Tällä sivulla pidän päiväkirjaa, esitän omia mielipiteitäni rakkaasta kotikaupungistani Lahdesta, ajankohtaisista asioista ja tapahtumista, muistelen menneitä vuosikymmeniä...
Välillä napsin digillä valokuvia, haastattelen tuttujani, rupatellaan, otetaan kantaa ja parannetaan maailmaa !!!

Sisällysluettelo 2018-2002


* Sivuston tekijä * Kotikaupunkini
* Kalamarkkinat * Laituritanssit
* Taidetta, autoja * Hollolan kirkolla
* Suomen ja * Maailman sanomalehdet
* Vilkaise pääsivustoni - signalpenpals.net
* Oletko keräilijä - globalcollectors.net
* Kirjeystäviä 1960-2018 - penpalclubs.net
* Kommentit tänne !
Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen. Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut.
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002


Lahti sunnuntaina 18. marraskuuta 2018

Seitsemäntoista vuotta yhteistä taivalta, ja matka jatkuu... Kiitos siitä äidillesi ja sinulle, rakas Lumi. Onnittelut !

- ukki

P.S. Voisit toisena päätoimittajana julkaista taas jotain täälläkin, lahtelaista.netissä


Lahti tiistaina 13. marraskuuta 2018

Verotiedot olivat julkisia 1987

Tätä 146-sivuista verotuskalenteria julkaisi jo kahdeksatta kertaa Lahden Seudun Merkonomit ry, näin se sai varoja yhdistyksen toimintaan. Tiedot on saatu Valtion tietokonekeskuksen luovuttamilta atk-listoilta. Nimet aakkosjärjestyksessä, sitten veroäyrit ja maksuunpantujen verojen kokonaismäärä. 'Kateuskalenteri' meni hyvin kaupaksi...

Paikalliset ja koko Suomen verotiedot ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Mitä julkkikset tienaavat, entä omat pomot tai naapurin koppava kukkoilija? Miten sijoitun itse tässä vertailussa? Kaikki tieto on nykyäänkin julkista, mutta tiedon saaminen on tehty vaikeaksi näin tietokoneiden aikana. Yhteenvetoja eli verokalentereita ei enää voi julkaista...

Kateus varmasti vähenisi, jos verokalentereita voitaisiin edelleen julkaista, mutta
NIISTÄ NÄKYISI VAIN MAKSUUNPANTUJEN VEROJEN KOKONAISMÄÄRÄ!
Ei siis bruttotuloja lainkaan, vain pelkät yhteiskunnalle maksetut verot.
JA TIEDOT ALLEKKAIN SUURUUSJÄRJESTYKSESSÄ...

Muistithan lukea verojutut tarkkaan parisen viikkoa sitten iltapäivälehdistä, hesarista tai omasta paikallisesta lehdestäsi ? Niin minäkin...


Lahti torstaina 8. marraskuuta 2018

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee...
Muistele kuitenkin! Katso nämä filmit!

1968 Lahti - harjujen ja järvien kaunis kaupunki, 12 minuuttia elävää kuvaa
2015-2017 Valotaidetta Lahdessa, Light Art in Lahti, Seppo Pessa, 6 minuuttia
2016 Lahti - kotikaupunkimme ilmasta nähtynä, 2 vauhdikasta minuuttia
2014 Lahti United - Signaali, 7 minuuttia räppiä ja eläväistä Lahtea ja lahtelaisia
1914, '-mari14', 37 kpl piirroksia ja akvarelleja


Lahti tiistaina 6. marraskuuta 2018

- Klikkaa kuvaa, se suurenee uuteen ikkunaan

Tämän päivän hieno kirppislöytö, K. Niemisen akvarelli - Hämeenkatu, talvinen näkymä vuodelta 1960

Vasemmalla Naisten Pukutehtaan puutalot Hämeenkatu 2 ja 4, oikealla Etelä-Suomen Sanomien toimitalo Hämeenkatu 5, Rauhankadun risteyksen vanha vihreä kerrostalo, kauempana Mariankadun kulmassa Osuuspankin kellertävä pankkitalo. Tuttu maisema, tänne tulin aamuisin kahdeksaksi töihin ESS:n ilmoitusosastolle vuodesta 1966 alkaen, täällä lopetin työskentelyn 1989 tammikuun pakkasilla, välillä toki vuosikausia Ilmarisentiellä.
- Mitä taideteos maksoi ? Ei tuhatta euroa, ei sataakaan, kympillä ostin. Printtaa omasi, tulosta tuo suurennos.


...ja tässä yksityiskohta Esan talosta Hämeenkatu 5

...ja tässä piirroksen tekijä liihottelee viitassaan kuvan oikeassa laidassa, keskellä pikkuveljeni Ahti. Vuosi on 1963 ja paikka Lahden Osuuskaupan somistamo Hämeenkadun varrella. Herra Dyster eli Raijan aviomies 'Lare' on lapsuudenkavereitani Kariniemenkadulta 1950-luvulta.


Lahti lauantaina 20. lokakuuta 2018

Moikka! Teen tutkimusta lahtelaisnuorten 50-luvun vapaa-ajasta kohdistaen huomion nuorten huvitteluelämään. Kohteena ovat kahvilat,baarit,ravintolat ja tanssipaikat 50-luvun Lahdessa. Kun luin artikkeleitasi web-palstoilla huomasin että olet hyvin perillä lahtelasnuorten edesottamuksista 50-luvulla. Olithan itsekin nuori tuolloin ja taisit käydä joissakin tuon ajan kahviloissa ja baareissa. Ikäsi puolesta tuskin vielä pääsit ravintoloihin tai lavatansseihin. Vai oliko lavatansseihin mitään ikärajaa. Tutkimukseni ikähaarukka on 10-29v.Hyvin Lahtea tuntevana toivoisinkin että kirjoittaisit piene muistelman kahvila ja baarimuistoistasi. Millaisia kahviloita ja vaikkapa jäätelöbaareja tuolloin oli ja missä ne sijaitsivat. Millainen oli niiden miljöö ja miten niissä viihdyitte ja mitä siellä puuhasitte. Jos sinulla on muistoja ja tietoja tuon ajan ravintoloista ja yleensä ravintolaelämästä sekä tansseista ja tanssipaikoista niin ottaisin tiedot mielelläni vastaan. Koska näistä asioita on hyvin vähän kirjoiteltu niin olisin kiitollinen jos muistelisit tuota kultaista 50-lukua.Muistelut voisi toimittaa sähköpostiini jari.laine@uta.fi Hauskaa Joulun odotusta T. Jari


Kirjoitin nämä muistelut jo kymmenen vuotta sitten, mutta eihän sitä ole kukaan huomannut. Siksi julkaisen jutun nyt uudestaan, kuviakin 1960-luvulta...

NUORTEN HUVIT 50-LUVULLA

Sain tänään 11.12.2008 emailin, jossa kyseltiin 50-luvun nuorison huveista Tampereen yliopiston tutkimusta varten. Aihe on tuttu ja läheinen, elinhän teini-ikääni 50-luvulla, mutta silti vähän taustaakin. Asuin Kariniemenkadulla 1947-1959 eli 4-vuotiaasta 16-vuotiaaksi... Nämä muistelut ovat enimmäkseen lyseon ajoilta.

Oma luokkani IIC vuonna 1955, olimme siis 12-vuotiaita. Katso pukeutumista, useimmilla jalassaan golfhousut, siis puntit käännettyinä polven alapuolella. Olen toiseksiylimmäisessä rivissä toinen vasemmalta, luokanvalvojan Tähtisen Mimmin takana. Näistäkin pojista on tietääkseni jo neljä poistunut keskuudestamme: Tapio Helin, Olli Tiainen, Raimo Linko...

Perheessämme oli viisi henkeä, isä oli kuorma-autoilija, jolla kolme omaa autoa; äiti hoiti aluksi meitä lapsia kotirouvana, meni 50-luvun lopulla R-kioskeihin vapaapäivien tuuraajaksi ja kiersi Kariniemen, Niemen ja Kivistönmäen R-kioskeissa. Meitä poikia oli kolme, vanhin veljeni Pertti oli syntynyt Viipurissa -37, hän kävi nelja luokkaa yhteiskoulua; nuorempi veljeni Ahti (s.-45) kävi keskikoulun lyseossa, minä Raimo (s.-43) kirjoitin lyseosta ylioppilaaksi -64 ja kävin sitten vielä kauppaopistonkin.

Koulusysteemi poikkesi täysin nykyisestä, kansakoulu kesti kahdeksan vuotta, neljänneltä pyrittiin oppikouluun ja kuudennelta ammattikouluun, tai sitten käytiin kansakoulu loppuun. Itse pääsin Lahden lyseoon 11-vuotiaana, toista kotimaista eli ruotsia alettiin päntätä heti ekalla luokalla, ensimmäinen vieras kieli alettiin toisella luokalla, valitsin englannin, mutta lyseossa vaihtoehtona oli myös saksa. Keskikoulun, I-V luokka, jälkeen mentiin lukioon joko kielilinjalle tai matematiikkalinjalle. Valitsin kielilinjan ja pitkän englannin lisäksi piti ottaa kaksi lyhyttä kieltä, otin saksan ja ranskan, latinaakin olisi voinut opiskella. Lyseo oli tuolloin poikakoulu, ja tipala oli tyttökoulu.

Vanhempani rakensivat omakotitalon Kiveriöön, 40 m2 pihamökkiin muutimme 1959, varsinaiseen omakotitaloon muutama vuosi myöhemmin. Lyseon VI luokan jälkeen jouduin pitämään välivuoden, siis menemään töihin, tämän rakentamisprojektin takia. Palasin kouluun 1961-1962 seitsemännelle luokalle, sain ruotsinehdot enkä yrittänytkään niitä suorittaa vaan halusin kerrata aiempia oppeja tulevia ylioppilaskirjoituksia varten. Kertaushan on opintojen äiti !

Lapsuusvuodet ja teini-iän asuin Kariniemessä, nuoruusvuodet Kiveriössä, aikuisena asuin joitain vuosia keskustassa, Vesijärvenkatu 34 ja Yrjönkatu 9, sitten vuosikausia Kiveriössä Purokadulla, oman omakotitalon rakensimme Solttiin 1975, sieltä palasin avioeron jälkeen takaisin Kiveriöön Purokadulle 1992 ja täällä asun edelleen.

Lapsena Kariniemessä oli hyvä asua, pitkässä talossa (Kariniemenkatu 35) oli neljä porraskäytävää, paljon lapsiperheitä, ja samanikäisiä kavereita, tyttöjä ja poikia. Leikimme metsässä eli Kariniemen luonnonpuistossa; pellolla eli Lahdenkadun varren tasanteella, kerrostalot rakennettiin vasta myöhemmin; kaupungin puutarhan vieressä eli Kisapuistossa sen valmistuttua; ongella käytiin kesäisin miltei joka päivä jyrkällä suoraan veteen putoavalla ratapenkalla pienen ja ison Vesijärven välillä. Kariniemenkadun liikenne oli rauhallista 50-luvulla, pelailimme kadullakin pesäpalloa, jalkapalloa ja talvella jääpalloa, hyppelimme kilpaa kadun yli, laskettelimme maha- ja rattikelkoilla ja potkureilla talvisin.

Televisiota ei ollut, elokuvissa ja nonstopeissa käytiin ahkerasti, mm. Hämeessä (Aleksi 13), Ilveksessä (Aleksi 4), Ritzissä (konserttitalossa), Kinemassa (Rautatieaseman lähellä Rautatienk. 6), Kuvapalatsissa (Rautatienk.15), Jukossa (Vesijärvenk. 16), Kareessa (Hämeenk.16), 60-luvulla myös Seitsemässä Veljeksessä (pikkuteatteri, Loviisankatu).

Talvella Salpausselän kisat oli kuitenkin vuoden kohokohtia, sinne painuttiin huvittelemaan isolla porukalla, tyttöjä metsästämään vaikka pakkasta olikin... Kesäisin käytiin telttailemassa, pieni kahden hengen harjateltta oli erittäin suosittu, camping oli kova sana 50- ja 60-luvulla, ainakin juhannuksen tienoilla. Keskikaljaa ei ollut, limsalla ja kaakaolla ja jätskillä käytiin kavereiden kanssa baareissa. Kivaa aikaa ja kivoja muistoja !

Nuorta lempeä 1959, Tellu ja Rami Pulkkilan-harjulla retkeilemässä, unohtumaton ensirakkaus

KAHVILAT:

Jos rahaa ei ollut, lyseolaisena ruokatunteja vietettiin usein puukirjaston (Hämeenkadun ja Mariankadun kulma) nuoriso-osastolla tai lehtienlukusalissa, jos oli rahaa mentiin tietenkin kahviloihin tai baareihin...

- suosituin Maneli Tuomitalon vierellä nykyisen Novatalon paikalla (Aleksi 7), kauan sitten puretun pienen kaksikerroksisen talon toisessa kerroksessa, tila jakaantui kahteen osaan, toisessa yleisessä käytössä oleva pianokin, kahvia limsaa, tupakansavua, oppikoululaisten paikka

- Valtakulman baari, valtavan iso paikka toisessa kerroksessa alatorin vierellä, sinne poikettiin aina ruokatunnilla, lueskeltiin ja kuulusteltiin läksyjä, syötiin pullaa ja kahvia

- Sihvolan jäätelöbaarit Pankinportin perällä ja Vesijärvenkatu 32, Sihvolan omassa puutalossa Luhtasen tehdasta vastapäätä eli Vesijärvenkadun ja Kulmakadun nurkassa. Yrittäjä oli käynyt USAssa ja toi idean sieltä Lahteen, pitkä korkea baaritiski, metallijalkaiset korkeat punaisella nahalla päällystetyt jakkarat ja useita erilaisia jätskiannoksia

- Sinuhe Mariankadulla, nykyisellä paikallaan, sinne poikettiin aina elokuvareissulla, kaakaolle tai limsalle

- Konserttitalon baari toisessa kerroksessa oli kiva paikka, katutasossahan oli Lahden ensimmäinen ostoskeskus, noin 10 erillistä lasiseinin toisistaan erotettua myymälätilaa, mm. Urheilu-Saarinen, posliinikauppa, kenkäkauppa jne jne.

- Urheilutalon baari, toinen kerros, siellä käytiin istuskelemassa ja pajatsoa kokeilemassa

- Lasipalatsin baariinkin (nykyisen Mascotin paikalla Vapaudenkadun ja Rauhankadun kulmassa) poikettiin joskus limsalle tai kahville ja pajatsosta rahaa tienaamaan, lyseolaisena

- Kariniemen baari Karihovissa oli lähin - asuin Kariniemenkadulla 1947-59 - kaunis ja iloinen nuori tytönhuitukka myyjänä, tehtiin aina asiaa hänen luokseen, pajatso kassan vieressä kapeassa käytävässä; koepaperit ja kirjat ostettiin viereisestä yksityisestä kirjakaupasta

- Osuuskaupan kahvila Hämeenkadulla (nykyisen Sokoksen pikkuliikehuoneistojen paikalla), pajatso ja limua, kahvia, kaakaota jne

- Askon baari, Asko-talon (nykyinen Sokos Aleksilla) toinen kerros, suuri sali, tavaratalon asiakkaita ja muuta väkeä

- Maakuntatatalon piha (Hämeenk.9), toinen kerros, iso baari - ruokailijoita ja nuoria

- Nelon baari, Aleksi 1, toinen kerros (myöhemmin Rosso, Lahden ensimmäinen pizzaravintola) - ehkä avautui vasta 60-luvun alussa ?

- Kukonpoika, Lahden ensimmäinen hampurilaispaikka ja yöravintola, Aleksi 25 kongi, pitkä tiski, erillinen ruokailupuoli herkkusuille, omistaja oli Ahti; sai myöhemmin anniskeluoikeudetkin, 60-luvun alkupuolella ?


Lyseon VC eli keskikoulun viimeinen luokka 1958-59, ensi vuonna lukioon. Kuvassa mukana Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Semi Nuoranen, tohtorismies Esko Passila, Etelä-Suomen Sanomien kustantaja Antti Kivekäs, Saimovaaraksi muuttunut Pölösen Jussi, Salmenhaara, Tyrkkö, Jäppinen, Laitinen, Viitanen ja joukosta jo lopullisesti poistuneita, mm. Siikanen, Siren, Talvitie, Luhtanen...

TANSSIPAIKAT - 12.8.2011 sain palautetta - Brian Club ???

- ensimmäiset tanssisysteemit järjestettiin kouluissa, siis oppikouluissa, eli konventit, konvat - Lyseossa omansa, Tipalassa (tyttölyseo kaupungintalon vieressä eli Harjukadun ja Vuorikadun välissä) ja Kannaksen Yhteislyseossa... Opettajien valvovan silmän alla, opiskelijat soittivat elävää musiikkia, esiintyjinä mm. lahtelaiset Sarapaltion Sakke, Aarno Raninen, Ritva Mustonen, Liisa-Maija Laaksonen

- Salpausselän kisojen aikaan Ståhlberginkadulla oli ammattikoululla teknisen opiston opiskelijoilla kisatanssit, siellä käytiin hiihtovehkeet päällä tyttöjä katsomassa

KESÄ JA TANSSILAVAT,
EI IKÄRAJAA, EI ALKOHOLIA
- puffetista kahvia, pullaa, limsaa, ykköskaljaa jne - naiset parhaissa pukimissaan seinustalla, miehillä puku tai pikkutakki ja he hakivat, joskus naistenhakujakin

- Teivaala Teivaanmäessä nykyisen lämpövoimalan yläpuolella, näkymä Vesijärvellekin - siellä tanssittiin hitaita, päästiin lähituntumaan heilojen kanssa, vaikka ei tanssia kunnolla osattukaan. Oppikoululaisten ja 'keskiluokan' paikka, nuoria rakastavaisia, kaikki tunnetut suomalaisyhtyeet kävivät esiintymässä

- Sointula Hirsimetsäntien ja Suopuistonkadun kulmassa; työläiset, mustalaiset, sotilaat vakioporukkaa, tangoa pikavauhdilla lavan reunasta toiseen pitkin laahaavin askelin, tanssinhurmaa jota meikäläinen pystyi vain katseella seuraamaan... Mutta pääsi sieltäkin joskus saatille.

- Vesivehmaan jenkkapirtti - aaltoileva tanssilattia, juhannuksena Vääksyn lavat juhla-alueella - kymmeniä busseja Lahdestakin, tuhansia juhannuksenviettäjiä, omat 'eväät' kaikilla; Kiparkatti Myrskylässä - kerran käväisin sielläkin

- Enonsaari, vanhempi veljeni oli 'lättähattu', kävivät yleisellä moottoriveneellä kavereitten kanssa 'telttailemassa' ja naisissa

TALVI, EI IKÄRAJAA, EI VÄKEVIÄ, EI KESKIOLUTTAKAAN

- Urheilutalo, oppikoululaisten suosima tanssipaikka, pitkät jonot lipunmyynnissä, paljon väkeä, esiintyjiä Pirkko Mannolasta (Miss Suomi) alkaen kaikkiiin Suomen tunnetuinpiin yhtyeisiin

- Kansantalo oli 'varttuneemman' väen ja työssäkäyvien paikka, parvekkeelta oli kiva seurata tanssijoita, nykyisen elokuvateatterin paikalla hämyisempiä paikkoja lähikontaktiin ja pikkupussailuun. Jos ei Urkilla tärpännyt, pikavauhtia Kansantalon ovelle tuttuja ja poistuvia norkoilemaan

- Osake eli Työväentalo Reunan palstan kohdalla - nykyisen Felmannin paikalla - kaksikerroksinen iso puutalo, pääasiassa sama porukka kuin Sointulassa, paljon 'duunareita', sotilaita, mustalaisia - isonveljeni vakiopaikka


Puukirkko ja sankarihaudoilla käynti lakkiaispäivänä toukokuussa 1964. Eturivissä vasemmalla Linderborgin Kai, itse olen oikeanpuoleinen lakkipää.
RAVINTOLAT - täytin 18 vasta 1961,
mutta käytiinhän sitä aiemminkin yrittämässä, ovilla vahtimestarit joka paikassa

- puu-Oululainen pitkässä matalassa puutalossa Rautatienkadun ja Vuorikadun kulmassa, siis elokuvateatteri Kuvapalatsin vieressä, ensimmäinen ravintolareissuni, iso sali täynnä turisevia ukkoja, tupankansavu valtava, äänten sorina samoin, ainakin b-oikeudet eli olutta, lonkeroa, viinejä jne

- Ravintola Prater (aiempi nimi oli Keula), Pakkalan yritys Aleksanterinkadun ja Saimaankadun kulmassa Ilves-apteekkia vastapäätä, lyseolaisena käytiin kavereiden kanssa yläkerran parvella Mosel-viiniä maistelemassa, katutasossa ravintolasalissa elävää musiikkia ja tanssipareja, ruokaa, juomia

- Ravintola Jukola Hämeenkadulla, siis Lahden Osuuskaupan ravintola, oli aikoinaan hyvin suosittu aikuisväen menopaikka, katutasossa oli baari, jossa lehtiväkikin poikkesi ahkerasti

- Nuutti-Grilli Vesijärvenkadulla, Seurahuone (ylioppilasbileet -64) ja sen yöravintola Häränsilmä Aleksilla, ravintola Valtakulma talon yläkerrassa ja Nelson-baari alakerrassa Aleksin puolella

- Ravintola Salpaus Konserttitalossa, heti nykyisessä katutason aulassa, hienohko ja tunnelmallinen sisustus, Pohja oli johtajana

- Centrum Aleksin ja Veskun kulmassa Seurahuonetta vastapäätä, valtavan kokoinen osuuskaupan ravintola, täynnä aikuisia ukkoja ja valtava puheensorina - ensi kertaa kävin vanhemman veljeni ja hänen kaverinsa mukana, joskus 60-luvun alussa ?

- Tirra, Torvi, Monttu - maankuuluja kapakoita

- 60-luvun puolivälissä suosikkipaikkoja oli ylä-Oululainen KOP:n talo Aleksi 10, sieltä lähdettiin aina elokuviin tai tansseihin, käytiin takkatulen vierellä istuskelemassa

- Kariniemen ulkoilmaravintola mäen päällä oli avoinna vain kesäisin, pitkä matala rakennus huvikentän ja huvipuiston välissä, pitkät ulkoterassit, vanhempani kävivät vieraineen joskus siellä tanssahtelemassa

Aika kultaa muistot, 'dementiani' etenee, olen ehkä muistellut jotain väärin ja unohtanut tärkeitä juttuja. Jos jotain huomautettavaa löydät, pistä sähköpostia tulemaan...

Raimo Kaarna - signal@sci.fi


26 tyttöä ja vain 7 poikaa yo-luokalla kauppaopistossa 1964-65. Tenniksen monivuotinen naisten suomenmestari Ahosen Lettu (Leena) kolmannen rivin vasemmassa reunassa, hän myöhästyi miltei joka aamu, koska asui liian lähellä, muutaman sadan metrin päässä koulusta. Kohon Marja-Liisan (nykyään Domander; toinen rivi, oikeassa reunassa) tapasin kirppiksellä parisen viikkoa sitten, hänkin on jäänyt eläkkeelle tekstiilipuotinsa Kauppa-Kohon myytyään. Itse olen alarivissä toinen vasemmalta.

Muistithan katsoa ??? Areenastakin löytyy...


Keskiviikkona lokakuun 17. päivänä 2018

101 vuotta sitten syntyneen äitini lapsuudenmaisemaa luovutetusta Karjalasta

Vanhempani muuttivat Lahteen Viipurista vuonna 1940, ja perustivat tänne kotinsa. Sekä isäni Tauno Kaarna että äitini Aune Kaarna, o.s. Backlund ja perheen nimenmuutoksen jälkeen Aropaasi, olivat syntyperäisiä karjalaisia. Isäni lapsuudenkoti oli maatila Kaarnan kylässä Nuijamaalla, nykyisellä raja-alueella, äitini kotikylä Pälli jäi sodassa rajan väärälle puolelle Venäjälle, muutaman kymmenen kilometrin päähän valtakunnan rajasta.

Kuvan kaksi painokuvaa löysin eilen Cetori-kirppikseltä. Äitini kertoili useinkin nuoruusmuistojaan Rättijärven rannoilta ja Saimaan kanavalta - yhdeltä sululta hypättiin laivaan tai proomuihin miehistölle tai matkustajille mansikoita tai kukkia myymään, seuraavalla sululla hypättiin maihin kanavan varrelle ja kipaistiin takaisin kotinurkille. Äitini isoisä oli sulkumestari koppalakissaan ja virka-asussaan, oma isä ja enokin työskentelivät sulkumiehinä, samoin monet naapurit. Julkaisen myöhemmin joitain vanhoja valokuvia heistäkin työn touhussa...

Nyt molemmat vanhempani lepäävät Levon hautausmaalla, vanhempi Viipurissa syntynyt veljeni Pertti Helsingin Hietaniemessä uurnassaan, meitä poikia on kaksi vielä elävien kirjoissa.


Tiistaina lokakuun 16. päivänä 2018

Kirjaimia
kirppiksellä...

Syttyy, sammuu, valot ikkunain, ja nimilogojen. Tässä tulosta monikansallisten yritysten rantautumisesta Suomeen, pienemmät ja heikommat eivät pärjää, ajautuvat konkurssiin, kokonaiset vaateketjut, urheiluliikkeet, pankit joutuvat kovassa kilpailussa lopettamaan toimintansa. Tämän kuvan otin viime sunnuntaina Sopenkorvessa ulkoilmakirppiksellä. Tilataidetta ja kaunista sellaista, näillähän voisi korvata kaupungin kadottaman taideteoksen. Hintakin saattaisi jäädä alle arvioidun 10.000-15.000 euron?



Tiistaina syyskuun 18. päivänä 2018

Miltä maailma näytti vuonna 1938 ?

Helsingin yliopiston maantieteen professori V. Tanner vastaa kysymykseen esipuheessaan, saat tekstin suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Lahtelainen Paasivaaran Margariinitehdas halusi sivistää kaikkia suomalaisia julkaisemalla oman 'wikipediansa', siis tämän kansion ja siihen 209 erilaista värikästä kiiltäväpintaista keräilykuvaa kaukomaista kaikilta mantereilta, Eurooppa ei ollut mukana... Sanomalehdet olivat mustavalkeita, televisiota ei vielä Suomessa ollut, värikkäät aikakauslehdetkin olivat harvinaisia, radio oli tärkein tiedonsaantiväline useimmille.. Kirjeet seilasivat laivoilla mantereilta toisille kuukauden pari. Puhelimiakin oli vain liikeyrityksillä ja harvemmilla vaurailla ihmisillä.

Väestöräjähdyksestä saat selkeän käsityksen, kun vertaat näitä 80 vuoden takaisia maakohtaisia tietoja nykyhetken tilastoihin. Netissähän se käy helposti, pari klikkausta ja maailmankuva laajenee, on helpompi ymmärtää millaisessa kehityksessä olemme mukana. Vai onko se kehitystä ollenkaan ? Lisääkö tieto tuskaa ? Minne maailma onkaan menossa...

Klikkaa kuvia ja sivut aukeavat suurempana uuteen ikkunaan OPPIA IKÄ KAIKKI - KEHDOSTA HAUTAAN... KIITOS PAASIVAARAN MARGARIINITEHDAS, KAIKKIEN KERÄILIJÖIDEN PUOLESTA !


Tiistaina 28. elokuuta 2018

Cheekin jättikonserttia telkkarista katsellessa tuli mieleen toinen
lahtelainen teinipoppariyhtye vuodelta 1978, B a m b o o . . .

Bamboon 'valot sammuivat' 40 vuotta sitten... Heinosen Jonin manageroima lahtelainen teinityttöjen suosikkiyhtye kaatui poikien vanhempien vaatimuksiin ja viisasteluun ??!

'Kapinakenraalina' taisi olla Litmasen Pepi, ylienerginen julkisten kalusteiden ex-markkinamies ja paikallisen raviurheilun myyntitykki, teimme paljonkin yhteistyötä ilmoitusasioissa. Pepi toi lehti-ilmoitukset minulle ja minä avitin häntä myös erilaisten esitteiden toteuttamisessa. Myös pari Bamboo-lehteä ladoin, leiskasin ja painoin offsetilla omassa yrityksessäni, Pepin toimeksiantona.
KLIKKAA KUVIA, KAIKKI SIVUT SUURENEVAT LUETTAVAAN KOKOON - TAKASIVU JA ETUSIVU

SIVUT 2 - 3 - 4 - 5

SIVUT 6 - 7 - 8 - 9

SIVUT 10 - 11 - 12 - 13

SIVUT 14 - 15

KLIKKAA KUVIA, KAIKKI SIVUT SUURENEVAT LUETTAVAAN KOKOON - TAKASIVU JA ETUSIVU

SIVUT 2 - 3 - 4 - 5

SIVUT 6 - 7 - 8 - 9


SIVUT 10 - 11

BAMBOO ehti julkaista ainakin yhden älppärin, omasta levykokoelmastani löytyy. Skannaan levyn kannen tänne myöhemmin.

Nämä kaksi lehteä ladoin IBM Composerilla, otsikot tein letroilla ja painoin Gestetner 200-offsetkoneella.



Perjantaina elokuun 17. päivänä 2018

Kaarnan "kulttuuripläjäys..."

Yhdeksänsataa- yhdeksänkymmentäviisi sivua yhden miehen tilitystä yrityksestä nimeltä Nokia... Suomalaista taloushistoriaa
1992-2010. Faktatietoa tapahtumien taustoista, suurista suunnitelmista ja niiden tekijöistä.
Pieni virsikirjan kokoinen pokkari, mahtuu taskuun, mukaan reissuille. Suosittelen !

Miten tämä Lahteen liittyy ? Ollila omistaa kartanon Nastolassa, nykyisin Lahtea, ja hänen vaimollaankin on siteitä Lahteen...

'Yhden asian ihmisiä' kutsutaan joissain piireissä asperger-tapauksiksi. Tunnen muutamia - lyseossa 1960-luvulla luokkakaverini Ersa oli historiallisen numerotietoinen persoonallisuus, itse olen puuhastellut 58 vuotta yötäpäivää lehteni kimpussa, eikä kännykkäasioiden ympärivuorokautinen pohdiskelukaan paljoa linjasta poikkea.

Satakaksitoista sivua seksiä ja loistavia ohuella tussilla tehtyjä piirroksia aiheesta... Remes osaa asiansa ! Tämän kirjan lukija saattaa ymmärtää puolisoaan entistä paremmin ja välttyä avioliiton karikoiltakin ? Oma liittoni kesti lähes neljännesvuosisadan, lapsetkin jo viisissäkymmenissä, ja silti oikeista kirjoista voi vanhuskin vielä löytää uusia ohjeita elämäänsä...

P.S. Molemmat kirjat kirpputorilöytöjä, muutaman euron kappale.


Maanantaina heinäkuun 30. päivänä 2018

Lahden Elokuvayhdistys r.y. julkaisi vuonna 1971 oman lehtensä, Elokuva 71.
Lehden päätoimittaja oli Hannu Massinen, joka kirjoitti elokuva-arvostelut Etelä-Suomen Sanomiinkin vuosikymmenten ajan. Hän oli myös yhdistyksen sihteeri, minä olin rahastonhoitaja, puheenjohtaja taisi tuolloin olla Mika Suvioja. Kaikki tekstit 'ladoin' kahdella manuaalisella konttorikirjoituskoneella, saksin palstoiksi ja taitoin sivuiksi liimapuikkoa käyttäen, kuvien rasterointi ostettiin ammattilaisilta. Vuosittain oli noin 10 esitystä ja elokuvateatteri Kare oli aina tupaten täynnä. Katsojille jaettiin A4-kokoinen moniste, jossa näytöksen elokuva esiteltiin, tekstit Hannu Massisen, monistuksen hoidin minä kotonani Gestetner-vahasmonistuskoneella.

Klikkaa kuvia ja sivut aukeavat suurempana uuteen ikkunaan


Sunnuntaina heinäkuun 29. päivänä 2018 Terveisiä - Pekka Puttonen täälä.

I notice English on your FB page so I think you are conversant in English. I could write in Finnish but it would take 3 times longer and end up with mistakes. That was quite a surprise to receive a post in answer to my grade one picture from someone standing next to me some 68 years ago. I guess it's a small world after all. I am also amazed at your memory. I do remember there being a smart kid that could read quite well the first year. He would sit in a chair at the head of the class and read stories to the rest of us. I have kind of an idea that it was you. Anyway my email is plputtonen@----.--- if you want to answer and use normal email. Luen suomea viellä tarpeeksi hyvin että justiin pärjään. All the best from Vancouver Island.


Vastaukseni Pekalle

Kiitti kirjeestäsi Pekka... Olihan se huikeaa saada postia vanhalta luokkakaverilta 68 vuoden takaa. Matkustimme lapsuudessani junalla Lappeenrantaan sukuloimaan, ja vanhempani kertoivat minun tavailleen paikkakuntien nimiä rautatieasemien seiniltä 4-5-vuotiaana, osasin varmasti lukea sujuvasti jo koulun alkaessa 7-vuotiaana.

It was a great surprise to see those old school photos you placed on the facebook-site, I've got them too. Anyhow it was very interesting to hear that you've been living in Canada for decades (?), several of us have been dead for years already. I've been living here in Lahti all my life, got married in 1966 - two daughters (now 51 and 49), one granddaughter age 16 - divorced in 1992. I was working in Etelä-Suomen Sanomat as 'advertising editor' = copy writing, lay-outing, ad space sales etc - from 1966 to 1989. I never went to any university, just studied after Kivimaan kansakoulu (premier school) in Lahden Lyseo (secondary school) and in the local Lahden Kauppaopisto (commercial school).

I do publish a few web sites - the GEATEST is www.signalpenpals.net in English (+ 92 other languages via google) - over 3.600 pages and 50.000 penpal ads... And when you want to remember your life in LAHTI FINLAND you have to 'refreshen' your Finnish by reading my Finnish language website - www.lahtelaista.net... Memories from your and my childhood ????

I'm a kind of hamster, collect almost anything - postage stamps, matchbox labels, etc etc etc - now mainly computers (over 50) etc, books and all kinds of hobby stuff... Take a look at the websites and you'll see 'what kind of fool' I am.

If you care to tell something about your personal life in Canada that might be interesting, too. When did you leave Finland ? Have you lived also in other countries ? Write sometimes when you've got idle time but take a look at my websites at first...

Hyvää päivänjatkoa ja terkut perheellesikin... Kirjoitellaan !

Raimo Kaarna
++++++++++++++++++++++

Kuva suurenee uuteen ikkunaan klikkaamalla

Kivimaan kansakoulun ensimmäinen luokka v. 1950,
kuvan lähetti Peter (Pekka) Puttonen Kanadasta eilen facebookiin vastauksena kommenttiini

Itse seison takarivissä äärimmäisenä oikealla, Peter vieressäni vasemmalla. - Kasvomuistini on hyvä, mutta ne nimet, ne nimet, kadonneet aikain saatossa taivaantuuliin. Yritin kuitenkin muistella näitä luokkakavereitani...
Takarivi vasemmalta: Raija Halme; Olli Lempinen?; Matti Salo; Matti Hilpinen; Pekka (Peter) Puttonen; Raimo Kaarna
2. rivi: Heikki Nokelainen; Kaj Liljeblad (purjehtija, arkkitehti); Tuula Määttänen; opettaja Irma Wallenius (o.s. Vikholm, asui Kariniemenk.35); Pirkko-Liisa Vesanen; Kaisa Lassander; Raimo Huhtanen? (rekkitemppuilija)
3. rivi: Jouko Vanhanen; Seppo Ruusunen (vaaleansininen Jaguar kotipihassa Kivimäentiellä); Eero Virtanen; Orvokki Koskimaa; Eeva-Maija Vilander ('ihastukseni'); Tellervo Härkönen; Ritva (Ippa) Jääskeläinen
Alarivi: Kati Pohjanheimo (nyk.Jalli, piti balettitarvikekauppaa, öljyvärimaalaus seinälläni); Eeva-Maija Salminen; Marja Vuorinen; Pirkko Repo; tyttö?; Riitta Nupponen (Kariniemenk.24, Nupposen huonekaluliike); Ritva Ripatti? (Kariniemenk.26); Eila Suppanen (Purokatu 29); Kirsti? Inkinen? (Kivimäentieltä, veli Erä-Veikkoja)
- Täydennä puuttuvat nimet, jos muistat !
- Opettaja puhutteli kaikkia VAIN ETUNIMELTÄ.
- Kysymysmerkki ?= en tunnista/ en muista/ korjaa virheet.
- 23.8.2018 sain Kati Jallilta (Pohjanheimo) korjauksia, kiitti !

Ja tässä toisen luokan kuva vuodelta 1951, Pohjanheimon Kati ja minä samettihaalareissamme eturivissä... Opettaja on Maija Mutikainen.


Lauantaina heinäkuun 28. päivänä 2018

Miten olet viettänyt nämä heinäkuun ennätyshelteet ?
Mökillä ? Terasseilla ? Sisätiloissa vai ulkona ?

Olen skannaillut lehteni sivuja parisen viikkoa yötä päivää, sisätiloissa tietenkin.
Näissä valokuvissa luetaan lahtelaista kansainvälistä lehteä ympäri maailmaa, SIGNAL PENPAL MAGAZINE - oletko koskaan kuullutkaan siitä yhtään mitään ?
Signal on ilmestynyt lähes 60 vuotta, 1960-2018 !!!!

Nyt Sinäkin voit selailla kaikki kuvien lehdet alusta loppuun -
yli 100 eri numeroa - yli 1.000 sivua - yli 50.000 kirjeystävää... Klikkaile linkkejä !
1960-1969 = 6.500 ystävää | 1970-1979 = 10.850 ystävää
1980-1989 = 16.700 ystävää | 1990-1999 = 18.400 ystävää

Kaikille yli 50.000 ilmoittajalle olen lähettänyt Signalin näytenumeron ! Lisäksi olen vastannut henkilökohtaisesti 100.000 kirjeystävän etsijälle... Arvaa kuka on kirjoittanut jokaisen osoitteen kirjekuoriin, pakannut lehdet, liimannut postimerkit ? Ja maksanut koko lystin omasta rahapussistaan lähes 60 vuoden ajan ? Minä itse tietenkin ! Posti on tuonut Signalille 150.000 kirjettä ja vienyt 382.000 Signal-lehteä 100 eri maahan.

Vuosien 1997-2017 kymmenettuhannet ilmoitukset näet heti suoraan SIGNALPENPALS.NET -webbisivuilta... Jo 20 vuotta netissä !
1997 | 1998 | 1999 | 2000 | 2001 | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 |


Lakurullaa Hoilonpolulla
07072018 Tapio Strandberg

Kesä ja polkupyörä
ja Seppo-poika

Äiti laittaa Sepon menemään sisarensa kauppapuotiin, tuonne Niemenkadun keltaiseen kerrostaloon. Tiedättehän sen, joka on siinä Lahden Sahan kohdalla rinteessä. Se komia, jossa kaikki haluaisivat asua. Sen alakerrassa on puoti. Ja äidin sisko asustaa samassa talossa. Sinne Seppo laitetaan asialle äidin ostoslistan kanssa melko usein.

Kohokohta on saada äidiltä karkkiraha, tai sitten, ostosten kylkiäisenä täti ojentaa lakurullan tai kaksi. Tokihan tiedätte. Pieni kiekko mustaa niin hyvää lakritsia, voi että. Liekkö rullassa 30 cm tätä ihanuutta. Kotimatkalle iloisin mielin. Kyllä pyörä kulkee. Kohdalle tulee mutka Hoilon polulle. Sitä pitkin on pakko kulkea, kun sen varrella on kaikki kaverit.

Niinpä, kun kesäaika on, kavereita joka pihassa ja porteilla.
Ensi kysymys aina: Onks lakua??
Välillä sitä on. Niinpä Seppo antaa kullekin portille 1 cm palasen tätä niin haluttua herkkua. Kun portteja on lukuisia, rulla hupenee. Voi olla, että kotiin saakka toinen rulla säilyy Sepon omaan käyttöön.

Hoilonkujan seutuvilla asui Lahden Sahan työväkeä, joten sen liikenne oli vilkas. Tosin se oli rinteessä niin jyrkkä, että vain alaspäin saattoi pyörällä lasketella. Sellainen on oikeaa kesää, kun joku pysähtyy portilla ja tarjoo lakurullaa.

Tapahtumat sijoittunevat jonnekin 1950-luvun vaiheille? Vai mitä, Tapio?


Torstaina 14. kesäkuuta 2018

www.huuto.net > Haku > Keräily > "Lahti" = 1.538 hakutulosta

Satoja vanhoja kuvapostikortteja, viirejä, koriste-esineitä, kirjoja, etikettejä, 'kuolleitten' yritysten firmakirjekuoria - 33 sivua ja 48 kuvallista kohdetta jokaisella sivulla...
Jotain kiinnostavaa löytyy varmasti !


Perjantaina 8. kesäkuuta 2018

Serkkupoika Esko Nikkanen junailee Topparoikassa !
Lue koko juttu ESS:n Perjantai-sivuilta 8.6.2018


Tiistaina 5. kesäkuuta 2018

"Pyrkijä - palataanpa ajassa 95 vuotta taaksepäin - Suomi 5v."
oli myyjä kirjoittanut hintalappuunsa Cetori-kirppiksellä...
Tehdään siis aikamatka vuoteen 1923 - hinta 1,00 euro !

Lahtelaista historiaa 125 vuoden takaa, Lahden kansanopiston 30-vuotisjuhlista vuonna 1923.


Perjantaina 1. kesäkuuta 2018

Automatkailijat kyytiä odottamassa

Uudet lemmikkini, papanoita kotiportaalle, 'leikkaavat' nurmet puolestani ja harventavat kasvimaat...


Keskiviikkona 23. toukokuuta 2018

Oman aikansa luovaa hulluutta, isä ja tytär, graafinen suunnittelija... Erakon eläkeläisen elämäntehtävän työvälineitä... .
.
.
.
.
.
.
.
.
.


Maanantaina 30. huhtikuuta 2018

Inspiroiva
29. huhtikuuta 2017 ·
L A H T I - Koti.

Taltioimme tiimimme kanssa viimeisen vuoden aikana kotikaupunkimme monimuotoisuutta ilmasta käsin.
Katso lisää - https://inspiroiva.fi
ja somessa - https://www.instagram.com/inspiroivafi
#VisitLahti #InspiroivaFi

P.S. "tiimimme kanssa" = Jouni Heikkilä & kumppanit...


Keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018

Mitään en tiedä, mutta ehdottomasti vastustan...

Ajelin kahtena päivänä henkilökohtaisesti eräälle katsastusasemalle aikaa varaamaan. Ei palvelua, ei henkilökuntaa missään, pöydällä lappu: 'Odottele, tulen joskus, jos ehdin' tms ? Yksityistäminenhän tunnetusti parantaa palvelua, eikö ?
Vartin jaksoin odotella ennen häipymistä. Kyllä Lahdesta rahanottajiakin löytyy !


Perjantai 20. huhtikuuta 2018

Lapsuudenmaisemaa 1950-luvulta, Kariniemenkatu, Lahdenkatua ja Vesijärvenkatua

Kuvan ottajaa tai alkuperää en tiedä... Linkin lähetti joku lukija.


Keskiviikkona 18. huhtikuuta 2018

Tämä ilmoitus on skannattu vuoden 1935 sanomalehdestä. Samassa lehdessä oli tehtaanomistajan mielipidekirjoitus työläisten oikeuksista, skannaan sen myöhemmin.


Lahti lauantaina 14.huhtikuuta 2018

ONNITTELUT HANNA MYYRÄ...

Toivottavasti päätoimittajavalintasi jää pysyväksi.
Isäsi oli työkavereitani silloin, kun itse olit koulun kesälomien aikaan tsupparina Ilmarisentiellä kuten omatkin tyttäreni.
Sunnuntai 2.9.2012

Etelä-Suomen Sanomien toimittajat vuonna 1964, kuva on skannattu 'Etelä -Suomen Sanomat 1914-1964'-historiikista, joka ilmestyi vuonna 1968: 225 sivua, kovat kannet, painettu tietenkin Esan Kirjapainossa. - Kuvan toimittajista enemmistö on jo poistunut joukostamme, muutamat jatkanevat vielä kirjoittelua...


Ylärivissä päätoimittajat, toimituspäällikkö ja toimitussihteerit.

Leiponen kunta-asiat, Mattila maatalous, Häkkinen urheilu, Savolainen talous - Mattilan kanssa kaksi teemanumeroa joka vuosi.

Salomaa ja Henttonen kulttuuria, Rissasen Eeva myöhemmin päätoimittajaksi, Karjalainen hömppää, Eskola urheilu - Henttonen ja Irina tekivät muotinumerot.

Paasilehdon Mapa ulkomaat, Jalava urheilu, Teuvo Nurmi Kuusankosken Sanomien päätoimit- tajaksi, Nuottimäki oli lyseolaisia.

Aluetoimittajia ja vihoviimeiset paikkakuntanumerot, miltei mahdotonta myydä ilmoituksia - hinnoista ei joustettu markkaakaan !
Väisäsen ja Jussilan arkistoista löysin hyvät kuvat omiin ilmoituksiin jne.



Tiistai 10. huhtikuuta 2018

Lahti kuvin, ennen ja nyt


Sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Linjuri no 6

25032018 Tapio Strandberg

Elettiin aikaa 1960-1970 seutuvilla.

Mieleen tulee linjurin reitti. Se saapui Lahdesta, ja Hennalan Varuskunnan alueen laitaa, tänne, Hennalan rautatiepysäkille. Nykykatsannolla, auton kuljettajan täytyi olla taituri. Kaikki tiet sorapintaisia ja tietysti niin kapeita.

Melkein ihmeenä voisi pitää sitä, kun Linja no 6 alkoi liikennöidä Metsä-Hennalaan. Tämä tarkoittaa, että maanviljelijöiden vähäinen soratie sai uuden kulkijan. Niinpä auto kääntyi jyrkän mutkan Jalkarannan pelloiksi kutsutulle peltotielle. Köröteltyään runsaan 100 metriä lepikossa, alkoi n. yksi kilometri peltoaukeaa. Loivaa kaartelua oikealle ja vasemmalla. Tien vasemmalla puolella silloin tällöin lato. Yhteensä viisi kappaletta. Ne olivat kuuluisia. Moneen niistä oli hirttäytynyt sodan kärsinyt mies. Edelleenkin ohi mennessä kurkkailtiin, heiluuko nytkin joku köydessä.

Saavuttaessa sellaiseen asevelikylään, tosin, sen rakennus alkoi 1950-luvun alussa, oli jo kunkin rakentajan itsenäinen yritys. Jokainen heistä oli sodan miehiä. Kylän koko ei kummoinen ollut. Pari katua oikealle ja tämä saapuva luikerteli kohti etelää, noin 300 metriä.

No, siinä tienristillä, Linja no 6 koetti kääntyä, olihan matkustajat luovutettu ja uusia kömpinyt sisälle. Siinä aivan vieressä oli omakotitalo, jonka kivijalassa oli pienoinen kauppa. Sinne oli myyjättäreksi saapunut, aluksi Pohjanmaalta lähtöä ollen Aino Nevala. Nyt hän oli siirtynyt keittolahommista, tuolta Laitialan koululta tähän tehtävään. Melkein kohta, asiakas nimeltä Levänen sai houkuteltua tarmokkaan naisen vaimokseen. Hänellä kun oli uusi talonsa aivan kylän sydämessä. Ainolla myös tytär Anita.

Linja no 6 käynnistyi lähteäkseen samaa reittiä Jalkarantalaisten peltoa pitkin kohti Hennalan pysäkkiä. Pitipä lopulla matkaa saada hieman vauhtia lisää, sillä nousu pysäkille oli melkoisen jyrkän osuuden päässä. Ja, taas runsas 90 asteen käännös oikealle. Ja, matkustajia nousee lisää autoon.

Nyt matka jatkuu kahden lepikon välistä tieuraa pitkin, Hennalan väen asuttamien puuparakkien välitse, Hennalan Varuskunnan pikkuportille. Vartija tekee kunniaa, ja linjuri saa jatkaa matkaa. Jälleen lisää matkustajia Päävartion kohdalla ja Pääportti alkaa jäädä taakse. Eteen saapuu Tornatorin tehdas ja asutusalue. Väkeä lisää autoon. Pientalojen reunustaessa Rykmentinkatua, lähestyy Neljänkaivonkadun kulma, jossa käännytään 90 astetta oikealle. Tässä kohtaa pikkutaajamaa on lukuisia kauppoja.

Nyt loppui Tapiolta ajokartta, ja kohta sitä jo oltaisiin Helsingin valtatiellä ja vasemmalla odotti Lahden kaupunki.

TAPIOLLE TIEDOKSI:
Jos olisit jatkanut bussimatkaasi kutosella olisit piakkoin kurvaillut Kiveriön kaduilla - Hirsimetsäntie - Kiveriönkatu - Purokatu.
1960-70-luvuilla päätepysäkki oli Lahden Osuuskaupan edustalla kotikatuni Purokadun ja Kiveriönkadun kulmassa.
Raimo Kaarna


Torstaina 8. maaliskuuta 2018

TYÖPAIKKAHAASTATTELU TIEDOSSA ?
VALMISTAUDU NÄIN...
(englanninkielinen ohje, facebookista)


Lauantaina 3. maaliskuuta 2018

Kutsumattomia vieraita kotiportailla


Ruoka näyttää maistuneen pupujusseille, ja pihamaa onkin jälkiä täynnä...


Lauantaina 3. maaliskuuta 2018



Lumi 8-vuotiaana runosuonta etsimässä ukin Hermes Babyn äärellä


Sanojen valta

Lumi Kaarna, 16 v.

    sanojen kautta valtaa saan vaikka muuten sitä ei olisikaan sanoja helppo on kouluttaa ja onni on osata kirjoittaa sanat voin muottiini pakottaa niitä edestakaisin pompottaa voin mielin määrin komentaa eikä sanoja se ala harmittaa sanoilla voi myös vaikuttaa hurmata, hallita, vakuuttaa puolelleen voittaa tai itkettää satuttaa, kauhua herättää kirjailija luoda voi maailmaan paljon uutta, jos häntä kiinnostaa tai vaikka kokonaan uuden maan voi keksiä, ryhtyä kertomaan pisteet, pilkut ja kirjaimet on harmi, jos niitä tunne et nuo kaikki rakkaat ystävät mihin tahansa melkein pystyvät siksi vihjeen annankin sinulle nyt ellet vielä ole sitä ymmärtänyt jopa vihaisen koiran voi kesyttää mutta kirjailijaa kannata ei ärsyttää


Perjantaina 23. helmikuuta 2018

Kuvan kisaohjelma ilmestyi 50 vuotta sitten
SALPAUSSELKÄ 1968 - koko A5, 98 sivua

Ja painopaikka oli tietenkin Esan Kirjapaino Oy, Etelä-Suomen Sanomat, vuosikymmenten ajan. Tuoreena esalaisena sain suunnitella oman ilmoituksemme, se on tuossa oikeassa reunassa.
Kirjoitin tekstit ja tein leiskat kymmeniin omiin mainoksiimme erilaisissa julkaisuissa, ilmoitusasiakkaita avustin työhuoneessani kahdeksan tuntia päivässä 1966-1989. Kiinnostavaa puuhaa...


Perjantaina 16. helmikuuta 2018

Elävä muisti - kansallinen audiovisuaalinen instituutti

LAHTI 1957 - -
klikkaa ja katso
Lahden esittelyelokuvia


Perjantaina 9. helmikuuta 2018

Vanhoja arkistojani tutkaillessa osui käsiin ilmaisjakelulehti LAHTISET vuodelta 1985 n:o 35 29.8., 24 tabloidsivua, levikki 58.445. Lehden päätoimittaja Kari Naskinen - entinen työkaveri Etelä-Suomen Sanomista - oli käynyt tekemässä puolen sivun jutun julkaisemastani englanninkielisestä SIGNAL-lehdestäni. Klikkaa kuvaa ja voit lukea kuvan tekstit suurempana, se aukeaa uuteen ikkunaan.

Tutustu myös nykyiseen
S I G N A L -lehteen internetissä www.signalpenpals.net,
tuhansia sivuja ja ilmoituksia ympäri maailmaa.
Lähetä oma ilmoituksesi ja julkaisen sen netissä ilmaiseksi vielä tänään...


Keskiviikkona 7. helmikuuta 2018

Tietenkin muistan sinut Eila S, ja Timpan ja Tomin...

Kiva että löysit mieleistäsi lueskeltavaa ja valokuvia vanhasta työpaikastamme, puolen vuosisadan takaa. Silloin tällöin tapaan joitain ex-esalaisia omassa S-marketissani Kiveriössä, Liipolan kirppiksillä, muuallakin - olimmehan työkavereita yli 20 vuoden ajan. Nykyään vain harvat saavat olla saman hyvän työnantajan palveluksessa vuosikymmeniä. Monet ovat jo lopullisesti poistuneetkin joukostamme, rivit harvenevat päivä päivältä, mutta hyvät muistot säilyvät ikuisesti.

Hämeenkadun konttorissa aloitin vuonna 1966 ja siellä lopetin vuonna 1989 ilmoitustoimittajan urani, koko ajan työskentelin yksin omassa huoneessani, kuvassa viimeisin työhuoneeni. Tietenkin ilmoitusasiakkaat ja te työkaverit kävitte aina välillä 'häiritsemässä rauhaani'...

Terveiset Timpalle ja perheelle ja kauttasi muillekin entisille esalaisille.
Kerro näistä sivuista heillekin - ja osoitehan on - www.lahtelaista.net -

- rami


Sunnuntaina 28. tammikuuta 2018

Kansalaiset - Medborgare

Kävin parisen tuntia sitten täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni, siis äänestämässä... Meillähän on vaalisalaisuus, joten en kerro kuka ääneni sai. Oliko se kaunis vaalea 'Hilja Maitotyttö', ikäiseni itsepäinen ikuinen vastarannankiiski pikkumies pohjoisesta, sairaanhoitaja sosialisti suurkaupungista, linuxin keksijän sukulainen svenska talande bättre folketista, tuppeensahatun lautakasan pehmeä-ääninen ex-casanova, kainuulainen sanavalmis ja teräväksi osoittautunut vasemmistonainen, viherpipertäjien entinen inter-railaaja ja reppuselkäreissaaja vai itsestäänselvä mutta itseään epäselvästi ilmaiseva ennakkosuosikki ja tuleva isä? Demokratiassa pitää olla vaihtoehtoja - vaihtelu virkistää vanhaakin (75) - mitään en tiedä mutta silti vastustan !


Lumi K. kirjoitti 26.1.2018 22:36:

Muistatko vielä Alman (_Alma ystävämme_), kaikkein ensimmäisen tarinan, jonka sinä minulta koskaan julkaisit lahtelaista.netissä?

Olin kahdeksanvuotias, kun sen kirjoitin kesällä 2010. Äsken löysin sähköpostistani JATKO-OSAN, joka kertoo Alman elämästä useita vuosia myöhemmin ja jonka kirjoittaessani taisin olla 12-13-vuotias. En vain ollenkaan ole muistanut, että minulla on sellainenkin!

Laitan sen tähän mukaan, jos haluat lukea. Siinä ovat täsmälleen samat henkilötkin kuin alkuperäisessä Almassa!


Lahti 2.7.2010

Lumi Kaarna, 8 vuotta,
toiseksi päätoimittajaksi
lahtelaista-sivustolle

Lumi aikoo isona kirjailijaksi ja sen huomaa, kun lueskelee "Alma ystävämme" kirjaa näiltä sivuilta. Kaikki tekstit Lumi on kirjoittanut muutaman päivän kuluessa ollessaan Ukillaan kyläilemässä.

Lumi on 'vanha tekijä' tietokoneiden kanssa. Kotonaan hän on äitinsä - graafinen suunnittelija - Macilla tehnyt jo muutaman elokuvankin kaverinsa Lisan kanssa. Tytöt laulavat ja tanssivat yhdessä, tietokoneen oma kiinteä kamera on tallentanut esiintymiset suoraan koneen kovalevylle. Esitykset kävisivät sellaisenaan vaikka tv-ohjelmien välikuulutusten täytteeksi.

Äsken Lumi sai tämän sivuston päätoimittajalta ikioman minitietokoneenkin, huutonetistä löytyneen Webbookin... Silläkin on kirjoitettu jo useita juttuja, "Ilonan salaklubi" jne.



Perjantaina 26. tammikuuta 2018

Lumikon luolasto lumessa kotipihallani

Viime yön vesisateet sulattivat hangen pintakerroksen ja paljastivat harvinaisemman näyn - lumikon pitkän käytäväverkoston, joka näkyy kuvassa tummempina varjoina. Muutama vuosi sitten lumitöitä tehdessäni tuijotin tätä täysin valkeata vaaksanmittaista puutarhaletkun vahvuista kaunotarta silmästä silmään, olimme molemmat jähmettyneet paikoillemme. Yhtäkkiä se sukelsi vastasataneeseen hankeen, myöhemmin havaitsin vain 3-4 cm kokoisia pyöreitä reikiä lumessa. Tänään paljastui parisenkymmentä metriä itse käytäviä sateen ja puista pudonneiden roskien likaamasta lumikerroksesta.


Torstaina 25. tammikuuta 2018

FROM: Lumi Kaarna SENT: Sunday, January 21, 2018 12:11 AM TO: Ukki Kaarna SUBJECT:

Koiranovelli AVA

Aiheeseen liittyvä video: https://www.youtube.com/watch?v=y5sizSddPGo AVA "Jos minä tämän olisin tiennyt..." Vanha nainen pudisti kiivaasti päätään ja joutui hetken ajan hakemaan oikeita sanoja. "Jos minä tämän olisin tiennyt, niin... En edes tiedä, mitä olisin tehnyt. Ainakaan en olisi tullut paikan päälle tuota uutta petoasi ihailemaan." Nainen vilkaisi paheksuvasti suurta koiraa, joka makasi vatsallaan matolla hänen tyttärentyttärensä omakotitalon olohuoneessa, ja ihmetteli, mihin vielä joutuisikaan Lotan ja tämän omituisten villitysten kanssa. "Kuinka niin? Mikä Avassa on muka vikana?" Lotta tuohtui. Hänen kolme lastaan — kaksi tyttöä ja yksi poika — istuivat rivissä sohvalla, ja heidän vieressään piti vahtia Viola-dobermanni. Peta-kaukasiankoira kierteli vuorotellen sisällä ja ulkona pitääkseen kutsumattomat vieraat loitolla, ja Haamu-dalmatiankoira säntäili innoissaan sinne tänne. Ava, joka myöskin oli dobermanni, oli jo Lotan neljäs koira, ja hänen melkein 90-vuotias isoäitinsä oli sitä mieltä, että nyt saisi tosiaan riittää. "Ensin sinä käännytät minun lapsenlapsenlapseni vegaaneiksi ja annat heille aivan älyttömät nimet. Sitten sinä vielä otat neljännen tappajakoiran, jonka korvat ovat kaiken lisäksi typistetyt", nainen paasasi. Hän oli jo oppinut sietämään Violaa, joka oli väriltään suklaanruskea ja jonka päässä roikkuivat sievät luppakorvat, mutta Ava oli täysin eri maata. Sen turkki oli korpinmusta, ja sen korvat oli nostettu keinotekoisesti pystyyn, mikä teki siitä paljon lajitoveriaan pelottavamman näköisen. "En kyllä olisi sinusta uskonut!" "Niin. Minähän olen aina arvostanut luonnollisia korvia", Lotta sanoi kumartuen Avan viereen ja koskettaen varovasti sen pystyssä sojottavien korvien suippoja kärkiä. "Mielestäni ne ovat kauniimmatkin, ja näiden leikkaaminen on varmasti tehnyt kipeää. En minä silti tuollaisen seikan takia koiraa voinut pulaan jättää. Sehän olisi lopetettu, ellen minä olisi sitä ottanut, ja löysin ilmoituksen myytävänä olevasta dobermannista aivan viime hetkellä. Ehdin juuri ja juuri taistella sille päivän lisää armonaikaa ja käydä hakemassa. Lapsia ei sitä paitsi ole tarvinnut käännyttää yhtään mihinkään. He ovat pienestä asti oppineet kunnioittamaan elämää." "Minä muistan, kuinka sinä lapsena esittelit minulle kuvia juuri tuollaisista koirista", nainen sanoi sormeaan heristäen. "Olit innokas eläinsuojelija, ja näyttelit minulle kuvia pienistä dobermannin pennuista korvat kääreissä. Silloin olit ankarasti typistystä vastaan." "Niin minä olen edelleenkin", Lotta huokaisi, "mutta muistaakseni sanoin jo silloin, että jos joskus typistetty koira etsisi kotia, ei tämä asiaa ratkaisisi. Ava on jo saanut oman osansa ihmisten julmuudesta. Se on vasta kaksivuotias. Ei sen aika vielä ollut kuolla. Tietenkään Avan kanssa ei voi kilpailla missään, mutta eihän Haamunkaan kanssa voi, kun se on värivirheellinen. Tärkeintä minulle on, että koira on hyvä perheenjäsen." Lotan lapset Oliver, Eerika ja Aurora tuijottivat ihmeissään melskaavia aikuisia. 9-, 7- ja 5-vuotiaat lapset eivät oikein ymmärtäneet, miksi heidän isoisoäitinsä vastusti Avaa tai mikä heidän nimissään oli vikana. "Violan sinä sentään otit pentuna ja sait kouluttaa itse alusta alkaen", nainen mutisi. "Tiedätkö sinä, miksi Avan entinen omistaja antoi sen pois? Sillähän voi olla vaikka minkälaisia käytöshäiriöitä. Kerropa, mitä tuhojaan se on täällä jo tehnyt!" "Se varasti ruoat suoraan pöydästä ja repi nojatuolista täytteet ulos", Aurora selitti kirkkaalla äänellä, ennen kuin äiti ehti vastata sanaakaan. "Eipäs, vaan se oli Peta", Oliver tönäisi sisartaan kylkeen. "Miten niin? Eihän Peta enää..." Aurora aloitti, mutta se johti vain uuteen tölväisyyn. Oliver kuiskasi jotakin hänen korvaansa, jolloin hän hymyili aurinkoisesti ja kiirehti sanomaan: "Niin. Kyllä se Peta oli." Nainen ei kuitenkaan ollut typerä ja näki helposti lasten juonen läpi. "Kyllä sinä olet nykyään vastuuton, Lotta", hän tuhahti. "Minähän sanoin, että tuosta koirasta olisi ongelmia — ja sitten sinä vielä laitat lapsesi valehtelemaan, että toinen koira sen teki! Eihän Peta enää mikään pentu ole. Minä tiedän kyllä, mitä peliä te pelaatte." "Ei tämä mitään peliä ole", Lotta sanoi taputtaen Avaa kylkeen. Hän nousi seisomaan ja vilkaisi lapsiaan pettyneen näköisenä. "Kyllähän te tiedätte, että valehdella ei saa. Älä yllytä siskoasi sellaiseen, Oliver." "Anteeksi", Oliver sanoi katuvaisena. "Sinä olet vieläpä asianajaja", nainen mutisi. "Mitä muutkin ihmiset ajattelevat siitä, että lakinainen pitää tuollaista koiraa? Korvien typistäminenhän on laitonta!" "Toimenpide on luultavasti suoritettu jossakin toisessa maassa, jossa se on laillista", Lotta selitti kärsivällisesti. "Tuskin he mitään sen kummallisempaa ajattelevat kuin minun aiemmistakaan koiristani." "Mikset vaihda koiran nimeä Aaveeksi?" nainen puuskahti. "Se on melkein sama kuin Ava ja sopisi hyvin Haamunkin kanssa. Sinullehan ne kummitukset ovat aina olleet niin tärkeitä." "On kyllä käynyt mielessä", Lotta tunnusti, "mutta taidan silti pitää sen ihan vain Avana. Se on kaunis nimi." "Niin, ja siihenhän koira on tottunut", nainen sanoi hieman ystävällisemmin. Sitten hän huokaisi. "Minä taidan kyllä nyt lähteä. Minulla on tässä aika paljon sulateltavaa. Ehkä minä vielä jonakin päivänä opin tykkäämään Avasta, mutta annathan sinä minulle nyt lupauksen? Lupaathan, ettet ota enää lisää koiria?" "En ainakaan toistaiseksi", Lotta vakuutti. Hän katseli hymyillen, kuinka isoäiti astui ovesta ulos, ja tiesi, että jotain vieläkin pahempaa olisi tulossa. Mummo ei nimittäin tosiaan ollut ainoa ihminen, jolla oli vaikeuksia Lotan uuden perheenjäsenen hyväksymisessä. Opiskeluaikoinaan Lotta oli tutustunut Katariina-nimiseen naiseen, josta oli nopeasti tullut hänen hyvä ystävänsä. Muuten he tulivat loistavasti toimeen, mutta koirat olivat asia, josta he eivät kerta kaikkiaan vain päässeet yhteisymmärrykseen. Kun Lotta ja Katariina olivat tavanneet ensimmäisen kerran, oli Lotalla ollut vasta yksi koira, pilkullinen Haamu. Sitäkin Katariina oli aluksi vastustanut, mutta vähitellen hän oli oppinut sietämään sitä. Kun Lotta oli mennyt töihin ja muuttanut omakotitaloon, koiria oli kuitenkin alkanut kerääntyä, ja Violan ja Petan tultua taloon Katariina oli juhlallisesti vannonut, ettei itse enää koskaan astuisi sinne jalallaankaan. Lupauksensa hän oli myös pitänyt, ja siitä lähtien Lotta ja Katariina olivat aina tavanneet jossakin muualla. Kun Katariina oli mennyt naimisiin, hän oli muuttanut miehensä kanssa toiseen kaupunkiin, ja vuoden kuluttua siitä, kun Lotta oli ottanut Avan, oli heille syntynyt vauva. Lapsi oli nimetty Sakuksi, ja hänen ollessaan kaksivuotias Katariina soitti Lotalle ja kertoi tulevansa pojan kanssa käymään vanhassa kotikaupungissaan isänsä ja äitinsä luona. Samalla hän tahtoi tavata myös ystävänsä, ja he sopivat lähtevänsä yhdessä kävelylle. "Ota lapsetkin mukaan", Katariina pyysi, sillä hän ei ollut nähnyt Oliveria, Eerikaa ja Auroraa moneen vuoteen. "Totta kai", Lotta sanoi. "Tuletko sinä sitten Sakun kanssa hakemaan meidät täältä kotoa?" "Jos minä niin tekisin, pettäisin itseni", vastasi Katariina, draamakuningatar vailla vertaa. "Voithan sinä ovelle tulla. Eivät nuo koirat mitään tee", maanitteli Lotta, joka toiveikkaasti ajatteli, että saisi vielä jonakin päivänä Katariinan huijattua kotiinsa ja ystävystymään lemmikkiensä kanssa. Häntä aina harmitti, jos joku ei pitänyt hänen koiristaan. Se oli melkein sama, kuin ei olisi pitänyt hänestä, vaikka Katariina olikin yksi hänen parhaista kavereistaan. "No olkoon menneeksi", Katariina myöntyi, ja Lotta hykerteli mielessään. Päivä, jolloin Lotan ja Katariinan oli määrä tavata, koitti kirkkaana, kauniina ja kesäisenä. "Jokohan he pian tulevat?" uteli malttamaton Aurora, joka oli istunut jo pitkään ikkunan ääressä odottamassa. Hän oli nyt kahdeksan ja piti pienemmistä lapsista, mutta nuorempia sisaruksia hänellä ei ollut, ja sen vuoksi hän oli innostunut kovasti kuullessaan, että äidin ystävä tulisi kaksivuotiaan poikansa kanssa käymään. Aurora oli villi ja suloinen tyttö, jonka pitkät hiukset lainehtivat kullankeltaisina kiharoina. "Kyllä varmaan kohta. Odota vielä hetki", sanoi kymmenvuotias isosisko Eerika. Hän oli kaikissa asioissa erittäin järkevä ja niin käytännöllinen, ettei koskaan antanut hiustensa kasvaa leukaa pidemmälle. Hänellä oli ollut jo vuosien ajan maantienvärinen polkkatukka, jonka harjaaminen ja peseminen kävi erittäin helposti ja joka ei yltänyt edes kiinni, joten kampauksiakaan ei tarvinnut miettiä. Tuota pikaa Katariina ja Saku tulivatkin, ja lapset katselivat ikkunasta, kun äiti avasi heille portin. Katariina oli nostanut Sakun syliinsä ja puristi poikaa tiukasti itseään vasten. Hän ei halunnut, että koirat pääsisivät haistelemaan lasta. Oliver, Eerika ja Aurora, jotka olivat vauvoista asti kasvaneet koirien kanssa ja pyörineet niiden seassa lattialla, eivät oikein käsittäneet rouvan toimintatapaa. ”No niin, lapset!” äiti huusi. ”Tulkaahan, niin lähdetään.” Oliver, Eerika ja Aurora syöksyivät eteiseen ja alkoivat vetää kenkiä jalkoihinsa. ”Mitä sinä aiot tuolla tehdä?” Katariina kysyi heti nähdessään, että Lotta piteli käsissään vahvaa kangasremmiä. ”No mitähän näillä nyt yleensä tehdään? Minä aion ottaa tämän Avan mukaan”, Lotta naurahti. Avan elämän ensimmäiset kaksi vuotta olivat huonon omistajan takia menneet täysin penkin alle, ja vaikka koira olikin Lotan luona edistynyt huomattavasti, ilmeni sillä silloin tällöin yhä stressioireita. Lotta halusi kuljettaa sitä mahdollisimman monissa eri paikoissa totuttaakseen sen ihmisiin, toisiin koiriin sekä liikenteen kulkuvälineisiin ja ääniin. Pentuaika, jolloin koiran elämälle luotiin perusta, oli Avan kohdalla häiriintynyt, ja sen sopeuttaminen olikin osoittautunut paljon vaikeammaksi, kuin Lotta oli alun perin kuvitellut. Lasten kanssa se oli kuitenkin ihana, ja Lotta oli iloinen siitä, että oli päättänyt ottaa sen. ”Et voi olla tosissasi!” Katariina huudahti. "Kyllä olen. Ava lähtee mukaan ja sillä selvä. Minulla on sen kanssa kuntoutusprojekti yhä kesken", Lotta sanoi ja pujotti valjaat koiran ympärille. "No etkö voisi kuntouttaa sitä jossain muualla?" Katariina yritti, mutta Lotan päätä ei käynyt kääntäminen. Katariina huokaisi. Ei tässä ollut mitään tehtävissä. Ava lähtisi mukaan. Hetken kuluttua Lotta ja Katariina lapsineen kulkivat pitkin aurinkoista katua. Saku istui rattaissa, joita Aurora tahtoi välttämättä työntää, ja Oliver puolestaan oli vaatinut itselleen Avan talutettavaksi. Tytöille Lotta ei olisi sitä vielä uskaltanut antaa, mutta Oliver oli jo 12-vuotias ja aika vahva ikäisekseen. Sen vuoksi hän sai silloin tällöin harjoitella. Seuraavana vuorossa olisi Eerika, ja totta kai Aurorankin vuoro tulisi aikanaan, mutta siihen kuluisi vielä useampia vuosia. Se ei kuitenkaan Auroraa haitannut, ja hän lykkikin mieluummin lastenvaunuja. ”Minä haluan mennä tuonne!” Aurora huudahti yhtäkkiä ja osoitti sormellaan leikkialuetta, jonka kohdalle seurue oli saapunut. Sisaruksetkin innostuivat, ja aikuiset päättivät käydä läheiselle penkille istumaan siksi aikaa, kun kolmikko olisi leikkimässä. Katariina nosti Sakun maahan, jotta poika saisi hieman jaloitella, ja isommat lapset valmistautuivat lähtöön. ”Oliver, odota”, Lotta pyysi. ”Jätä Ava tänne.” "Me otamme sen mukaan", Oliver sanoi. "Ettekä ota! Ei leikkipuistoon koiria saa viedä", Lotta sanoi ja ojensi kätensä. "Hihna tähän käteen. Sitten voitte mennä." Oliver lätkäisi taluttimen hieman vastahakoisesti äitinsä käteen ja kirmasi tiehensä siskot kintereillään. ”Pitäisikö Saku nyt kuitenkin laittaa takaisin vaunuihin?” Katariina huolehti. ”Eihän sitä voi tietää, mitä tuo koirasi tekee – etenkin, jos se on vielä vähän arvaamaton ja epävarma.” ”Ava ei ehkä ole vielä täysin sopeutunut, mutta lasten kanssa siihen voi kyllä luottaa täysin”, Lotta tyynnytteli. ”Rauhoitu sinäkin nyt vähän. Eivät minun koirani mitään hirviöitä sentään ole.” Katariina tuijotti epäilevästi Avaa, joka istui paikoillaan ylväänä kuin patsas. Hetken kuluttua hän antoi huomionsa kuitenkin herpaantua, sillä tilanne ei vaikuttanut mitenkään uhkaavalta. Saku sai tepastella ympäriinsä ihan rauhassa, ja Ava paneutui vihreälle nurmikolle kyljelleen makaamaan. Yhtäkkiä leikkipuistosta alkoi kuulua huutoa. Aurora oli pudonnut kiipeilytelineestä, ja Lotalle tuli kiire lähteä katsomaan, oliko hän satuttanut itsensä pahasti. ”Ota sinä tämä”, hän sanoi Katariinalle ja tyrkkäsi hihnan ystävälleen. ”Ava lepää, joten sinun ei tarvitse tehdä mitään, mutta ota silti varmuuden vuoksi.” Katariina tuijotti hölmistyneenä remmiä, jonka oli saanut käteensä, ja ajatteli, että kaikenlaisiin tilanteisiin sitä elämässä saattoikin joutua. Yllättäen Ava pomppasi pystyyn. Katariina pelästyi. Hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos Ava ryhtyisi riuhtomaan, sillä hän ei ollut eläessään komentanut yhtäkään koiraa. Katariina nousi seisomaan, ja silloin hän näki elämänsä kamalimman näyn. Se salpasi hänen hengityksensä ja pysäytti melkein hänen sydämensäkin. Niin järkyttävä se oli. Sinä pienenä hetkenä, jolloin Katariina oli katsonut muualle, oli Saku eksynyt autotien reunaan. Katariina yritti huutaa, mutta poika ei joko kuullut tai totellut, ja juuri silloin Ava kiskaisi. Katariinan voimat eivät riittäneet pitelemään sitä, ja hän lensi vatsalleen maahan. Toisesta suunnasta lähestyi iso auto, eikä Katariina ehtinyt kuin kohottaa katseensa ja käsittää, ettei mitenkään pystyisi auttamaan lastaan. Samassa Katariina huomasi Avan. Dobermanni näytti juoksevan hänen poikaansa kohti kuin hidastetussa elokuvassa. Todellisuudessa se ehti Sakun luokse sekunneissa, mutta Katariinan mielessä aika venyi paljon pidemmäksi. Viime hetkellä Saku kääntyi koiraan päin ja ojensi pulleat käsivartensa sitä kohti. Hän otti muutaman horjuvan askeleen Avan suuntaan, ja ne askeleet ratkaisivat hänen kohtalonsa. Auto kaahasi ohi, ja Katariina syöksyi poikansa sellaisella vauhdilla, kuin häntä olisi jahdannut hyeenalauma. Samaan aikaan Lotta tuli leikkikentältä yhä itkevää Auroraa lohduttaen. Eerika ja Oliver kävelivät heidän perässään, ja koko nelikko mykistyi nähdessään, millainen tilanne ruohikolla vallitsi. Aurorakin oli niin pöyristynyt, että kyyneleiden virtaaminen loppui silkasta hämmästyksestä. Siinä Katariina istui kuin aaveen nähneenä – Saku sylissään ja Ava vieressään, ihan kyljessä kiinni. "Tappajakoira", jota hän ei vielä hetki sitten olisi halunnut poikansa lähellekään, olikin osoittautunut lapsia suojelevaksi sankariksi, ja siitä lähtien Katariina tuli aina sisälle asti eikä koskaan unohtanut tuoda Haamulle, Violalle, Petalle ja etenkin Avalle joitakin maukkaita tuliaisia.


Perjantaina 12. tammikuuta 2018

Tutustu itseesi, katso nämä
PIIRRETYT ELOKUVAT
SINUN OMASTA ELÄMÄSTÄSI ????

Meidän maailmamme tänään - Steve Cutts
Kulutusjuhlaa - Maks Monkozzz
Ihminen - lyhytelokuva - Steve Cutts


20180106

Minä ja musiikki

2.10.2017 Lumi Kaarna

Ensimmäinen oppimani laulu oli Sä kasvoit neito kaunoinen, jonka esitin isoäitini 60-vuotisjuhlissa ollessani itse kaksi vuotta vanha. Varsinaisesti innostuin musiikista kuitenkin vasta esikoulussa eli melko tarkalleen kymmenen vuotta sitten. Lauloimme siellä kappaletta Minun ystäväni, ja se oli pitkän aikaa lempilauluni, josta pidin todella paljon. Samoihin aikoihin kävin myös muskarissa sekä soitin kanteletta, mutta sen soittamisesta en pitänyt ollenkaan vaan lopetin sen heti ensimmäisen vuoden jälkeen. Kävin tunneilla vain, koska isoäitini oli halunnut maksaa minulle jonkin harrastuksen ja yhdessä äitini kanssa valinnut sen. Sen sijaan viulua halusin alkaa soittaa, koska kanssani samassa esikoulussa oli tyttö, joka sitä soitti ja jota ihailin. Aloitin viulunsoiton ensimmäisen luokan puolessavälissä.

Samoihin aikoihin, kun viulunsoittoni alkoi, äitini tutustutti minut YouTubeen ja sieltä löytyviin vanhoihin Tenavatähti-esityksiin. Katselin niitä todella mielelläni, ja lempikappaleeni olivat Hienohelma, Lintu, Mustan kissan tango, Elämän siiville ja Hymyhuulet. Opin lauluja helposti ulkoa ja kuvasin äidin tietokoneella omia lauluvideoita. Joskus tein myös niin, että laitoin jonkin Tenavatähti-esityksen taustalle pyörimään ja videolla ainoastaan auoin suutani esittäen laulavani. Perhejuhlissa halusin aina esiintyä, ja äitini ja tätini eivät sitä aina oikein jaksaneet kuunnella, mutta mummoni ja ukkini eivät kyllästyneet siihen koskaan. Yksi lempilauluistani oli myös Ievan polkka, jonka esitti Loituma-yhtye ja jonka tahdissa tykkäsin tanssia pari vuotta nuoremman kaverini kanssa.

Lapsilaulajien lisäksi minulla oli toinenkin suosikki. Seitsemänvuotiaana törmäsin vahingossa videoon, jossa 16-vuotias tyttö lauloi kappaletta Kuka keksi rakkauden, ja äitini kertoi, että kappaleen on oikeasti tehnyt sellainen todella huono laulaja kuin Kaija Koo. Päätin kuunnella alkuperäisen version, ja silloin aloin tykätä Kaija Koosta. Kerran jopa valehtelin koulussa, että vatsani oli kipeä, jotta minun ei tarvitsisi mennä iltapäiväkerhoon vaan pääsisin ukin luokse Kaija Koota kuuntelemaan ja karkkia syömään. Äitini oli tästä innostuksesta tietenkin aivan kauhuissaan, koska Kaija Koo on aina ollut hänen inhokkinsa. Kaikkein parhaat Kaija Koon laulut olivat tuohon aikaan mielestäni juurikin se Kuka keksi rakkauden ja sen lisäksi kappaleet Tinakenkätyttö, Minä muistan sinut, Alan jo unohtaa sekä Jos sua ei ois ollut. Minulla oli jopa "Kaija Koo -peruukki", jota silloin tällöin pidin päässäni ja leikin Kaija Koota.

Kesällä 2009 olin isoäitini ja tätini kanssa Saarenmaalla, ja mukana oli myös paljon isoäitini vanhoja ystäviä ja tuttuja. Minä pidin erään ravintolan pihalla heille kaikille lauluesityksen, jossa esitin neljä tai viisi kappaletta. Jossain vaiheessa paikalle tuli tanssijoita, joilla myös oli jokin esitys alkamassa, mutta eräs mummoni ystävistä meni kysymään, voisiko sitä vähän siirtää, koska minun ohjelmanumeroni on yhä kesken. Tanssijat suostuivat ja jäivät itsekin kuuntelemaan esitykseni loppuun. Eräs siellä esittämistäni lauluista oli oma kappaleeni Koirien kennelissä, jonka olin itse sanoittanut ja säveltänyt vuotta aikaisemmin.

Keväällä 2010 hain Lotilaan musiikkiluokille, ja syksyllä aloitin siellä kolmannen luokan. Saman vuoden kesänä innostuin oopperasta. YouTubessa oli video, jossa 10-vuotias Jackie Evancho lauloi kappaletta O mio babbino caro. Minä opettelin senkin ulkoa ja esitin parhaan kaverini syntymäpäivillä. Muut lapset ihmettelivät, miten voin muistaa italiankieliset sanat. Siitä lähtien, kun olin neljävuotias, minulla ja isoäidilläni on ollut tapana käydä laulamassa kirkossa joululauluja, ja juuri tuona samana vuonna siellä sattui olemaan oopperalaulaja Satu-Kristina Jaatinen. Mummoni sanoi myöhemmin, että oli hassua katsoa, kuinka innoissani hänen esityksestään olin. Hän sanoi, että tuijotin vain silmät pyöreinä. Televisiosta oli vähän aikaisemmin tullut ooppera Tosca, jossa pääosaa esitti Karita Mattila. Isoäitini oli ottanut sen nauhalle minua varten, mutta kun hän oli yrittänyt näyttää sitä minulle, en ollut suostunut katsomaan, sillä olin pitänyt hyvänä oopperalaulajana ainoastaan Jackie Evanchoa. Satu-Kristina Jaatisen esityksen nähtyäni kuitenkin ajattelin, että ei Jackie tainnut ainoa hyvä ollakaan, ja ehdotin itse Toscan katsomista. Minä ja mummo katsoimme sen joululomalla yhdessä, ja sekin oli mielestäni todella hyvä. Myöhemmin katsoin televisiosta myös Rigoletto-oopperan, ja pari kuukautta myöhemmin minä ja äiti kävimme oikein paikan päällä katsomassa oopperan Figaron häät. Olin noihin aikoihin aivan varma, että minusta tulisi isona oopperalaulaja, ja olisin halunnut aloittaa myös laulutunnit. Missään ei kuitenkaan ollut oopperaopetusta yhdeksänvuotiaille. Jonkin aikaa harjoittelin omatoimisesti ja pari kertaa leikkautin hiuksenikin samanlaisiksi kuin Jackie Evancholla, mutta ajan kanssa innostukseni laantui, ja kun 11-vuotiaana kävin äidin kanssa katsomassa Lepakko-operetin, en oikein jaksanut enää edes keskittyä.

Vielä yksi asia, jonka koen liittyvän musiikkihistoriaani, ovat minun ja isoäitini omat "laulukilpailut". Ollessani kahdeksan vuotta vanha aloimme järjestää esityksiä, joissa minä lauloin aina eri kappaleita ikään kuin eri henkilönä. Mummoni oli tuomarina ja valitsi aina muutaman henkilön jatkoon sekä lopussa voittajan, ja osassa kilpailuista vaihdoin vaatteitakin esitysten välillä. Tämä oli mielestäni todella hauskaa, ja odotin "kilpailuja" aina innolla. Niitä järjestettiin neljästi vuodessa — keväällä, syksyllä, halloweeninä sekä jouluna. Halloween-juhlat pidämme joka vuosi edelleen, mutta muut ovat alkaneet jo hieman vähentyä. Isoäitini miesystävä otti esitykset aina videolle, ja niitä on mummolassa vaikka kuinka paljon.

Kolmannelta luokalta lähtien kävin siis musiikkipainotteisen ala-asteen, ja yläkouluun siirtyessäni jatkoin Tiirismaalle — musiikkiluokalle yhäkin. Viidennellä luokalla soitin koulun bändissä bassoa, ja kahdeksannella luokalla minun oli tarkoitus soittaa kitaraa, mutta se ei sitten onnistunutkaan, koska olin paljon kipeänä ja tunneilta pois. Viulunsoiton lopetin 7. luokan jälkeen. Se oli oikeastaan alkanut tympiä jo useita vuosia aikaisemmin, mutta olin aina jatkanut sitä äitini toiveesta, sillä tämä oli sanonut, ettei halunnut kaikkien siihen kuluneiden rahojen menevän hukkaan. Lopulta äiti kuitenkin itsekin ymmärsi, että lopettaminen oli järkevämpi ratkaisu, sillä hänkin näki, etten ollut viulunsoitosta enää ollenkaan kiinnostunut. Enää en siis soita mitään, mutta pidän edelleen laulamisesta. Siellä, missä kävin soittamassa viulua, järjestettiin konsertti joka kevät ja syksy, ja esiinnyin niissä joka vuosi lukuunottamatta yhtä kertaa, jolloin olin sairaana. Kesällä 2012 lauloin isäni häissä kappaleen Taivaanrannanmaalari, ja siellä oli noin sata ihmistä yleisönä. Kun menin mummoni ja hänen miesystävänsä kanssa lomamatkoille, automatkatkin kuluivat aina laulaen, ja tämä oikeastaan pitää paikkansa vielä nykyäänkin, sillä käymme joka kesä ainakin Lohjalla ja Hyvinkäällä ja toisinaan muuallakin.

Tällä hetkellä suosikkiartistini on edelleen Kaija Koo, ja lempibändini on Scandinavian Music Group, josta aloin pitää 11-vuotiaana. Olen käynyt kerran katsomassakin Scandinavian Music Groupia äitini kanssa, ja se on jäänyt hyvin mieleeni, koska muuten en ole juuri käynyt kuuntelemassa artisteja tai bändejä. Minusta on kiva kuunnella myös uskonnollisia lastenlauluja ja oikeastaan paljon kaikenlaista muutakin musiikkia, joka vain on suomenkielistä. Ulkomaalaisista lauluista en pidä niin paljon, sillä suomenkielisiä sanoja on helpompi kuunnella, ja olen ollut tätä mieltä lähes aina lukuunottamatta sitä vaihetta, jolloin pidin oopperasta. Silloin minulle kelpasi mikä vain, ja useimmat silloin opettelemistani kappaleista olivatkin italiaksi. Pidän aika monista musiikin tyylilajeista, mutta rap-musiikista tai etenkään rockista en oikein tykkää.

Musiikki on tärkeää, koska se on hyvä tapa viettää aikaa ja luo elämään sisältöä, ja usein myös sellaisia asioita, joita ei itse ole osannut kunnolla muotoilla sanoiksi, voi löytää lauluista. Minulle musiikki antaa myös inspiraatiota, jos olen vaikka kirjoittamassa tarinaa. 11-12-vuotiaana tein paljon omia kappaleita, ja niiden nimiä ovat esimerkiksi Vaahteran alla, Kirsikoita, Aamukastetta, Eerika ja Iida-Lyydia. Vahvuuteni musiikissa on luultavasti laulaminen. Sen sijaan soittamisessa en ole hirveän hyvä. Musiikkimakuni on ollut pienestä asti melko samanlainen, eli olen aina pitänyt suomenkielisistä lauluista, ja Kaija Kookin on ollut suosikkini jo melkein yhdeksän vuotta. Toki joukossa on ollut myös sellaisia lyhyitä innostuksia, kuten esimerkiksi juuri se ooppera. Lempikappaleitani vuosien varrelta olen luetellutkin jo. Kuuntelen musiikkia yleensä yksin kotona tai yhdessä mummon ja ukin kanssa ollessani heidän luonaan käymässä, ja etenkin silloin, kun teen ruokaa tai paistan lettuja, laitan aina musiikkia taustalle soimaan. Musiikki on vaikuttanut paljon minun elämääni, ja olen sitä mieltä, että ilman sitä maailma olisi paljon tylsempi.


Se on suvussa tuo valokuvaus -
Ryti Strandbergin kamerat

06012018 Tapio Strandberg

Yhdeksi muistikuvaksi nyt aamulla, tuli valaistus. Ryti-isällä ensin magneesiumjauhetta. Yhdenlaiset järjestelyt, kun kamera jalustaan, sitten henkilöryhmän asettelu auttavaan ryhmäkuvaan. Ja, sitten sen jauheen ripottelu heijastintelineen eteen. Kun nämä on tehty, tarkistellaan henkilöiden sijainti. On ryhmässä lapsia ja monenikäistä seurakuntaa. Kun alkaa näyttää lupaavalta, Ryti antaa komennon: Nyt silmät auki. Sitten tulta jauheeseen. Melkoisin leimahdus ja sokaistus kaikille…ja sitä magneesiumliekin heittämää pölyä.

Elettiin toki lasinegatiivien aikaa. Mahdettiinko olla niin itsevarmoja, ettei vaihdettu uutta valottamatonta samaan kohteeseen? Olin kovin pieni valokuvaajan apulainen, etten muista. Aika kehittyi. Ryti osti 500W hehkulampun. Laati sille paksuseinämäisestä pahviputkesta säilytys- ja kuljetusputken, kantokahvoineen, ja sähköjohto kiepittiin sen yläreunaan. Toki piti ostaa lampulle myös kokoontaitettava heijastin. Sen paikka oli aivan lampun kannassa.

Olin läsnä joissakin kotikylän kotijuhlakuvauksissa. Huomattavan juhlalliset alkuvalmistetut, niine jalustoineen, jatkojohtoineen, ja lasilevykameroineen. Samat henkilöasettelut. Salit kodeissa perin pieniä. Rytin kameroissa oli yksi pistämätön ominaisuus. Kun se on vaaka-asennossa, sitä voi kutsua laajakulmakameraksi. Yleensä aina mahtui joukko kuvaan, vaikka olisi 15 + henkeä tarjolla.

Mutta, sitten se sähkövalo, ja 500W. Sen ajan kodeissa kun elettiin yhdellä kattolampulla 60W ja lisänä ehkä pöytälamppu huonetta kohti. Niinpä kodin sulake miltei aina 6 Ampeeria. Ainakin kahdesti olin mukana, kun taloon astui pimeys. 6 ampeeria tuli täydeksi, ehkä jostakin oheiskuormasta Ryti oli jo aina varautunut, että niin siinä voi käydä. Niinpä vakiovaruste oli 6 Ampeerin sulakkeita aina mukana. Niinpä kuvaus kohta jatkui, kun vaihto oli tehty.

Eipä Ryti-isä tätä kuvausta ammatikseen tehnyt. Ei toki. Jokin sosiaalinen esiintymisen tarve hänellä oli. Olihan hän niitä ensimmäisiä, jolla oli laatuisa gramofoni jo 1930-luvulla. Ja, tuli Ryti tunnetuksi seuramiehenä, suorastaan haluttuna hauskuuttajana. Joskus nuorena isä tuli opiskelleeksi tanssitaidetta, siihen lasikovien korkojen klip-klap-tanssiin.

Niinpä lapsena sain kokea senkin ihmeen, että kansan vaatimuksesta isä aloitti tanssin. Aluksi lattialla. Siinä yleensä ahdasta. Niinpä näin senkin kun Ryti-isä hypähti salin pöydälle, ja siellä kahvikuppien keskellä mitään rikkomatta esitti tanssin. Aploodit olivat myrskyisät.

Samoina vuosina kuvausta alkoi harjoittaa John-setäni. Kävi oikein kirjekurssin opikseen. Olen skannannut hänenkin kuviaan. Suorastaan merkittäviä tutkielmia itsestään. Myös ammattiveljien ryhmäkuvia.

Että suvussa. Elämäni ensi kuvan olen valottanut Rytin lasilevykameralla. Se oli jalustassa tätini maatilan pihalla. Sinne, kauniissa kesäpäivässä olim me melkoisena ryhmänä koolla. Ryti opastaa Tapio poikaa, ikää n. 7 vuotta:
'Älä koske mihinkään. Tässä letkussa roikkuu itselaukaisija. Kun tuolta ryhmästä komennan, siirrä tuo pikkuvipu oikealle. Juokse heti luoksemme.'
Kuva siitä tuli ja skannattuna tietokoneellani. Kerrotut Rytin välineet edelleen tallessa kodissani.

1 2 3
1. Lasilevy Saksasta 1930- ja 1940-luku
2. Rullafilmi koko 120 Saksasta n. 1950
3. Jokin pula-ajan jatko. Ei laatua, katosi aivan heti perheestä ja säännöstely salli 120 koon tulon myyntiin. Aivan loistava edelleen. Kuvasin teollisuutta sillä dialle 6x9 ja tulos, kuin palkkikameralla.

'valokuvauskonekin vaatii ymmärtäväistä käsittelyä ja huomaavaisuutta' kirjoitti heinäkuun 28. päivänä 1935 Viikkosanomat, talouspoliittinen viikkolehti.


Arvo Saarinen muurasi Vesijärvenkatu 23-25, aivan kadun viereen

03012018 - Tapio Strandberg

Tämä, pieni sinnikäs, kähisevä mies. Oli lionnut rakennustöissä jo nuorukaisesta lähtien. Arvo oli yksi, joka muurasi Vesijärvenkatu 23-25, aivan kadun viereen, kuulun Lahden Metalli ja Rautateollisuudelle valimon. Raudalle ja messingille valimon käyttöönotto laajensi markkinoita. Oli aivan selvää, ettei konepaja ole itsenäinen, jos sillä ei ole valimoa.

Valimo mahdollisti sellaista asiakaskuntaa, jota voitiin kutsua vain valuosien lumolla. Kautta aikain oli vain taottu. Nyt kyettiin valmistamaan valamalla eteviä osia. Niinpä aukeni entistä enemmän Venäjän markkinat. Alkoi myös virrata mitä erikoisempia toimeksiantoja, kun valimon myötä sana kiiri ympäri Suomea ja laajalti muualle Venäjän maalle. Tuo kaikki oli mahdollista, kun 1860-luvulla oli saatu Tsaarin rakennuttama rautatie Helsingistä Lahteen ja Viipurin kautta Pietariin ja Moskovaan asti.

Valimo myös mahdollisti laivamoottorien valmistuksen. Eipä aikaakaan, kun Hietalahden Telakan piirustuksilla alettiin valmistaa sisävesimatkustajalaivoja. Tehtiin vallan neljä kappaletta. Olihan erikoista, että laivoja rakennetaan keskellä kaupunkia, ja Lahdessa nimenomaan. No, insinööritaito mahdollisti laivojen kokoonpanoniittauksen Vesijärven rannassa, pikkutelakoilla. Kuljetus mahdollistui raskaille osille, kun tehtaan pihaan saatiin kapearaiteinen rautatie, sellainen pistoraide, Loviisa-Lahti-radalta.

Laivoista yhtiön veteraanit ovat lausuneet 1958, yhtiön 50-vuotisjuhlassa laivojen olleen todella hyviä, vaan, hinta oli huono. Sillä tahdottiin selkeyttää, miksi yhtiö oli ajautumassa konkurssiin, ja hätiin oli kutsuttu laivainsinööri Swardberg. Laivat saatiin seilaamaan, ja joku niiden rungoista on edelleen ajossa Päijänteen vesistön varrella.

Tehtiin verstaassa täyskäännös. Muutettiin tuotantosuunnitelmia. Tuotettiin Venäjälle saha- ja puusepänkoneita, aikanaan myös vaneriteollisuuden kaikki tuotantolinjat. Aluksi tuli valmistautua Ensimmäiseen Maailmansotaan. Se toiminta antoi hyvin paljon vaativia tehtäviä verstaalle, kun aivan kaikkea toimitettiin Venäjän armeijan tarpeisiin. Sillekin toiminnalle tuli jatkoa, kun koettiin myös Toinen Maailmansota. Se toi verstaalle ammussorvaamot. Ja, eikös mitä. Kun oli sodittu onnistuneesti, koko verstas otettiin Sotevan tarpeisiin. Aloitettiin suurisuuntainen selviytyminen sotavelasta. Niin nytkin lähti aivan tavaton määrä koneita ja laitteita, nyt isäntämaaksi jo merkittiin Neuvostoliitto.

Verstaan koneisto laajeni voimalla. Tosin mahdottomia vaikeusia oli toimituksissa, kun aivan kaikki raaka-aine oli säännöstelyssä, ja etusija parhaalla neuvottelijalla, joka sai esitettyä, että juuri hänen tehtaansa on tärkeämpi toimittaja, kuin moni muu. Niinpä Soteva tuli toimitettua. Taitoa ja tietoa kertynyt yhtiön arkistoihin. Myös asiakassuhteita.

Saatoimme päästä biletaarikaupan osakkaaksi Neuvostoliiton kanssa. Se tarkoitti, kun oli saatu sopimukset aikaan ja toimitus itärajalle, Suomen Pankki oli takuumiehenä maksussa. Varmaa kauppaa, itsenäisellä Suomen valtiolla. Valtio puolestaan neuvotteli, sen tavaramäärän ja laadun, mitä kauppasopimuksen luonne edellytti. Siispä Suomi osti samalla rahalla Neuvosto-tuotteita, taitolaji sekin.

Niinpä historiallisen pitkä kauppajana jatkuu, vaikkakin pikkuhorjahdus tapahtui maailmanlaman 1990 ja Neuvostoliiton kaatumisen seurauksena. Jälleen verstas toimittaa konelinjoja ja tehtaita Venäjälle. Onhan aina ollut selvää - sodan jälkeen alkaa jälleenrakentaminen. Aikataulu on sitten joka kerralla oma juttunsa. Maailman rahavarat kun aina etsivät aluetta, missä sijoituksille saadaan suurin tuotto.

Wanha Valimo on nyt savuton. Se myytiin ravintola- ja neuvottelutiloiksi. Arvo Saarinenkin pois nukkunut. Kävi tosin 1955-56 valmistamassa omakotitalon kirjoittajalle. Tämäkin on savuton. Kaukolämpö nyt hoitaa lämmityksen.


28122017 Tapio Strandberg

Riemullista lunta

Ja, jälleen matkaan 1940 lukua.

Voi niitä talvia. Aivan normaalia, ettei katuamme saatu aurattua lainkaan. Oli rakennettu toki lumiaitoja vieripelloille, mutta, silti korkean pensasaidan sen yhteisvaikutus oli miltei kielteinen. Lunta saattoi olla 80 cm ahtalla Takalankadulla. Miten isäkin mahtoi mennä veturia kuljettamaan. Ei ainakaan katua pitkin. Kenties hän käveli radan sivua. Rataa aurattiin ahkerasti, ja sekin tuli koettua, kun lumiaura putosi kiskoilta liiallisen sivupaineen takia.

Mutta. Mahdoinko käydä vielä kouluakaan, kun yhden talven muisto on voimakkaana mielessä. Lunta kaikkialla pihapiirissä. Mutta, laskettelumäkiä ei lainkaan. Niinpä sisko-Tuulan kanssa kahlaamme radalle. Sen voi sanoa olleen yhtenä sileänä pöytänä. Oli tuiskunnut lunta jo monia päiviä ja aivan vinkuen tuuli kulki. Sillä merkittävä seuraus. Siihen aikaan, tuiskut saapuivat aina etelästä. Ja siitä sitten rakentui ratapenkalle laaja kantava valli kodin suuntaan.

Kuljimme vallia pitkin rataviertä. Astuen reunalle, murtui se tietysti, ja sitten mukkelismakkelis rinnettä alas. Pinta kaikkialla hankikantoinen. Voi sitä juhlaa. Saimme naapuristakin yhden ikätoverin herkuttelemaan talviurheilulla. Sille onnistuimme tekemään vielä villimmän muodon. Arvioin hangen paksuuden pitkässä tuiskulipassa, ja sitten, tasakäppähyppy. Jos suunnitelma oli täydellinen, hujahdin hangen reijästä, siihen rinneliukuun. Todella riemullista, meille lapsille, joilla ei ollut laskettelumäkeä.

Niinä vuosina oli aikuisilla muuta tekemistä, kuin kuljetella mukuloita jonnekin mäkiin. Muistan saaneeni aikaan kohtuullisen rivin aukkoja lumilippaan. Sisko ja naapurin Sirpa käyttivät Tapion valmistamia reikiä, saaden vauhdikasta menoa.


Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen. Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut: - KAIKKI JUTUT 2018 - 2002
2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002

Käväisepä muillakin websivustoillani !

signalpenpals.net - 50.000 friends free
worldsignals.net - ads by countries
globalcollectors.net - swap anything
penpalclubs.net - penpal papers
penpalmagazine.net - more friends
lahtelaista.net - in Finnish only

VALO-CD

lahtelaista-blogi 2002-2012 - kommentoi nyt uusia sivuja !