tuli mahdollisuus veturikuljettajan vakanssiin. Se on noudettava palvelemalla Sortavalassa. Sinne tuore aviopari muutti Riihimäen asunnostaan 1938. Parahiksi osallistuakseen Talvisodan pommituksiin. Ryssä pommitti Sortavalan ratapihaa aivan tosissaan. Niinpä, Ryti osallisena kaikissa. Pommeja todella osui. Ilmassa lenteli rautatievaunuja ja vetureitakin. Vahinkoa syntyi. Ryti pakeni rautatievaunujen allekin, kun piti jättää veturi kiskoille odottamaan tapahtumia. Niistä Ryti selvisi. Kahden vuoden jälkeen sai mahdollisuuden anoa siirtoa, tällä kertaa Lahden varikolle. Liekkö asiaan vaikuttanut kun äiti Hilda-Maria edelleen asusti Hennalan pysäkin vierellä 2 km Lahdesta Riihimäelle päin.

No, niin. Muutto Lahteen. Saapuessaan ensi kertaa Riihimäelle, välirauhan aikana, saattoivat havaita: vuokra-asuntonsa yksi ylänurkka mennyt pois pommin sirpaleesta. Sohvalla oli lunta. Missä lie ollut vuokraaja. Ei ollut havainnut asiaa lainkaan.

Missä gramafoni, lie matkannut mukana ja turvassa. Sellainenkin havainto: seinällä olilLahtelaisen taidemaalarin teos. Lunta senkin karmilla. Seuraus. Kipsikoriste hiukan rapautunut. No eipä haittaa. Sellaisenaan maalaus koristi sittemmin Takalankadun kotia ja uudelleen Takalankatu 8 kotia.

Gramafoni tänään. Ja eilen. Asuttaessa Takalankatu 6:ssa, sen sallittiin olla meidän lasten huvina joinnakin kesäpäivinä leikkimökin biletyksissä, ja tietysti Ryti ahkeroi lasilevykuvia niistäkin hetkistä.

Ja, tilanne tänään: sijainti Takalankatu 8 ullakolle hyvin voivana. Joitakin vuosia sitten suoritin kaikkien savikiekkojen äänityksen, salissa laitetta soitellen. Niinpä, C-kasetti voi palvella, jos uppoudumme menneen ajan hurmaan. Jaa, levyt toki edelleen ja jopa Savosta sain Lindan varastosta x 3 aivan mainiota lisäksi.




Perjantaina 5. marraskuuta 2021

Pillerinpyörittäjän näköharhat

Raimo Kaarna

Tällä hetkellä syön lääkärin määräyksestä 16 pilleriä päivittäin, aamulla 10, iltapäivällä yhden ja nukkumaan käydessä viisi. Elokuisen pumpun ohitusleikkauksen jälkihoitoa... Ja osa kait muihinkin vaivoihin?

Äsken meni puolisen tuntia loppuelämästäni hukkaan. Sain aivoverenkiertohäiriökohtauksen, Etelä-Suomen Sanomien nettiversion suuretkin otsikkotekstit sumenivat, liikkuivat sinne tänne, muuttuivat osin valkoiseksi, niiden edessä pyörivät läpinäkyvät tuulimyllyn siivet. Yritin terästää katsettani, peitin vasemman silmäni, sitten oikean, suljin molemmat, mikään ei auttanut. Kohtaus tai harha jatkui, käänsin katseeni hämärämpään huoneenosaan, siellä vilkkui kirkas pieni tähtimäinen valo, joka lähetti valkeita säteitään ja värähtelyjään kaikkialle ympäristöön. Sitten kaikki palautui normaaliksi, kohtaus ohi, pystyin kirjoittamaan tätä tekstiä, jatkamaan nettilehtien lukua... Näitä näköharhoja koen muutaman kerran viikossa, välillä vastavärisiä liikkuvia kaksoiskuvia, välillä pehmeäreunaiset 'lankakerät' liikkuvat seinilläni ja lattioilla, katossa, minne katseeni käännänkin!

Ei mitään uutta auringon alla, 1980-luvun lopussa työskentelin ESS:n Hämeenkadun konttorissa omassa huoneessani, samoja harhoja esiintyi silloin-tällöin. Sanoin tytöile meneväni asiakaskäynnille, lähdin ulos, kävelin keskustan katuja vartista puoleen tuntiin ja odotin kohtauksen menevän ohi. Useimmiten kävely auttoikin ja palasin jatkamaan keskeneräisiä hommiani, lukemaan lehtiä tai leiskailemaan ilmoituksia. Asia painoi kuitenkin mieltäni ja sain talon lääkäriltä passituksen diakonialaitoksen aivoröngteniin. Makasin liikkumatta selälläni vuodemaisella alustalla, joka puolestaan kulki 1-2 metriä kunnes 'kalloni' oli ahtaantuntuisessa tunnelissa, kuvia otettiin, kamerat räpsähtelivät ja takaisin valoon. Mitään selitystä ongelmaani en ikinä saanut, lääkitykseksi ehkä jotain kalkkitabletteja tai vastaavia.

Parisen vuotta sitten olin keskussairaalassa muutaman päivän yhtäjaksoisesti kiinni piuhoissa, joiden avulla aivotoimintaani voitiin seurata 24h/vrk monitorin kautta. Näin runsaasti harhoja, valkeaksi kalkitussa katossa näin liikkuvia pieniä ja suurenevia ornamentteja, vaaleita ja kellertäviä, ne täyttivät koko katon ja osia seinistäkin. Hienoa, konkretiaa tutkimuksiin ja lääkäreiden mielipiteisiin! Ehkäpä silloin minulle määrättiinkin Plavixia aivoverenkiertohäiriöihin jo aiempien pumppulääkkeiden lisäksi, niitähän olin syönyt jo 30 vuoden ajan...

Paras lääke näköharhoihini on kuitenkin lepo, lopetan hommelit ja istuskelen rauhallisesti paikoillani, yleensä puolisen tuntia riittää. Kylmä juomakin saattaa auttaa. Kohtaus menee ohi, elämä jatkuu ennallaan, voin jatkaa keskeytyneitä toimintojani.




Torstaina 4. marraskuuta 2021

Lahtelaista teollisuustuotantoa




Torstaina 4. marraskuuta 2021

15 vuotta sitten?
Ukki ja lapsenlapsi.


Alle kouluikäinen Lumi pyöräilemässä ehkä Vapaudenkadulla...




Resiina Park

031102021 Tapio Strandberg *)

Katsoin juuri tonttini ylitse. Siellä etelässä 80 m päässä ja 10 m korkeudessa, komeilee rautatie, Helsinki-Pietari- ja Moskovakin sen jälkeen. Jälleen oivalsin. Paljon kaipaamani resiina-ajelu ei vaan toteudu. Raiteiden rinnalla olisi vapaana ainakin 1 kilometri aivan vapaata kiskotusta. Mikäpä olisi katsella maisemia. Lahden suunnasta lähdettäessä on tyytyminen vasemmalla EG-halleihin ja aivan uusiin kerrostaloihin, aivan radan vieressä. Oikealla kohtaamme Sopenkorven teollisuusalueen. Sitäkin miltei kilometri. Toki näkymät vaihtelevat viikoittain. Joskus siellä, rinnalla kulkeva sivuraide voipi olla täynnänsä Venäjän säiliövaunuja, muutakin liikennettä voi esiintyä.

Saavuttaessa lähelle Kärpäsen kyläämme oikealla, ollaan omakotiasutuksen lumoissa. Vielä 100 metriä ja Tapio sijaitsee oikealla, sen 10 metriä alempana. Jos tohditte päätä kääntää vasemmalle, näkymä paikoin suoraan Hennalan entiseen varuskuntaan. Myös miltei Renkomäkeen saakka, tuon Ali-Juhakkalan ylitse. Sopii jo seisauttaa resiinan polkeminen ja veivaaminen. Nyt näkymiä todella riittää. Sään salliessa voit toki jäädä aurinkoa ottamaan.

Toki aivan VR:n sanelimilla ehdoilla, sillä, arkisin, tuosta aivan vierestäsi pyyhältää 162 junaa. Henkilöjunia jopa 200 km/h, raskaat tavarajunat köröttävät 62 km/h max. No, anna niiden viilettää. Nauti omasta rautatiestä. Näet Tapion kodin ja tontin ylitse koko Kärpäsen kylän, täällä oikealla. Ja katseen estää vain Salpausselän harju, tuolla n. 1 kilometrin päässä. Siis, voit pidemmäksi aikaa jäädä tähyämään, ennen koskaan nähtyä seutua. No, onhan tuossa aivan kohdalla myös Hennalankatu. Se puhkaistiin radan alitse vuonna 2000, ja kyllä liikennettä riittää.

Joko tiedät mitä rataa kuljet. Ehkä et. Se johti Lahden lasitehtaalle, tuonne Okeroisiin ja johtaa edelleen. Lasin valmistus päättyi melko monta vuotta sitten, japanilaisten ostettua sen. Sen altaat edelleen täynnä lasimassaa. Tosin aivan kiinteää. No, mutta, etiäppäin. Edessäsi on melko jyrkkä mutka raiteissa, ja kiskot ihmeen kallellaan. Jos juna pysähtyisi niille kohdin, luulisi vaunujen vallan kaatuvan. Ovat todella merkittävästi kallellaan mutkan sisäkurvin puolella. Yhden kerran näin pysähtyneen junan ja kauhistuin. Ei se kaatunut. Lie ehtona 200 km vauhdille, saada vaunu ja veturi pysymään kiskoilla.

Mutka jatkuu. Olet entisen Sippalan maatilan metsien seisoessa vasemmalla, oikealla oli Metsä-Pietilän maatila vielä 1950. Nyt koko tilan alueen hallitsee hallien iso joukko. Monia yrityksiä siellä toimii. Sillä alueella oli 1960-luvulla myös kaupungin sahalaitos ja jokin viljavarasto tai mylly. Ei ole enää.

Ja, eteenpäin. Metsä jatkuu kunnes vasemmalla oli Laihon maatila sikaloineen, rakennukset on, vaan ei viljelystä. Ja kas, oikealla onkin jotakin suurta. Halleja ja konttori jota omistaa Kemppi-suku. Siis, valmistetaan hitsausalan laitteita ja virtalaitteita. Näet kalalammikonkin. Ja, töms. Ajoit kiinni panssariverkkoporttiin... Ei liene monilla avainta. Sillä pääsisi ent. Lasitehtaan alueelle. Näyttää rata haarautuvan moneksi.

Verkon silmukoiden lomasta saamme havaita: toimintaa on. Joitakin yrityksiä hakeutunut tiloihin. On jopa lounasruokala, jonka kerran 2020 testasin. Sinne pitää mennä nyt maanteitse, jos mahdollisuutesi portin avaimeen puuttuvat.

On merkittävää, ajaessasi takaisin, koet kuin uuden maailman, kun se selittyy peilikuvan tavoin. Sääkin vaikuttaa paljon vaikutelmaan. Ja junia vilahtelee varsin tiuhaan ohitsesi, Kempin ylitse katsoen, katseesi kohtasi Ylä- ja Ala-Okeroisten tien melkoiselta matkalta. Myös todella kuulu kauppa, K-Super Okeroinen lähellä tietä. Kiitos, kun olit kanssani ainutlaatuisella matkalla.

*) Koko ikäni rautatien vieressä asuneena, ja jopa lapuudessa resinnalla saanut kyytiä, tahtoisin sitä edelleen. Tuo Lasitehtaan raide on niin piiloinen, ettei sitä voi havaita, jollei vallan kiskotuksille mene kävelemään. Oli sekin aika, kun salini ikkunasta saatoin nähdä yhtä aikaa kohdallani kolme junaa menossa ja tulossa. Näin veturinkuljettajan poika asioita kokee.



Stolt isä ja poika

031112021 Tapio Strandberg

Oman kylän miehiä. Tarina alkaa jo 1940-luvulta. Isä oli veturinkuljettaja, siispä, kolmivuorotyö sitoi ja toisaalla, antoi pidempiä vapaita. Aivan ankara harrastus oli kalastus, tuolla Laitialan selällä kesän ja talven aikana. Niinpä sinne pystytettiin kesäasunto. Niin, se matkaaminen Hollolaan. Kotoa lähdettiin linjurilla no 2, se kun suostui pysähtymään aivan omalla portilla. Vaihto torilla toiselle yhtiölle.

Niihin aikoihin linja-auto oli todella välttämätön. Poika-Markku kuvaa matkan etenemistä. Joka maitolaiturilla pysähdyttiin. Auton katolla matkasi polkupyöriä, kalalaatikoita ja aivan kaikkea. Niinpä, joka pysähdyksellä omat kuviot. Kulkijoita niinkin runsaasti, että autoja lähti aina kaksi kappaletta. Aikaa perille pääsyyn meni 1,5 h. No, perilläkin siirryttiin kävelemään. Liekkö yksi kilometri sitä jalkapatikkaakin.

VENEITÄ PIKKU-VESIJÄRVELLÄ 1950-LUVULLA, KUVASSA TAMMISTON PERHETTÄ

Ajat kehittyi. Isä valmisti moottoriveneen. Sen laituri sijaitsi Pikku-Veskulla. Sepä tiesi kärrymatkaa. Tavaraa liikaa kannettavaksi, niinpä, käsirattailla matka aina tehtiin. Veneellä aikaa myös tarvittiin. Vesireitti kulki Siikasalmelle ja kääntyi siellä länteen ja uudelleen etelään, Laitialan selän alkaessa.

Kyllä touhua aina riitti. Ennen kaikkea, mökkiä rakennettiin lisää. Piti tekemän venevajankin ja oikein kiskoilla, jolloin veneen ja soutuveneen saattoi saada kuivumaan ja katon alle. Toki tarvetta ulkorakennuksillekin. Kalassakin verkkoja kokemassa yötä päivää. Aina 03 ja uudelleen kun entinen saalis 1 km verkkojanasta oli siivottu. Kalaa todella tuli. Oli jo pulmallista löytää niille tarvitsija. Oli muistakin hyväonnisia kalastajia. Perheen äiti lopulta päättikin kalastuksesta ja niiden perkuusta: Hoida itse huvituksesi ja lopetti sen touhuun osallistumisen. Isä-Stolt ei lopettanut eikä Markku-poika.

1970-luvulla isä siirtyi Taivaan iloihin. Markku jatkaa perintöä. Kesäasuminen komistunut vuodesta vuoteen. Olipa joitakin vuosia Markun meriläisvenekin käytössä. Kaikki kiirus johti sen olemaan kaupunkikodin pihalla, jossa se vielä odottaa tulevaa. Toki, kesäasunnolle mentiin jo isän aikana moottoripyörällä ja pian jo autolla. Isän moottorivene jo vuosia sitten sai uuden kodin. Markulla nyt vain soutuvene ja sekin maissa, kun tehtävää riittää.

Stoltien rannan ohittaa laivareitti Hollolan kirkolle, myös rannassa 50 m päässä merimerkki, eli niinkin läheltä laivat kulkivat, ja todella, kulkivat. Aika on vienyt laivankulut historiaan. Jokin huvivene joskus. Todella harvoin ketään on liikkeellä. Avaraa Laitialan selkää olisi tarjolla. Jokin sää tuo merimerkille onkijoita, se on kaikki liikenne Laitialan selällä nyt. Oli sekin aika, kun tukkilauttoja hinattiin aivan ohitse Asko Oy:n sahalla Laitialan pohjukkaan, ja muuta veneliikennettä aivan riittämiin.

Markku Stolt ajelee kesäasunnolle nykyään Honda-maasturilla. Kovin usein kopallinen iso peräkärry perässä. Ahkeralla miehellä aina jotakin tekeillä. Vaimonsa Riitta on ahkeruuden perikuva. Kaikki kasvava kukoistaa mökillä ja kodin pihalla kuin myös kodin sisällä. Aivan kuin jossakin tuotantolaitoksessa. Niinpä, Markku ja Riitta aina ahkeroimassa.

Markku ilahdutti meitä muita ajelemalla 15 vuotta Mitsubishi-maasturilla. Tulipunaisella. Erityisen merkittävästi kromattuja osia.
Sen 6-sylinterinen moottori jyrisi merkittävästi voimaa. Meitä suretti, kun se illuusio meni vaihtoon. Punainen oli Markun väri.

Silloin ennen, isän aikaan, kävelymatkalla hyvin pelottava synkkä kuusikko. Markku anoi ja sai isän mökiltä saapumaan vastaan. Ei sitä metsäosuutta yksin uskaltanut kulkea. Joskus isä myöhässä ja pelotti.

Olipa niinkin. Markku Kärpäsen kansakoulussa. Käytiin koulua myös lauantaisin, jopa 18 saakka. Niinpä, Markku pyysi opelta lupaa lähteä aiemmin. Piti ehtiä 17.15 lähtevään linjuriin. Perhe jo mökillä...

Äiti Stolt työskenteli ompelijana Kutomossa ja Neulomossa. Markku aivan yksin kotona jo varsin pikkulapsena. Niinpä, ei hoitopaikkoja silloin ollut lainkaan. Muut kylän lapsen menivät Kärpäsen kansakouluun. Markku päätti lähteä myös, lie 5-vuotias enintään. Otti jonkin kirjan mukaan. Joutui viettämään aikansa koulun pihalla, kun muut menivät luokkiin. Tavattiin välitunneilla. Niinpä Markku tunsi kaikki perheet. Saattoi ottaa päivätirsat vaikka missä huusholissa.

Isä Stolt tunnettiin voimamiehenä. Markku on perinyt samat voimavarat. Kylällä kerrotaan mm. isä-Stolt kyllästyi Hennalan sotilaiten kolttosiin, kun he iltalomalla marssivat aivan kotiportin edestä ja pahaa tehtiin minkä ennättivät. Eritoten omenapuiden tyhjennys oli sääntö.

Niinpä, jälleen porttia lähestyi isohko joukko menossa Palokunnan lavalle tuonne mäelle. Isä otti kunnon aidakset ja tyhjensi koko kujasen sotilaista. Tuli varuskunnasta kyselijä, mitä oikein tapahtui. Lie sotilaat saaneet ainakin mustelmia. Eivät pojat olleet tunnistaneet Stolttia. Stolt olikin jotenkin kateissa joitakin päiviä. Asia sammui siihen.



Nahkaa kirjoituspöydälle

Vakavissa neuvotteluissa niin tulee olla.
Pöytä on ainakin100 vuotias.

02112021 Tapio Strandberg

Pöydän tunnettu historia alkaa ennen 1918 *). Oli kapinan aika, ja Hilda-Maria perheineen pakeni Okeroisten taakse maatilan latoon... Jopa sika mukana ja jo hengetönnä. Sitä koetettiin paistaa salaa oman perheen tarpeiksi. Ruoka erittäin tiukilla.

Hilda-Maria lähettää vanhimman poikansa, Rytin kotia katsomaan, josko vaikka poltettu. Niin Ryti saapuu Takalankadulle, tai liekkö sellaista nimeä viellä ollutkaan. Tilanne sotaisa, ympäristössä kuuluu laukauksia. Aivan Hilda-Marian keittiön ikkunan alla on konekivääri. Suunnattu Hennalan varuskuntaa kohti ja radalle myös.

Ryti menee perheen kotiin sisälle. Ensin tutkii, onko hänen ruisleipäkätkönsä tallessa. Se sijaitsee ylimmässä keittiökaapissa, ja leivät ovat kalsonkien välissä. Todella. Turvassa olivat, siis, mukaan pakopaikkaan. Ryti astelee kamariin. Sen radanpuoleisella ikkunan edessä on tämä kirjoituspöytä. Keskimmäinen laatikko oli lukittuna. Ei ole enää. Kiväärillä on ammuttu lukko hajalle.

Kirjoituspöytä eleli samassa salissa vielä 1970-luvulle, kunnes perunkirjoitus Hilda-Marian jälkeen muutti pöydälle uuden kodin. Eipä lukuisat sisarukset sitä voineet mahduttaa koteihinsa. Kuinka ollakaan. Tapio sen sai osana isä-Rytin perintöä.

Sain pöydästä huonekaverin kotiimme, jonka äiti-Tyyne oli kyennyt aikaansaamaan samaiselle Takalankadulle, ja aivan suvun ison tontin länsipäähän.

Niinpä elelin hyvin pöytää kunniottaen monia vuosia. Koristeena ja ylevöittäjänä sain myös ratsupatsaan, jolla oli mustepullojen ja mustekynien tyyshia. Elämä alkoi vaatia muutoksia uuden kodin käytössä. Olihan sisko-Tuulalla omat tarpeensa.

Tapio muutti kulmahuoneesta yläkertaan, ja vanha kirjoituspöytä päätyi ullakolle, siellä hän on edelleen. Seuranaan Tapion laajaa kirjastoa yksi seinällinen. Mahdollisuus katsella uloskin isosta ikkunasta. Siellä hän hallitsee...

Luoti meni todella läpi lukosta ja myös pöydän takaseinästä, Niinpä tiedämme sen lävistäneen myös hirsiseinän ja jatkaneen kiitämistä Hennalaa kohti.

*) Pöytä on varustettu paksuin sorvatuin jaloin, reunoilla kaksi laatikkoa ja keskellä läpiammuttu keskilaatikko. Petsattu ja lakattu. Pyötäpinnalla nyt pergamoidi, nahkaa se saisi olla.



Perjantaina 2. lokakuuta 2021

Lahden Jazztori vuonna?

Selailin vanhoja digikuva-arkistojani, ehkä 10.elokuuta.2002 ?

ALL PHOTOS (C) BY RAIMO KAARNA



Torstaina 28. lokakuuta 2021

Arkistoista löytynyttä...

Kävin heilan kanssa katselemassa MM-kisahulinoita Salpaussselän porteilla. Kylmää oli ja digikamera mukana.

LAPSENLAPSEN HUOMIOITA: Ei pahalla, mutta nuo kuvat, joita laitoit lahtelaista.nettiin (ja Facebookiin), eivät todellakaan ole vuodelta 2017. Ne ovat tosi vanhoja, varmaan jostain 2000-luvun alusta (en tiedä tarkkaa vuotta, mutta sen tiedän, että neljä vuotta sitten niitä ei ole otettu). Huomaat sen varmaankin jo kuvanlaadusta. Nykyisillä kameroilla ja puhelimilla saa paljon parempia. Netissä lukee, että vuonna 2001 Lahdessa pidettiin lumenveiston SM-kilpailut. Ehkä nuo kuvat on otettu silloin.

ALL PHOTOS (C) BY RAIMO KAARNA



Mikä on onnellista

27102021 Tapio Strandberg

Sain juuri emailina ilmakuvan, vuodelta 1952.
Siinä, hyvin etualla Raute Oy:n koko kortteli. Mitä näenkään? Kuva otettu Mustakallion mäen puolelta, niinpä aivan etualalla on vielä Loviisan radan penger. Se lie säilynyt jälkeen 1962, kun silloin Loviisan pässiä ajeli tuttu veturinkuljettaja.

Mitä olikaan elämä 1952?

Työtä vain, jos sitä oli. Vesijärvenkatu silloin melko syrjäinen, aivan kaupungin keskustaa ajatellen. Vielä ei Rauten viereinen Luhta Oy:n tehdas ollut aivan virkeimmillään. Toki joku sata naista jo työskenteli. Vesijärvenkatu todella kuhisi ruokatuntien aikaan ja töistä lähdettäessä. Sellaista viittä rinnan molempiin suuntiin. Tuli ilta, ja katu hiljeni.

Palkat siihen aikaan melkein nimelliset. Tuskin perhe leipänsä sai ostettua ja vähäiset tarpeensa lunastettua. Ei juurikaan tulevaisuuden suunnitelmia ollut tarve tehdä. Ei rahaa riittänyt minnekkään joutavaan ostamiseen tai toimintaan.

Vesijärvenkadun lehmukset istutettiin jo 1900-luvun alussa. Niiden selviytymistä kaupunkioloissa ei näytä järkyttävän mikään. Komistuvat vielä tänäkin päivänä. Kaikkea on kadonnut.

Rauten kanssa oli kulmittain kuulu Sihvolan kulma. Mitä lie palvellut aiemmin, mutta 1962, kun Rauteen pääsin töihin, se oli amerikkalaistyylinen kahvila, korkeine istuimineen. Liekkö jotakin alkoholiasiaa harrastettu joskus, kun maine oli kyseenalainen kunnon kansalaisten keskuudessa.

Oli ja on, Luhtasen kiinteistössä myös yhtä kuulu, Jännä-Jussi kuppila. Ruokaa ja kahvia. Omistaja vihdoin luovutti valtikan seuraajalle, omistettuaan sen 32 vuotta. Nuorena, ruokatuntikiireiltä palatessa, koetettiin saada jotakin syötävää, mutta ei aika aina riittänyt siihenkään. Pelastaja oli samoin Luhtasen talossa palvellut nakkari. Aijjai. Aina sai, ja nopeasti lihiksen, tai, kaksi balkania kuumina sinapilla. Sitten kipikipi työpaikalle.

Siinäpä sitä elämän mehua oli. No, joskus kahvillekin, Päijänteenkadun numero 8:aan. Melko merkittävä kulmakahvila, ja aivan Viiskulmaa vastapäätä. Paljon kahvia siellä nautittiin ja tupakka paloi. Viiskulmalla jo niin railakas maine, ettei nuorukaiset sinne päivällä lainkaan tohtineet mennä.

Opin yhden uuden kohtalon. Lompakkoni kahvitiskin hyllyssä kaksi minuuttia, kunnes havaitsin. Sinkosin ylös tuolista sitä noutamaan. Eipä ollut. Joku oli nopeampi. Menin poliisilaitokselle kertomaan. Poliisimestari suorastaan rähjäsi, miltei pieksi minut, kun kehtaan moisesta tulla edes puhumaan. Omaa huolimattomuutta. No, siinä lompakossa ei ollut silloin vielä pankkikortteja, ei ajokortteja, oli vain viinakortti.



Myöhästyneet onnittelut omalle opelle!

Raimo Kaaarna, lyseolainen 1954-64
- Kuvat: Helsingin Sanomat ja Lahden lyseon 100-v historiikki



Petrooli

25102021 Tapio Strandberg

Silloin, 1960 luvulla, tankkasin meriläismallisen veneen tankkiin moottori petroolia ja toiseen bensiiniä. Moottori oli tietysti Wickström. Tehoa vallan 2,5 hevoista... niin soma kone. Venekin täydellinen veneenveistäjän taideteos. Aloin aikanaan ymmärtää sen, kun aluksi katsoin vain linjakasta meriläisrunkoa, mutta, kun vesillä ollessani alkoi kertyä ahnaita kateellisia.

Kovin moni näki veneeni kauniin käytöksen isoissakin aalloissa. Se oli kuin tehty valloittamaan veden voiman.

Aivan Teivaanmäen rannassa oli vuosikymmeniä bensiinin jakelu. Todella kuulu, olihan se samalla ainut laatuaan, ja sijainti suurimman venelaituriston tyvesssä. Siellä alkoi Tapion vesilläoleskelun harjoitus. Aluksi hieman harmitti. Hallussani oleva Johanna oli Vesijärven hitain moottoripursi.

No, oli tyytyminen. Johannan kanssa saimme seilata lukuisia vuosia, ja se koulutti minua kohtaamaan myrskyt ja sateet. Ystävystyimme aivan perusteellisesti. En omistanut Johannaa. Se oli Lahden Rautateollisuuden oma. Asetettu yhteysveneeksi isännän käyttöön, kun piti huoltaman Enonkärki-huvilan emännän päivittäisiä tarpeita, ja myös kesän lukuisia Virkailijakerhon virkistystilaisuuksia. Niinpä, vapaa-aikani hyvin monina kesinä oli veneilyä, tarpeeseen tai, vain harrasteena kohdata vesi.

Tuli koettua sateen lisäksi mitä kauneimpia alkuillan hetkiä. Saavun venevalkamaan suorastaan hartaana. Aivan kaikki päivän työnmelskeet haituvat mielestä. Vesijärvi välkkyy, joitakin venekuntia on aikeissa myös lähteä veden lumoon. Niinpä, köydet irti, laiturista 2 paikka 6. Siinä, aallonmurtajan suojatessa on Johannan hyvä lepäillä, kun olen poissa sen luota. Johannan käyntiääni on toki: put put, eikä suoraan sanoen, inhoittava perämoottorien är...är...är.

Hyvin säveästi ohjaan Johannan laiturien väliköstä vapaammalle vedelle. On se somaa seurailla kaikkea rannan ja veden kalvolla tapahtuvaa liikennettä. Niin, on miltei omituista. Olen taaskin yksin matkalla???

Menneet vuodet selvittivät: ei ihminen malta olla matkustajana näin hitaassa aluksessa. Ihmisen tulee saada kiitää perille ja yhtä nopeasti, sieltä pois. Niinpä, mahdollista ja hyvin satunnasta ihmisten kuljettamista lukuun ottamatta, sain matkata yksin. Niinpä, liittomme Johannan kanssa lujittui joka vuosi.

Sen rauhaisa käyntiääni oli vallan sovitteleva, sen kevytponnistelu yhteiseen kulkemiseen, ei sitä juuri hengästyttänyt. Aivan tyytyväisenä kohtasi laiturin ja yhtä tyytyväisenä salli sen äärestä taas lähdettävän. Oli myös lohdullista. Matkan kohteessa odotti jykevä hirsilaituri, mitä kauneimmalla uimahuoneella somistettuna.

Ja, aivan satulinnan kaltainen huvilarakennus odotti tuolla uimarannan takana, kumpareella. Sen vaaleanvihreä perusväri oli koristettuna valkoisin terassipylväin. Tiilikaton reunustamat koristelaudat myös valkoisia. Saan ilakoida pikantista p unaisestakin. Rakennus kuin koru. Siinä kaksin terassein katsoo itään ja Lahden kaupunkiin. Ikää hänellä jo runsas 100 vuotta. Hyvä huolenpito saa hänet kukoistamaan. Komia mansardikatto senkun hymyilee. Pyöreä ikkuna ullakolta katsoo Vesijärvelle...



Mukkulan kartano

21102021 Tapio Strandberg

Juuri puhkaisin unelman kuplan

Ajatelkaa. Niinä vuosina, kun Mukkulan kartano toimi laadukkaana ravintolana. Vielä salissa antiikkikalusto, kristallikruunuja katossa. Eteisessä todella iso kaappikello, jonka koneisto lie hitain kuin missään. Sen rauhoittava käynti sammutti kaiken muun ympäriltään. Siellä isännöi Harry Permanto. Sharmantti herrasmies. Salista saattoi katsella Vesijärvelle, jopa Messilän kartanoon saakka. Oli todella ylevää. Jo saavuttaessa saa vaeltaa lehmusmetsikön haaveellisessa ja ainakin 200 vuotisessa lehvästössä.

Niin. Tässä nyt olen, salin ovella. Ihana näky kaiken tyylin tyyshiaan. Mikä juuri parasta, ei muita asiakkaita. Niinpä saan ohjauksen pöytään. Tilaan merkittävän aterian. Todella ilahdun tunnelmasta ja mahdollisuudesta. Tämän laitan ikimieleeni. Toki olen ollut tässä salissa aiemminkin. Järjestimme Hollolan Näyttämön 20-vuotisjuhlat juuri tänne. Silloin korkeat lumikinokset valtasivat puiston ja pihan. Eläviä liekkejä hyvin lukuisista laitteista hankiin ylennettyinä. - Silloin meitä kerääntyi salin täysi. Teatterilaiset ovat taitavia juhlimaan. He ovat suorastan ammattilaisia siinäkin asiassa. Niin juhlat sujuivat, elämä jatkui.

Nyt olen aivan yksin salissa muistoineni. Tarjoilijat ovensuussa valmiina palvelukseen. Aivan pysäytän ajankulun. Näin sen haluan jatkuvan loputtomiin. Mukkulan kartano oli iso laajuudeltaan, iso karjaltaan, merkittävä puutarhatuottaja, ja iso punatiilitehtaana. Kansaa palkattuna kymmeniä. Kuri oli kova. Ulkotyöläiset eivät saaneet tavata sisäpiikoja. Estettiin juorujen levitys.

No, niin. Toimitettiin Hennalan rakenteilla olevaan varuskuntaan miljoonia tiiliä. Sattui syttymään tulipalo. Kartanon isäntä sitä sammuttamaan, ja menehtymään hän joutui tiilitehtaan palossa.

Alkoi sammua suku ja hallinto. Kaikki myytiin Lahden kaupungille. Vaiheita alkoi kertyä. Ei kovinkaan kunniakkaita. Jopa päärakennus puistoineen myytiin venäläisomistukseen ja koko julkitoiminta sammui... Jaa´a. Sekin selkeentyi.

Saatiin suomalaisiin käsiin ihana kartano. Avattiin ravintolatoiminta, mutta ei enää hotellia, kuin oli Harry Permannon aikaan. Nyt kun katson ravintolan sisäkuvia, olen toki arvokkaasti pettynyt. Koko 'look' on aivan peruskauraa nykyravintoloiden sisustuksesta. Aivan mauton. Ei kristalleja, on vain nopeasti pyyhkäistäviä pöytiä ja suuri murhe…minulle.

Hyvästi siis, kaikki laatuisuus.


Tiistaina 19. lokakuuta 2021

Kolikko koneeseen

15102021 Tapio Strandberg

Niin se oli 1960-luvulla. Ruokatunnilla lähimpään kahvilaan ja kolikko todella koneeseen. Joskus pajatsoonkin. Tupakka palamaan. Kahvia edessä. Pieni turinatuokio työkaverin kanssa.

Perin oli yksinkertaista elämä. Päivät töissä. Iltaisin jotakin, usein kotitöitä. Asuin Takalankadulla Tyyne-äidin ja sisko-Tuulan kanssa.

Eipä viihdettä elämään mahtunut. Sisko hiukan irroitteli... Käväisi joissakin tansseissa viikonvaihteessa. Jopa niin että suorastaan karkasi peukkumatkalle Jäämerelle asti. Olen selaillut postikortteja niiltä ajoilta. Ja, todella. Koko matkalta on kortteja saapunut... Tyyne-äidille. Tuula matkusti tyttökaverinsa kanssa. Emme tosiasioista juurikaan saaneet kuulla. Matkaa tehty, ja erikoista seurausta ei ollut.

No, niin. Vielä silloin, Lahden Vaaka Oy meitä työllisti ja siten ruokki. Kätemme puuhasivat metallin kanssa kaiket päivät. Olimme leppeässä verstasympäristössä, ja mitä mukavampaa. Kotoa pääsi suoraan, niin halutessaan, työpaikan portin viereen Vesijärvenkadulla.

Elämä todella tasaista. Ei juuri ollut varaa haaveilla kulutustarvikkeista, kuten stereoista ja kulkuneuvoista.

Käytiin töissä. Oltiin tasapainoisia. Pois kaupungista vapaa-ajallakin. Siis, ei mikään jengi viekoitellut.

Äidin apuna viljeltiin omalla tontilla juureksia. Kukkiakin.

Takalanankadullani oli vain yksi liki ikätoveri. Seppo Ristolainen. Hänen kanssaan omalla vähäisellä verstaallani askartelimme sähköasioiden kanssa, rakennellen sitä ja tätä. Mm. kyhäsimme monivolttisen virtalähteen, vallan itse pykäämääni puukoteloon. Sille tuli savukohtalo salissamme, Seppo tuli kytkeneeksi isohkon klemmarin liitinreikiin. Ja, kas - savu alkoi nousta... ja laite pilalla. Tosin se on vielä ullakolla, muka muistona. Seppo siihen aikaan Osuuskaupalla nuorena sähkömiehenä. Ei Seppo sellaisena kuollut. Ei. Saavutti menestystä alttoviulistina ja matkasi maapallon ympäri monesti RSO:n palkollisena.

Siis, kolikko koneeseeen ja se soi.

KAVERUKSET TAPIO JA RAMI SOPENKORVESSA 2013 JO LOPETETULLA KIRPPIKSELLÄ

Lauantaina 16. lokakuuta 2021

Pitihän se 112 soittaa 16.8.2021

Ja reissu vei neljä viikkoa, toipuminen kolme viikkoa ja nyt kuntoutus jatkuu... Tänään lauantaina palasin reissulta ikiomaan kotiini.

Tässä ryhdytään piakkoin panemaan omia sivustoja ajan tasalle parin kuukauden sairasloman jälkeen.


Maanantaina 17. elokuuta 2021

Katselin Taleban uutisia Afganistanista eilen Australian tv:stä kännykälläni Samsung-telkkarini näytöllä

Telkkarini ei ole toiminut kuukausiin, eilen sitä viritteli tietokonemies... Nyt kännykän kautta näkyy tuhatkunta kanavaa ympäri maailmaa !


Sunnuntaina 15. elokuuta 2021

Lahden vanhin sähköinen julkaisu?
Signalin 1996 ilmestynyt diskettiversio !!!!

Tietokoneessa DOS-käyttöjärjestelmä, 'lerpulla' Signal numero 86 vuodelta 1996, 2000 kirjeystävää, pieni 'painos' - kallis hinta postituskuluineen. Oma postiosoite vanhentunut, ei enää faxiakaan, webbisivusto aukeaa tänäänkin, sähköpostiosoite ok.


Maanantaina 9. elokuuta 2021

Ajatukset kirkkaammiksi
- kumpi auttaa paremmin?


Maanantaina 26. heinäkuuta 2021

Kaarnanpalaset onkireissulla...

'Minuahan ette pistele' ajattelee Kati ja opiskelijamme Lumi lueskelee...


Lauantaina 24. heinäkuuta 2021

Kauneus on katsojan silmässä

Ylinnä viimeisin taidehankintani, isokokoinen öljyvärimaalaus - valoa ja varjoja. Alemmat naiset ovat olleet seuranani jo toista vuotta...


Keskiviikkona 21. heinäkuuta 2021

Pihamökkiä laajentamassa 1960, pidin välivuoden lyseosta

1959 Kaarnan perhe muutti Kariniemestä 100 m2 asunnosta Purokadulle uuteen vastavalmistuneeseen 40 m2 pihamökkiin. Viisihenkiselle perheelle mökki oli liian pieni, sitä piti pian laajentaa. Olin perheen ainoa 'päätoiminen' rakennusmies, muurarinapulainen, sekatyömies... Jouduin pitämään välivuoden lyseosta VI luokan jälkeen. Rakennuksen valmistumisen jälkeen jouduin muutamiksi kuukausiksi tehdastöihinkin, ensin Luhtasen kangasvarastolle, sitten Lahden Puunjalostukseen huonekalujen osia pakkaajanaisille keräilemään.
1961 palasin lyseoon VII:lle luokalle ja kirjoitin keväällä 1964.


Keskiviikkona 21. heinäkuuta 2021

Työhuoneeni 1993 ja
sama työhuoneeni tänään

Yläkuvassa toimittajaystäväni Arja visiitillä kotonani, alemman kuvan otin kymmenkunta minuuttia sitten... Arjakin aloitti lehtiuransa ESS:n ilmoitusosastolla, Kiekko-Espoon asiakaslehden teimme aikoinaan yhdessä - hän kirjoitti jutut ja minä leiskasin koko lehden.


Lauantaina 19. heinäkuuta 2021

Saunakin paloi 1912,
mutta ei Mustakalliolla

Heinolan Sanomat oli kertonut palosta jo aiemmin...


Tiistaina 6. heinäkuuta 2021

1983 Kauppalehden toimittaja otti yhteyttä, 1981 ei apurahaa Opetusministeriöltä...

Tässä faktoja kansainvälisestä lehtienkustannustoiminnasta !
Lyseonpoika oli toimittajana Kauppalehdestä ja pyysi taustatietoja tulevaan juttuunsa. Kiva että Signal-lehteni jotain kiinnosti, ehkä Sinuakin? - Klikkaa kuvia, teksti suurenee.


Lauantaina 3. heinäkuuta 2021

Keräilijän kirppislöytöjä...


Perjantaina 25. kesäkuuta 2021

Kaunista Jussia Sinullekin...

Kolmea sukupolvea Kaarnan katrasta pihapileissä - Kati, Rami ja Lumi


Tiistaina 22. kesäkuuta 2021

Minun kotipihani on kaunis


Lauantaina 12. kesäkuuta 2021

Picasson taidetta?

Ei, vaan 'tuorein' tietokonehankintani, iBook G3 Clamshell vuodelta 1989. Applen ensimmäinen kannettava, keräilykamaa. Sisustuselementti, risa kuten näkyy. Laite Suomen Turust, piuhat USAsta eBaystä, postitus Suomeen Lontoosta UK.
- Ainahan harrastukset maksaa...


Tiistaina 8. kesäkuuta 2021

Lahtelaisia lehtisukuja, Salomaat...

Muisteluita lahtelaisista journalismin persoonallisuuksista ja heidän tekemisistään.

2000-luvun alussa 'Lahti ja Ympäristö' ilmestyi myös sähköisessä muodossa, internetissä. Auttelin Mikin porukkaa, Marjukkaa, painetun lehden juttujen siirrossa nettiin ja sivujen taitossa.
- 1960-luvulla painatin joitain omia Signal-lehtiäni Mikin ja Sepon offsetpainossa Vesijärvenkatu 14 piharakennuksessa.

Salomaan veljeksistä Seppo perheineen perusti 'Oma lähiö'-lehden jo 43 vuotta sitten. Klikkaa linkkiä ja lue vanha juttu vuodelta 2018 Omalähiö 40 vuotta


Tiistaina 8. kesäkuuta 2021

1966-89 kirjoittelin ja
leiskailin lehti-ilmoituksia
Etelä-Suomen Sanomissa

Kiinnostavaa ja mukavaa puuhaa. Vapaa-aikoinani julkaisin lisäksi omaa Signal-lehteäni ja hommia oli yötä päivää. Irtisanouduin 1989 tammikuussa ESS:sta. Jotkut entiset asiakkaanikin hämmästelivät ratkaisuani, tässä vähän taustaa siihenkin.

Toiminimi Monipostin perustin jo 1967 ja lakkautin 2006...
Signal ilmestyy edelleen, mutta vain internetissä - www.signalpenpals.net, lisäksi julkaisen muutamia muitakin webbisivustoja - www.lahtelaista.net - www.globalcollectors.net - facebook.com/raimo.kaarna - etc.


Keskiviikkona 9. kesäkuuta 2021


KUVA KIRSI KAARNA


Maanantaina 31. toukokuuta 2021

Kotipihani kukkaloistoa eilen...


Kyllä vanhalla Windows XL950-kännykälläkin saa kauniita kuvia


Lauantaina 29. toukokuuta 2021

Lahdessa tapahtui, mutta mitä?


Maanantaina toukokuun 24. päivänä 2021

Tänään sain 18.5. tilaamani
Lahti t-paidan postilaatikkoni !!!

Ja kuvanhan näet tuolla yläpuolella. Jos haluat samanlaisen itsellesi, paidan hinta kympin, postikulut muovipussissa vitosen. Oma paitani tuli alle viikossa perille. Kuva on painettu 270x150mm tarralle ja sitten prässätty XXL-kokoiseen paitaan rintapuolelle... Klikkaa Lahti-kuva suureksi ja kopioi itsellesi, liitä se tilaukseesi.

INFO: painotaloshop.fi - paidat-omalla-painatuksella


Sunnuntaina toukokuun 23. päivänä 2021

Lyseo 100 vuotta
- muisteluitani 1954-64

Kaikki löytyvät sivustoltani www.lahtelaista.net - lajiteltu vuosittain omille sivuilleen. Paljon vanhoja valokuvia, tuttuja lahtelaiskasvoja vuosikymmenten takaa...


Sunnuntaina toukokuun 23. päivänä 2021

Rokki jyllää Euroviisuissa
- Italia voitti, Suomi kuudes


Lauantaina toukokuun 22. päivänä 2021

Lyseo 100 v. 21.5.2021. Onnea!

Tämä kuva otettu 75-v. juhlissa 1996, vasemmalta Ihamäen Pauli, Krannilan Matti, Kaarnan Rami ja Hämäläisen Ersa, luokkakaveruksia aikoinaan.


Perjantaina toukokuun 14. päivänä 2021

Kenkää kompuutterille? EI !!!!!!

Vaikka joskus teoriassa saattaa tämäkin hommelli kyllästyttää...


Sunnuntaina toukokuun 2. päivänä 2021

Riehakasta vapunviettoa 2021

Lumi ja Kati, lapsenlapseni ja tyttäreni, kuvaaja tyttäreni Kirsi


Lauantaina toukokuun 1. päivänä 2021

Nuoret ja rakastuneet
vappuna 1966

Yhteinen elämä edessä, kaikki ovet tulevaisuuteen auki...
Kaksi lasta, yksi lastenlapsi, neljännesvuosisadan muistot, ilot ja surut.
Tässä talossa elelen tänäänkin, yksin. Aurinko paistaa, on kevät !


Torstaina huhtikuun 30. päivänä 2021

Lahtelaista businesstä
1950-luvulla, paljon tuttuja !!!

Tämä hieno Kirsi Veltheimin 'yrityskartta' Lahti Calling löytyi
'Lahti kuvin ennen vanhaan-sivuilta'.
Liity ryhmään ja lue kommentitkin... Kiinnostavaa ajankuvaa.


Tiistaina huhtikuun 27. päivänä 2021

Rintaa pistää ja vituttaa,
vituttaa niin kamalasti...

TÄMÄ ON SAIRAS KERTOMUS,
siis oikeastaan tämänpäiväinen sairaskertomus...
03:06 Piti kävellä sängystä veskiin, ja rintaa pisti, kamalasti. Eka nitro ei auttanut, toinen helpotti elämää.
04:13 Veskiin, 10 m kävely liikaa, yksi nitro helpotti.
08:27 Pusersi rintaa, eka nitro ei auttanut, toinen helpotti.
10:11 Aamukahvit ja etlari, rintaa pisti taas, nitro ei auttanut, toinen auttoi.

TARTTISKO TEHDÄ JOTAIN?
Kaikkeen tottuu, kun usein sattuuu. Mutta jos oikein usein sattuu, elämässä on vaihtoehtoja ja niiden valintoja.
Oman tieni olen jo valinnut. Pillereitä olen popsinut pumppuvaivoihin jo yli 30 vuotta. Pallolaajennukseenkin menin reilu vuosi sitten. Ei voitu tehdä, liikaa tukoksia. Tampereenmatkasta kieltäydyin, lääkitystä lisättiin, Lahdessa elellään ja nitrojen voimalla. Se auttaa aikansa... Ja jos ei auta, yleinen hätänumero on 112...

MIKÄ SITTEN VITUTTAA KAMALASTI?
Elämän ihanuus, nautin joka hetkestä. Pelko vituttaa,
pelko tämän ihanuuden loppumisesta. On kevät, hormoonit hyrräävät, minäkin elän vielä. Vappu parin päivän päässä, valkolakki kaivettu kaapista, juhlajuomaakin - Absolute. Tuskinpa torille enää kykenen. Telkkarista teekkareita ja vappuilmapalloja seurannen... Kevät !!!!

78 vuotta takana, joitain vielä edessäkin - aika näyttää ?



Vanha vaiva, lääkkeet auttaneet jo yli 30 vuoden ajan...


Keskiviikkona huhtikuun 21. päivänä 2021

Ihmisillä on kummallisia 'intohimoja', luulen...

Etenkin hamstereilla ja kaikenmaailman keräilijöillä. HP Z1, näyttö 27".

Roinaa, roinaa, apple, windows, linux, telkkarit, stereot, taiteet...

Kahdeksan kilon kannettava, omituinen linux-käyttöjärjestelmä. Acer.

Ja aamukahvilla luetaan tietysti päivän Etlari keittiön tietsikan ruudulta.


Tiistaina huhtikuun 20. päivänä 2021

Kävin autonkatsastuksessa ja taideostoksilla kirppiksellä


Keskiviikkona huhtikuun 13. päivänä 2021

Kyllä nälkä nyt lähtee !!!

Kiitti vaan talonväelle 'seisovasta pöydästä' - nähdään taas...


Keskiviikkona huhtikuun 13. päivänä 2021

Kotipihalla kevättunnelmissa

Tyttäreni Kati kuvaili kännykällään, luonto heräilee talven horroksesta.


Tiistaina huhtikuun 12. päivänä 2021

Vanhaa roinaa vanhaan aikaan Vesijärvenkadulta...

Molemmissa tuli käväistyä vuosikymmeniä sitten, keräilyroinaa ostinkin.


Tiistaina huhtikuun 5. päivänä 2021

Suomen aikakauslehdet
ILMAISEKSI viikon ajan...

KÄY TUTUSTUMASSA SUOMALAISIIN LEHTIIN, KLIKKAA KUVAA.


Maanantaina huhtikuun 4. päivänä 2021

Pääsiäisherkuttelua Soltissa...

Eilen päästiin lapsenlapseni Lumin kanssa mummolaan herkuttelemaan. Pöytä oli koreana ja ruokia monensorttisia, hyvältä maistuivat kaikki. Kaarnan naisia kolmea sukupolvea, Kati, Lumi ja Tupu. Kiitos Tupulle ja Eerolle, yhteisiä hetkiä pyhien välissä, niitäkin muistellaan...


Maanantaina maaliskuun 29. päivänä 2021

2006 Titinalle-fanit liikkeellä

LUMI JA UKKI HARTWALLIN ISOJANO-TAPAHTUMASSA


Sunnuntaina maaliskuun 28. päivänä 2021

Järjestys se olla pitää... Klikkaa.


Sunnuntaina maaliskuun 21. päivänä 2021

Kotikaupungin talvea...

1919
1921 ja tällä vuosituhannella...


Lauantaina maaliskuun 20. päivänä 2021

Danny oli eilen telkkarissakin...

Ja Teivaalan lavan julisteessa suloisen kauniin Armin kanssa


Torstaina maaliskuun 18. päivänä 2021

Kotikirjastoni Lahti-teokset,
kait satakunta erilaista...

Kaikki parin vuosikymmenen kirppiskierroksilta tehtyjä löytöjä.
Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi ja nimistäkin selvää.


Torstaina maaliskuun 18. päivänä 2021

Lyseon suomenkielenmaikkani
'Törö' laulukuorossa...

Teittisen tunnistin kuvan vasemmasta yläkulmasta, vaikka hän oli opettajani lyseossa vasta 1960-luvun alussa. Jos haluat tutustua tarkemmin Töröön, klikkaa tätä linkkiä.


Maantaina maaliskuun 15. päivänä 2021

Liikepalatsi Aleksilla...

Kiitti tämän päivän Etlarin kakkossivun oikean yläkulman muisteluista. Starkki on osa kaikkien meidän vanhojen lahtelaisten elämää,
1950-luvulla jouluna pressut pois ikkunoista, pienoisrautatiet vilkkuvine valoineen, toisen kerroksen tasanteelta löytyi Meccano-rakennussarjojakin meille muksuille, kymmenittäin rei'itettyjä peltilevyjä, satoja ruuveja muttereita pieniä jakoavaimia ja meisseleitä, lankoja, pyöriä... Parasta mitä pukilta saattoi saada, Järvisten, rottinkisauvojen ja monojen lisäksi.

Kaupungin paras tavaratalo paraatipaikalla, on hienoa olla syntyperäinen lahtelainen, ylpeä omasta kotikaupungistaan !


Lauantaina maaliskuun 13. päivänä 2021

Lehdentekijöille tiedonmurusia


Lauantaina maaliskuun 13. päivänä 2021

Taidetta kotikaupungistamme...

Öljyvärimaalaus, tekijän nimestä en saanut selvää

Taiteilijan mallina ollut valokuva lehtileikkeessä...


Torstaina maaliskuun 11. päivänä 2021

Pohdiskelua lyseolaisena 1964

Klikkaa tekstien kuvat suuremmiksi, saat ehkä selvääkin...

www.facebook.com/photo/?fbid=10217626651993540&set=a.4759977632795
www.facebook.com/photo?fbid=10217626653673582&set=a.4759977632795


Torstaina maaliskuun 11. päivänä 2021

Kotikaupungin 'kokokuvaa' ruuduntäydeltä

HP Z1 - 27" - windows 10 toimii vihdoinkin...
Tässä palaillaan 'normaaliin' työjärjestykseen pikkuhiljaa, pitkän tauon jälkeen.


Tiistaina maaliskuun 2. päivänä 2021

Totuus kuullaan lasten ja imeväisten suusta...

Tässä vanhemman tyttäreni ja lapsenlapseni lahjavalinta
78-vuotispäiväksi. Kanttini kestää ja käytän kesällä tätäkin paitaa ahkerasti. Jo vuosia sitten ostin itselleni tämän punaisen t-paidan.


Lauantaina helmikuun 27. päivänä 2021

Tänään lauantaina
27. helmikuuta 2021
sain postista
yhdellä kilautuksella
peräti kolme saapumisilmoitusta

1) 20.11.2020 klo 18:45
Neljä akkua Nokian kännykkään.
120 euron kaupat peruuntuivat, yli 2 kuukauden odotus liikaa, myyjä syytön, saapumisilmoitusta en koskaan saanut.
2) 16.1.2021 klo 15:12
Viisi kännykkäkoteloa netistä, aloin kysellä viipymisen syytä, ei saapumisilmoitusta. Olivat jo palautushäkissä R-kioskilla, myyjätär soitti Vantaalle ja sai luvan antaa paketin noutajalle lähetystunnusta vastaan.
3) 23.2.2021 klo 14:45
Laturi vanhaan HP-tietokoneeseen. Ei saapumisilmoitusta. Lähetystunnuksen sain myyjältä viime maanantaina, nouto ei onnistunut, lokerokoodi puuttui. Lähetyksen viivakoodit sain myyjältä, silti pakettia ei luovutettu ärrällä. - Tänään 16:03 vihdoin sain postilta vasemmalla olevan tekstiviestin eli saapumisilmoituksen ja laturi jo käytössä.
4) 14. tammikuuta - 15.helmikuuta
Neljä akkua Milanosta Italiasta, arvioitu saapumispäivä yllä, kaupat tehty parisen kuukautta sitten, kortilla. Toistaiseksi EI SAAPUMISILMOITUSTA. Piakkoin kyselen myyjältä tarkan postituspäivän ja sitten valitus/kysely postiin... Ehkä saan vastauksen alle kolmessa kuukaudessa?


Perjantaina helmikuun 26. päivänä 2021

Netistä löysin laturin iänikuisen vanhaan HP-tietsikkaan,
maksoin 15e + 5,90e postikuluja myyjän pankkitilille,
nyt paketti on R-kioskissa, mutta eivät anna sitä minulle!

En ole koskaan saanut SAAPUMISILMOITUSTA,
postin mukaan lähetetty tekstiviestinä 23.2.2021 klo 14:20.

R-kioski luovuttaa paketin vain lokerokoodilla, jota EI OLE !
Lähetystunnuksen sain laturin myyjältä postituspäivänä...
PUHELINNUMERONI OLI OIKEIN, tarkistin sen myyjältä.


Torstaina helmikuun 25. päivänä 2021

Käykää tälläkin lahtelaissivustolla...





Torstaina helmikuun 18. päivänä 2021

Elämän tarkoitus ???
Katso tämä video...


Torstaina helmikuun 18. päivänä 2021

Yövieraat jättivät jälkensä kotipihalle...


Torstaina helmikuun 18. päivänä 2021
Mehukkaita hedelmiä Italiasta Etnan rinteiltä, maistuvat hyvältä, punertavankeltaisia, kiloon mahtuu kymmenkunta... Aiemminkin olin ostellut, yksi ehti pilaantumaan. Viimeiset kävi lapsenlapseni pyynnöstäni ostamassa, alle viikko sitten. Kymmenestä kolme ehti pilaantua vajaassa viikossa, hävikki siis 30% luokkaa ??? Se on eläkeläiselle liikaa, pitää keksiä uusia herkkuja 'parempiin suihin' !!!


Keskiviikkona helmikuun 17. päivänä 2021

Tavataanko taas torilla ??

Talar du svenska ? Klikkaa kuva suureksi. Saat teksteistäkin selvää.


Torstaina helmikuun 4. päivänä 2021

Kehityykö viestintä ?

ESS Hämeenkadulla ja Ilmarisentiellä, olin mukana 1966-1989

1989 Raimo Kaarna työhuoneessaan
Ilmoitustilaa myytiin kaapelitelevisioonkin - Vuoden 2021 'asiakaspalvelua' ESS:ssa



Tiistaina helmikuun 2. päivänä 2021

Lahtelaislapset laulelevat...

Tyttärenitytär Lumi opiskeli Lotilassa 2010-2014.


Lauantaina tammikuun 23. päivänä 2021

Perheeni taiteilijoita...

Emaili tyttäreltäni tänään: Moikka. Terkkuja Kalkkisista. Kävin pilkillä :)


Torstaina tammikuun 21. päivänä 2021

Lahtelaistytöt telkkarissa...

Katsoin parisen tuntia sitten telkkarissa 'naisten elokuvan', Marja pieni!
Kovia kohtaloita, elettyä elämää, haaveita, pettymyksiä.
Elokuvan oli ohjannut Eija-Elina Bergholm, o.s. Neuvonen, hän oli luokkakavereitani Kivimaan kansakoulussa III ja IV luokalla. Myös Liisamaija Laaksonen on tuttu, kuuntelin hänen lauleluaan Kannaksen yhteiskoulun konvassa. Naistrion nimeä en muista, Ritva Mustonen ja joku kolmaskin tyttö mukana (Raita Hilja Karpo, o.s. Marila). - Kuvat Wikipedia


Maanantaina tammikuun 18. päivänä 2021

Nyt hommiin - aamusta iltaan...

Työn iloa, silmä lepää.

Mihin sen paperin laitoinkaan?

Ikkunasta näkee maailmalle.

Ruutu pimeänä, PENTELE !!!


Keskiviikkona tammikuun 13. päivänä 2021

Parvekkeelle kahvittelemaan...

...tai sittenkin vasta kesällä?


Perjantaina tammikuun 8. päivänä 2021

Sinfonia Lahti 2007 Apu-lehden kannessa ja Jorma Alanne 'Rytmin juhlaa'-kirjassa...


Klikkaa kirjan kansilehdet luettavaan kokoon.


Perjantaina tammikuun 1. päivänä 2021

Kotipihalla uuden vuoden ensimmäisenä päivänä

Uutta Vuotta otettiin vastaan yhdessä lapsenlapseni Lumin ja hänen koiransa Hypnon kanssa... Kuvat otin tänään 12 ajoissa kotipihalla.




HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2022

LAHTELAISTA.NET-SIVUSTON JULKAISIJA RAIMO KAARNA UUDEN VUODEN JUHLA-ATERIALLA



Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen. Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut: - KAIKKI JUTUT 2020 - 2002
2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002

Käväisepä muillakin websivustoillani !

signalpenpals.net - 50.000 friends free
worldsignals.net - ads by countries
globalcollectors.net - swap anything
penpalclubs.net - penpal papers
penpalmagazine.net - more friends
lahtelaista.net - in Finnish only

120.007 06052022
114.326 15042022
100.153 14022022
95.270 01022022
12.110 25102020

kavijalaskuri

VANHA KOMMENTTIBLOGI NYT UUTEEN KÄYTÖÖN
- lahtelaista-blogi 2020 - kommentoi nyt uusia sivuja !