TUHAT KUVAA LAHDESTA
|
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Lauantaina 3. joulukuuta 2022
Perjantaina 18. marraskuuta 2022
Keskiviikkona 16. marraskuuta 2022
Keskiviikkona 2. marraskuuta 2022
Näihin paskamaisiin ilmoituksiin on jouduttu tyytymään viimeiset pari viikkoa vaikka olen maksanut itseni 'kipeäksi' etukäteen kokonaiseksi vuodeksi! Mutta palataan siihen aiheeseen myöhemmin, perusteellisemminkin. Nyt keskitytään tähän päivään ja menneisyyteen kotikaupungissamme Lahdessa.
Onko Lahdessa enää yhtään yksityistä kioskikauppiasta?
Vai ovatko kaikki joutuneet lopettamaan markettien puristuksessa,
liittyneet R-ketjuun, vaihtaneet toimialansa hampurilaispaikaksi tai grilliksi tai kahvilaksi? Vai myyneet tai vuokranneet tilat maahanmuuttajille?
Ja mitä on tapahtunut kuvan tulitikkuetikettien yrittäjille? Kerro se meille muillekin, jos tiedät.
Lauantaina 15. lokakuuta 2022
Kaikki näkymät 1970-80-luvuilta, varmasti löydät tuttuja seutuja kotipuolen lähettyviltä.
Klikkaa linkkiä tai kuvia
Perjantaina 14. lokakuuta 2022
Lisäsin äsken tänne lahtelaista-sivustolleni paljon ilmakuvia kaupungistamme, on mukana toki
henkilökuvia ja rakennuksiakin. Vasemmalla Ihamäen Pauli, lyseolainen luokkakaverini 1960-luvulta,
hän taisi olla kaupungin palveluksessa Lahdessa ja myöhemmin kaupunginjohtajanakin muualla.
Punatiilirakennusten sijainninhan varmasti tiedätkin? Katso kaikki uudet kuvat heti, klikkaa näitä kuvia
tai
tätä linkkiä
Torstaina 13. lokakuuta 2022
Etualalla Lahdenkatua ja Kariniemenkatua, täällä asuskelin 4-16-vuotiaana.
Vanha ja uusi hyppyrimäki samassa kuvassa, puuta ja betonia... Klikkaa kuva suureksi.
- Kirppisdioja, q67. Katso nyt 80 uutta vanhaa diaa, klikkaa q-diat
Sunnuntaina 9. lokakuuta 2022
Lauantaina 8. lokakuuta 2022
Torstaina 6. lokakuuta 2022
Rautaa suoniin, vauhtia masiinaan ja taas uusia digikuvia nettiin...
Keskiviikkona 5. lokakuuta 2022
Keskiviikkona 5. lokakuuta 2022
Tiistaina 4. lokakuuta 2022
Useita jättikokoisia kuvia, katso kaikki, klikkaa tätä kuvaa
- työpaikkani 1966-89, ESS.
- Kirppisdioja, k50
Maanantaina 3. lokakuuta 2022
Paljon vanhoja jo purettuja puutaloja ympäri kaupunkia, myös ilmakuvia ym.
Klikkaa linkkiä tai kuvaa
Perjantaina 30. syyskuuta 2022
Tänään digitoin ja pistin kuvat nähtäväksesi tänne nettiin...
Tällä kertaa paljon ilmakuvia, pienoismalleja, ym kiinnostavaa. Klikkaa kuvia tai
uutta linkkiä
VIISISATAA LAHTI-KUVAA, klikkaa linkkejä
a-diat |
b-diat |
c-diat |
d-diat |
e-diat |
f-diat |
g-diat |
h-diat |
i-diat |
j-diat
Sunnuntaina 25. syyskuuta 2022
Noin 80 erilaista uutta vanhaa kuvaa, katso kaikki, klikkaa kuvia tai
- tätä linkkiä
Torstaina 22. syyskuuta 2022
Kerro osoite, jos paikan tunnistat. Tai edes kadunnimi. - Kirppisdioja, f14
Torstaina 22. syyskuuta 2022
Maanantaina 19. syyskuuta 2022
Klikkaa kuvaa ja voit taas katsella kaikki...
Lauantaina 17. syyskuuta 2022
Klikkaa kuvaa - käy vilkaisemassa muutkin. Jos tunnistat paikkoja, tiedät kaupunginosan, kadunnimen tms,
pistä viestiä tulemaan ja lisäilen tekstit nettiinkin. Kiitti etukäteen.
Keskiviikkona 14. syyskuuta 2022
1970-80-luvuilta, kaikki Lahdesta...
TUHATKUNTA ERILAISTA, KIRPPISLÖYTÖJÄ TETENKIN !!!
Taitavat olla lahtelaisten veronmaksajien rahoilla kuvattuja kaikki, paljon ilmakuvia
eri kaupunginosista ja asemakaavojen pienoismalleistakin, ehkä teknisen viraston
poisheitettyjä vanhoja arkistoja?
KUVASSA NYKYISET 'TYÖVÄLINEET' DIOJEN DIGITOINTIIN :
valolaatikko, kirjahyllyn irtopääty kameratelineenä, nokialainen windows-kännykkä,
vanha iMacci. Ja tietenkin aimo annos työniloa !!!!
Osa kuvista löytyy täältäkin - albumitauki
Tiistaina 13. syyskuuta 2022
Lauantaina 10. syyskuuta 2022
Katselin 10:05 alkaen kepulaisen ministerin rupattelua telkkarissa, ei mitään uutta. Sähkön hinta nousee, nousee, NOUSEE... Pitäisikö tietokoneen käytössäkin siirtyä takaisin höyryvoimaan???
Torstaina 1. syyskuuta 2022
Keskiviikkona 17. elokuuta 2022
16082022 Tapio Strandberg
Aika on mennyt kurjaksi. Omassa kylässämme tässä Lahden vieressä, ei omalla pihalla lukkoja tarvittu. Saavuttiin. Pyörä seinälle, ja siinä se oli myös aamuulla.
Elettiin 1940 lukua.
Kulkureita kyllä oli, mutta ei sellaisia rosvoja tai lainaajia.
On se niin kurjaa. Pyörä on välttämätön. Millä Asko-Upon työläinen muuten pääsi työpaikalle kuin pyörällä. Niitä lie ollut senkin firman pihalla 24.000 kpl. Kaippa niistä joskus rengas puhkesi, ja muutakin remppaa, mutta se oli aikaa se. Olipa juuri sen verran ansaittu palkkaa, että pyörän saattoi lunastaa.
Toki elettiin raisua aikaa. Työtä oli. Rahaakin hiukan kertyi. No, joo, alkoi mopokausi ja ihmeen pian ajoneuvoksi nousi moottoripyörä, ja tietysti Jawa. Niitä oli hetkessä tuhansia. Meidänkin vähäisellä kadullamme sitten jo x5 kpl. Ihmeen vähän aikaa, kun kulkuneuvot muuttui autoiksi. Aivan huimaa muutosta. Olin nuori, ja itselle ei lainkaan laitteita saapunut. Sitten aivan kauden lopulla saatoin äidin rahoittama ostaa Hopeasauman, jolla ajelin ammattikoulun loppuun. Sitä piti paikoin jo pitää lukossa. Töihin pääsin, ja kas, oitis työkavereilla auto kaikilla. Niinpä en itselle tarvinnut. Kehittelin ajokohteita ja aina vapaa-ajassa mentiin. Aikoinaan löytyi tyttö ystäviä. Miltei kaikilla auto. Tosin on myönnettävä: Osa heistä oli rouvia, mutta ei se menoa estänyt.
Liityin valokuvaajana Hollolan Näyttämöön. Aina piti mennä ja aina oli autoja. Lopulta vaimo, joka irtosi liitostaan ja jälleen perheessä oli 17 vuotta auto. Paljon ajeltiin. Mökeillekin. Vaimo otti vapaata. Ei autoa. Joskus hän on suostuvainen johonkin ajoon. Kavereita käy autoineen. Melko harvoin saan heiltä kyytiä. Niin siinä kävi. Taloon kertyi polkupyöriä x4. Yksi maastopyörä pihalla kellaan. Yksi Italialainen kellarissa. Kilpurien sukua. Suuri unelma ja täyttymys...
Monet muut pyörät kävivät kääntymässä ja pois annettiin. Italian OLMO-maastokilpapyörä todella pihalla - yksi täyttymys, nyt vain vain katumus, kun joudun olemaan jalkamies ja sekin vaivaisesti.
Maanantaina 15. elokuuta 2022
Elämme lehtijuttujen perusteella nyt vaikeita aikoja, inflaatio jyllää, kaikki hinnat nousussa - pian ei ole varaa syödäkään kunnolla...
MUTTA, ELETTIIN SITÄ ENNENKIN - KYLLÄ HÄTÄ KEINOT KEKSII!
1943 ilmestynyt Suomi-Filmin julkaisema UUTISAITTA-lehti kertoi, miten silloiset taiteilijat säästivät ruoanlaittokuluissaan.
Tässä heidän ohjeensa, TESTAA AINAKIN JOITAIN ja kerro meille kaikille, miten sodanjälkeisen pula-ajan herkut maistuivat.
Sunnuntaina 14. elokuuta 2022
13082022 Tapio Strandberg
Olen hyvin varakkaan englantilaisen palveluksessa. Ajan hänen edustusautoaan. Toki oikein virka-asussa. Isäntäni omistaa kohtalaisen linnan, lähellä Lontoota. Hän on selviytyjä. 1946 on kulullaan. Monia rajoituksia valtiovallan taholta on voimassa. Ajokkinani on Packard 6 syl moottorilla... Kunnon edustuskori. Autotallini sijaitsee linnan muurien vierellä. Puutarhurit hoitelee kuuluisan puutarhan. Talon rouva on usein liikkeellä. Tuleehan edustaa. Hän käyttää taxia. Perillisiäkin on kerrassaan 4. Yksi heistä jäi sodan kuohuihin. Loput opiskelupaikoissaan. Joillakin lomilla poikkeavat.
Mihin herrani minua tarvitsee?
Klubille 3 kertaa viikossa. Harvoin vien hänet golffaamaan. Mukavuudenrakas herra ei juurikaan vaivaudu fyysisiin ponnistuksiin.
Minun työaikani.
Se tietysti sidottu isännän mielialoihin. On niitäkin aikoja, kun olen 24 h hälyytyksessä. Ehkä noudan jonkin vieraan tai vien hänet pois. Muuten melko leppoisa on elämäni. Isännän koiraa puutarhassa kuljetan. Hän ei onneksi ole kiinnostunut verikoirista. Tämä puutarhakumppanini on ystävällinnen terrieeri. Täynnä älyä ja tarmoa.
Suuri on mieltymykseni tähän vanhaan kivirakentamiseen. Kivi on ikuinen. Vähällä hoidolla kivi vain välkkyy. Puiston puut edellyttävät ajoitain oksain rankaisua. Liika tiheys haitannee kasvua. Tammet kun kasvavat vaikka 500-vuotiaiksi.
Miksi Packard? Isäntä tietää sen avut. Todella pitkäiskuinen moottori. Värisemätön käynti. Toki tunnetumpiakin merkkejä on. Ne parhaat maksanevat sitten jo kaksin verroin. Joskun isäntä lähtee vierailulle jonnekin maaseudun linnaan. Silloin on minulla varautuminen, se matka voi kestää 3 vrk:kin. Minun tulee vain selviytyä. Siellä perillä voi olla melko karuakin.
Autoni kiiloitan joka päivä. Kaiken tekniikan tarkistan. Bensiinitankki aina täynnä. Toki virka-asuni on moitteeton. Koppalakki kokardilla. Mustat saappaat kiiltää. Ajokäsineet moitteettomat.
Paistakoon päivä, satakoon taivas, lähdemme kun on aika.
Keskiviikkona 10. elokuuta 2022
Myös lehden kansikuva on loistavaa aikansa kuvaa, syyssiivous täydessä vauhdissa, aivan kuten
meillä kotona Kariniemessä silloin, tai täällä Purokadulla muutama viikko sitten. Tai vaikka tänään,
kirjapinoja, lehtiä, tauluja...
1950-luvulla valokuvatkin olivat mustavalkeita, värikuvia ilmestyi vain harvoissa aikakauslehdissä. Onneksi isä oli kuorma-autoilija, äiti kotirouva ja meille tuli useita lehtiä, mm. Seura, Suomen Kuvalehti, joskus Viikko-sanomat ja Kotiliesikin. Sanomalehtiäkin tuli kaksi, Etelä-Suomen Sanomat ja Helsingin Sanomat, niistä luettiin Rip Kirbyt, Fantomit, Ferdinandit, ja tulihan vielä Aku Ankkakin kotiin.
Seuran kustantaja oli Yhtyneet Kuvalehdet Oy ja painopaikka Werner Söderström Osakeyhtiön kirja- ja syväpaino.
Maanantaina 8. elokuuta 2022
Sunnuntaina 7. elokuuta 2022
Perjantaina 5. elokuuta 2022
Aino-puiston suihkulähteestä käytiin joskus kolikoita etsimässä, myöhemmin iltahämärissä tyttöjä riiustamassa, rauhallinen paikka.
Perjantaina 5. elokuuta 2022
Maanantaina 1. elokuuta 2022
Tein kaikkien aikojen kirppislöydön, satakunta suomalaista c-kasettia
täynnä tunteita elämän ihanuudesta ja kurjuudesta.
Suomen parhaat viime vuosituhannen iskelmätähdet ja tangontaitajat,
kappaleiden sanoitukset hienointa runoutta oman aikansa huippunimiltä...
Kaksi kassillista hienoja hyväkuntoisia c-kasetteja kotiin kannettuna, kiitti !
Myyjinä rokkarihenkiset Maj-kaunotar ja hänen muusikkokumppaninsa, basisti.
Seuraavat kolme kuukautta kuuntelen JOKA PÄIVÄ puolen tunnin 'toivekonsertin'
näiltä kansansuosikeilta. Soittelen vanhanaikaisilla museoikäisillä kasettisoittimillla
ja radioilla vanhanaikaista tulisen tunteellista tulkintaa, ELÄMÄSTÄ !!!!
29072022 Tapio Strandberg
Isoisä Arvid rakenteli juurakoista ja puhuttelevista oksista puutarhaan istuimia ja pöytiä. Niinpä isä Rudolf jatkoi harrastusta. Setä John myös myötäili. Puutarhat. Sellainen, ja melko laaja oli Takalankatu 6:ssa. Kasvustoa vaikka mitä. Tosin joitain arempia hedelmäpuita kuoli talvisodan pakkasissa.
Mutta, tarveaineita kertyi puutarhahuonekaluihin. Osa valmistui pyöröpuista, kuten isommista pajuista. Hilda-Marian koivupuistossa sijaitsi oikein kunnollinen puutarha kalusto, joka oli juuri esillä olevaa designia. Takalankadun tontin rautatien viereissä aidas komeili todellinen helmi. Siro rakenne. Kaari portin päällä. Kaikki puuaines oli luosta etsittyä. Mutta, koreilu saavutti huippunsa, kun setä John taiteili siitä auringonnousuportin. Alhaalla loisti nouseva aurinko, nousten. Pystypuita myötäillen, valon muuttuessa lopulta sinitaivaaksi. Portti oli kuuluisa. Mustavalko kuvia on. Sen luona pyrittiin kuvaamaan saapuneet vieraat. Rudolf oli lunastanut suvulta itselleen puutarhatontin, vallan 2200 m2, sekin aivan rautatiehen rajoittuen.
Sinne alkoi kertyä kasvustoa ulkomaita tilaten, kuten isoisä Arvidkin. Mutta, hiljalleen. Kehittyi puutarhapöytä. Sen jalusta oli ison puun juurakko kaikkine jurmuineen. Päällä tosin lankuista laadittu laudoitus. Sekin palveli vuosia. Sen kalustoon kuului nämä oksanvänkkyröistä kootut selkänojatuolit. Yhtenä virtuoosina pidin peltisiä istuimia, jotka olivat kotoisin maatalouskoneiden istuimista. Toinen prässättyä peltiä, toinen komistus vallan valurautaa. Ne oli ruuvattu maahan istutettujen tukkien neniin. Tämän puutarhalaitoksen ympärille kasvatetiin köynnösseinä. Siis, aivan piilopaikka. Kyllä äiti-Tyynen oli mukavaa myydä Hennalan KSS 2 hoitajille leikkokukkia.
Tiistaina 26. heinäkuuta 2022
Ja vielä koko viikoksi, tänään kävimme jo lähimetsikkössäkin lenkillä. Pari pienehköä hauvaa tavattiin, mustikanpoimijaa moikattiin ja kyseltiin löytyykö marjoja. Ovat kuulemma isoja, ja hyvin löytyy. Kotimetsiköstä.
Perjantaina 22. heinäkuuta 2022
Mistä 'Väinämöinen' 'Ainon' viereensä voisi löytää? Jo katseleminenkin nykyään
'seksuaalista ahdistelua'.
Miten voi kalaa pyydystää ellei heitä verkkojaan veteen?
Sunnuntaina 17. heinäkuuta 2022
Kaupittelivat tätä laatumerkkiä entisöitäväksi netissä kovaan hintaan.
Minun mielestäni historian siipien havinaa EI pidä hävittää turhilla peltitöillä tai maalauksella !!!
Torstaina 14. heinäkuuta 2022
Eilen maisema todella vaihtui, suurista kuvista näkyy muutoskin selvästi.
Kuka työn teki? Tämän vuosituhannen nuorukainen, ja hyvin tekikin. Suosittelen.
Keskiviikkona 13. heinäkuuta 2022
Huomaatko mitään muutosta maisemassa ? Ennen ja nyt. Vanhaa ja uutta.
Keskiviikkona 13. heinäkuuta 2022
- 1950-luvulla tapasin lyseolaisena Kisapuiston rusettiluistelussa kiinnostavan
tyttöparin Tipalasta, toisen sukunimi oli Fagerholm ja hänen kaverinsa oli Ahonen.
Rillipään kanssa käytiin joskus kahdestaan kävelyllä ja kahviloissakin, rillit pois pussatessa.
Ahosen isosisko Ritva lauloi usein radion toivekonserteissa, kovaa ja korkealta.
Tiistaina 12. heinäkuuta 2022
Työhuoneeni ikkunat 1950-luvun kortissa
Aloitin 1966 ilmoitustoimittajan hommat Hämeenkatu 5:ssä ja siellä lopetinkin 1989...
Siis Etelä-Suomen Sanomissa, oikealla alhaalla. Kadun toisella puolella Monosen kenkätehtaat,
taustalla tuttuja näkymiä keskustassa.
Tiistaina 5. heinäkuuta 2022
Aamun hetki tänään tiistaina 03:30 Kuvaaja tyttäreni Kati Kaarna, kännykkäräpsy ikkunan läpi
Perjantaina 1. heinäkuuta 2022
Yläkuva Aleksanterinkadun ja Rautatienkadun kulma ennen talvisotaa, kopsattu kirjasta Kehityksen vuosisata liikemiesten Lahdessa (1998).
Alakuvan hienon isokokoisen grafiikan ostin kirppiksiltä kymmenkunta vuotta sitten, kalliskin se oli.
Perjantaina 24. kesäkuuta 2022
2006 - Talkoissa mukana vasemmalla lapsenlapseni Lumi, minä itse ja nuorempi tyttäreni Kati, kuvaaja vanhempi tyttäreni Kirsi, Lumin äiti. Kaunis näyttää ilma olleen silloin ja niin varmasti tänäänkin... Kävin äsken luonnontilaisella kotipihallani kuvaamassa kukkaloistoa.
Torstaina 23. kesäkuuta 2022
Yläkuvassa Lyttisen Lasse, hän pyöräili Ankkurista Merrasjärven ja Metsäpellon kautta Kiveriöön tänään.
Yhteisiä lapsuudenaikoja ja -kavereita muisteltiin. Ollaan tapailtu takavuosina kesäaikaan
torikahvilassa ja Sinuhessakin, usein mukana myös Walleniuksen Pelle ja Dysterin Larekin - alakuvassa minä ja Pelle.
Nyt ollaan kaikki n. 80-v. ukkoja,
1950-luvulla asuttiin Kariniemenkatu 35:ssä ja Pelle 20:ssa.
Lauantaina 18. kesäkuuta 2022
18062022 Tapio Strandberg
Näin oli. Raute Oy huolehti veteraaneistaan ja pitkäaikaisista työssäkäyvistä. Tapana oli. Joka vuoden elokuussa oli Enonkärki-huvilassa tosi bileet. Kutsu koski runsaasti yli 100:aa henkilöä. Toki asiaan kuului. On aina kaunis ilma. Juuri tämän kertaisella juhlalla poikkeuksellisen isot mahdollisuudet onnistua.
Niiden henki aina Maija-Liisa Vainio, huoltokonttorin hoitaja. Vastuussa vaikka mistä. Hän hoiti sairauskassaa. Toimi pankkinakin, ja vaikka mitä. Maija-Liisa tiesi kaiken yhtiön ihmisistä ja vaiheista.
Maija tilasi hanuristin. Kaikki tarjoilu saliin, ja myös rantanuotiolle. Hän se laittoi meidät laulamaan Putte Possun nimipäivä-laulun, joskus Vuorineuvoksen puheen jälkeen. Jopa jaettiin ansiomitallit. Runsaati 30 vuotta palvelleita, kuten kirjoittajakin.
Nautittiin kahvitus. Harmonikka hoiti viihtymisen... Ja juuri silloin oli Maija löytänyt oikein kuuluisuuden. Pikku-ukko, jolla sormet aina juuri tansittavilla sävelillä. Sauna toki lämpimänä. Mitä melkoisin puheensorina koko rantamalla... Sain luvan. Ostin oikein kunnolla Koskenkorvaa tähänkin pitoon. Niinpä, ilta senkun parani, ja saatoin kuljeksia kaikkialla ja asuna oli: Koskenkorva molemmissa taskuissa ja molemmissa käsissä. Niinpä kuljin. Pulloja tyhjeni. Harmonikka kaikui kaikkialle. Tanssin rytke avoterassilta lisäsi tunnelmaa. Ja se ilta kaunoinen.
Kohtalo astui peliin. Jokin vähäpäinen alkoi rähjätä Vuorineuvokselle. Siitä ei pitkä tullut. Jokin taho taltutti miehen.
Mutta, surkea seuraus: Se oli viimeinen kerta veteraanijuhlissa, kun kirkasta viinaa oli tarjolla. Olinhan kaikkien tuttu,
joten lienen ollut oikea mies viinan jakoon.
Enonkärki-huvilan kesän alkuun kuului aina virkailijakerhon kesän avaus.
Niinpä 1975 sain juhlakansan kuljettamiseen
Aino-laivan ja se antoi sähköä 5-miehiselle orkesterille, suurimmalle mitä on Enonkärjessä esiintynyt. Itse Lasse Asko ei
laivastaan laiturille astunut. Piti laivansa salongissa omia juhliaan.
Kävi niinkin: Aino-laiva saapuu liian suurella vauhdilla rantaamme, ja ajoi keulansa hiekkaan. Melkoisen kauan moottorillaan hurruutti ja sai peruutettua laituriin. Kansaa kaikki kannet täynnä. Rannallakin, kun olivat saapuneet muilla aluksilla.
Niin elämä jatkui, niitä juhliakin joskus.
Keskiviikkona 15. kesäkuuta 2022 klo 12:20
08062022 Tapio Strandberg
Isoisä oli hyvin äkkipikainen mies. Takalankatu 6:ssa asuessa, oli vaimo Hilda-Maria, lähtöä Lammilta, keittänyt laihaa kahvia. Adolf tempaisi pannun ja heitti ikkunasta ulos. Alkoi kahviton kausi. Hilda-Maria kantoi pannun kauas kompostiin. Lie ollut siellä viikon. Aadolfi ajeli yhden viikon ilman kahvia veturiaan. Saapui sitten kotiin. Kauniisti aneli: Josko Hilda-Maria noutaisi kaffepannun. Keitellään.
Äkkipikaisuus kulkee suvussa. Se on vahvimmillaan pikkuserkku Janilla. Lapsesta alkaen oikonut maailmaan käsityksiä ja tekemisiä. Vielä joskus rikkoo itsensä siinä hommassa. Hartioitakin on kertynyt. Palomies ja ambulanssikuljettaja ja muuta.
Niemisen mamma saapunut meille puutalkoisiin. Isänsä oli markkinamiehiä. Hevoisella aina lähdetiin ja aina ei hevoisella palattu. Feminiinä vaimonsa oli tiukka täti. Koukkunenä ja käyrä piippu. Siskoni peri miehen kaura-arkun. 1,5x1x1m ja erinomaista mäntyä. Joutui siirtymään autotallistani tontin perille kaluvajaksi ja aina vaan kestää. Onhan hän 1" lankkua. Aikaa kulunut vain saapumisesta 60 vuotta.
Tiistaina 14. kesäkuuta 2022
Uudet kuvat kävin äsken ottamassa....
Tiistaina 14. kesäkuuta 2022
Käväistiin Ryynäsiä katsomassa ja kuuntelemassa 'tyttöystäväni' Railin ja tyttäreni Katin kanssa...
Keskiviikkona 8. kesäkuuta 2022
08062022 Tapio Strandberg
Keskiviikkona 8. kesäkuuta 2022
08062022 Tapio Strandberg
Aivan hätkähtäen avaan ulko-oven. Varsin tietäen mitä olen kokeva, mutta siltikin: Rapun viime askelmasta alkaa tammimetsä. Sen juuressa kulkee kielopenger 6 metriä, juuri nyt tuoksuen voimalla. Ja kaikki todella 1 m etäisyydellä.
Siis, tammimetsä... Vielä hentoinen, pituus hipoo 4 metriä. Sen kumppaneina ja tiheässä. Pihlajia. En todellakaan näe edemmäs kuin lähimpään tammeen ja pihlajaan. Miten nyt näin? Rakas perennapuutarha on kadonnut. Ehkä ei aivan kokonaan. Siellä se on vihreän suppilon pohjalla ja katselee taivaisiin. Kohdatakseni heidät on lähdettävä pujottautumaan rinteen portaita alas. Tosin senkin sulkee mänty, pituus jo 4 m ja tuuhea. Lähestyin häntä raivaussahalla hänen ollessaan lapsena. Katsoin hänen olemustaan. Kylläpä on valinnut elämälleen huonon paikan. Kasvettuaan sulkee portaikkoni. Nyt on niin käynyt. Voimallisesti oksiaan taivuttaen saatan päästä hirsipöytäni luo, ja tosin siellä kohtaan haavikon ja tiuhan. Huiskivat jo ylitse 3 metriä ja todella tiuhan. Siis, johonkin suuntaan, näen vain 1 m matkan.
Peloittavaa... Eikö???
No, mutta taivaan sini siihen hirrelle löytää. Viime kesänä myös oma ja naapurin kisu saapui seurustelemaan. Olimme aivan turvassa maailman pahuudelta.
Siellä se kaikki on piilossa, vain 7 m päässä salini ikkunasta.
Keskiviikkona 8. kesäkuuta 2022
08062022 Tapio Strandberg
Katselin toiseen kertaan elokuvan Veljeni on romukauppias.
Sellaisen elämän kuvaus melko mahdotonta... Filmi tehtiin. Jotakin pintaraapaisua saa sen kautta. Katselen 80-vuotiaan taustoin asiaa.
Aivan varhain se on minua koskettanut. Ei silloin ollut leikkipuistoja. Lapsi sai harhailla missä vain tuntui viihtyvän. Toki, asuminen vanhassa sukutalossa sisälsi aina uusia yllätyksiä. Edellinen sukupolvi nähdyt kapinanajan ja molemmat sodat sen jälkeen. Kodinkin rakenteissa aivan usein löytöjä jostain kaukaa menneestä. Siis, arvoituksellista.
Kotoa lähteissä aivan näköetäisyydellä VR:n pysäkki ja lastauslaituri Hennalan varuskunnalle, ja tietysti aivan vieressä kyläläisten pikku kaatopaikka. Olihan rinne, jolle voi saapua kumoaamaan lastinsa. Miltei aina hevosella. Mistä niitä autoja.
Niinpä ei sitä päivää koulusta palatessa etten tarkoin silmäilisi mahdollisia löytöjä. Kaikenmoista joutavaa löytyi. Parasta kuitenkin kristallilasi hiotuin koristein.
Ensin se katseli minua pohja näkyen punatiilien seasta. Ei voi olla totta. Ehjäkö???? Ja todentotta. Varoen lasin sain esiin ja täydelleen ehjä. Innoissani sen vein äidille. Kyllä sitä siunailtiin. Se oli peheeni ensimmäinen kristallilasi ja edelleen vitriinissä lukuisien heimolaistensa kanssa.
Tuosta kaikesta kertyi kaiken elämää jatkunut uteliaisuus romuihin. Nytkin salin pöydällä kovakantinen albumi, vuodelta 1908 Turusta. Sinä esiintyy Kai-herran isä ja suku. Metallilukko, rasvasin sen hiukan hapettuneen rakenteen. Koko vain 160x120x50mm. Se on nyt vain lainassa.
Tästä tulisi paksu kirja, jos sen toteutan. Se jatkuu Sopenkorven 3:n romukaupan analysoinilla, edeten aivan loputtomiin.
Sain viettää työelämäni Lahden Rautateollisuus Oy:ssä, ja kaiken koristeeksi, saavutin luottamustehtäviä saaden koluta aivan
kaiken koko korttelin alueella. Mukaan lukien valimon ullakon ja 4 pommisuojaa. Niin, ja Sope Oy:n huonekalutehtaan 5 kerrosta aivan kaikkialla...
Sen mahdollisti teollisuusvalokuvaajan ammattini, joka sisälsi henkilökuvauksenkin. Niin, olihan meitä runsas 600 henkilöä palveluksessa.
Yritys aloitti toisen raunioilta 1908.
Keskiviikkona 1. kesäkuuta 2022
Onko aivojen käytölle ja ajattelun 'harrastamiselle' olemassa minkäänlaista yläikärajaa?
Mikä? Kysyy nimim. "pian 80-vuotias yksinasuva eläkeläisukko tositarkoituksella"...
Sunnuntaina 29. toukokuuta 2022
Niilo Silvessalon tekstiilimyymälä sijaitsi Hämeenkatu 7:ssä ja ilmoitusasioitaan hänkin usein toi työhuoneeseeni naapurissa Hämeenkatu 5:ssa. Aina aurinkoinen kauppias rupatteli elämänmenosta ja kaupankäynnistä, joskus hän kävi yhdessä vaimonsa kanssa.
Seppo Palmi oli lyseossa luokkakavereitani keskikouluajan 1954-59. Armoton jalkapalloilija,
taisinpa poiketa hänen kotipihallaankin Vesijärvenkadun alkupäässä. Hänen nuorempi veljensäkin
oli muistaakseni lyseon poikia.
Lauantaina 28. toukokuuta 2022
Lue Kari Naskisen blogi vuodelta 2011 lahtelaisista taiteilijoista :
Perjantaina 27. toukokuuta 2022
27052022 Tapio Strandberg
Kissaheimo hallitsee. Hallitsi kotonanikin syksyyn saakka, kunnes tri ajatteli toisin. Mutta, kissaheimo hallitsee.
Avatessani Face-kasvoni, saan loputtoman kissaelämän eteeni. Uutisoinissa pyrkii esiin toki sota. Vanhat valokuvat, mutta aivan solkenaan kissasuku astuu esiin. Nyt toki kodeissa hellittyinä. On ikäryhmiä viikonvanhoista, ja 20 vuotta hipovia valtiaita.
Niin kissasuku on valloittanut ihmismielen. Miksi? Sota tosiaan riehuu aivan lähelläkin, kun sotaharjoituksia pidetään kansainvälisesti Norjan alueilla, ja juuri Viron maaperällä. Suomessakin aivan tämän tästä. Ihmistä pelottaa...
Kissasuku astuu rinnanpäälle ja osaa lohduttaa olevasta ja tulevasta. Kaiken saat unohtaa. Onhan sinulla täydellinen ystävä. Tarkoin sinua tarkkaileva, vaativakin. Oppivainenkin, jos vaivaudut opettamaan.
Kissaa ei voita kukaan. Kissa on ottanut sinut.
Jos oivallat seurata sen elämää, kun vieraita saapuu. Melko kohta kissa hiippailee vierasta lähelle. Tarkalla vainulla oitis osaa päätellä, saapuiko ystävä vai sitten niitä muunlaisia. Ehkä vielä varoiksi nuuskaisee huosunlahjetta ja piiloutuu.
Face siis kertoo meistä totuuden. Myönnämme oman heikkoutemme tässä elämässä. Meitähän on niin helppo haavoittaa. Mutta, voimme hankkia kissan. Sen myötämielisyys. Ja alituinen terveytemme tarkkailija havaitsee tilanteemme jo ennen kuin me itse. Sinun tulee opiskella kissasi viestintä.
Niinpä kissasuku lisääntyy meidän lohduksemme. Tiedämme sen olevan omaa puutteellisuuttamme, meidänhän tulee olla aina vahvoja ja viisaita. Emme siihen itsekkään usko. Kotisohvalle asettuessamme kissa saapuu tarkastamaan tilanteen. Se tosin on huolestunut vain omastata turvallisuudestaan, mutta tietää Sinun olevan se turva. Sinut pitää saada taas ehjäksi ja hoitamaan kissan hyvinvointia.
Torstaina 26. toukokuuta 2022
26052022 Tapio Strandberg
Sepä oli aikaa 1950-luvulla.
Hotelli-ravintola Salpaus todellisessa kukoistuksessa. Johtaja Pohja osasi asiansa. Mitä muka tippaviinalla tekisi. Koko pullo tai pari, vähintään tulee olla.
Äiti, Tyyne, rakennutti meille uutta kotia. Piti pääsemän pois Ryti-isän syntykodista. No, ei aivan syntykodista, sillä Helsinki on merkitty kirkonkirjoihin syntypaikaksi.
Niinpä. Johtaja Pohja tarvitsi moderniin hotellin pesulaan uuden hoitajan. Oli pesulakin uusi. Äiti Tyyne tuli valituksi tehtävään. Pesulan ovi oli Salpaus Hotellin pihalle. Saatoin joskus ammattikoulun hyppytunneilla käydä tervehdyksellä. Hienot oli laitteet. Todella iso rumpupesukone. Kolme vaakasuoraa linkoa. Apulainenkin äidillä oli, sillä mahdoton oli vuorokauden pyykkimäärä, ja sitä valkopyykkiä kaikki. Kuivausrumpu viimeisteli kaiken. Vielä oli jäljellä viikkaus.
Pyykkärin korviin kuului asioita hotelliravintolan viimeisimmistä kuulumisista. Tyyne saattoi liikkua myös kellarin monissa tiloissa. Minulle kerrottiin, minkälaista oli paistilihojen vuorokausihoito. Niitä pyyhkeiltiin valkopyyhkeillä joka päivä. Niiden annettiin vanheta koukuissaan todella kauan. Siis, aivan ennen mädännystä ne leikattiin pannuille ja paistoon. Kuulemma, vain miltei mätä oli sitä parasta. Olipa sellainenkin osasto kuin tyhjentyneiden viinapullojen varasto. Sen anti oli osalle tarjoilijoista melko kostea. Pullot valutetiin ylösalaisin ja saalis vuorokaudessa melkoinen. Johtaja Pohja koetti hoitaa tämänkin ongelman, mutta ongelmana pysyi. Ihmeen paljon silloin ravintolassa viinaa juotiin vuorokaudessa.
Sekin seuraus asiasta oli. Tyyne sain mehupulloiksi todella upeita likööripulloja. Niinpä kellariimme kertyi ainakin 200 pulloa ja joka vuosi ne keitettiin uusille mehuille.
Pesulatyö oli todella raskasta kaikkine kiireineen. Ei äiti-Tyyne monia vuosia jaksanut. Tilalle astui Esteri Ryyli, ensin Tyynen apuna ja sitten pääpesijänä. Tyyne ja Esteri ystävystyivät. Esterikin jättäytyi pois pesulasta.
Mutta, ei jättänyt perhe Strandbergia. Jopa niin että kun äiti-Tyyne kuoli 92-vuotiaana, Esteri vieraili luonani vuosia. Kunnes hänetkin saattelin Mustakallionmäelle.
Hotellin sisäinen elämä sisälsi aivan alituiseen tragedioita. Sexy veti silloinkin työväkeä ja kyllä hotellissa paikkoja riitti.
Vuodet vieri. Kasvoin aikuisuuteen. Kerran lähdin kaverini Heikin kanssa ottamaan yhdet. Aivan kokemattomia kun olimme, niin kertomukset tsekkien luumuviinasta kiinnosti. Tilasimme yhdet ja lasit vettä. Olipa kirpeä kokemus. Ravintolasali miltei tyhjä. Totesimme olevamme aivan väärässä paikassa. Äiti-Tyyne kunnioitti johtaja Pohjaa taidokkuuden vuoksi. Niinpä kun hotelli lopetti ja ravintola siirtyi silloiseen Aleksi no 3:een, no - kristallia vielä roikkui katosta, mutta varsinainen loisto oli poissa. Olin siis, johtaja Pohjan muistokäynnillä.
Torstaina 26. toukokuuta 2022
08012016 Tapio Strandberg
Kun Lahden kaupunki oli aivan nuori, saatu kapinanaika selkeytettyä, viriytyi torikauppakin uudelleen. Sellainen arki- ja lauantaikauppakin.
Myös Takalankadulle tarvittiin kipeästi leivänlisää. Hilda-Marian mies, Anders oli kuollut 1914, ja lapsia 7 kpl. Aivan kaikkea yritettiin. Hilda itse askaroi veturitalleilla. Puutarhaan oli istutettu runsaasti marjapensaita, ja sadot hyvässä maassa verrattomia. Niitä punaisia leikeltiin saksilla ropeisiin marjavarsineen kaikkineen. Saatiin niin edustavia myytäviä. Tertussa saattoi olla 12 marjaa, ja suuria. Siihen aikaan marjaviljelystä ei juuri kodeissa harrastettu. Hilda näin ollen etulyöntiasemassa, tuotetta ei juuri muilla ollut tarjolla.
Syksyn antiin kuului myös perunat ja muutkin juurikasvit. Raparperit huikean mahtavia vahvassa maassa. Kovasti edellytti työtä näiden hyödykkeiden tuottaminen, vaan melkoinen vaiva oli saattaa ne kaupan torille asti. Matkaa 3 km. Kulkuväline: Kaksipyöräiset kärryt teräsvahvikerenkaalla. Ankara lasti, ja menoksi. Hiekkatiet, tietysti. Sopenkorvessa aivan savivelli sateisina päivinä. Oli mäki, Hevosmiehenkatu, lie ollut nimeltään tie, siihen aikaan. Kulki silloin hyvin korkealle, Salpausselän harjanteen ylitse. Miltei vuori oli sen korkeus. Sinne oli kärryt puskettava ensin ylös, ja jarrutellen alas. Vielä oli matkaa torille 1 km. Myyntipaikkojen jakoon, ja myynti alkoi. Yllä kerrottu oli 1920-30-luvuilla.
Nyt kertomaa 1940 lopulta, aluksi:
Tuula ja Tapio saivat isän ohjausta kasvattaa Bellis- ja orvokkipenkkejä. Niiden tuotosta saimme mennä torille kaupittelemaan. Saimme penkkipaikan, lukemattomien muidenkin pikkukauppiaiden jonossa. Kauppa kävi. Tuotteemme kimppuina lie puhutelleet kaupunkilaisia. Näin joitakin kertoja. Kävimme siskoni kanssa koulut, ja alkoi työssäkäynti molemmille.
Puutarhainnostus iski lujemmin siskoon, ja hän aloitti kotipuutarhan tehokohennuksen, nyt perennataimien myymiseksi. Siitäpä seurasi ankarat vuodet. Pitkää puutarhapäivää kotona, torilla, keväin syksyin toripäivät.
Nyt ei enää menty kaksipyöräkärryillä, vaan maksettiin autoilijalle palvelusta. Suhteita syntyi. Muihin viljelijöihin ja sitten jo tukkuostajiinkin. Toiminta laajeni. Jopa työllistävyydessään, töitä vaikka kahdelle. Tosin autoin maan muokkauksessa ja kastelujärjestelmien hoidossa iltaisin.
Maailmassa kun kaikki muuttuu, alkoivat suuret perennaviljelmäkauppiaat vallata kaiken markkinaosuuden. Alettiin tavarataloissakin olla jo perennakauppiaita. Sisko luovutti.
Siihen lie päättynyt myös torikaupustelu Takalankadulta.
Tiistaina 24. toukokuuta 2022
Tuore toukokuinen kuvatus menneisyydestä ja tulevaisuudesta, mitähän näistäkin oikein tulee? Aika näyttää...
Torstaina 19. toukokuuta 2022
21042022 Tapio Strandberg
Hyö ovat ain ilosii... Näin on opittu heit nimittelleen, ko saapuit sielt Karjalast sillo jo sovan aikaan.
Hyö toivat sit illoo mukanaan. Ei heil juur muut ollukaan. A, mit hyö osasiit? Niit iha tavallisii asjoit vaa. Mukuloit niil ol jo valmiin mukanaan. Alkoi tehä tarjol olleit töit. Ei hyö paljo palkast kyselleet. Aluks riitti ko palkaa sai. Vaa, annas olla. Muutaman tilin jälkeen hekii havahtuit elämän kalleuteen. Lapset ko tarvii sitä ja tätä, ja vaaterievut ihtesä pääll alkoit repsottaa. Ol sekkii tott, ko Karjallaisil sit letvehnäst pit ol joka sunnuntaiks. Ei moist tuhlaust on meil Pohjanmaall koskaa hyväksytty.
Vaihtoit työpaikkaakii. Palkka hiukka korkeni... Elämä sai vauhtia. Lapset kasvoi. Saatii muist Karjalaisiist ystävii... Kokoonnuttii, naurettii, piettii juhlii, tanssittiikii.
Aluks ol haittoo mei ordodox-uskonnosta, tääl Suomes ko olliitt nii luterukse ystävii. No, myö muutettii hei uskoo, ja kirkkokii alko meit kastaa ja vihkii. Nii elämä juoks. Ain oltii ilosii.. Meil naurettii aina, vaik polvee sattu nii meil riitti illoo.
Ja, työtä riitti. Leipee sai isommast ko tulles.
Nii sit lapset lensiit koist pois. Täs vaa kahestaa penkil kahellaa, ko maailm virtaa meist poispäi.
19052022 Tapio Strandberg
Ja, todella, Lahdessa, Vesijärvenkadulla, ja aivan uuden kerrostalon katutasossa, ja Loviisan radan sillan kohdalla. Siihen se ilmestyi. Aluksi aristelin, että Teehuone. Päästyäni miltei kanta-asiakkaaksi, ihastuin suuresti. Tarjolla oli huikea Hääkakku. Sellainen kepeästi metrin korkuinen, leveyttäkin riittämiin. Se oli jäätelökakku. Paljon värejä, paljon kauniita muotoja. Se tarjottiin seuraavasti: Asiakas voi itse siitä vuoleskella vaikka kuinka paljon. Kassalla seurataan määrää. Muitakin itämaisia leivonnaisia tarjolla.
Musiikki juuri oikein. Siispä, Lahden Lady-henkilöiden toivepaikka.
Teehuone ei ollut juuri koskaan täysi. Saatoin piileskellä siellä jonkin aikaa.
Jopa niin että toimitin heille Venäläistä menevää valssimusiikkia kasetillisen. Joitain kertoja pyytäen sain nauttia omaa musiikkiantia. Minulle kerrotiin: toinen Ladyistä, joka paikkaa hoiti, oli Lasse Askon ns X-vaimo.
Kaikki oli Venäläisessä Teehuoneessa oikein. Se ei löytänyt asiakkaita riittämiin, ja katosi historian yöhön. Osasyy lie huoneusto. Olakseen teehuone, tulisi tilaa olla enemmän, paljon enemmän kuin nyky kerrotaloihin luonnostaan piirustetaan. Toivon moisen verrattomuuden asettuvan Lahteen uudelleen. Voin toimittaa musiikkia Venäläiseen ja iloiseen malliin
Keskiviikkona 18. toukokuuta 2022
YLÄRIVI
kinos - kirkkohistoria; puupietsu - veisto; kustaa - saksa ranska;
piiparinen - luonnontieteet; ? - ei oma ope; oskari - matikka; haakki - historia
KESKIRIVI
älli - matikka; elli - psykologia; lotja - englanti; kalossi - urheilu/voimistelu - einari;
törö - suomi; simula - matikka; ylihärsilä - matikka; ? - ei oma ope; viki - piirustus
ALARIVI
kikkara - laulu; monokkeli - ruotsi; härkä - luonnontieteet; veltto - uskonto;
kaisa - ruotsi; aune - suomi; ? - ei oma ope.
Näillä nimillähän tästä porukasta puhuttiin,
kaikilla ei lempi/haukkuma/kutsumanimeä ollutkaan...
Tai se oli siis pelkkä etu/sukunimi.
Muisti palailee pätkittäin meikäläisellekin, pian kahdeksankymppiselle poikalyseon kasvatille, mutta nyt en muista minne sen lyseon 100-vuotishistoriikkini olen pannut, vakiopaikalta ei löytynyt. Olisin tarkastanut pari oikeata tai väärää nimeä...
Tiistaina 17. toukokuuta 2022
Sunnuntaina 15. toukokuuta 2022
"Sukumme Viipuriin syyskuussa l936 Nuijamaalta asettuneen haaran lähtö
tapahtui kiireenvilkkaan kun kuljetus oli saatu isämme Taunon ja eräiden hänen
upseeriesimiestensä toimin
järjestetyksi. Viipurin Neitsytniemen, noin kaksi kilometriä keskustasta,
Mikonkatu 7:n puutalon pihamaalta lähti illansuussa kuorma-auto - kuljettajana..."
Sunnuntaina 15. toukokuuta 2022
Lauantaina 14. toukokuuta 2022
Kuvailin viisuja hetki sitten. Katsomossa minä ja uusi ystäväni, Katti...
Tiistaina 10. toukokuuta 2022
Kuva otettu Purokadulla Kiveriössä lähes puoli vuosisataa sitten...
Sunnuntaina 1. toukokuuta 2022
No, ei sittenkään tarvitse minunkaan yksin vappua viettää !!!!
Vakituinen kaverini näkyy jo taas olevan liikkeellä - torilleko mennään?
Sunnuntaina 1. toukokuuta 2022
21042022 Tapio Strandberg
Sepä haave suuri. Alkoi vaivata jo ennen ammattikoulua... Siellä kun konetekniikkaa opiskeltiin teoriasssa ja käytännön töissä, niin sorvikuume oli valmis.
Niinpä jo vuotta myöhemmin kiikutin piirustukset ent. opettajalle. Tapio tahtoo seuraavat osat valmistettavan: Puusorvin johde. U 16 palkista. Yläpinnalle 16 mm teräslevy. Siihen 18 mm ura koko matkalle. Siinä siirtelen kärkipylkkää ja terätukea. Ope jopa laittoi vastaan, kun halusin pylkän kaatuvan taakse 20 astetta. Siis vain tyylin vuoksi. Lopulta suostui.
Niin valmistui tilatut osat. Pylkkään sain ostettua vanhan painosorvin pylkän karan. Sen lyhennytin työpaikallani. Suunnittelin myös pyörivän kärjen. Työpaikkani valmisti senkin. Se oli jalostetumpaa mallia, kuin oli totuttu. Niinpä sorvin johdeosuus oli valmis maalattuna. Liitin sen jo aiemmin valmistamaani smirgelilaitteeseen. Se on maailman ainut kaltaisensa.
Sorvarin teriä valmistin lattaviiloista, myös puusepän taltoista. Aloitin puusorvarin uran aivan ilman mitään koulutusta. Jo isän ojentama itseluottamus oman käden mahdollisuuksiin johti hyvin laadukkaaseen tulokseen. Niinpä jo kohta aivan kaupittelin kuppejani, kynttilänjalkoja työpaikkalla. Joka koruliike otti myyntiin puiset rannerenkaani. Pikku ylpeydella ajattelin. Ei oppia mistään. Tulee itse oivaltaa. Näin kului verstaallani vuosia. Aika muuttui. Ihmiset luopuivat puun ihannoimisesta, kauppaa en saanut syntymään.
Sorvi lepää.
Osoittautui: Tarvitaan oma metallisorvi. Alituiseen pulaa metallisorvaajan työpanoksesta. Olen rientänyt paikkaan jos toiseen anelemassa sorvausta. Harvoin heille sopii. On sitä muuta. Tosin myönnän - oma ikäni laittaa pisteen tälle haihattelulle. Katson Oytupesta (youtube.com) toisten tekosia. Saa riittää minulle. Ei kuluja, ei vaikeita metallilastuja.
- - -
19042022 Tapio Strandberg
Ja, jälleen 1940-luvun alku. Ja isällä koti ja liiteri, jonne tekevät kädet suuntasivat heti päivätöiden loputtua. Mitäpä siellä muuta kuin klapeja.
Oli siellä mm. veivattava smirgeli. Melko pieni oli sen jo kulahtanut hiomalaikka. Mutta, ihmeisiin se pystyi osaavissa käsissä. Niinpä näinkin vaatimattomalla laitteella teroittui taltat, kirveet ja jopa puukko. Tapio sai luvan asentaa sen käyttökuntoon liiterin työpöydälle. Oli varsin somaa saada aikaan kipinäsuihkuja. Silloin tällöin sain kaverin smirgeliä veivaamaan, joten saatoin teroitella metallinlohkomistalttojakin. Kipinät oli kivoja.
Mitä lie kone kokenutkaan. Sen takakannessa näkyvissä messingillä juotossauma. Nyt ehjänä palveli. Upea smirgeli siirtyi 100 metriä länteen uuteen kotiimme. Siellä aivan oma pikkuverstashuone. Ja, kipinää sain sielläkin aikaan. Vuodet kului. Aikuistuin ja työmaa salli hiukan irtorahaakin.
Todellakin, 1980-luvulla alkoi olla kirppareita. Perinteet olivat ankarat. Smirgeli tulee olla. Niinpä eräänä päivänä kohtaan myyntipöydällä smirgelin. No mutta, siinä on vallan 3 välitysakselia. Siis, sillä saavuttaa korkeita kierroslukuja. Ostin sen. Puhdistuksen jälkeen oli ankara koekäyttö. Jopa alkoi akseli jopa ulista.
Mutta, mutta. Siinä ei ollut hiomalaikkaa. Siispä sellaisen hankintaan. Aloin olla jo hiomisen mestari, sillä jo ammattikoulussa käytin Universsali-konetta kokonaisen vuoden. Kauppaan, kauppaan siis. Kohtaan aumiinioxidi-laikan. Valkoisen. Tiedän juuri sellaisen soveltuvan teroitukseen. Laikka kotiin. Koepyöritykset, ja kaunis kiitos.
Laite ottaisi vastaan teroitettavaa, vaikka juuri Teiltä.
Perjantaina 29. huhtikuuta 2022
No ei nyt sentään isän Opel mutta samanlainen kuitenkin... Katso lisää kuvia tämän päivän lehdestä sivuilla 6-7,
auton voit nähdä Classic Motorshow'ssa nyt viikonvaihteessa Lahdessa.
'Kaunottarella' käytiin isäni kanssa vuonna 1975 Porvoossa hakemassa satakunta palisanterista kaapinovea rakenteilla olevaan ok-talooni, ovet olivat lopettaneen huonekalutehtaan jäämistöä, kirjahyllyn osia. Piirtelin ovien mittojen mukaan kaapistot koko taloon, tavallisen komeronoven paikalla oli aina kaksi palisanteriovea päällekkäin, ylhäällä ja alhaalla sokkelit, kirvesmies toteutti suunnitelmani.
Matkalla Porvooseen isäni pysäytti auton ja kysyi haluanko ajaa. Kuskia ei vaihdettu,
olin ostanut isäni edellisen Opelin ja sain sillä ok-talon rakennusaikana ajella aivan riittävästi.
En siis koskaan ajanut isäni 'kaunottarella' metriäkään, mutta omia Opeleita minullakin on ollut
tähän mennessä jo puolisen tusinaa...
Keskiviikkona 27. huhtikuuta 2022
Lounas tuotiin kotiin paikallisesta herkuttelupaikasta, ravintolan salaattikin
niin hyvää että tilasin tuplana muutamaksi seuraavaksi päiväksi. Nammm...
Keskiviikkonana 27. huhtikuuta 2022
Kuusikymmentä vuotta sitten, siis vuonna 1962, SIGNAL-lehtykäiseni painettiin
Salomaan kirjapainossa arkkioffsetvehkeillä, neljä sivua, levikki 2.500.
Ja kaikki lehdet postitteli maailmalle yksi ja sama nuorukainen, joka latoi jokaisen ilmoituksen,
taittoi sivut, luki jokaisen ulkomailta tulleen vieraskielisen kirjeen, kirjoitti kuorille osoitteet,
liimasi postimerkit, vei lehdet postiin... Työtä riitti, lyseota käytiin, elettiin aktiivisesti.
Hienoa aikaa, hienoja muistoja, sisältöä elämään vielä nyt pian 80-vuotiaanakin.
Maanantaina 18. huhtikuuta 2022
On tullut kaikenmoista koettua tuon vuoden jälkeen, on käyty melkein ikuisuudessa! Miten?
Viime vuoden elokuussa makasin kuulemma neljä päivää KOOMASSA, onneksi kuitenkin koin myös 'ylösnousemuksen'...
Henki siis pihisee, ainakin toistaiseksi.
Kiitos siitä taitaville sydänkirurgeille Helsingin Meilahden sairaalassa.
Sunnuntaina 17. huhtikuuta 2022
Lapsenlapseni puuhastelu vaatii tiukkaa keskittymistä, lattioiden suojaamista 'vesivahingoilta', taustalla Signalin lukijoilta saamiani kansallispukuisia nukkeja ympäri maailmaa...
Lauantaina 16. huhtikuuta 2022
Perjantaina 15. huhtikuuta 2022
28032022 Tapio Strandberg
Liekkö teille tuttu??
Tapiolla vain yksi, ja vaikuttava kohtaaminen.
Olin tyttöystävän kanssa Hälvälässä. Taisimme olla ampumaharjoituksissa. Sateentihkuinen illansuu. Harjoitukset päättyivät. Olemme vetäyhtymässä kotia kohti. Kohta olemme hiekkatien kohdassa, jossa molemmin puolin korkeaa tiheää kuusikkoa. Ja, nyt seis.
Mitä ihmettä. Kuusien oksat kimmeltävät. Ei suinkaan vesipisaroista pelkästään. Mitä nuo ovat? Näyttävät lehtimadoilta. Kenties 1 cm paksuja, vihreitä. Pituus noin 6 cm. Hiljaa nöykkien etenevät oksistolla. Olimme kuulleet kiiltomadoista. Nyt kohtaamme heidät.
Vietimme melkoisen tovin heidän kanssaan. Luontoa harrastava ystävätär myös lumoutunut. Ilta se joutui sinäkin päivänä, ja huolehti meidät koteihimme.
Pitkäperjantaina 15. huhtikuuta 2022
29032022 Tapio Strandberg
Mitä kaikkea se onkaan. On myös merkittävä saksalainen kaupunki. Katselin aamun kuluessa x3 filmikoosteen Saksa - Ranska -sodasta, kaikkine vaiheineen 1870.
Silloin kohtaa täydelleen kaksi maailmaa, jotka aivan poikkeavia. Saksa vielä aivan repaleina monine osavaltioineen, Ranska kulttuurivoittoisesti kehittynyt uudenlainen valtio. Se sota oli myös kysymyksiä, kuka on saksalainen, kuka ranskalainen. Reuna-alueen kielikin miltei yhtenevä. Koko tuleva sota, vain poliitikkojen juonittelua.
Niinpä, sota kohdattiin ja kärsittiin. Käytiin vielä x2 sotaa yhtä surullisin kääntein.
Mutta, minun Metz.
Se on vain valokuvausapuväline. Se on suuritehoisin salama, kautta aikojen. Miltei valtaisa käsikranaatti se valonheitin osa, ja mahtava akku, kuin viikon eväät. Aivan kaikki toteutettu täydellisellä saksalaisella pedanttisella otteella. Todellakin. Vain paras on riittävää. Olin vuosia kuvaillut harrasteena, ja nyt jo teollisuuskuvausta ammattilaisena. Se työ edellyttää selviämistä kaikissa olosuhteissa.
Monia salamia olin selvitellyt teknisesti. Jotakuinkin, olivat pienoisia tähän tarkoitukseen. Laitteen savuttua alan lehtiin, ahmin kaiken. Etsin saksankielisistä saman. Nyt oli salamien kuningas syntynyt. Ostin sen Olavi Pohjosen avulla Nastolan Optikko-liikkeestä. Siis, hieman riski 4000 mk tiskiin, niin sen voi saada.
Olli toi laitteen kotiini. Halusi sitä kovin heti lainata. Tapio ei suostunut. Ollilla kun on tapana kolhia laitteitaan ja aina sattuu jotain. Siitäpä Olli suuttui.
Mutta. Nyt Metz astui tosikäyttöön. Rauten Oy:ssä haasteita riitti. Olin saanut hankituksi sinne Metz-laitteen 25 voimaisena. Sen puutteet jo tunsin.
Nyt otin omani mukaan kaikkeen, ja jo aukeni aivan uusia mahdollisuuksia. Metz 60 CT on todella tehokas. Se antaa 2000 salamaa kertalatauksella. Salamia saa kohtuuetäisyyksille 2 sek välein. Ja, kun tehoa on, voinen yhden kokeilun kertoa. Olen Lahden konserttisalissa. Parvekkeen takimmaisessa penkissä. Olen lupautunut kansantanssiryhmien kuvaajaksi, talkoilla tietysti. Niinpä mukana oma ammatti Canon F2 n, ja 200 mm opiska. Sillä hallitsi oikein suvereenisti koko näyttämön. Salamia sain tosi tiheään. Melkein tosin hävetti. Koko sali valaistui aivan kokonaan. Kukaan ei tullut hämmästelemään.
Raute Oy:ssä kuvasin koneiden lisäksi kaikki vieraillut. Eipä enää tarvinnut odotella salaman valmiutta. Se oli aivan valmis, ampui kuinka tiheään tahansa.
Ken ei ammattikseen ole kanniskellut tätä viikon eväspakettia ja isoa nuijaa valaisimena, ei voi oivaltaa, minkä rasituksen ne tekevät itse kuvauksessa. On kantohihna, on synkkajohto, jäykkä ja pitkä virtajohto. Siitäkö johtunee, etten muilla ammattikuvaajilla ole juurikaan tätä laitetta kohdannut. Teollisuuskeikoilla kaikilla Suomen vaneritehtailla pääkalustona oli toki studiosalamat, x3, mutta Metz 60 hoiti pienet kohteet. Meni kaksi vuotta, oman salaman käyttöä, ennen kuin sain yhtiön johdon uskomaan sen hankinnan olevan välttämättömän. Niinpä, Metz palveli siviilikuvauksissa ja töissä. Molemmat yksilöt aivan täydellisesti.
Aika muuttui. Alettiin siirtyä digikameroihin. Tapiokin luopui Raute Oy:n palveluksesta. Jatkoin siviilikuvauksia, teollisuudesa ja juhlissa. Mutta, digi se saapui Tapionkin käytäntöön. Metz jouti sivuun.
Tekniikka oli rientänyt. Oli jo tarjolla laadukkaita, kameraan kiinnittyviä melko isoja salamia teholtaan vallan 56. Jo oli herkkua niille, joille se sallittiin. Tapiollekin jonkin aikaa.
Lopulta luovutin ammattikuvaushaasteen. Myin kaiken ammattikaluston. Tyydyn kuvaamaan pikkudigipokkareilla,tosin x10 kpl. Eipä koko enää kiusaa. Pienin kulkee vaikka rintataskussa, ja löytyy merkeissä Canon ja Nikon... Muitakin on.
Torstaina 7. huhtikuuta 2022
Keskiviikkona 6. huhtikuuta 2022
Maanantaina 4. huhtikuuta 2022
Maanantaina 28. maaliskuuta 2022
28032022 Tapio Strandberg
Mitä yhteistä heillä on?
Luultavammin eivät ole kohdanneet lainkaan. Yhteisyys on nyt Tapion oivaltamaa. Asuivat aikoinaan Kullakukkulalla. Tämä, Asko Oy:n kuulu työnjohtaja, omassa pikkumökissään, aivan länsilaidalla, katsellen kentän ylitse Länsiharjun kansakoulua. Hypähdämme Kullankukkulan ylitse, ja päädymme siihen ainuaan kerrostaloon, itäisellä rinteellä.
Tämä, Soini-niminen palveli todella mallikkaasti Villähteen autokorilla todella pitkään. Mitä teki puuseppä autokoritehtaalla? No, siihen aikaan koreja vielä valmistettiin puusta ja pellistä. Niitä lopunaikoina haluttiin vielä erikoistilauksesta.
Soini tuli kuuluisaksi täydellisistä taidoistaan. Ei nuoremmat pärjänneet lainkaan hänen rinnallaan. Olen tutustunut hänen puuseppäpoikaansa. Yhdessä avitimmekin isää loppuvuosina. Yhden vierailun sain hänen luokseen tehdä. Soini eleli vatimattomasti kaksiossaan. Kävi tanssimassa. Pitkä ja komia mies. Perikunta onnekseen havaitsi, kuoleman jälkeen, Soinin olleen erityinen sijoittaja. Aluksi melko pienin panoksin, oli rakentanut miljoonaomaisuuden. Jospa aloitan Kullankukkulan länsipuolen asukin.
Kohtasin hänet sittemmin kotonaan, kerrostalossa, Alijuhakkalan alueella. Melko lähellä Launeen kirkkoa. Miten sinne ohjauduin? Lie poikansa asiaa järjestänyt. Hän kun palveli ESS-lehden painossa esimiehenä.
Ja oli sellainenkin kytkentä. Hänellä pikkumökki Häilön saaressa. Sen tontilla tonenkin pikkumökki, jota vuokraili veturinkujettaja Bengström. Isän tuttu, ja miltei naapuri samalta kadulta. Niinpä, alle 10 vanhana saimme veneen lainaan, ja luvan olla yhden päivän siinä vuokramökissä.
No, mutta. Kyläilyni seuraus. Jokin aika myöhemmin, talvella kuljen aivan puusepän asuintalon ohite. Muutama metri ennen porraskäytävän ovea, kohtaan näyn. Puuseppä leijuu kahden metrin korkeudessa ja kolmen metrin pituisena edessäni. Todella jähmetyin.
Ehkä oli aika jo, kun puuseppä oli siirtynyt taivaan iloon, mutta hetki oli todella vaikuttava. Näky himmeni ja jatkoin kotimatkaa. Se vierailun toinen kerta jäi toteutumatta... On niitä kiireitä.
Mutta se oivaltaminen yhteydestä!!!
Kullankukkula oli yksi yksi Punaisten konekivääripesäke v. 1918. Sieltä he ampuivat Launeen suunnalta lähestyviä saksalaisia. Ei tosin kovin kauaa. Kullankukkula on ja pysyy. Kaikki muu onkin huuhtoutunut ajan saatossa pois.
Jopa muistin Askon puusepän nimen: Kallioniemi.
- - -
KYLLÄ MAAILMA ON PIENI, tuttuja tulee vastaan 'joka mutkassa' ja tässä jutussakin. Kotipihallani kasvaa Kallioniemen pihalta Kullankukkulasta haettu kirsikkapuu. Heikki - siis 'pätkä-Hessu' oli tosiaan minunkin pitkäaikaisia työkavereitani, valmiit ilmoitusleiskat kiikutin useinkin latomon työnjohtajien lasikoppiin ja he sieltä edelleen latojille. Heikki oli supliikkimies, kaikkien kaveri, sanavalmis huulenheittäjä. - Raimo Kaarna
Maanantaina 21. maaliskuuta 2022
Maanantaina 21. maaliskuuta 2022
NYT OTAN |
OTAN-PALLON |
Olipa kerran kolme pikkumiestä. He pelasivat potkupalloa, kukin omilla kentillään. Pallon nimi oli Otan.
Keskimmäisellä kentällä pelasi pallon kanssa teatteriakin harrasteleva pikkumies. Hän oli kerran näytellyt presidenttiäkin, ja tykkäsi siitäkin leikistä. Hän halusi näytellä presidenttiä vielä uudelleen, uudelleeen ja uudelleen. Ja potkiskeli silti Otan-palloakin.
Toinen pikkumies näytteli isompaa pikkumiestä, isompaa presidenttiä, hän halusi määrätä muittenkin pelaajien leikkien sisällön ja järjestyksen. Otan Otan-pallonkin pois sinulta, leiki vain vanhoja leikkejäsi tai en enää leiki sinun kanssasi ollenkaan. Jos et tottele, otan Otan-pallosi pois, rikon kaikki lelusi ja vien vielä pallopelikenttäsikin. Ja presidenttiosasikin, et saa enää näytelläkään...
Ison pikkumiehen naapurissa asuskeli kolmas pikkumies, sai joskus ajatuksen leikkiä Otan-pallollakin. Leikki erotuomaria, tunsihan hän naapurinsa tavat ennestäänkin, kokemusta oli eikä näkemystäkään puuttunut. Anna Otan-pallo minulle, niin isoin pikkumies ei enää kiusaa sinua. Jos hän päättää jotain kiusata, hän jättää sinut ja alkaa kiusata minua. Tai eihän hän ala meidän kentällä pelaamaan, meillähän on yhteistä rajaakin, 1400 kilometriä. Eikä siellä ole Otan-pallostakaan koskaan kinaa syntynyt. Minä otan Otan-pallon ja te kaksi voitte taas veljeillä rauhassa keskenänne, olettehan te veljeskansojakin. Ei syytä tappeluihin enää.
Ja niin rauha palasi kolmeen maahan, pikkumiehet olivat taas kaikki kolme veljeksiä keskenään. Ja kaikki pelailivat onnellisina omia pelejään omilla kentillään, rauhassa ja vailla ristiriitoja.
Uskokoon ken tahtoo, Otan-pallosta tulee varmasti vielä kahinaa. Mutta pysyvätkö talot ehjinä, pikkumiehet omilla kentillään ja viihtyvätkö katselijat maillaan vai muuttavatko muualle omia Otan-pelejään pelaamaan? Aika näyttää, nyt näyttää aika pahalta...
Sunnuntaina 20. maaliskuuta 2022
Jälleen siirtyi
entinen työkaveri
ajasta ikuisuuteen,
R.I.P.
Ulla oli omaa ikäluokkaani. Olin ilmoitusosastolla töissä ja joudun parisen kertaa vuodessa tekemään yhteistyötä toimituksen 'hömppäosaston' naisten kanssa...
Tehtäväni oli myydä ilmoitustilaa keväisin ja syksyisin ilmestyville muotisivuille, parikolme aukeamallista kuvia, tekstiä ja ilmoituksia lahtelaisilta alan yrittäjiltä. Myyntityötä helpotti se, että ilmoittajat saivat etukäteen tiedon k.o. erikoisnumeron sisällöstäkin - muotimessut, kauden värit, materiaalit, tunnetuimmat suunnittelijat jne jne.
Muotinumerosta vastasivat 1960-80-luvuilla yleensä Henttoska, Irina Karjalainen, Ritva Paasilehto ja joskus Ulla Kivekäskin. Sain heiltä 'sisällysluettelon' ja painatin sen ilmoitustilan myyntikirjeisiin, joita sitten postittelin kaikille lahtelaisille alan yrittäjille ja valtakunnallisille suuryrityksillekin. Myöhemmin vielä puhelinsoitto perään ja ilmoituksia tuli melko runsaasti. Sama naistoimittajaporukka päätti myös syksyn ja kevään sisutussivujen sisällöstä.
Kivekäs -sukunimi on kaikille vanhoille lahtelaisille tuttu, ja positiivisessa mielessä. Kukapa meistä ei tuntisi Etelä-Suomen Sanomia, Hämeenkatu 5 hienoa entisöityä 'jugend-linnaa', Ilmarisentien rotaatiorakennuksia ja lehden toimituksen nykytiloja, Uusi Lahti-lehteä jne.
Lahden Puunjalostuksen lähettämö oli ensimmäisiä työpaikkojani 1960-luvun alussa, myöhemmin sain tietää, että yrityksen omistaja oli K. O. Kivekäs - vähän ihmettelinkin, kun aaltopahviin pakattuja pinnatuoleja ja kirjahyllyn osia varastoitiin Hämeenkatu 5:n piharakennuksen toiseen kerrokseen.
Ossi Kivekäs päätti minunkin palkkaamisestani ESS:n ilmoitusosastolle ja teki sinunkaupat heti ensimmäisenä työpäivänäni toukokuussa 1966, työhuoneeni oli hänen huoneestaan seuraava. Pena oli Ullan puoliso, lyseonpoikia tietenkin kuten veljensä Jammu ja Ristokin. Kivekkään omistamassa yksiössäkin tuli asuttua 1966-67.
Sunnuntaina 20. maaliskuuta 2022
20032022 Tapio Strandberg
Siis, piippu miehen suussa.
Näky hyvin harvinainen nykyisin.
Muutamissa elokuvissa olen havainnut piipun, tosi harvoissa... Olen viikon kysellyt itseltäni suhdettani piippuun. Jo lapsena sen kohtasin isän suupielessä. Joskus näin hänen valitsevan sinisen Nortin.
Mitä tupakanpolttoon tulee, tulin sitä kokeilleeksi kodin keittiössä jonkin pojan kanssa kun vanhemmat poissa. Polttelimme lattialla istuen. Taisi käydä seuraavasti: Savu nousi ja me kuulostelimme vaikutusta. Luulen tupakan palaneen vasta puoliväliin, kun maailmamme alkoi aaltoilla. Kaaduimme lattian omiksi... Pään selviäminen vei aikaa. Meitä ei siis yllätetty.
Aikaa kului ja Tapio-poika kasvoi. Lähti armeijaan Riihimäelle, viestipataljoonaan... Ja siellä sitä aloin tupakoida. Ja, kuinka se alkoi. Tapiolle se oli aivan luontaista. Minä vaan aloitin... Rahaa kovin niukasti, ja silti tupakkaa ostin. Tupakoivana siirryin reserviin.
Ja, sitten töissä... Kaikkihan siihen aikaan polttivat. Konepaja savusi muutenkin ja tupakan savut lisänä. Saadessani vastuuta Ulkomaanlähetysten valvojana, alkoi aika kovin kiireisenä. Piippua koettelin poltella. Tupakan laatua vaihtelin. Ei sitä aivan omaa alkanut löytyä. Tosin kiireet alkoivat riisua piipunpolton, siihen ei ollut enää aikaa. Nyt paloi punainen Nortti ja kovin usein pikkusikaari. Sikaarin poltto häiriintyi kovin tiuhaan, puhelimen soidessa alinomaa ja ovesta kaiken kysyjiä monia tunnissa. Niinpä tuli päivä, kun monasti aloitettu tupakkalakko alkoi ja piti. Olin silloin 32-vuotias. Silloinen sihteerityttö Eevi keskusteli toimistossamme asiasta. Hän lie ollut 22-vuotias ja poltteli savuketta tyylillä.
Piippu. Talletin sen omalle ullakolle. Siellä se odottaa...
Koin omaksi mallikseni suoravartisen piipun. Joskus ullakolla käväistessä vilkaisen sitä. Hieman kätkössä hyllyssä, kadunpuolella.
Sunnuntaina 20. maaliskuuta 2022
Maanantaina 14. maaliskuuta 2022
13032022 Tapio Strandberg
Tiedän heistä jotain.
Nimet: Saara Lagerblom ja Inga Lahtinen.
Saaralla tänään 95-vuotispäivät. Pidettiin upseerikerholla. Kovastikin kiinnostaa, ketä ovat kutsuvieraat, sillä yksi kutsutuista on serkkuni Anja Toiminen, tytär Tuijan kera. Saara nähty aina Toimisten kotijuhlissa kautta vuosi kymmenten. Nauravainen, hyväntuulinen, seurallinen.
Hänen miehensä palveli veturinkuljettajana VR:llä. Yksi isoimmista kylämme miehistä. Kävi sodat ja selvisi. Näin joskus satamassa kesäaikaan. Miehen koko todella näkyi. Oli kokoa joka suhteessa, mutta erityiseen asusteet. Tuli oleman leveälierinen hattu, melko värikäs sekin. Pikkutakki todella kirkaan värinen. Mitä lie keltaisen, vihreän ja jonkin muun kirkkaan yhdistelmä. Halusivat todella parina näkyä ja näkyivät. Saara palveli Lahden kirjakaupassa koko työ ikänsä. Siellä joskus kohtasin. Asuivat suorastaan pikkuisessa punaisessa talossa, tuossa Hyttisen Orvokin vieressä. Mit lie suhteet olleet, eivät tavanneet seurustella. Pikkuvihaa pidettiin. Itse Lagerblom pois nukkui jo ikuisuus sitten.
Mutta, Inga Lahtinen. Pyöreä täti. Kuin kopio edelläkerrotun Lagerblomin asuista. Että värikkäämpää ei voi keksiä. Siis, ja myös: Leveälierisiä hattuja aina. Erittäin kirkkaita asuja. Punaista, vihreää keltaista. Kuitenkin yksivärisiä kankaita.
Palveli kirkkoherran virastossa Kirkkokadulla, koko työikänsä. Mies, tämä kuulu Arvo Lahtinen. Lahden ensimmäisiä
floretti-miekkailijoita... Suorastaan uranuurtaja. Kehitti sähköisen pistontallentimen. Leppoisa mies. Todellinen
juttujen kertoja. Oli sodan aikana tullut läpiammutuksi keskeltä rintaa. Esitteli kerran selässä silloin tällöin
aukeavaa haavaa vieläkin. Se tapahtui hänen työhuoneessaan Raute Oy:sä, valuvarastossa. Sain ajoittain kuulla
tarinoita, kun asioin laadunvalvontahommissa hänen luonaan.
Lahtiset asuivat Osuuskaupan alapuolla punaisessa kodissaan pikkupolun varrella. Arvo rakennutti tontilleen pitkähkön työhuoneen ja vain floretti-aseen huoltoon ja rakenteluun. Sain kerran siellä vierailla, kun teimme hänestä miekkailijajuttua Raute Oy:n henkilökuntalehteen. Jopa näin seinällisen säilän teriä, jos sanonta sallitaan. Lahtinen myös matkusti kilpailemaan muille paikkakunnille. Hän sai yhden työkaverimme asiaan innostumaan miekkailusta, ja kerran koetin messukeskuksessa heitä kuvata ottelussa. Koin yllätyksen. Siinä lajissa ei paljonkaan huidota aseilla siinä ollaan asennossa, ja sekunninosassa suoritetaan pisto. Paluu perusasentoon oitis. Oli ensikertalaiselle vaikea pysyä mukana kameran laukaisussa.
Juuri muistan. Lahtisista vain yhden tontin etäisyydellä on sijainnut Lahden kuulu harmonikkaverstas.
Valmisti 2-, 3- ja 5-rivisiä harmonikkoja. Valmistaja oli kuulu soittaja itsekin ja siitä seurasi että jokainen harmonikka
tuli oitis myytyä.
Mikä näitä kahta naista yhdisti? Ei Tapio Tiedä. Suunnilleen saman kokoisia, hieman pullukoita. Ehkä hyvin sanavalmiita molemmat. Jos kylämme ei olisi näin vehmaantunut, näkisin molempien asumuksen kotoa käsin.
Perjantaina 11. maaliskuuta 2022
11032022 Tapio Strandberg
He työskentelevät Sopenkorven alueella.
Aluksi nimet:
1. Esa Salminen
2. Mikko Federley
3. Mikko Lyytikäinen
Ensin Esa. Hoitaa yksin ja suvereenisti omistamaansa Kisälli Kirppistä. Kokemus alkoi alalle antiikkihuonekalukauppiasnaisen apuna. Hän lopetti ja Esa jatkaa menestyksellä. Kirppis hämäävä nimi. Toki sitäkin toimintaa on, kun ostetaan kuolinpesiä ja niistä kertyy aivan kaikkea. Ei pelkästään antiikkihuonekaluja, joka on sitä Esaa omimmillaan. Ympäri Suomen Esa tunnetaan, toimeksiantoja kertyy kiitettävää vauhtia, hän kun on ainut todella asiansa osaaja. Aivan kuin sattumoisin Esan toimipiste on entinen Vakiopuu-tehdas. SOK lakkautettu.
Hypähdämme Mikko Federleyhin, siihen viereiseen tehdasrakennukseen. Se on Sope Oy ja toimii edelleen. Nämä molemmat tehtaat ovat 1940-luvun tuotteita. Oli sota ja sen jälkeinen aika. Maa asutettiin uudelleen, joten asuntoja ja huonekaluja tarvittiin kymmeniintuhansiin koteihin. Ferderley on ollut tuotantopäällikkönä jo 4 vuotta. Todella yksin pyörittää laitosta. Väkeä enää x6 henkeä. Kauppoja hän saa sittenkin kerättyä ja firma jatkaa toimintaansa.
Mikko Lyytikäinen on päätynyt Manko Oy:n entiseen konepajaan pitämään omaa, Lahden Puuseppiä. Hänkin todellinen ihme. Aivan yksin tuottaa tilauksesta aivan kaikkea puusepän mallistoa, mitä kansa tilaa. Siis, aivan tilauksesta, puutavaran ostamisesta kaikkeen valmistukseen. Pintakäsittely mukaan lukien. Uskomaton selviytymistarina. Mikon mestarina nuorena oli todellinen mestari. Yhdessä aloittivat Messilän puuseppinä, ja siirtyivät, Vuorelma-kiinteistöstä Mankolle. Mikkokin tunnettu ympäri Suomen. Kaiken osaavia puuseppiä todella harvassa.
Monet kun vain rakentavat lastulevystä. Mitä seuranneekaan, kun Lahden kaupunki kaavoittaa aluetta viihtyisäksi asuinlähiöksi, viheriönä ja jopa pikkukauppakeskuksineen.
lahtelaisia kirppiksiä, kymmeniä valokuvia
Torstaina 10. maaliskuuta 2022
07032022 Tapio Strandberg
Olipa kerran Kariniemen kahvio. Sen, eteläinen pääty edelleen varastokäytössä. Sinne kuitenkin pääsi, ikäänkuin salaovesta. Hivutauduin sen tunnelmaan kahvikuppeineni. Ikkuna länteen ja satamaraitille. Pariovet samoin. Se, mikä erityiseen minua heläytti, kun yhdellä seinällä oli jonkin kapakan pitkä pehmustettu ja verhoiltu penkki. Siis, miltei seinän mittainen. Se kertoi uskomattomia tarinoita menneestä elämästään.
Ehdimme seurustella joitakin kuukausia yhdessä. Tämä tila oli yksi odotushuoneista VR:n asema-aikoihin. Sen sisäseinältä yleni todella komeat portaat ullakolle.
Olin kerran sohvalla unelmoimassa, kun sieltä laskeutuu palomestari. Oli käynyt tutkimassa paloturvallisuuta. Laususkeli kahvilan pitäjälle: Näin rankalla sahatavaralle ei ole koskaan nähty rakennettavan. Todella järeää. Siis, turvallista myös palomiehen silmin. Jäin sohvalle. Rakentelin päätöstä vuokrata tämä sali Tapion T:mi-nimelle. Siirrän puutyökoneeni tänne.
Toisin kävi. Muu elämäntilanteeni piti kotona... Ja kohta siihen saliin asettukin neljän naisen käsityömyyntikonttori, ja toimii edelleen. Katsottuani Pohjois-Irlannissa kuvattua poliisisarjaa ja sitä myöten pääsi kapakkaan joka päivä. On se vaan niin, että tämä odotushuone tarvitaan sivukapakaksi.
Sille sohvalle oma paikka.
Ovi, joka johtaa kahvilatilaan sisältää myös lippuluukun. Siitäpä sitä juomaa voisi myydä. Pariovista mainio käynti tältä uusitulta lankkusillalta, ja edessähän toki hyvällä säällä pöytiä ja aurinkovarjoja. Vesijärven loisteliaat näkymät tarjolla.
Siispä: Pannaan toimeksi... Tahdomme pikkukapakan satamaan ja tunnelma juuri oikea.
Torstaina 10. maaliskuuta 2022
KUVIA ARKISTOJEN KÄTKÖISTÄ
Torstaina 10. maaliskuuta 2022
Keskiviikkona 9. maaliskuuta 2022
24022022 Tapio Strandberg
Kylämme melkoinen kuuluisuus, siis Kärpäsen kylässä. Näin lapsuudessa joitakin kertoja. Asui isohkoa taloaan Työrinkadulla - nimi siihen aikaan.
Tänä aamuna sain Markku Stoltin hiukan kertomaan muistojaan. On minua merkittävästi nuorempi, joten muistaa vähemmän, vaikka asuikin melkein naapurissa.
Tildan sanottiin ommelleen mekkoja, kylän naisille ja lie jollekin myyntifirmallekin. Oli täydelleen itsenäinen. Jos kadulla oli sadevesivirtoja, saattoi hän johdattaa ne mm. Stoltin pihalle ja kellariin.
Mikä lie Tildan asumisen menneisyys? Sain tietää hänen omistaneen sittemmin ympärille nousseiden x4 talon tontit. Ja sen kuuluisan ison kivikellarin, jolla miltei sulki koko Työrinkadun. Aivan jyrkkä mutka rinnettä kohti. Haittasi suuresti autoliikennettä. Asiaan koetettiin vaikuttaa. Tilda ei mihinkään suostunut.
Niinpä ulkomaanmatka tuli myös tehtyä. Hänellä jokin naisystävä mukana. Aivan sattumalta myös rouva Stolt oli ensimmäisellä ulkomaan matkallaan. Alettiin käydä nukkumaan, ja Rva Stoltilla myös ystävä mukana. Ovelle ilmaantuu Tilda. Oli joutunut riitaan matkakumpaaninsa kanssa ja pyysi yösijaa. Ja sai.
Kohtasin lapsena Tildan perhejuhlissa. Lie Sulo Järvisen 50-vuotisjuhla. Jopa Tyyne-äiti otti lapsensa mukaan, ja oli samalla juhlien leipuri. Isäni ja Sulo työkavereita VR:llä. Siellä kuulin kylän miesten mollaavan Tildaa melko raskaasti. Outoa lapsen korville.
Tildan hautakivi sijaitsee Läntisellä hautausmaalla, vanhasta portista astellen x8 askelta, niin heti oikealla hän nukkuu.
Tiistaina 8. maaliskuuta 2022
MUSTAA VALKEAA JA HARMAATA - LAHTELAISUUTTA
JAKOLAA, JANSSONIA, IKÄVALKOA, HOUZIA
- viimeisin teos Liipolan kirppiksiltä, sieltä taiteilijakin?
Perjantaina 4. maaliskuuta 2022
Mikä se vetikään asemalle. Jo silloin kun se oli jonkin eläkeläisen jonkinmoinen asunto. Se ei meitä polkupyöräiljöitä estänyt - patiolla sijaitsi pöytä ja tuoleja. Sinne ohjauduimme seurustelemaan... Miltei olimme tuntemattomia. Jotenkin taidepiireissä tutustuneita.
Niinpä, seuraa pidettiin pöydän ääressä. Koimme yhden melkoisen henkisen yhteyden. Joku meistä ehdotti: Otetaan ringissä toisiamme käsistä ja ehkä koemme toisen maailman. Ja, todella se toteutui, jopa peloittavassa määrin. Sen pöydän ja pation innoittmana opimme ihannoimaan Vesijärven selkää kaikkina vuodenaikoina. Olemme aivan sidotut, vaikka tuosta ajasta on kulunut 25 vuotta.
Asemarakennuksen itäpäähän avasi käsityöläinen kutomonsa ja myymälänsä. Kun kehtasin, sinne asetin askeleet. Näin talvella isossa pystyuunissa räiskyi tulet, siis, oikein loimuten. Se olikin ainut tapa lämmittää sitä salia, joka oli toinen kansan odotusaleista laivaa ja junaa odottaville. Mik'ol pojan ollessa. Nojatuoli istumena. Kutoja kutoi. Hänellä Villähteen kartanon tiloissa pääpaikkanssa, mutta, nyt alkoi julkisemman kutomisen. Siis, talvella tuli räiskyi ja tunnelma verraton.
Tapio ei koskaan ostanut yhtään teosta. Niinpä, piti rajoittamani vierailujen määrää. Täydellinen hyvä muisto. Salin koko mennyt historia puhui.
Jo silloin tiesin sen aseman päällikönä toimineen Sulo Järvisen, Kärpäsen kylästämme. Isän tuttu VR-vuosiltaan. Lapsena sain jopa olla Järvisellä 50-v. juhlassakin.
Torstaina 3. maaliskuuta 2022
Keskiviikkona 2. maaliskuuta 2022
Tiistaina 1. maaliskuuta 2022
- Postilaatikossa oli Traficomin lasku, 24.02.2022 - 25.05.2022, maksettavaa 70,980 euroa. Aiemmin olen ajellut 20 vuotta vanhalla Ooppelillani 3.000-4.000 km/vuosi, kauppareissuja pääasiassa. Pumppuleikkauksen (elokuu 2021) jälkeen olen ajanut 20 metriä, pihamaalta autotalliin. Tyttäreni ajeli kesällä muutaman kerran, vajaa 100 kilometriä yhteensä. Omaa typeryyttäni olen pitänyt auton käyttökunnossa ja maksanut koko ajan ajoneuvoverot, vakuutukset, katsastuksen, talvi- ja kesärenkaiden allepanot, bensiinit yms. Luultavasti en enää koskaan aja metriäkään, vaikka ajo-oikeus onkin jo palautettu kolmen kuukauden pakollisen tauon jälkeen.
- Kaunista kevättä teille kaikille, ja itsekkäästi tietenkin itsellenikin...
Maanantaina 28. helmikuuta 2022
Sunnuntaina 27. helmikuuta 2022
Katsele kuvat näistä MM-kisojen monista jutuista - klikkaa lehden kansikuvaa -
Lauantaina 26. helmikuuta 2022
Kuoleman porteilta
|
Maanantaina helmikuun 21. päivänä 2022
Osaatko sinä laskea yhdestä kahteenkymmeneen? HITAASTI? ÄÄNEEN?Ta-vu--ker-ral-laan... Tau-ko--jo-kai-sen--ri-vin--jäl-keen.
yk-si kak-si kol-me nel-jä vii-si kuu-si seit-se-män kah-dek-san yh-dek-sän kym-me-nen yk-si-tois-ta kak-si-tois-ta kol-me-tois-ta nel-jä-tois-ta vii-si-tois-ta kuu-si-tois-ta seit-se-män-tois-ta kah-dek-san-tois-ta yh-dek-sän-tois-ta kak-si-kym-men-tä ONNEKSI OLKOON. On-nis-tui-han--se--si-nul-ta-kin--!
Mitä vitsiä tällaisessa ääneen laskemisessa sitten on?
Miten homma sitten tehdään 'oikein'?
Mitä tästä 'fysioterapiasta' saan itselleni? Näen kauniin suomalaisen itselleni rakkaan maiseman, nyt talvisen ja lumisen, keväällä hennonvihertävän, syksymmällä synkempiä sävyja, hengitän yön jälkeen raikasta ilmaa. Joskus rakkaat ystäväni käyvät minua tervehtimässä, oravat juoksevat ympäri kuusenrunkoa, jänikset jättävät jälkensä valkeana hohtavaan hankeen, harakka hyppelehtii oksalta oksalle vaahterassani, talitintit tuppautuvat ikkunalaudaltani sisäänkin. Näen elämää, ELÄMÄÄ !!
|
Torstaina helmikuun 17. päivänä 2022
Torstaina helmikuun 17. päivänä 2022
MITEN KAUPPOJA VOI TEHDÄ?
Maksu käteisellä tasarahalla, nouto kotoani etukäteen sovittuna ajankohtana.
EN postita mitään, EN tuo mitään, vain nouto...
KLIKKAA KUVAA, SAAT LISÄÄ TIETOA.
Torstaina helmikuun 17. päivänä 2022
SE ON HISTORIAA... Vuodesta 1960 alkaen olen kerännyt tietoa kaikista mahdollisista PAPERILLE PAINETUISTA kirjeenvaihto- ja keräilylehdistä,
USAlaisista Mail Order-magazineista, Underground Press-lehdistä, yhteensä noin 1.000 julkaisua ympäri maailmaa, monista skannasin kansisivutkin.
Tein niistä takavuosina tietokannan, josta pääset etsimään itseäsi kiinnostavia julkaisuja. MUTTA GOOGLETA lehden tai sen julkaisijan nimi
nähdäksesi löytyykö kumpaakaan, useimmat paperilehdethän ovat jo KUOLLEET!!!!
- Kehitys 'kehittyy' mutta ainakin vanhojen lehtykäisten uusia versioita eli webbisivustoja varmasti löytyy. Ja uusia syntyy...
Maanantaina helmikuun 14. päivänä 2022
25072019 Tapio Strandberg
Hypätkää kyytiin.
Olemme juuri viemässä matkustajajunaa Vesijärven asemalle. On lähtö Heinolaan. Niin kuin nyt näette, matkaamme höyryveturilla.
Lähtö Vesijärvenrantaan suoritetaan takaperin, sillä, Heinolaan ajamme uljaasti keula edellä. Takimmaisen vaunun sillalla on konduktööri lippuineen antamassa merkkiä, miten saamme matkaa jatkaa.
Niin vaisusti alamme liikkua, ensin varikolle päin, ja sitten jyrkässä kaarteessa etenemme Hämeen Valtatien sillan alitse. Siinä vierellä on isot maanleikkaukset viheriöiden. Miltei timoteitä voisi keräillä aivan vierestä. Alamme lähestyä Jalkarannan maantietä. Konduktööri antaa merkit, että soitetaan veturin sitä isoa malmikelloa, ja silloin ajamme isolla kilkan-kalkan-soitolla tien ylitse. Ja siinä se on nyt allamme kuulu aallonmurtaja, ison ja pienen Vesijärven välissä. Koivuja kasvaa molemmin puolin. Sinistä järven selkää on nyt tarjolla. Ja, uudelleen veturimme kikattaa saapuessamme Vesijärven kuululle asemalle. On niin kesäisen vehmasta kun olla voi. Aurinkokin on tänään niin myötäinen meille. Eipä kauaa mene, kun juna on aivan täysi.
Veturissamme koristeena kaksi koivua aivan keulassa, hieman viiriäkin. Niinpä, lähtövihellys pitkään. Puh ja puh ja moneen kertaan, sanoo veturi, kun nyt on edessä Suomen rautateiden jyrkin nousu. Isoja savupilviä suihkii veturin piipusta. Matka on nyt sitten alussa. Järvi alkaa jäädä. Kohtaamme sillankin, alittaessamme Hämeenvaltamaantietä ja jälleen tiukka kurvi kohti Lahden asemaa. Niin jää veturitallitkin kahdeksine pilttuineen tuonne vehmaaseen ympäristöön. Otamme Lahden asemalta vielä muutaman matkalaisen vaunuumme.
Niinpä, viihtyisästi Vierumäelle ja kohta sitten Heinolan kuuluille rautasilloille katsomaan alla virtaavaa Kymeä, ja samalla silmäyksellä voi jo katsastaa Harjun paviljonkia, joka komiana siellä ikkunoillaan miltei vilkuttaa. Niinpä, saavumme Heinolan asemalle ja muutaman tunnin tutustuminen Heinolaan saa alkaa.
Maanantaina helmikuun 14. päivänä 2022
2011 myllättiin pihatiellä. Tuliko kaukolämpöön siirtymisestä säästöä öljyyn verrattuna, tammikuun 2022 lasku oli 315,43 euroa, vanha kivitalo kalliolla. Nykyään sähkölämmitteiset talot taitavat olla kalleimpia elää.
Maanantaina helmikuun 14. päivänä 2022
Maanantaina helmikuun 14. päivänä 2022
13022022 Tapio Strandberg
Siihen tulokseen tulin, kun siististi ja jopa muodikkaasti asioin Valokuvausliike Erkki Halmeen erinomaisessa liikkeessä. Sanoisinko ajan jaksoksi 30 vuotta. Miksi moiseen epäilyyn päädyin. Erkki Halme, lukuisien tyttöjensä kanssa palveli todella taidolla kaikkia.
Olipa niinkin, kun herra saapui ostoksille, piti tyttöjen mennä noutamaan johtaja Erkki Halme heitä palvelemaan. Niinpä näin loputtomiin tilanteita, kun asiakasherra vääntää Erkin kanssa hintaa alas. Erkin hermo piti aina. Hymyten neuvottelua jatkua ja jatkui.
Tapio tarpeensa tiskillä hoidettua, tyttöjen kanssa kaikki sujui. Miltei joka kerta ostava herra jää jaarittelemaan hinnasta, jostakin kameralaitteesta. Niinpä, tohdin todeta: Herralla oli joutoaikaa, ehkä rahaakin. Erkki-johtajan aika ei tuntunut maksavan hänelle mitään.
Erkki Halmeen liike todella menestyi. Palvelu ja taso täydellinen. Oma mustavalkolaboratorio kaupungintalon vierellä, täydelleen ammattimaisella tasolla. Siellä, neiti Zitting oli itse täydellisyys. Oli sekin aika, kun olin opetellut itse kehittämään filmini, siis kino ja 120 koko, että taitoni ylitti jopa Halmeen laadun.
Niinpä, tulos neiti Zittingin vedostettua valokuvani, alkoivat olla ylivertaisia. Palvelin Raute Oy:ssä toimeni ohella valokuvaajana, ja omalla studiolla vallan. Kuvasin vuosittain kaikilla vaneritehtailla jokaisen uutuuslinjan.
Kuvia tuli saada pikaisesti valmiiksi. Erkki Halme aina palveli virheettömästi. Sikäli miellyttävä tosiasia: Erkki Halme palveli Raute Oy:ssä teknikkona konesuunnittelussa ennenkuin ryhtyi yrittäjäksi. Harmi vaan, kun tulin nimitetyksi firmaan valokuvaajaksi, ja Halme syrjääntyi. Siitä lähtien Erkki melko yrmy minulle.
Maanantaina helmikuun 14. päivänä 2022
Sorry, tarkoitin tietenkin tasokasta taidetta wc-galleriassani...
Ulkohuusseissahan on usein seinillä nastoilla kiinnitettynä aikakauslehtien kansisivuja,
poppareiden kuvia, joskus jopa julisteita. Miksei siis 'kaupunkilaishuusseissakin'?
Kaikki 'näyttelyni' teokset olen löytänyt kirppiksiltä, ulkokirppiksiltä ja sisältä, öljyvärimaalaus löytyi kerrostalon roskiksesta - taiteilijan hylkäämänä, venäläiset puukehyksiset klassikkoaiheet 1800-luvulta neljän sarjana Sopenkorven suunnalta. - Kiitos käynnistä...
Sunnuntaina helmikuun 13. päivänä 2022
Tämän tekstin julkasin jo vuonna 2013, mutta nyt tässä uusintana:
Kävin 1950-luvulla Rautatienkadun apteekintalossa Koskela-nimisen vanhemman filatelistin kotona ihailemassa hänen kokomaailman postimerkkikokoelmaansa, kokonainen huone oli täynnä hienoja arvokkaita postimerkkikansioita, merkkejä ja luetteloita oli tuoleilla, pöydillä ja hyllyillä, jopa lattioilla, varmasti kymmeniätuhansia kappaleita. Koskela veti Lahden postimerkkikerhon nuoriso-osastoa seurakuntatalon alakerrassa, hänen vaimonsa oli hammaslääkäri ja vastaanotto samassa suuressa huoneistossa kuin isännän arvokkaat kokoelmat.
Oli valtava kokemus päästä näkemään Koskelan postimerkit, 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta, kymmenittäin paksuja kansioita, 'postimerkkisokeripaloja', kenkälaatikoittain merkkejä ja leikettä, kilotavaraa, kuoria, kortteja jne. Itsestänikin tuli parantumaton keräilijähamsteri, filateliaa, etikettejä, kortteja, kuoria, vaikka mitä...
Lauantaina helmikuun 12. päivänä 2022
Tätä tekstiä kirjoittelen 24" näytöllä kymmenkunta vuotta vanhalla iMacillä ja siinä on käyttöjärjestelmänä myös Windows 7, lisäksi työhuoneessani on 27" HP ja Windows 10. Olkkarin puolella on pari 27" iMacciä, joissa Apple-käyttöjärjestelmä plus Windows 10. Eli samat grafiikka- ja tekstinkäsittelyohjelmat toimivat kaikissa tietokoneissani.
Lauantaina helmikuun 12. päivänä 2022
Näyttää olevan sormus vasemman käden nimettömässä... Olenko itse luvattomilla teillä ?
Eletään vuotta 2006, satamassa tietenkin, oliko olutta laseissa vai lipitettiinkö kahvia. En muista enää, mutta kivaa oli.
Nyt eletään vuotta 2022 ja vieläkin tapaillaan.
Harvakseltaan mutta silti jo neljännesvuosisadan ajan...
Lauantaina helmikuun 12. päivänä 2022
On lumisateinen päivä. Lunta tulee, miltei, kuten sanonta kuuluu: turkin hihasta. Saan olla kameroineni Lahden tehtaan saleissa kierroksella.
Nyt on kohteinani kaikkein eläväisin vieraskunta kautta aikojen. Huikein hetki on kun ylitämme tehtaan pihaa, ja kiharatukkaiset vieraamme ilakoivat lumihiutaleista. Sellaista aivan lapsellista riemua ei voi pohjoismaalainen aikuinen päästää itsestään näkyville. Nämä pojat olivat lumisateessa sisävaatteisillaan aivan hippasilla. Myös tehdassaleissa oli vilinää. Mexico-vieraat havaitsivat kaiken. Iloisina puikahtelivat ahtaissa asenteilla olevien koneiden välissä täydellisen valloitavina.
No, iloiset asiakkaat poistuivat Mexicoon.
Ja, sitten vyöryi Rautelaisten tietoisuuteen pommin kokoinen tieto: Laivaus suoritettu. On suuri uhka. Markkinatalouden suuresti heilahdellessa leviää huhu, että Rauten tulevaisuus on uhattu. Yhtiö saattaa nyt kaatua tähän suureen kauppaan. Pelko ja häpeäkin kulkee halleissa.
Ja, sitten, iloinen uutinen alkaa kulkea. Markkinoiden raha-arvot ovat täysin yllättävät. Raute Oy saakin 50% korkeamman korvauksen koneistaan, kuin aluksi näytti olevan.
Siis, Huraa. Olemme pelastetut !
Menen katsomaan isoa kompressoria. On asetettu käyttökieltoon. Voihan Venäjä. Lievästi on tiedossani. Valimon vintillä on pienempi kompressori. Jassoo. Miten sen löytäisi. Ketään ei valimossakaan, lähden könyämään portaita. Aivan ylhäällä on jokin ovi. Raottelen. Pimeää ja tietysti todella pölyistä ja nokista. Seikkailen kapeaa käytävää koettaen nähdä edes jotakin. Melkoisen matkan päässä jo jokin korkea painesäiliö. Ja, olisiko jokin käynnistysohje. No, ei tietenkään.
Hapuilen mahdollisia kytkimiä. Havaitse yhden ilmeisen laitteen. Sen tiedän kuitenkin ja vain. Pitää käynnistää Tähtikolmio-periaatteella. Niinpä linksautan isoa kytkintä kerran. Sähkömoottori alkaa ottaa kierroksia... Joko vai kohtako saan kiertää kytkimen tähtiasentoon. Kestää melko kauan, ja sitten rohkenen. Käymään se sitten jäi, ja x10 ukkoa saattoi aloittaa paukutuksen ilmapyssyillä.
Pujottelin itseni taas pois ihmisiin. Tarkoittaa aamupimeälle tehtaan pihalle.
Lauantaina helmikuun 12. päivänä 2022
Kuvat toki 10-20 vuoden takaa, taidenäyttelyssä käväistiin kahden Ryynäsen akvarelleja ja öljyvärimaalauksia katselemassa ja pelimannimusiikkia kuuntelemassa.
KAIKKI KUVAT RAIMO KAARNA
Perjantaina helmikuun 11. päivänä 2022
Torstaina helmikuun 10. päivänä 2022
Mikä rauha, mikä harmonia...
Veistokset on aikoinaan tehnyt 'hovikuvaajamme' Tapion Strandbergin sisko, arkistolöytöjä vuosien takaa. Anna silmiesi levätä, sielusi rauhoittua.
Torstaina helmikuun 10. päivänä 2022
Torstaina helmikuun 10. päivänä 2022
Hyvin pyyhkii, kuin jäitä polttelisi. Tai itse asiassa elämä vaikuttaa pinkiltä, vaaleanpunaiselta. Seitsemänä päivänä viikossa, sen seitsemän kertaa päivässä, romanttisenpunertavaa näyttää elämäkin olevan...
Verenohennuslääkkeen aikaansaannoksia, mutta minkäs teet. Pumppu pelaa. Veritankkauksissakin olen käynyt - joulukuussa seitsemän pussia, nyt tammikuussa neljä ja pussillinen rautaakin.
Tiistaina helmikuun 8. päivänä 2022
Arvo Saarinen otti tehtäväkseen rakentaa kotimme 1955.
Paljon olikin saatu tehtyä. Hän ja poikansa Tuomo. Toki maansiirroissa lukuisia miehiä, ja täysbetonisen alakerran valuissa myös. Nyt elettiin loppukesää. Katto-orsien naulaus käsillä. Sen suoritti isä ja poika kahdestaan.
Asuimme vajaan 100 m päässä toistaiseksi, ja koti valmistui puutarhatontillemme. Siellä, runsaan 10 m korkeudessa Tuomo naulaili 5 x 2,5" lankuista kattotuoleja.
Tuomon taiteelliseen harrastukseen kuului osallistuminen viihdekuoron toimintaan.
Niinpä, joka iskua vasaralla säesti loisteliaat operettisävelmät..
Lienen itsekin ollut hiukan taiteellinen ja todella nautin laulusta. Niinpä monikin operetti saapui ensi kertaa korvilleni. Aivan väsymätön Tuomo lauloi koko päivän. Ehkä pikkutauko, kun pitkiä lankkuja rahattiin katon räystäälle. Sekin nähtiin kun kadulla kulkevat ihmiset hidastelivat. Olihan esitys ainutkertainen koko kylässämme.
Melkoisia vuosia myöhemmin katollamme oli toisenmoinen esitys. Hormiin oli kehittynyt nokipalo... Tai sellainen tahallaan sytytettiin sutarin toimesta. Olin paljon pois kotoa, ja kytevä punapyökkituli pannussa sen oli aiheuttanut. Niinpä kaksi sutaria teki pitkän päivän. Toinen piipun päällä, toinen pannulla. Kettinkiä piti nytkyttää se 8 tuntia kaiken aikaa. Sen tuli jatkua, pelkona piipussa räjähdystä.
Kuljin piipunpään ja pannuhuoneen väliä. Joskus 3 m liekki piipusta. Valmistin kunnon munkkikahvit. Kuskasin ne piipun pään luo. Niinpä, nautiskelimme laajoista näkymistä. Kysyin sutarilta, josko useinkin saat kahvia piipulle. Lausui tämän olevan ensikerta. Tämä piipun päässä ketjua heiluttava sutari oli kuulu riettaasta suustaan. Niinpä kuulin joitakuita kertoja, kun nainen kulkee ohitse, erittäin rienaavia huudahduksia... Siis, melkoisen raskaan syytöksen veroisia. Pidin suuni kiinni. Olihan kotini piippu saatava pelastettua.
Otin tehväkseni myös tutkia piipun kylkiä koko pituudeltaan, ettei pintalämpö aiheuttaisi tulipaloa. Sutarien esimies vastasi vastuukysymykseeni: Me emme vastaa mistään.
Tiistaina helmikuun 8. päivänä 2022
Mitä siellä on? Katosta roikkuu paksuja köysiä. Roikkuu köysistä renkaita. Nojapuut korkeina. Hevonenkin. Hyppyponnahduslauta. Korkeushyppyverkko. Koripallokorit seinillä. Puolapuita kaikilla seinillä. Painimattoja suuri joukko. Palloja ja vehkeitä muitakin.
Sinne lapsijoukko marssii voimistelupuvuissaan, taitanee olla tossujakin joillain. Alkaa ohjattu lämmittelyriento ympyrässä, vauhti, vauhtia. Kun näyttää jo huohotus joillain olevan rinnassa, aletaan jakaa lapsia eri kohteisiin treenaamaan ohjatusti kaikissa laitteissa. Jopa on vaivalloista. On kovin suuria tasoeroja fyysisissä voimissa. No, treeni tulee nostamaan kaikkien kuntoa talvenajan ponnistelujen tuloksena. Vaihdellaan kohteita. Kaikkien on kokeiltava kykyjään.
Siirrytään välillä palloilemaan, ja juostaan rennosti itsensä hikeen. Ope näyttää joillekin vauhdittoman korkeushypyn salaisuuksia. Ollaan nojapuilla. Niitä säädellään lapsen koon mukaan eri leveyksille. Aletaan tutustua hevosen mahdollisuuksiin. Roikutaan renkaissa tehden neuvottuja liikkeitä. Jotkut jo uskaltavat köysissä kiivetä, jopa kattoon saakka. Se on huima suoritus.
Sitten ope komentaa kaikkensa antaneet tytöt ja pojat suihkuun. Tulee sekin nimenomainen päivä: Saadaan mennä koulun uimahalliin. Siihen Suomen ensimmäiseen laatuaan kouluissa. Jälleen tarkkaa valvontaa, osanneeko joku jo uida. Sellaisiakin löytyy. Katsotaan taidot. Hyvä. Aletaan harjoittaa niitä, joilla ei ole uimataitoa, siellä matalassa päässä. Opettajien silmät tarkkoina. Villit tenavat ovat alttiit vallattomuuksille.
Ollaanhan vallan alastomina kaikki, tytöt ja pojat. Muutenkin osoitettu kiinnostus puolin ja toisin liikuttaa mieliä. Usein se kulminoituu tyttöjen kiusoitteluun. Laskenko tikkaita pitkin altaaseen, vaiko.. Roiskautan ainakin vettä. Opetellaan vimmatusti ja nautitaan. Sen ajan lapsilla ei toki ole kotonaan kaikilla vesijohtoa, ei lämmintä vettä kraanasta. Saunakin kerran viikossa. Siskoja ja veljiä runsaasti kaikissa perheissä. Erityisen ihanaa päästä suihkuun ja uimaan. Mieli siitä niin virkistyy.
Tiistaina helmikuun 8. päivänä 2022
Niinpä, niin, kuin Pariisin puistoissa... Silloin, kauan sitten.
Sain melkein naisystävän kuljettamaan minut Nastolan Villlähteelle seurojentalolle kuvaamaan tutun miehen häitä. Kesää elettiin.
Kuvasin tanssihäät perusteellisesti. Hän saapui sovitusti illansuussa noutamaan Tapion. Peugeot 205 siis saapui. Kalusto autoon ja hiljalleen Lahtea kohti. Houku houku. Minua suostuteltiin melko lähellä olleen bensiiniaseman luo... Siellä kun on ihanaa pikkumäntyistä hienon hiekan dyynejä. Sinnepä sitten.
No, kamera mukaan. Neitoni heittäytyy yhden hiekkadyynin rinteelle, ja nostaa jalan toiselle reidelle.
Mitä näkyykään? No aivan kaikki. Sopivan pyöräkkään lantion seutua ja pikkuhousuja.
Niin. Suussa savuke. Mitä pahellisimmin, kuin aivan merkittävästä elokuvasta. Lauhkea illan sää todella mainio.
Kuvaan neitoani sieltä täältä. Löysin kaikkein mehukkaimman kuvakulman. Ja savuke palaa hienoista savua levittäen.
Mitä sitten muuta. Aurinko alkaa laskea puidenlatvojen taa. On oijottova helmat ja lähdettävä Lahteen.
Kuva on Secret-tallessa..
Tiistaina helmikuun 8. päivänä 2022
Näin lausuttiin sedälleni John Strandbergille junassa, paluumatkalla Hki - Lahti.
Näin siis, jo kohta lähdettyä Hki kohteesta. Ei selityksistä apua. John ehkä sillä retkellä,
kun hänen lompakkonsa ja kellonsa varastettiin John-sedän mentyä Hiatsun aalloille.
Virkalakkimiehen kanssa väittely jatkui ilman tulosta.
Elettiin aikaa 1938 ja juutalaisuus kovin kielteinen henkilö. John selittää: Mennään vaikka Riihimäen varikolle. Siellä on veljeni veturinkuljettajana, hän todistaa. Missähän Ryti Strandberg todellisuudessa olikaan. Pitää veturia kuljettaa. Siis, harvoin varikolla.
Setä John olemukseltaan toki hieman ulkomaalaisen näköinen. Musta tukka laineilla. Melko jykevä rakenteensa. Helläluonteinen. Herkkä. Kuinka tilanne päättyikään. Urkkija hellitti. John pääsi Lahteen.
Sunnuntaina helmikuun 6. päivänä 2022
Sunnuntaina helmikuun 6. päivänä 2022
Perjantaina helmikuun 4. päivänä 2022
Perjantaina helmikuun 4. päivänä 2022
Keskiviikkona tammikuun 26. päivänä 2022
- Ei hömppää, ei roskapostia, pelkkää informaatiota ja asiaa
Perjantaina tammikuun 21. päivänä 2022
Oleilin kuluneen viikon alakuvan huoneessa ja kapselikamera kierteli sisuksissani,
ehkä se on siellä vieläkin?
NYT PALATAAN normaalipäiväjärjestykseen, päivitellään sivuja ja elämää.
Hyvää viikonvaihdetta teille kaikille...
Sunnuntaina tammikuun 16. päivänä 2022
READ ALL THE PAGES OF ALL SIGNALS -
OLEN LATONUT JOKAISEN ILMOITUKSEN, TAITTANUT JOKAISEN SIVUN, PAKANNUT JA POSTITTANUT 380.000 SIGNAL-LEHTEÄ YMPÄRI MAAILMAA
JO 62 VUODEN AJAN 1960-2022, NYKYÄÄN SIGNAL ILMESTYY VAIN INTERNETISSÄ - www.signalpenpals.net -
SELAA KAIKKIEN SIGNALIEN KAIKKI SIVUT
- 1960-69
1970-79
1980-89
1990-99
2000-2008
Lauantaina tammikuun 15. päivänä 2022
15012022 Tapio Strandberg
Olin aina menossa kuvaamaan vaneriteollisuutta. Sen uusinta linjaa, joissain tuotantolaitoksissa. Vuodenaika yleensä lokakuun tai huhtikuun aika. Siis, ei juuri luonnonihanuuksia matkan varrella. Joku firman teknikoista oli kyytimässä. Ylipäätään kilttejä ihmisiä. Niinpä, meille molemmille vapauttavaa päästä verstaan rutiineista hieman eroon. Harjaannuin näihin kuvausmatkoihin, joten ei jännitystä tarjoutunut. Siis, laadin itse kuvausohjelman rauhaisin mielin.
Mitä Motelli antoi? Oman huoneen. Vuodenaika saneli. Muita matkaajia todella vähän. Ravintolassa väljää, hiljaistakin. Illallisen jälkeen hieman tarinointia, ja sitten unille.
Mitä oli uinua Motellissa? Kohtasin lukuisia. Kuin vaipuisi talviuneen. Niin vähäistä tapahtumista elettiin. Oltiin matkalla.
Olisiko mahdollista olla palaamatta, siihen, eiliseen ja edeltävään elämään. Tokko tosissani niin ajattelin. Sellainen pitkä himmeä uni, jossakin muualla kuin menneessä arjessa toki houkutti. Ei kohdalla lainkaan kiintopistettä. Vain kelluminen päivän unessa.
Oli sellaisikin majapaikkoja, joilla tarjolla sauna ja uima-allas. Kun varhain lähdin liikkeelle, saatoin omistaa koko laitoksen. Ei ketään muita. Ken kustantaisi kellumiseni poissa kotoa, vailla vastuuta mistään. Niinä hetkinä se ei huolettanut. Joka sekuntti antoi lupausta muustakin kuin arkeni oli yleensä.
Toki, oli matkoja, jolloin oli perillä klo 22 00. Sain jonkin asian päätökseen ja lähdimme oitis kohti Lahtea vaikka Savonlinnastakin ja aamulla töihin...
Perjantaina tammikuun 14. päivänä 2022
Arvostettu huonekalutehtailija aivan keskellä Lahden kaupunkia. Kuvitelkaa ja muistakaa: Hämeenkadun ja Vuorikadun välissä, samassa korttelissa kuin Rajasen kelloseppäkoulu ja kelloliike.
Näyttääkö teollisuusalueelta?
Kuinka lie materiaalivirta liikkunut, silloisilla kaduilla. Aivan kaikki työt tehtiin omassa tehtaassa.
Saavutettiin jokasuhteinen laatuisuus.
Lahdessa miltei lukemattomia huonekalufirmoja, monet melko lähelläkin vaan Mikko Nupponen löysi oman asiakaskunnan. Käsiini joutui isoja lasinegatiiveja perheestä. Myös 50 v.-juhlaotos. Jopa kukkia ja lahjoja salin täydeltä.
Kuvassa itse mestari. Vaimo seisoo takana, katossakin köynnöksiä. Merkittävä puuseppätaidonnäyte oikealla. Kutsuisinko piirongiksi kun parempaa nimea en tiedä. Sen kolmessa kaapinovessa kaiketi 10 cm syvät koristeveistokset. Tummaa jalopuuta koko komistus.
Ilokseni viime vuosina selvisi. Kotini kirjoituspöytä, loimukoivua petsattuna. Oivalliset salituolit pehmusteilla, ovat Mikon tehtaan tuotteita. Ajoitus lie 1941. Ei liene rakennusjäämiä tehtaan ajoilta. Perin vähän Mikosta puhutaan. Aivan uusi kirja Lahden puusepistä oheistaa joitakin kertomuksia hänestä
PERHETTÄ JA YSTÄVIÄ, JOTKUT JO POISTUNEET PORUKASTA LOPULLISESTI. RIP.
Tiistaina tammikuun 11. päivänä 2022
- 40 naista tekee omaa painettua lehteään ja hienoa webbisivustoa
khabarlahariya.org/category/english
- klikkaa videon linkkiä youtube.com/watch?v=A97uNIlnxYc
Oman SIGNAL-lehteni perustin jo 1960, ilmestyy netissä edelleen...
Tiistaina tammikuun 11. päivänä 2022
Asiantuntijat asialla! Pumppu pelaa taas. Kyllä tämä tästä...
Lauantaina tammikuun 8. päivänä 2022
...ja siihen ne yhtäläisyydet loppuivatkin, en ole kait koskaan käynyt Olterissa... Tykästyin väreihin.
Perjantaina tammikuun 7. päivänä 2022
Ei kuitenkaan Lahdesta Purokadulta vaan kaverini Matin tontilta Kuivannolla. Meillä on yhteistä menneisyyttä vuosikymmenten ajalta ja kuulumiset vaihdetaan viikottain, Matti soittelee ja minä soittelen. Paavolan CM:n entinen somistaja, mainosmaakari, silkkipainaja, todellinen monitoimimies, ex-yrittäjä, aktiivinen eläkeläinen ja 'tanskalainen maajussi'. - Kuvaaja Matti Ahvenainen 07012022
Eräs lahtelainen ikätoverinikin harrastaa taiteita ja viihtyisyyttä, näytämme olevan hengenheimolaisia, monessakin asiassa...
Perjantaina tammikuun 7. päivänä 2022
PIIRROS ALBUMISTA V.1914, TAITEILIJA '-mari'. LAHTELAISELTA KIRPPIKSELTÄ.
Haamuilta kuultua 1918
Tapio Strandberg
Valkoisilla johtajia ja iso joukko haavoittuneita Kansanopistolla. On tietoa valkolaisjoukon lähestymisestä Vääksystä. Kaupungin keskustassa saattaa voida liikkua, kunhan välttää ampumasuuntia Teivaalta.
Tässä tilanteessa lähetetään nuori lähetti Kaupungintalolle. On se hetki, kun ketään ei ole lähettyvillä. Hänellä tärkeä viesti vietävänä.
Astelee pääportaat porrashalliin. Edelleenkään ei ketään. Astelee toiseen kerrokseen. Siinä vasemmalla toimiston ovi auki. Astuu sisälle. Ison kassakaapin ovi auki. Sen hyllyillä pinoittain seteleitä. Vain tuuli heiluttelee papereita pöydällä. Nuorukaisen kohde on kolmas kerros. Ulkona räiskyy taas. Hän kiipeää kolmanteen. Edelleenkään ei ketään. Laskee käskyn mukaan viestin sovitun huoneen pöydälle.
On aika poistua Kaupungintalosta.
Isot pojat ovat kertoneet.
Todellakin. Tuohon Kärpäsen kylän itäreunaan, ja taajaan asutukseen oli saatu kokoon merkittävä määrä muusikoita. Oli oikein musiikin lehtorikin... Ja ihme sinänsä. Halusi viihdyttää kansaa. Ei mikään pelkkä nuottienviilaaja. Omasta takaa kaksi hanuristia. Kaksi viulistia, kitaristia, jopa mandoliini soi aina.
Mikä muu kutsuu kansaa palkeille? Se useimmiten oli laaja sahdinvalmistus ja tarjonta. Siihen aikaan Lahdessa liikuttiin, tosin, pääosin polkypyörällä. Mut ei ihme lainkaan. Lahden kaupungin toiselta puolen alkoi kertyi janoisia ja tanssinnälässä kieppuvia nuoria Graniitti-vuorelle. Monet vuoren rakennuksista suosivat juhlintaa. Niinpä, nuorten sallittiin kesäaikaan myös yöpyä, jopa ullakoilla.
Juhlailmiö kesti lukuisia vuosia. Sanoisinko yhden sukupolven juhlineen todella perusteellisesti. Musiikin maisteri opetti Kuopiossa. Mut, kaikken vapaa-aikansa saapui viettämään Graniitti-vuoren lapsuudenkotiinsa. Koetettuaan mahtiaan politiikassa ja täydelleen pettyneenä, päätti elämänsä autioituneessa kotilalossa hirttäytyen, tässä aivan viime vuosina.
Torstaina tammikuun 6. päivänä 2022
Se oli Lahden kylä, radan varressa 1870-luvulla. Sellaisia Suomessa satoja. Miksi Lahti olisi nyt jotain? Onhan se sitä Eurooppa-uhoa. Kun muutkin niin, hengetön Lahti vierähti mukaan. Ei kannata tänne saapua. Tämä Suomi-läntti on vain 500 m kanttiinsa + asumissatelliitteja.
Mitä tässä keskustassa on muka näkemistä. Junallako sitä tultiin? Sekoilua jo aseman uudessa arkkitehtuurissa. Lähtisitkö etenemään Vesijärvenkatua? No, mitä koet. Vastamäkeä. Oikealla vilahtaa entinen Kansanopisto. Sinne viuhahti. Kohta Aleksanterinkatu... Se ei ole enään mitään... Se on kuin Bouleward, ja sekin ilman elämää.
Hurahdat satamaan saakka. Mitä siellä. Ei enään mitään. Miltei kaikki laivat poissa. Poissa myös toiminta. Siinä Sibeliuksen lasikaapin aukealla ei mitään. - Pysäköinti hankalasti maksullista, ja mitäs sitä sinne, ei ole näemmä muitakaan.
Asema-aukiolta alkaa se Rautatienkatu... Tuonne se painuu kerrostalojen väliin. Kun mäki on kiivetty jo ylös asti, jää kaupungintalo vasemmalle. Sekin nyt huputettu muinaismuisto. Hyrytellään kohti Aleksanteria. Olipa kerran hotelliravintola Kauppahotelli, tuossa aivan vasemmalla. Eip uo ennään.
Alaspäin. Täytyy edetä hitaasti, sillä Lahti loppuukin jo tuolla seuraavalla harjulla. Kadun kulmassa vilahtaa Lahden Radiomastot. Hyödytöntä romurautaa... Ja sekin ennen, sitä kuulua radiotekniikkaa, jota aaltoa voi kuulla vaikka Euroopassa. Nyt kohdalla entinen Rajasen kelloliike ja oli myös kelloseppäkoulu, niin oli. Ei mitään enään.
Osuuskaupan kortteli nyt oikealla. Sekin vanhenee. Entinen Keula-ravintola, vain yksi sisäänkäynti kauppiaan laareille. Ja, nyt, Aleksilla... Joo. Jos on kesä ja aurinkoa, voi vetäytyä ulkoravintoloiden korituoleihin. Ketä näkisit? Et muita kuin ne aina siinä istuvat. Ei todella olla Pariisin metropolissa. Tämä katuherkku vajaa 100 m pitkä ja siinä kaikki.
Ja, taas kiivetään. Nyt lähestytään Kirkkokatua, tuolla harjun päällä. Kävellä pitää. On se kävelykatu katkaissut autoliikenteen. Mikä siellä pilkottaa? No, sehän on Launeen Neito veistosryhmä. Joskus vesi lotisee sen altaaseen. Entä siellä. No, korkealla ollaan. Nähty nyt koko Lahti. Tuolla vasemmalla on Ristin kirkko, sitä Alvar Aalon perikunnan rahastamaa rakennuskantaa ja sekin tietysti remontissa. Joutais purkaa pois koko laitoksen. Iljetys arkkitehtoonisesti, myös akustisesti.
Tuolla, pohjoisen puolella oleskeli kuulu Mallasjuoman tehdaskonserni. Niin toimelias janon samuttaja. Eip ole enään. Sen murjottuun tehdaskompleksin raatoon asettuu Museo... Aivan tuohon Päijänteenkadun vierelle ja tämän harjun pätkän alle. Oli siellä muutakin kuulua. Hiukan oikealle, ja näkyi Raute Oy, ja sen vieressä silloinen Luhta Oy:n textiilitehdas. No, olkoon. Niiden takana muuta teollisuutta ja autokauppoja.
Tässä on Lahti kaupunki.
Miksi tulla tänne ?
Yhtään kuulua hotelliakkaan ei ole. Satunnaisia kuppiloita kyllä.
Joku hiihtoväkin on kuullut Lahden hyppyrimäistä. No, joo. Tuolla lännessä ne x3 ovat.
Mitä niillä tekee. Lunta vain joskus, ja aina kisoja perutaan tuulen takia. Alunperinkin ne rakennettiin 90 astetta asiantuntijoiden
käsitystä vastaan. Oli kuulemma visuaalisesti komeampaa näin.
Nyt siellä kesällä osan aikaa maauimala. Luulis noit altait saatavan viisaampaankin paikkaan.
Siis. Älkää tulko Lahteen. Sehän meni jo.
|
VUODET VIERIVÄT, YSTÄVÄT VÄHENEVÄT...
Seinälläni Hannun akvarelli vuodelta 1978, postimerkkejä vaihtelimme, kirppiksillä tapailtiin, Hannulla oli vanha IBM pallokirjoituskoneeni, kyläiltiin Kiveriössä, Kärpäsessäkin. R.I.P. Hannu, osanottoni Marja-Liisa
|
Katso lyhyt video tästä linkistä
Olen kirjoittanut Vespastani jo vuonna 2012 jutun tällä sivustollani, vilkaise se... Tässä kuva parisen viikkoa sitten ostamastani uudesta Vespastani. Hieno !!!
Maanantaina 27. joulukuuta 2021
Sivun aukeamisen nopeuttamiseksi olen pistänyt kunakin vuonna kirjoitetut jutut omalle sivulleen.
Klikkaa linkkejä ja vilkaise muistelut:
- KAIKKI JUTUT 2022 - 2002
2022 - 2021 - 2020 - 2019 - 2018 - 2017 - 2016 - 2015 - 2014 - 2013 - 2012 - 2012 - 2011 - 2010 - 2009 - 2008 - 2007 - 2006 - 2005 - 2004 - 2003 - 2002 Käväisepä muillakin websivustoillani !
signalpenpals.net - 50.000 friends free
|
190.133 09-01-2023
180.198 14-12-2022
173.992 26-11-2022
160.695 18-10-2022
151.325 01-10-2022
140.650 17-08-2022
130.023 25-06-2022
120.007 06-05-2022
114.326 15-04-2022
100.153 14-02-2022
95.270 01-02-2022
12.110 25-10-2020
SIGNAL EXTREME COUNTER 1999 - 2017 446.418 HITS by countries |